Keltavahvero

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltavahvero
Chanterelle Cantharellus cibarius.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Cantharellales
Heimo: Kantarellit Cantharellaceae
Suku: Vahverot Cantharellus
Laji: cibarius
Kaksiosainen nimi
Cantharellus cibarius
Fr.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltavahvero Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltavahvero Commonsissa

Nimi-testi OK

Keltavahvero eli kantarelli[2] (Cantharellus cibarius) on kantarellien heimoon kuuluva herkullinen ruokasieni ja kauppasieni. Keltavahveroa on kutsuttu myös vanhoissa sieniopaskirjoissa ruskosieneksi[3] tai keltasieneksi.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väriltään keltavahvero on munankeltainen, vanhemmiten haalistuva. Sen lakki on melko pieni, noin 4–8 cm leveä, harvoin yli 10 cm leveä. Lakin tasainen pinta on kuiva ja aaltoileva. Varsi on alaosasta usein vaaleampi. Helttamaiset poimut ovat paksut, johteiset ja haaraiset. Malto on paksua, lähes valkoista ja miellyttävän tuoksuista. Itiöpöly on vaalean kellertävää.[4]

Samankaltaiset lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero
Keltavahveroita
Keltavahveron lakin alapinnan poimuja
Valevahvero

Keltavahveroa muistuttavia sieniä ovat samaan heimoon kuuluva kalvasvahvero (Cantharellus pallens) sekä kantarelleihin kuulumaton niittyvahakas (Camarophyllus pratensis), jotka ovat myös hyviä ruokasieniä. Keltavahveroa muistuttaa myös toinen kantarellien sukuun kuulumaton sieni, valevahvero (Hygrophoropsis aurantiaca), joka ei ole myrkyllinen, mutta se on ruokasienenä vähäarvoinen[4] ja nykytiedon mukaan sitä ei suositella syötäväksi, koska se on sukua myrkylliselle pulkkosienelle. Valevahveron ja keltavahveron erottaa helposti, sillä valevahvero on pienempi ja hennompi, sen väri on oranssinkeltainen ja malto on ohutta. Valevahveron lakissa on tiheät heltat eikä poimuja kuten keltavahverolla. Lisäksi valevahvero kasvaa usein lahopuulla ja hakkuualueiden kannoilla, toisin kuin keltavahvero.[5].

Pohjois-Amerikassa kasvaa kaksi keltavahveron kaltaista lajia: Gomphus floccosus, joka muistuttaa hieman nahistunutta kantarellia ja aiheuttaa lieviä ruoansulatushäiriöitä, sekä Omphalotus olearius, joka on myrkyllinen.

Kasvuaika ja -paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, Pohjois-Suomessa se on harvinainen. Esiintymiä on kuitenkin löydetty Tunturi-Lapistakin.[6] Sitä tavataan luonnossa jo kesäkuusta lähtien. Yleisin se on heinä-lokakuussa. Keltavahveron tyypillisimpiä kasvuympäristöjä ovat erilaiset koivuvaltaiset metsät, mutta toisinaan myös mäntykankaat ja lehdot. Yleisiä kasvupaikkoja ovat polkujen varret ja muut kovaksi painautuneet, karikkeiset ja valoisat maastonkohdat. Keltavahverot kasvavat yleensä ryhmissä, vuodesta toiseen samoissa paikoissa.[4]

Kantarelleja tavataan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa[7] sekä Aasiassa, mukaan lukien Himalajan vuoristo[8], sekä Afrikassa[9].

Käyttö ravinnoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasikanlihaa kantarelli-kermakastikkeessa.

