Kansallinen Kokoomus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kansallinen kokoomus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Kokoomus” ohjaa tänne. Muista kokoomuksista katso kokoomuksen täsmennyssivu.
Kansallinen Kokoomus r.p.
Samlingspartiet r.p.

Kokoomus tunnus 2014.svg

Perustettu 9. joulukuuta 1918 (101 vuotta sitten)
Puheenjohtaja Petteri Orpo
Puoluesihteeri Kristiina Kokko
Varapuheenjohtajat Antti Häkkänen
Sanni Grahn-Laasonen
Mari-Leena Talvitie
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto[4][7][6]
Toimisto Kansakoulukuja 3 A
00100 Helsinki
Äänenkannattaja Nykypäivä
Jäsenmäärä n. 34 000 (­2016)[8]
Värit      sininen
Eduskunta
38 / 200
(2019)
Euroopan parlamentti
3 / 13
(2019)
Kunnanvaltuustot
1 490 / 8 999
(2017)
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansanpuolue
International Democrat Union
Naisjärjestö Kokoomuksen naisten liitto
Nuorisojärjestö Kokoomuksen Nuorten Liitto
Varhaisnuorisojärjestö Kansallinen Lastenliitto
Opiskelijajärjestö Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
Kotisivu www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus r.p. (ruots. Samlingspartiet r.p.), lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.)[9] on suomalainen puolue. Kokoomus on nykyisin Suomen kolmanneksi suurin puolue kansanedustajien määrällä mitattuna. Puolueen puheenjohtaja on Petteri Orpo, joka on myös entinen Suomen valtiovarainministeri. Kokoomuksella on Euroopan parlamentissa kolme vaaleilla valittua edustajaa: Sirpa Pietikäinen, Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa.

Kokoomus kuvaa itsensä keskusta-oikeistolaisena yleispuolueena, jossa yhdistäviä asioita ovat vapaus, sivistys, mahdollisuuksien tasa-arvo sekä demokratian ja avoimen yhteiskunnan puolustaminen. Aateperinnössään puolue näkee yhdistyvän maltillisuuden, oikeistolaisuuden, sinivihreyden, sivistyksen, porvarillisuuden sekä reformismin. Kokoomus kannattaa vahvaa oikeusvaltiota ja puolueetonta järjestysvaltaa. Kokoomus näkee kansainvälisen yhteistyön vahvistamisen ja läntiseen arvoyhteisöön sekä sen taloudellisiin, sosiaalisiin, ympäristöllisiin ja turvallisuuspoliittisiin instituutioihin kuulumisen Suomen turvallisuutta vahvistavana valintana.[7] Kokoomuksen kannattajien keskuudessa korostetaan individualismia eli yksilön vapautta ja vastuuta[10].

Kokoomus perustettiin 9. joulukuuta 1918 Helsingin vanhalla ylioppilastalolla Suomalaisen ja Nuorsuomalaisen puolueen monarkiaa kannattaneiden jäsenten toimesta.[11] Puolueesta käytettiin vuoteen 1951 asti nimeä Kansallinen Kokoomuspuolue.[12][13] 1970-luvulta lähtien kokoomus on ollut noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.[14]

Arvot ja periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petteri Orpo on toiminut kokoomuksen puheenjohtajana vuodesta 2016.

Kokoomuksen aate on yhdistelmä ihmislähtöisyyttä ja yksilön vapautta korostavia arvoja, perinteiden kunnioitusta ja vastuun kantamista avun tarpeessa olevista sekä ympäristöstä. Suuntausten välinen tasapaino on vaihdellut aikojen saatossa ja aikojen suurten kysymysten valossa. Kokoomuksen sisäisiä suuntauksia voidaan kuvailla käsitteillä maltillinen oikeistolaisuus, sinivihreys, sivistysporvarillisuus ja vastuullinen uudistusmielisyys.

