Kovakuoriaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kovakuoriaiset
Koloradonkuoriainen (Leptinotarsa decemlineata)
Koloradonkuoriainen (Leptinotarsa decemlineata)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset
Coleoptera
Linnaeus, 1758
Alalahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kovakuoriaiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kovakuoriaiset Commonsissa

Kovakuoriaiset (Coleoptera) kuuluvat hyönteisten luokkaan. Kovakuoriaisia tunnetaan maapallolta noin 350 000 lajia, mikä on noin 40 prosenttia hyönteislajeista ja lähes 25 % kaikista tunnetuista eliölajeista.lähde? Lisäksi uusia lajeja löydetään jatkuvasti ja kokonaismäärän arvellaan olevan jopa 5–8 miljoonaa. Suomesta kovakuoriaisia on tavattu 3687 lajia. Lahkon varhaisimmat fossiilit ovat permikaudelta, noin 285 miljoonan vuoden takaa. Ryhmän suunnaton diversiteetti on alkanut muodostua jurakaudella, mutta liitukaudella koppisiemenisten kasvilajien yleistyminen edesauttoi nykyisen ekologisen diversiteetin syntymistä.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaavakuva, jossa keltamusta etusiipi on nostettu sivuun jotta ohut lenninsiipi tulee esille.

Kovakuoriaisten lahko on ylivoimaisesti suurin hyönteislahko, eikä siihen kuuluvien lajien monimuotoisuuden vuoksi mikään yksittäinen tuntomerkki riitä erottamaan kovakuoriaisiin kuuluvaa hyönteistä muista hyönteisryhmistä. Aikuiset kovakuoriaiset ovat yleensä voimakkaan kitiinikuoren peittämiä ja täysikasvuisen hyönteisen pituus vaihtelee kolmasosa millimetristä[2] yli 17cm pitkään Titanus giganteus -jäärälajiin. Pää on liikkuva, suuosat ovat purevat ja pistesilmät yleensä puuttuvat. Tuntosarvissa on korkeintaan 11 jaoketta. Kovakuoriaisten lahkon keskeinen, ryhmälle nimenkin antanut tunnusmerkki ovat etusiivet, jotka ovat täysikasvuisilla yksilöillä kehittyneet koviksi tai nahkamaisiksi peitinsiiviksi. Takasiivet eli lenninsiivet ovat kalvomaiset ja kovakuoriaiset pitävät niitä levossa yleensä laskostettuna peitinsiipien alle. Joskus takasiivet puuttuvat tai joiltakin harvoilta lajeilta siivet puuttuvat kokonaan.[3][4]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kovakuoriaisia tavataan kaikissa elinympäristöissä poislukien Etelämanner ja merivesi. Noin kolmella prosentilla lajeista toukat tai aikuiset kuoriaiset elävät makeassa tai murtovedessä. Kotelo on tällöinkin poikkeuksetta kuivalla maalla. Elämä vedessä ei ole monofyleettinen piirre vaan siirtymä maaelämästä vesiympäristöön on tapahtunut lahkon sisällä erikseen ainakin 10 kertaa[1]. Kuivalla maalla elävistä toukista tulee lähes aina kuivalla maalla eläviä aikuisia kuoriaisia, poikkeuksena tähän ovat vain eräät kääpiölesiäiset (Hydraenidae). Kehitys munasta aikuiseksi voi kestää viikoista jopa 30 vuoteen. Ravinnokseen kovakuoriaiset käyttävät kasvi tai eläinperäistä materiaalia. Lihaa syövistä lajeista osa on raadonsyöjiä tai loisia. Jotkin lajit tuottavat valoa parittelukumppanin houkuttelemiseksi. Toiset houkuttelevat kumppaneita tuottamalla ääntä tai feromoneja.

Suomessa esiintyvistä kovakuoriaislajeista 15 on rauhoitettu luonnonsuojelulailla[5].

Toukka ja muodonvaihdos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kovakuoriaisten muodonvaihdos on täydellinen. Kovakuoriaistoukilla on hyvin kehittynyt pääkapseli ja purevat suuosat. Toukilla on myös lyhyet tuntosarvet, verkkosilmät sekä usein muutama pistesilmä. Toukkavaiheita on tavallisesti 3–7. Toukat voidaan jakaa ulkoisten piirteiden perusteella neljään päätyyppiin[6]:

Perhos- ja pistiäistoukille tyypillisiä käsnäjalkoja ei kovakuoriaistoukilla ole koskaan.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Coleopterida
Kovakuoriaiset (Coleoptera)
Alkukuoriaiset (Archostemata / Glomeromycota)
Cupedoid

Ademosynoidea



Cupedoidea



Micromalthoidea



Permocupedoidea



Schizophoroid

Asiocoleoidea



Rhombocoleoidea



Schizophoroidea




Erilaisruokaiset (Polyphaga)
Bostrichiformia

Jumimaiset (Bostrichoidea / Bostrychoidea)