Keltavahvero on yksi parhaista ruokasienistä, ja se on parhaimmillaan sellaisenaan paistettuna. Siinä on myös harvoin toukkia. Keltavahveron lähisukulaiset suppilovahvero, kosteikkovahvero ja mustatorvisieni ovat myös arvostettuja ruokasieniä. Keltavahvero on paras säilöä pakastamalla. Siihen voi pakastettaessa tulla kitkeryyttä, joka ei kuitenkaan ole vaarallista. Kuivattavaksi sieni ei sovellu.[4] Tästä huolimatta markkinoilta löytyy kuivattua keltavahveroa.lähde? Keltavahveroa on opittu etsimään Suomessa myös sienikoiran avulla[10][11]

Keltavahvero on kauppasieni, jota myydään vuosittain 7 000 – 8 000 kiloa eli huomattavasti vähemmän kuin rouskuja ja tatteja.[12] Suurin osa poimituista kantarelleista meneekin poimijan omaan käyttöön.[13]

Keskimäärin 25 % sienten kuivapainosta on proteiinia, mikä on huomattavasti enemmän kuin useimmissa kasviksissa, mutta vähemmän kuin palkokasveissa. Oheisessa taulukossa on vertailtu keltavahveron ja herkkutatin ravintoainepitoisuuksia[14] porkkanan ja herneen arvoihin.[15] Muiden sienten tavoin keltavahverossa on B- ja C-vitamiineja, mutta kantarellissa on lisäksi A-vitamiinin esiastetta karoteenia.[16] Kantarellin D-vitamiinipitoisuus on huomattava 12,8 µg/100 g, kun päivittäinen saantisuositus on Suomessa vähintään 7,5 mikrogrammaa[17] [18]. Keltavahverossa on myös runsaasti kuituja.[12]

Ravintokäytön ohella Pohjois-Amerikassa käytetään keltahaarakasta myös sienivärjäyksessä.[19]

Ravintoarvoja per 100 g
  Keltavahvero Herkkutatti Porkkana Herne
Vettä 91,5 g 88,6 g    
Proteiineja 1,52 g 2,77 g 0,6 g 5,0 g
Rasvaa 0,49 g 0,40 g 0,2 g 0,4 g
Hiilihydraatteja 2,2 g 4,1 g 5,6 g 9,4 g
Karotenoideja 1,33 mg 0 mg 11,33 mg 2,14 mg
A-vitamiinia 0,01 mg 0 mg 0,77 mg 0,03 mg
B1-vitamiinia 0,02 mg 0,03 mg 0,07 mg 0,35 mg
B2-vitamiinia 0,23 mg 0,37 mg 0,07 mg 0,18 mg
C-vitamiinia 6 mg 2,5 mg 6,5 mg 20 mg
Seleeniä 18 μg 11 μg 0,2 μg 0,6 mg
Kaliumia 340 mg 270 mg 390 mg 370 mg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 26.10.2007
  2. Kielitoimiston sanakirja (Hakusana kanttarelli: ”paremmin: kantarelli”) 2016. Viitattu 13.6.2016.
  3. Sienikirja, Agricola
  4. a b c d Käytännön sieniopas, s. 59. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
  5. {{Verkkoviite|osoite=http://www.luontoportti.com/suomi/fi/sienet/valevahvero
  6. Lemmenjoen tunturista löytyi poikkeuksellinen kantarelliesiintymä Yle uutiset viitattu 4.9.2014
  7. Roger’s Mushrooms
  8. G. H. Dar, R. C. Bhagat, ja M. A. Khan, Biodiversity of the Kashmir Himalaya, Anmol Publications PVT. LTD., 2002.
  9. E. R. Boa, Wild Edible Fungi: a Global Overview of Their Use and Importance to People, Food & Agriculture Org., 2004
  10. Kamera kiertää. YLE TV2 7.9.2007
  11. Eloranta, Jari: Koiran voi opettaa etsimään sieniä www.kennelliitto.fi. 2004. Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.10.2011.
  12. a b Sankelo & Siivari: Luonnonraaka-aineiden terveysvaikutuksia Lapin maaseutukeskus. Viitattu 14.6.2009.
  13. Evira
  14. Mykologie: Einführung in die Pilzkunde (saksaksi)
  15. Fineli terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  16. Keittotaito
  17. Terveyskirjasto
  18. Nainen, turvaa terveytesi tällä vitamiinilla!
  19. Päivi Hintsanen: Värjäys: SIENIÄ Coloria.net. 2000. Viitattu 30.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]