Kokoomuksen voimassa oleva periaateohjelma on vuodelta 2018. Periaateohjelman muodostamista varten puolue järjesti kaikkiaan 20 avointa keskustelutilaisuutta. Tilaisuudet järjestettiin kaikissa maakuntakeskuksissa ja suurimmissa kaupungeissa.[15]

Ihmiskäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus uskoo ihmiseen itsestään ja toisistaan huolehtimaan kykenevänä yksilönä, jota ensisijaisesti ohjaa oma eettinen pohdinta ja tahto tehdä hyvää. Tuekseen yksilö tarvitsee toimivan ja hyvinvoivan yhteisön, johon kuulua ja tarvittaessa tukeutua ja jonka hyväksi voi panoksen antaa.[15]

Yksilön vapaus ja vastuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen mukaan ihmisellä on oltava mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja oppia elämässä koko ajan. Poliittisen järjestelmän tulisi poistaa esteitä ihmisen toimeliaisuudelta ja itsensä toteuttamiselta. Yksilönvapauden ytimeen kuuluu täysivaltaisen yksilön itsemääräämisoikeus itseään koskevissa asioissa inhimillisiin ominaisuuksiin, taustaan tai asemaan katsomatta.

Itsemääräämisoikeus ja fyysisen koskemattomuuden loukkaamattomuus ovat kokoomuslaisessa katsomuksessa erottamaton osa ihmiselämän arvokkuutta, joka kuuluu jokaiselle syntymästä elämän viimeiseen päivään. Ihmisen on saatava elää aina ilman pelkoa, vapaana väkivallasta. Julkisen vallan tehtävänä on erityisesti turvallisuuden takaaminen jokaiselle.

Kokoomuslaisuudessa vapauden erottamaton osa on vastuu. Toteuttaessaan vapauttaan, ihminen ottaa vastatakseen valintojen seuraukset. Hyvä ja reilu yhteiskunta kannustaa vastuulliseen toimintaan ja palkitsee siitä.[15]

Sivistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuslaiseen sivistyneisyyteen kuuluu heikompien auttaminen. Yhteiskunnan on tuettava ja vahvistettava ihmisten kykyä kantaa vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista. Sivistykseen kuuluu, että jokaisella on taustastaan riippumatta mahdollisuus oppia, kouluttautua, rakentaa oma polkunsa ja löytää vahvuutensa.

Kokoomuslaiset uskovat, että kenenkään tausta ei saa määrätä, mitä hänestä voi tulla. Jokaisella on oikeus sivistää ja kehittää itseään, pärjätä ja edetä elämässä sekä tavoitella onnellisuutta.

Kokoomuksen sivistys jaetaan tiedolliseen, taidolliseen ja sydämen sivistykseen. Kokoomus ei hyväksy minkäänlaista syrjintää. Puolueen mukaan sivistyneeseen keskusteluun kuuluu aito moniäänisyys, erilaisuudesta kiinnostuminen ja eri mieltä olevien kunnioittaminen.[15]

Demokratia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen näkökulmasta demokratia on tapa olla sivistyneesti eri mieltä. Demokratian tehtävänä on väkivallattomasti sovittaa yhteen erilaisia arvomaailmoja ja näkemyksiä. Kokoomus on sitoutunut demokratian pelisääntöihin ja johdonmukaisiin pelisääntöihin kaikissa tilanteissa. Puolueen mukaan demokratia ei voi olla enemmistön rajatonta määräysvaltaa, vaan vähemmistönsuojasta on huolehdittava kaikilla tasoilla. Kokoomus puolustaa avointa yhteiskuntaa ja avointa tiedonvälitystä.

Kokoomus haluaa rakentaa maata, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Paikallinen ja alueellinen demokratia sekä elävä kansalaisyhteiskunta muodostaa lujan kivijalan, jolle maan menestys rakentuu.

Kokoomus näkee, että valtio ja sitä ohjaava poliittinen päätöksenteko toimivat ihmisten luottamuksen varassa. Kokoomuksen mielestä luottamus yhteiskuntaa kohtaan perustuu siihen, että tarpeen vaatiessa saa oikeutta, tulee kuulluksi ja tasapuolisesti kohdelluksi. Puolueen mukaan jokaista on kohdeltava taustastaan riippumatta yhtä arvokkaana.