Derodontoidea


Incertae sedis

Jacobsoniidae




Cucujiformia


Kirjokuoriaismaiset (Cleroidea)



Härömäiset (Cucujoidea)



Puupiirtäjämäiset (Lymexyloidea)



Pimikkökuoriaismaiset (Tenebrionoidea)



Phytophaga

Lehtikuoriaismaiset (Chrysomeloidea)



Kärsäkäsmäiset (Curculionoidea)




Elateriformia

Kauniaismaiset (Buprestoidea)



Nuppomaiset (Byrrhoidea)



Luhtakuoriaismaiset (Dascilloidea)



Seppämäiset (Elateroidea)



Scirtoidea


Incertae sedis

Anacapitis




Scarabaeiformia

Turilasmaiset (Scarabaeoidea)



Staphyliniformia

Tylppömäiset (Histeroidea)



Vedensuosijamaiset (Hydrophiloidea)



Haiskiaismaiset (Staphylinoidea)




Petokuoriaiset (Adephaga)

Caraboidea



Dytiscoidea



Gyrinoidea



Haliploidea



Rihmansyöjät (Myxophaga)

Lepiceroidea



Sphaeriusoidea






Protocoleoptera


Nykyiset kovakuoriaislajit kuuluvat johonkin neljästä alalahkosta.

  • Alkukuoriaiset (Archostemata) sisältää alle 50 lajia. Ryhmän lajeja pidetään alkeellisimpina kovakuoriaisina.
  • Erilaisruokaiset (Polyphaga) on kovakuoriaisten ylivoimaisesti suurin ryhmä. Siihen kuuluu yli 300 000 tunnettua lajia.
  • Petokuoriaiset (Adephaga) kattaa noin 40 000 lajia. Ryhmän lajit ovat vilkasliikkeisiä petoja.
  • Rihmansyöjät (Myxophaga) on alle sadan lajin muodostama ryhmä vesistöjen läheisyydssä eläviä kovakuoriaisia.

Lisäksi lahkoon lasketaan kuuluvaksi sukupuuttoon hävinnyt ryhmä Protocoleoptera.

Keräily ja kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kovakuoriaisia on mahdollista kerätä monin eri menetelmin, jopa käsin poimimalla. Joidenkin lajien kiinni saaminen on tällä tavoin kuitenkin hankalaa. Tarkoitusta varten on kehitelty myös erilaisia apuvälineitä, joilla nopealiikkeisiä ja lentäviä yksilöitä on helpompi pyydystää. Eräs tavallisista pyyntivälineistä on kenttähaavi, jolla voi nopeasti kerätä esimerkiksi kasvistossa eläviä kuoriaisia. Karikkeesta kovakuoriaiset löytää parhaiten seulomalla. Usein kivien alta löytyy runsaasti joitakin tiettyjä lajeja. Maahan voi kaivaa myös pyydyskuoppia, joiden jyrkkiä reunoja niihin pudonneiden kovakuoriaisten on vaikea kiivetä. Sopiviin paikkoihin sijoitetut pyydyskuopat voivat tuottaa varsin runsaitakin saaliita. Lentäviä kuoriaisia voidaan pyydystää ikkunapyydyksillä.[7]

Kokoelmia varten kerättyjä kuoriaisia on yleensä tapettu etikkaeetterillä, mutta asiaan on olemassa myös monia muita soveltuvia aineita. Kokoelmia varten kerätyt suuret kovakuoriaiset kiinnitetään säilytettäväksi tavallisesti oikean peitinsiiven läpi neulattuina. Hyvin pienet kuoriaiset puolestaan liimataan tavallisesti liisterillä erityisille pahvisille kiinnityslapuille. Muodonvaihdoksen läpi käyneitä aikuisia kovakuoriaisia ei yleensä säilytetä alkoholissa, mutta toukkien säilömiseen kyseinen tapa on useimmiten välttämätön.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hunt et al.: A Comprehensive Phylogeny of Beetles Reveals the Evolutionary Origins of a Superradiation 2007. Science. Viitattu 8.3.2014.
  2. St Lucia’s forests reveal the smallest beetle in the world 2009. Repeating Islands / Caribbean Net News. Viitattu 8.3.2014.
  3. Michael Chinery: Pohjois-Euroopan hyönteiset, s. 285. Lahko Coleoptera - kovakuoriaiset. Helsinki: Painokaari Oy, Tammi, 1988. ISBN 951-30-6952-4.
  4. David R. Maddison: Coleoptera Tree Of Life. Viitattu 8.3.2014.
  5. Luonnonsuojeluasetua Finlex
  6. http://www.mm.helsinki.fi/mmeko/kurssit/ME473/Suomen%20hyonteislahkot.pdf
  7. a b Michael Chinery: Pohjois-Euroopan hyönteiset, s. 318. Keräily ja kokoelmat. Helsinki: Painokaari Oy, Tammi, 1988. ISBN 951-30-6952-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]