Hedelmä (ruoka)
Hedelmä on ruokatalouden, puutarhanhoidon ja ravinto-opin käsitteenä syötävä pehmeä- ja mehukaslihainen kasvinosa, jonka sisässä on yksi tai useampi siemen.[1]
Useimmat hedelmäkasvit ovat puita mutta osa myös köynnöskasveja, kuten viiniköynnös, tai suurikokoisia ruohokasveja, kuten banaani.
Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hedelmillä tarkoitetaan vain suurikokoisia meheviä hedelmiä (marjoja ja luumarjoja) mutta myös eräiden kasvien meheviä kukkapohjuksia, jotka eivät ole kasvitieteellisessä mielessä hedelmiä ja joita sen vuoksi joskus sanotaankin epähedelmiksi. Toisaalta esimerkiksi viljojen jyviä tai hernekasvien palkoja ei sanota hedelmiksi, vaikka kasvitieteellisesti nekin ovat sellaisia.[2] Myös eräät yksivuotisten ruohokasvien mehevät hedelmät, kuten kurkku ja tomaatti, luetaan tavallisimmin vihanneksiin eikä hedelmiin.[3]
Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljelyalueensa mukaan viljellyt hedelmät jaetaan usein lauhkean ja kuuman vyöhykkeen hedelmiin, joista viimeksi mainittuja sanotaan myös etelän hedelmiksi. Tarkkaa rajaa näiden välillä ei kuitenkaan ole. Lauhkean vyöhykkeen hedelmäkasveista monet kuuluvat ruusukasvien heimoon, tropiikin hedelmät moniin eri heimoihin.[4]
Joihinkin kasvisukuihin kuuluu suuri joukko toisilleen lähisukuisia hedelmäkasveja. Sellaisia ovat erityisesti Prunus-suku, johon kuuluvat kirsikka, luumu, persikka ja aprikoosi, sekä Citrus-suku, johon kuuluvat sitrushedelmät kuten appelsiini, mandariini ja sitruuna.
Kulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hedelmiä syödään usein sellaisenaan, yleensä makeina jälkiruokahedelminä tai välipaloina. Monia hedelmiä myydään ja käytetään myös kuivattuina, pakastettuina tai eri tavoin säilöttyinä. Hedelmistä valmistetaan myös mehuja ja marmeladeja sekä alkoholijuomia, kuten hedelmäviiniä, siideriä ja liköörejä.[2]
Suomalaiset kuluttivat vuonna 2017 tuoreita hedelmiä keskimäärin 59 kilogrammaa sekä hedelmäsäilykkeitä ja kuivattuja hedelmiä seitsemän kilogrammaa.[5]
Lauhkean vyöhykkeen hedelmillä ei yleensä ole kovin suurta merkitystä energiapitoisena perusravintona. Sen sijaan ne ovat hyviä C-vitamiinin ja monien kivennäisaineiden lähteinä. Samoin on laita monien lämpimissä maissakin viljeltyjen hedelmien, esimerkiksi sitrushedelmien. Jotkin tropiikissa viljellyt hedelmät ovat kuitenkin suuremman hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi paikallisesti tärkeitä perusravintona. Sellaisia ovat esimerkiksi banaani, jonka eräitä lajikkeita käytetään jauhobanaanina, sekä leipäpuun ja jakkipuun hedelmät.[6] Hedelmistä suurin energiasisältö on kuitenkin avokadolla, joka sisältää myös runsaasti rasvaa.[7]
Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hedelmissä on ihmiselle välttämättömiä ravintoaineita, kuten monenlaisia kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. On esimerkiksi tutkittu, mitä veriarvoille tapahtuu, kun tutkittavat koehenkilöt syövät jopa 20 hedelmää päivässä. Mitään terveyshaittoja ei ilmennyt. Kahdesta kolmeen hedelmää päivässä on kuitenkin riittävä määrä ihmiselle riittävän ravinnonsaannin turvaamiseksi.[8]
Vuonna 2014 julkaistussa brittitutkimuksessa havaittiin, että jokainen päivittäinen hedelmäannos pienentää ennenaikaisen kuoleman riskiä neljällä prosentilla[9].
Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monille hedelmäkasveille on tyypillistä suuri geneettinen muuntelu. Hedelmän laadun säilyttämiseksi niitä ei yleensä lisätäkään siemenistä vaan suvullisesti eli kasvullisesti. Monilla lajeilla siemenestä kasvatetaan vain perusrunko, johon ympätään halutun lajikkeen oksia.[10] Kasvullinen lisääminen säilyttää kasvien perimän sellaisenaan ja samalla hedelmän laadunkin, ellei ulkoisista olosuhteista muuta aiheudu.
Banaani on maailman eniten viljelty hedelmä. Toisilleen lähisukuisia sitrushedelmiä viljellään kuitenkin yhteenlaskettuina vielä enemmän.[11]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Evoluutiossa jotkin kasvit ovat ilmeisesti kehittyneet tuottamaan meheviä, syötäviä hedelmiä, koska tällä tavoin eläimet saadaan houkutelluiksi levittämään niiden siemeniä. Vaikka hedelmämalto on helposti sulavaa, sen sisällä olevat siemenet ovat tavallisesti niin kovakuorisia, että eläin joko sylkee ne suustaan tai ne kulkeutuvat ehjinä ja itämiskykynsä säilyttäneinä eläimen ruoansulatuskanavan läpi.[12]
Myös ihminen on esihistorialliselta ajalta saakka kerännyt syötäviä hedelmiä luonnosta. Hedelmäpuita alettiin kuitenkin viljellä vasta kauan sen jälkeen, kun ihminen oli muutoin ryhtynyt viljelemään maata. Niiden viljelys nimittäin edellytti jo kiinteää asutusta, koska ne alkavat tuottaa satoa vasta useiden vuosien kuluttua istuttamisestaan.[13]
Tiettävästi varhaisimmat viljellyt hedelmäkasvit olivat granaattiomena, oliivipuu, taatelipalmu, viikunapuu ja viiniköynnös. Niitä alettiin viljellä Välimeren maissa noin 4000 eaa.[13]. Sen sijaan esimerkiksi omenapuun viljelys alkoi vasta tuhansia vuosia myöhemmin, koska se ei tee juurivesoja, minkä vuoksi sen kasvullinen lisääminen edellyttää käytännössä varttamista, joka keksittiin vasta myöhemmin.[14][15]
Tavallisimpia syötäviä hedelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ananas
- ananaskirsikka
- appelsiini
- aprikoosi
- avokado
- banaani
- granaattiomena
- kiivi
- limetti
- luumu
- mandariini
- mango
- oliivi
- omena
- papaija
- persikka
- päärynä
- ruusukvitteni
- satsuma
- sitruuna
- taateli
- vesimeloni
- viikuna
- viinirypäle
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ hedelmä, Kielitoimiston sanakirja
- ↑ a b Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 250. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
- ↑ Rousi, s. 236
- ↑ Rousi, s. 250, 290
- ↑ Mitä Suomessa syötiin vuonna 2017 Luonnonvarakeskus. 29.6.2018. Viitattu 10.11.2019.
- ↑ Rousi, s. 302, 310
- ↑ Rousi, s. 305.
- ↑ Onko lempihedelmäsi tai -marjasi sokeripommi? Pitäisikö hedelmiä ja marjoja vältellä sokerin takia? yle.fi. Viitattu 15.12.2017.
- ↑ Vihanneksista voi saada enemmän lisävuosia kuin hedelmistä. https://www.parempaaelamaa.fi/uutisarkisto/vihanneksista-voi-saada-enemman-lisavuosia-kuin-hedelmista
- ↑ Rousi, s. 251, 260
- ↑ Rousi, s. 291, 298
- ↑ Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, Ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 124-125. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-56-9.
- ↑ a b Diamond, s. 134
- ↑ Rousi, s. 260
- ↑ Diamond, s. 134-135