Puolueen mielestä edustuksellinen demokratia on tulosvastuussa ihmisille. Sen tehtävänä on tuottaa yhteistä hyvää edistäviä sääntöjä, jotka ovat mahdollisimman laajasti ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä. Puolueen mukaan vastuunsa tunteva ja rehellinen päätöksentekijä kykenee perustelemaan myös epäsuositut, mutta välttämättömät ratkaisut. Kokoomuksen mukaan totuudenmukaisuus ja rehellisyys ovat tärkeitä arvoja, joita suomalaiset ovat tottuneet kunnioittamaan.[15]

Isänmaallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen näkökulmasta oma kulttuuri ja kulttuuriperintö liittävät suomalaiset osaksi sukupolvien ketjua. Kokoomus näkee suomalaisuuden luonteeltaan avoimena ja mukaan ottavana. Kokoomuksen mukaan isänmaallisuus, joka ilmenee kiintymyksenä kotimaahan, on myönteinen voima, joka vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta. Kokoomuksen mukaan isänmaallisuus vaatii kohtuullisuuden ja välittämisen arvojen hengen ylläpitämistä niin poliittisessa toiminnassa kuin kunkin arkielämässä.

Kokoomuksen mukaan kansallinen identiteetti on moniulotteinen ja alati muuttuva. Puolueen mielestä sivistykseen kuuluu avoimuus myös kansainvälisesti ja kulttuurisesti. Kokoomuksen mukaan suomalaisuus on osa pohjoismaisuutta ja eurooppalaisuutta, ja ne ovat osa suomalaisuutta.[15]

Kansainvälisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus on europarlamentin suurimman ryhmän, Euroopan kansanpuolueen jäsenpuolue. Petteri Orpo valittiin EPP:n varapuheenjohtajaksi 2019. Samaan ryhmään kuuluu myös Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Kokoomus näkee kansainvälisyyden ja sen jatkuvan vahvistamisen elinehtona maalle. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on kokoomukselle arvovalinta. Kokoomuksen mukaan kuulumalla Euroopan vapaiden kansojen perheeseen, Suomi on tehnyt valinnan ylläpitää ja edistää EU:n arvoja. Näihin kuuluvat vapaus, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Puolueen mukaan Suomen on toimittava EU:ssa aktiivisesti, rakentavasti ja aloitteellisesti, sen yhtenäisyyttä ja toimintakykyä edistävällä tavalla.

Kokoomus näkee Suomen kiinteänä osana läntistä arvoyhteisöä, jonka kaikkiin kansainvälisiin instituutioihin sen on luonnollista kuulua. Kokoomuksen mukaan tämä koskee niin taloudellista, sosiaalista, ympäristöllistä kuin turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Kokoomuksen mukaan sotilaallisen yhteistyön vahvistaminen on Suomen turvallisuuden edistämistä.

Kokoomuksen mukaan erilaisten kulttuurien välinen sivistynyt vuorovaikutus ja kanssakäyminen kuuluvat luonnostaan nykyaikaisiin yhteiskuntiin muun muassa työ- ja harrastus- sekä lähiyhteisöissä. Kokoomus pitää todennäköisenä, että tulevaisuus on yhä kansainvälisempi ja maailmanlaajuisissa verkostoissa syntyvät niin ideat, sekä niiden pohjalta kehitettävät tuotteet ja palvelut.

Kokoomuksen mukaan suomalaisten on tietoisilla ratkaisuilla pyrittävä kokoaan suurempaan rooliin maailmanlaajuisten kysymysten, kuten ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa ja ennaltaehkäisyssä. Puolue uskoo, että parhaiten se onnistuu diplomatian, tieteen ja teknologian mahdollisuuksia tehokkaasti ja laaja-alaisesti hyödyntäen.[15]

Politiikka ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus haluaa kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu.[15] Kokoomuksen mukaan vahva talous ja kasvava aineellinen hyvinvointi tuovat itsenäisyyttä, toimintamahdollisuuksia ja turvallisuutta yksilöille, kansalle ja valtiolle. Kokoomus haluaa rakentaa luottamusta ja ymmärrystä ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Kokoomus haluaa toteuttaa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen, joka takaa ihmisarvoisen elämän edellytykset, vahvistaa työnteon palkitsevuutta, kannustaa aktiivisuuteen ja säilyttää tarveharkinnan.[16]

