Marja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo marjan yleiskielisestä merkityksestä. Marja (kasvitiede) kertoo marjasta kasvitieteellisessä mielessä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Puolukkaa
Ahomansikkaa

Marja on gastronomiassa ja yleiskielessä pienehkö, pyöreähkö ja mehevä hedelmä. Marjoihin kuuluu kasvitieteellisiä marjoja, luumarjoja ja kerrannaisluumarjoja. Jotkin marjat ovat pohjushedelmiä.[1] Monet marjat ovat syötäviä, ja marjoja onkin aina kerätty ja nautittu ravintona eri tavoin. Jotkin marjat ovat myrkyllisiä.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjassa on usein vahapeitteinen kuori, joka suojaa siemeniä ympäröivää mehevää keskikerrosta, maltoa. Useimpien marjojen sisällä on useita siemeniä, joidenkin sisällä vain yksi. Mansikan siemenet ovat mansikan pinnalla näkyvien pähkylöiden sisällä.[1]

Luonnonmarjat ja puutarhamarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjat jaetaan luonnonmarjoihin sekä viljeltyihin eli puutarhamarjoihin. Metsissä kasvavia marjoja kutsutaan metsämarjoiksi.[1]

Pohjoismaissa kasvaa nykyisin noin 50 luonnonmarjaa, joista 37 on syötäviä ja 20 yleisesti kerättyjä. Pohjolan tärkeimmät luonnonvaraiset marjat ovat puolukka, mustikka, lakka, tyrni, isokarpalo ja mesimarja.[2] Eteläisessä Euroopassa tärkeitä luonnonmarjoja ovat karhunvatukka ja herukat.[3]

Eräs merkittävä puutarhamarja on puutarhamansikka, joka on Pohjolassa ruokakäytössä syrjäyttänyt ahomansikan. Muita puutarhamarjoja ovat esimerkiksi vatukat ja herukat.[4] Nykyisin tärkeä viljelykasvi kirsikka on kotoisin Länsi-Aasiasta.[5]

Ravintona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjat ovat tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine. Marjoista voi tehdä juomia kuten mehua, marjaviiniä tai marjalikööriä. Hilloa valmistetaan usein marjoista. Luontaistuote- ja ravintolisäteollisuus valmistaa marjoista erilaisia tuotteita. Marjoja käytetään myös lääketeollisuudessa.[6]

Monet linnut ja villieläimet syövät marjoja ja toimivat samalla niiden siementen levittäjinä. Karhulle marjat ovat loppukesällä ja alkusyksyllä sen tärkeintä ravintoa. Myyrät tuhoavat joskus marjasatoja.[7]

Ravintosisältö ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjoja pidetään erityisen terveellisenä ravintona. Marjat sisältävät monipuolisesti suojaravintoaineita kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Marjoissa on runsaasti esimerkiksi C-vitamiinia sekä terveyteen vaikuttavia polyfenoleja kuten flavonoideja, fenolihappoja ja tanniineja. Marjojen flavonoideja ovat antosyaanit, flavonolit ja katekiinit, fenolihappoja hydroksikanelihapot ja hydroksibenstoehapot, ja tanniineja ellagitanniinit sekä oligo- ja polymeeriset proantosyanidiinit. Marjojen siemenöljyissä on terveydelle edullisia kerta- ja monityydyttymättömiä rasvahappoja. Lisäksi marjoissa esiintyy resveratrolia ja ursolihappoa, joilla on mahdollisesti terveysvaikutuksia.[8]

Marjat sisältävät vain vähän energiaa, joten niillä on korkea ravintoainetiheys. Kuidun lähteenä marjat ovat hieman parempia kuin hedelmät ja tomaatit. Marjojen kuitu on pääasiassa veteen liukenematonta kuitua.[8]

Säilöminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjoja voi säilöä useilla tavoilla, kuten pakastamalla, kuivaamalla, sokeroimalla, umpioimalla tai vesisäilömällä.[9]

Myrkylliset marjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myrkyllisiä marjoja ovat esimerkiksi näsiä, oravanmarja, mustakonnanmarja ja sudenmarja.[10]

Kerääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustikanpoimintaa
Pääartikkeli: Marjastus

