Pihtihäntäiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pihtihäntäiset
Isopihtihäntä (Forficula auricularia)
Isopihtihäntä (Forficula auricularia)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pihtihäntäiset Dermaptera
De Geer, 1773
Alalahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pihtihäntäiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pihtihäntäiset Commonsissa

Pihtihäntäiset (Dermaptera) kuuluvat hyönteisten luokkaan. Pihtihäntäisten lahkon tunnusmerkki on kalvomaiset siivet lyhyiden nahkamaisten etusiipien alla. Takaruumis jatkuu paljon siipien taakse ja päättyy usein, muttei aina pihtimäiseen rakenteeseen. Lahkossa on noin 1800 tunnettua lajia. Lahkon varhaisimmat fossiilit ovat Jurakaudelta.

Pihtihäntäiset ovat melko yleisiä mutta yöaktiivisina ja muutenkin melko piilottelevan elämäntapansa vuoksi niitä harvoin tapaa sattumalta. Ne ovat vaihtelevan ruskeansävyisiä, litteitä, pitkänomaisia hyönteisiä, joiden takaruumiin kärjessä on tavallisesti pihtimäiset lisäkkeet. Pihtejä käytetään apuna ainakin puolustautumisessa, saalistuksessa ja lenninsiipien taittelemisessa peitinsiipien alle. Koiraat käyttävät pihtejä myös aseenaan kilpaillessaan naaraista. Koiraiden pihdit ovat tavallisesti kaarevat kun naarailla ne ovat lähes suorat. Osalla lajeista on siivet, jotka tavallisesti ovat taitettuina lyhyiden, nahkamaisten peitinsiipien alle. Lentotaitoonsa pihtihäntäiset turvautuvat kuitenkin vain harvoin ja silloinkin lentomatkat ovat lyhyitä. Osa lajista on kokonaan siivettömiä. Muodonvaihdos on osittainen: toukat muistuttavat pienikokoisia aikuisia, mutta ovat siivettömiä. Toukkavaiheita on 4–5.[1][2]

Pihtihäntäiset käyttävät sekaravintoa; ne syövät eläviä tai kuolleita kasvien osia tai saalistavat toisia hyönteisiä. Vaikka näitä eläimiä joskus eksyy sisälle asuntoihin, ihmiselle pihtihäntäisistä ei ole haittaa[3].

Yleensä hyönteiset eivät huolehdi jälkeläisistään, mutta pihtihäntäisillä naaras hoivaa aktiivisesti munia ja niistä kuoriutuvia poikasia. Naaras munii syksyllä ja talvehtii munien kanssa. Se myös puhdistaa munat säännöllisesti, jotta ne eivät homehdu tai sairastu muutoin. On voitu osoittaa, että naaras tunnistaa jälkeläistensä tuoksusta niiden kunnon ja ruokkii sekä huolehtii ainoastaan hyväkuntoisista toukista. Myös naaraan into hankkia ravintoa jälkeläisilleen on sitä suurempi, mitä terveemmiltä poikaskatras tuoksuu.[4]

Uskomuksen mukaan pihtihäntäiset ryömivät ihmisen korvaan[5]. Tähän uskomukseen pohjautuu mm. englanninkielinen nimi earwig ja ranskan perce-oreille.

Pihtihäntäiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan reilusta kolmestakymmenestä pihtihäntäislajista Suomesta on tavattu kolme lajia.

  • isopihtihäntä (Forficula auricularia) on yleinen eteläisessä Suomessa ja kaikkialla Euroopassa.
  • pikkupihtihäntä (Labia minor) ovat Euroopan pienikokoisin laji ja edellistä harvinaisempi tuttavuus.
  • pensaspihtihäntä (Apterygida media) esiintyy Suomessa vain Ahvenanmaalla ja mahdollisesti lounaissaaristossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]