Työllisyys ja elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus haluaa poistaa työuriin keskeytyksiä ja katkosia tuovia rakenteita ja mekanismeja. Kokoomus haluaa kehittää Suomen houkuttelevuutta teollisuuden investointikohteena pitämällä huolta yritysten toimintaympäristön ennakoitavuudesta ja oikeusvarmuudesta.[16]

Kokoomus näkee työn muutoksen teknologian kehityksen myötä mahdollisuutena niin suomalaisille kuin koko yhteiskunnalle. Fyysisesti raskaiden ja rutiininomaisten tehtävien automatisoitumisen myötä tuottavuuden kasvu kasvattaa aineellisen hyvinvoinnin määrää ennennäkemättömästi. Kokoomuksen mukaan inhimillinen teknologiamurros vaatii onnistuakseen työstä, yrittäjyydestä ja omistamisesta saatavan toimeentulon, verotuksen ja sosiaaliturvan joustavaa ja reaaliaikaista mukautumista toisiinsa. Vaikka tekniikka pystyy jatkuvasti itsenäisempään toimintaan, on varmistettava, että vastuu tärkeistä eettisistä ratkaisuista säilyy aina viime kädessä ihmisellä.[15]

Kokoomus haluaa toteuttaa mahdollistavaa sääntelyä, joka tekee Suomesta kiinnostavan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön. Puolue haluaa lisätä Suomen houkuttelevuutta kansainvälisen uuden teknologian liiketoiminnan sijoittautumispaikkana ja vauhdittaa julkishallinnon digitalisoitumista.[16]

Kokoomus haluaa syventää Euroopan unionin sisämarkkinoita, jotta kansalaiset voisivat hyötyä niistä täysimääräisesti. Kokoomus haluaa vaikuttaa aktiivisesti sääntöperusteisen maailmankaupan puolesta. Puolue haluaa jatkaa EU-tason ja kansainvälisen tason yhteistyötä veronkierron ja harmaan talouden torjunnassa. [17] Kokoomus ajaa aktiivisesti EU:n ja kolmansien maiden välisiä vapaakauppasopimuksia. Kokoomus haluaa tehdä EU-tason sääntelyä, joka mahdollistaa digitaalisen palveluliiketoiminnan syntyä ja kasvua. Kokoomus haluaa tehdä työtä uusien markkinoiden avaamiseksi suomalisille elintarvikkeille, tuotteille ja palveluille.[16]

Kokoomus haluaa purkaa normeja ja toteuttaa yhden luukun periaatetta.[16] Kokoomus kannattaa alkoholisääntelyn keventämistä. Puolue haluaa vapauttaa viinit ruokakauppaan, keventää ravintolasääntelyä ja luopua elintarvikemyyntiä koskevista ehdoista vähittäismyynnissä. Kokoomus kannattaa apteekkilupien tarveharkinnasta luopumista, lääkkeiden hintakilpailun sallimista ja itsehoitolääkkeiden vapauttamista päivittäistavarakauppaan turvallisuus varmistaen. Kokoomus haluaa välttää tempoilevaa lainsäädäntöä ja edestakaisia veromuutoksia, sekä kansallista ylisääntelyä elinkeinotoiminnassa.[16] Kokoomuksen mukaan työmarkkinoiden toimivuutta on edistettävä, jotta mahdollisimman moni pääsisi työhön.[15] Kokoomus haluaa vastuuttaa työelämän osapuolet työrauhaa edistäviin toimiin.[16]

Julkinen talous ja verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus haluaa pitää julkisen talouden vahvana, hillitä verorasitusta ja pitää julkisen velan määrän hallinnassa. Kokoomus haluaa turvata julkisen talouden ja että kaikilla on mahdollisuus yhteiskunnan tuottamaan turvaan ja palveluihin. Kokoomuksen haluaa tehdä verotuksen ja sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen, jonka tavoitteena on kestävä tasapainon yksilön taloudellisten oikeuksien ja velvoitteiden väillä.[15]

Kokoomus haluaa rajata julkisen vallan osallistumisen markkinoille tilanteisiin, joissa se on yleisen edun kannalta välttämätöntä tai yksityisiä toimijoita ei ole. Kokoomus haluaa jättää liiketoiminnan harjoittamisen pääsääntöisesti yritysten hoidettavaksi.[15]

