Hedelmä (ruoka)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hedelmiä Barcelonan kauppahallissa.

Hedelmä on ruokatalouden, puutarhanhoidon ja ravinto-opin käsitteenä syötävä pehmeä- ja mehukaslihainen kasvinosa, jonka sisässä on yksi tai useampi siemen.[1]

Useimmat hedelmäkasvit ovat puita mutta osa myös köynnös­kasveja, kuten viiniköynnös, tai suurikokoisia ruohokasveja, kuten banaani.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedelmillä tarkoitetaan vain suurikokoisia meheviä hedelmiä (marjoja ja luumarjoja) mutta myös eräiden kasvien meheviä kukka­pohjuksia, jotka eivät ole kasvi­tieteellisessä mielessä hedelmiä ja joita sen vuoksi joskus sanotaankin epä­hedelmiksi. Toisaalta esi­merkiksi viljojen jyviä tai hernekasvien palkoja ei sanota hedelmiksi, vaikka kasvi­tieteellisesti nekin ovat sellaisia.[2] Myös eräät yksi­vuotisten ruoho­kasvien mehevät hedelmät, kuten kurkku ja tomaatti, luetaan tavallisimmin vihanneksiin eikä hedelmiin.[3]

Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljelyalueensa mukaan viljellyt hedelmät jaetaan usein lauhkean ja kuuman vyöhykkeen hedelmiin, joista viimeksi mainittuja sanotaan myös etelän hedelmiksi. Tarkkaa rajaa näiden välillä ei kuitenkaan ole. Lauhkean vyöhykkeen hedelmä­kasveista monet kuuluvat ruusu­kasvien heimoon, tropiikin hedelmät moniin eri heimoihin.[4]

Joihinkin kasvi­sukuihin kuuluu suuri joukko toisilleen lähi­sukuisia hedelmä­kasveja. Sellaisia ovat erityisesti Prunus-suku, johon kuuluvat kirsikka, luumu, persikka ja aprikoosi, sekä Citrus-suku, johon kuuluvat sitrushedelmät kuten appelsiini, mandariini ja sitruuna.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedelmiä syödään usein sellaisenaan, yleensä makeina jälkiruokahedelminä tai väli­paloina. Monia hedelmiä myydään ja käytetään myös kuivattuina, pakastettuina tai eri tavoin säilöttyinä. Hedelmistä valmistetaan myös mehuja ja marmeladeja sekä alkoholi­juomia, kuten hedelmäviiniä, siideriä ja liköörejä.[2]

Lauhkean vyöhykkeen hedelmillä ei yleensä ole kovin suurta merkitystä energiapitoisena perus­ravintona. Sen sijaan ne ovat hyviä C-vitamiinin ja monien kivennäis­aineiden lähteinä. Samoin on laita monien lämpimissä maissakin viljeltyjen hedelmien, esimerkiksi sitrus­hedelmien. Jotkin tropiikissa viljellyt hedelmät ovat kuitenkin suuremman hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi paikallisesti tärkeitä perus­ravintona. Sellaisia ovat esimerkiksi banaani, jonka eräitä lajikkeita käytetään jauhobanaanina, sekä leipäpuun ja jakkipuun hedelmät.[5] Hedelmistä suurin energia­sisältö on kuitenkin avokadolla, joka sisältää myös runsaasti rasvaa.[6]

Hedelmissä on sokeria, mutta tällaisen sokerin käytön välttely on ihmiselle täysin tarpeetonta. Sen sijaan hedelmissä on ihmiselle välttämättömiä ravintoaineita, kuten monenlaisia kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. On esimerkiksi tutkittu, mitä veriarvoille tapahtuu, kun tutkittavat koehenkilöt syövät jopa 20 hedelmää päivässä. Mitään terveyshaittoja ei ilmennyt. Kahdesta kolmeen hedelmää päivässä on kuitenkin riittävä määrä ihmiselle riittävän ravinnonsaannin turvaamiseksi.[7]

Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monille hedelmäkasveille on tyypillistä suuri geneettinen muuntelu. Hedelmän laadun säilyttämiseksi niitä ei yleensä lisätäkään siemenistä vaan suvullisesti eli kasvullisesti. Monilla lajeilla siemenestä kasvatetaan vain perusrunko, johon ympätään halutun lajikkeen oksia.[8] Kasvullinen lisääminen säilyttää kasvien perimän sellaisenaan ja samalla hedelmän laadunkin, ellei ulkoisista olo­suhteista muuta aiheudu.

Banaani on maailman eniten viljelty hedelmä. Toisilleen lähisukuisia sitrus­hedelmiä viljellään kuitenkin yhteen­laskettuina vielä enemmän.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evoluutiossa jotkin kasvit ovat ilmeisesti kehittyneet tuottamaan meheviä, syötäviä hedelmiä, koska tällä tavoin eläimet saadaan houkutelluiksi levittämään niiden siemeniä. Vaikka hedelmä­malto on helposti sulavaa, sen sisällä olevat siemenet ovat tavallisesti niin kova­kuorisia, että eläin joko sylkee ne suustaan tai ne kulkeutuvat ehjinä ja itämis­kykynsä säilyttäneinä eläimen ruoansulatuskanavan läpi.[10]

Myös ihminen on esihistorialliselta ajalta saakka kerännyt syötäviä hedelmiä luonnosta. Hedelmä­puita alettiin kuitenkin viljellä vasta kauan sen jälkeen, kun ihminen oli muutoin ryhtynyt viljelemään maata. Niiden viljelys nimittäin edellytti jo kiinteää asutusta, koska ne alkavat tuottaa satoa vasta useiden vuosien kuluttua istuttamisestaan.[11]

Tiettävästi varhaisimmat viljellyt hedelmäkasvit olivat granaattiomena, oliivipuu, taatelipalmu, viikunapuu ja viiniköynnös. Niitä alettiin viljellä Välimeren maissa noin 4000 eaa.[11]. Sen sijaan esimerkiksi omenapuun viljelys alkoi vasta tuhansia vuosia myöhemmin, koska se ei tee juurivesoja, minkä vuoksi sen kasvullinen lisääminen edellyttää käytännössä varttamista, joka keksittiin vasta myöhemmin.[12][13]

Tavallisimpia syötäviä hedelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia hedelmiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ hedelmä, Kielitoimiston sanakirja
  2. ↑ a b Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 250. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
  3. ↑ Rousi, s. 236
  4. ↑ Rousi, s. 250, 290
  5. ↑ Rousi, s. 302, 310
  6. ↑ Rousi, s. 305
  7. ↑ Onko lempihedelmäsi tai -marjasi sokeripommi? Pitäisikö hedelmiä ja marjoja vältellä sokerin takia? yle.fi. Viitattu 15.12.2017.
  8. ↑ Rousi, s. 251, 260
  9. ↑ Rousi, s. 291, 298
  10. ↑ Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, Ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 124-125. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-56-9.
  11. ↑ a b Diamond, s. 134
  12. ↑ Rousi, s. 260
  13. ↑ Diamond, s. 134-135
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hedelmä_(ruoka)&oldid=16962826”