Ihmiset ovat poimineet marjoja ruoakseen esihistorialliselta ajalta asti. Viljelyn ja kasvattamisen kausi alkoi antiikin ajalla.[11] Marjanpoiminnan oikeus vaihtelee Euroopassa ja Pohjolassa. Suomessa jokamiehenoikeudet sallivat luonnonmarjojen poiminnan toisten mailta. Viljeltyjä marjoja voi kerätä itse itsepoimintatiloilta.[12]

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat Pohjois-Euroopassa kasvavat marjalajit esiintyvät laajalti myös Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Aasiassa.[13] Golfvirran ansiosta Pohjolan luonnossa on marjoille suotuisat kasvuolosuhteet, sillä kesä on valoisa ja lämpötila sopiva. Tämä lisää marjojen aromiyhdisteiden, sokereiden ja antioksidanttien pitoisuuksia.[14]

Marjojen kasvupaikkatyypit jaetaan Suomen olosuhteiden perusteella kuuteen kategoriaan: karukkomaat, kuivat kankaat, kuivahkot kankaat, tuoreet kankaat, lehtomaiset kankaat ja lehdot. Useimmat Suomen luonnonmarjoista viihtyvät useammassa eri kasvupaikassa ja metsätyypissä. Useimmat syötävät marjat kasvavat kuivilla, kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla ja karuilla rämeillä mäntyjen ja kuusten seuralaislajeina; näitä ovat esimerkiksi puolukka ja mustikka. Koivuvaltaisissa sekametsissä ja lehtimetsissä viihtyvät vadelma ja ahomansikka. Soilla kasvavat lakka ja isokarpalo, tuntureilla juolukat ja riekonmarjat, ja meren rannoilla ja saarilla tyrni.[15]

Kypsyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonmarjat kypsyvät lajista riippuen keskikesästä myöhäiseen syksyyn. Keskikesällä kypsyviä marjoja ovat ahomansikka, mesimarja, mustikka, lakka ja vadelma. Loppukesällä ja syksyllä kypsyvät puolukka, mustikka, vadelma, isokarpalo, variksenmarja, kataja ja pihlaja. Avoimilla paikoilla kasvavat marjat kypsyvät nopeammin kuin varjoisilla paikoilla kasvavat.[16]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat Pohjolan luonnonmarjat ovat yksikotisia, jolloin emi- ja hedekukat sijaitsevat samassa kasviyksilössä. Kaksikotisia ovat esimerkiksi tyrni ja lakka, jolloin hedelmöitykseen ja marjankehitykseen tarvitaan sekä emi- että hedekukinnollisia kasveja kasvamassa lähekkäin. Marjakasvit suosivat yleensä ristipölytystä. Itsepölytyskin voi onnistua, mutta se johtaa usein pieniin marjoihin, joissa on vähemmän itämiskykyisiä siemeniä. Useimmat marjat ovat hyönteispölytteisiä. Monet Suomen luonnonmarjat lisääntyvät kuitenkin pääasiassa kasvullisesti rönsyjen ja maavarsien avulla.[17]

Joissain marjalajeissa on erilaisia populaatioita, joiden marjat ovat erivärisiä. Läheistä sukua olevat marjat voivat risteytyä luonnossa. Suomessa tällaisia ovat mesimarja ja lillukka. Myös mustikka ja puolukka voivat risteytyä.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klemettilä, Hannele & Jaakola, Laura: Mansimarjasta punapuolaan: Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Maahenki, 2011. ISBN 978-952-5870-50-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Klemettilä & Jaakola 2011, s. 10–11.
  2. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 33–34.
  3. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 44.
  4. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 26–29.
  5. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 47.
  6. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 70–74.
  7. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 54.
  8. a b Selvitys marjojen terveysvaikutusten kliinisestä tutkimusnäytöstä 9.1.2013. Itä-Suomen yliopisto, Foodfiles. Viitattu 21.5.2017.
  9. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 61–70.
  10. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 161–163.
  11. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 8–9.
  12. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 48.
  13. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
  14. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
  15. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
  16. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 50–51.
  17. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 14.
  18. Klemettilä & Jaakola 2011, s. 14–15.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]