Riekonmarja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riekonmarja
Alpine bearberry in Varrio Nature Reserve, Finland.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Riekonmarjat Arctous
Laji: alpina
Kaksiosainen nimi

Arctous alpina
(L.) Nied.

Synonyymit
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Riekonmarja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Riekonmarja Commonsissa

Riekonmarja ruska-aikaan.

Riekonmarja eli tuntuririekonmarja (Arctous alpina)[2] eli tunturisianmarja on riekonmarjoihin (Arctous) tai sianpuolukoihin (Arctostaphylos) kuuluva kesävihanta kasvi. Sen lehdet kuihtuvat talveksi[3] ja suojaavat sitä kuivumiselta.[4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riekonmarja kasvaa korkeintaan 50 senttimetrin pituiseksi. Lehdet ovat lievästi hammaslaitaiset. Kukat puhkeavat varhain keväällä[4] lumien sulettua. Kukan teriö on vihertävänvalkoinen[3] ja kellomainen. Marjat ovat raakoina vihreitä, sitten punaisia ja kypsinä mustia. Ne ovat lintujen tärkeää ravintoa.[3][4] Marjojen poiminta-aika on elokuun lopulta syyskuun loppuun. Niistä voidaan tehdä mehua ja sosetta. Riekonmarjan kromosomiluku on 2n = 26.[5] Ruska-aikana kasvin punaisiksi muuttuvat lehdet muodostavat huomattavan osan maaruskan väriloistosta.[3][4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riekonmarja on tunturikasvi. Suomessa sitä esiintyy yleisenä Lapissa.[3][4] Se kasvaa paikoin yleisenä kankailla, tunturimetsissä ja rämeillä. Lounaisimmassa Suomessa on ollut 1900-luvulla Saaristomerellä Hangon lähellä erillisesiintymä, joka on hävinnyt.[6][5][7]

Riekonmarjaa tavataan koko pohjoisella pallonpuoliskolla, niin Euraasiassa kuin Kanadassa ja Alaskassakin. Muualla Yhdysvalloissa riekonmarjaa kasvaa vain koilliskolkassa Mainen ja New Hampshiren osavaltioissa.[8]

Etelämpänä lajia esiintyy myös Alppien, Altain ja Pyreneiden vuoristoissa.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS
  2. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206.
  3. a b c d e Eriksson, Kalervo: Lapin luonto, s. 110–111. Helsinki: Kirjayhtymä, 1972. ISBN 951-26-0057-9.
  4. a b c d e Laine, Lasse J.: Suomen luonto, s. 417. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-26260-2.
  5. a b Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  6. Suomen Lajitietokeskus: Kasvimuseon putkilokasvikokoelmat
  7. Den virtuella floran: Ripbär (levinneisyys Pohjolassa)
  8. United States Department of Agriculture (USDA): Arctostaphylos alpina (englanniksi)
  9. Anderberg, A & A-L.: Den virtuella floran (myös levinneisyyskartta) 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.6.2009. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]