Sienikoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sienikoira on koira, joka on varta vasten koulutettu etsimään maastosta sieniä. Koiran rodulla ei ole suurta merkitystä oppimiseen, mutta hyvin haistavat metsästyskoirat ovat hieman helpommin sienellekin opetettavissa. Toisaalta linnunmetsästys tai muu toivottu toiminta kärsii, jos koira oppiikin esimerkiksi haukkumaan sieniä muun saaliin sijasta.

Koira oppii helpoimmin tunnistamaan sieniä, joissa on luonteenomainen voimakas haju, esimerkiksi keltavahveroita. Myös tryffeleitä maan alta on löydetty koirien kuin myös sikojen avulla. Koira ei ole yhtä hanakka syömään sienisaalistaan kuin sika, mutta mahdollista sekin on. Koiran voi opettaa esimerkiksi hajupurkkien avulla, jolloin koira palkitaan kotioloissa sen tunnistettua sientä sisältävän purkin. Voi myös käyttää herkkupaloja sienten alla. Löydön koira voi ilmaista haukulla tai istunnalla.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kennelliitto- Koira sienestää 2004, viitatu 7.8.2012
  2. von Hertzen, Anna: Tarkka kuono vainuaa katarellin. Helsingin Sanomat, 30.7.2012, s. A6.
  3. Blomberg, Ulla: Nuuh, täällähän on sieniä. Koti-Kajaani, 21.-22.7.2012, s. 4.
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.