Kokoomus haluaa verottaa vain sen, mikä on välttämätöntä yhteiskunnan palveluiden kannalta. Kokoomus haluaa kehittää verotusta suuntaan, joka suosii työntekoa, yritystoimintaa, kotimaista omistamista, suomalaisten hyvinvointia lisäävää toimintaa sekä edistää ympäristön suojelua ja torjuu ilmastonmuutosta.[16] Kokoomuksen mukaan veropohjan on oltava laaja ja verokantojen mahdollisimman matalia. Verotuksen on tuettava Suomen houkuttelevuutta maana, jossa halutaan tehdä työtä, yrittää ja johon halutaan sijoittaa.[15]

Kokoomuksen mielestä avoimin ja reiluin pelisäännöin tapahtuva kilpailu on paras tapa ratkaista yritysten, tuotteiden ja menetelmien kilpailukyky. Kokoomuksen mielestä sääntelyllä voi puuttua markkinoiden toimintaan vain, kun sääntelystä on selvästi enemmän hyötyä kuin haittaa.[15] Kokoomus haluaa poistaa yritysten välisen kilpailun esteitä ja helpottaa markkinoille pääsyä. Kokoomus haluaa, että kilpailijamaita ei päästetä karkuun kustannuskilpailukyvyssä.[16]

Osaaminen ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanni Grahn-Laasonen toimi Sipilän hallituksen opetusministerinä vuosina 2015–2019. Grahn-Laasonen on toiminut kokoomuksen varapuheenjohtajana vuodesta 2014.

Kokoomuksen mukaan koulutus on edellytys tulevaisuuden työelämässä pärjäämiseen. Kokoomus kannattaa vahvaa yleissivistystä, varhain opitettavia perus- ja sosiaalisia taitoihin sekä haluaa vahvistaa jatkuvaa oppimista.[16]

Kokoomuksen mukaan koulutusjärjestelmää kehittämällä ja työmarkkinoiden toimintaa tehostamalla mahdollistetaan ihmisten, työelämän ja yhteiskunnan sopeutuminen työn muutokseen. Kokoomus haluaa, että uuden Suomi on maailman paras ottamaan käyttöön ja kehittämään uutta teknologiaa.[15]

Kokoomus haluaa pidentää esiopetuksen kaksivuotiseksi. Puolue haluaa alentaa asteittain varhaiskasvatusmaksuja siten, että pitkän aikavälin tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus, johon osallistuu koko ikäluokka.[16] Kokoomuksen mukaan oppivelvollisuuden suorittamisen on toteuduttava myös sisällöllisesti perusopetuksen oppimistavoitteiden saavuttamisen kautta.[16]

Kokoomus haluaa tehostaa oppimisvaikeuksien tunnistamista ja parantaa varhaisen tuen saamista. Puolue haluaa parantaa opettajien mahdollisuuksia käyttää aikaansa opettamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen. Kokoomus haluaa mahdollistaa kaikille terveelliset ja turvalliset koulut oppimis- ja työympäristönä.[16]

Kokoomus haluaa vahvistaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiloitumista, yhteistyötä ja työnjakoa. Puolue haluaa että TKI-panokset nostetaan neljään prosenttiin BKT:sta. Kokoomus haluaa monipuolistaa korkeakoulujen mahdollisuuksia kerätä yksityistä rahoitusta. Puolue haluaa kannustaa toisen ja korkea-asteen opiskelijoita osallistumaan vaihtoon. Kokoomus haluaa avata korkeakoulutuksen koulutustarjontaa ihmisten ja työelämän hyödynnettäväksi.[16]

Kokoomus haluaa rakentaa jatkuvan oppimisen mallin, jossa on vastuuta sekä työntekijällä, työnantajalla että julkisella vallalla. Kokoomus haluaa rakentaa edellytyksiä hyvin toimiville aikuiskoulutusmarkkinoille. Kokoomus haluaa vahvistaa vapaan sivistystyön sekä muun omaehtoisuuteen perustuvan toiminnan ja kehittymisen edellytyksiä elinikäisessä oppimisessa.[16]

Kokoomus haluaa luopua työvoiman saatavuusharkinnasta ja myöntää ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille valmistumisen jälkeen automaattisesti vähintään kahden vuoden oleskeluluvan. Kokoomus haluaa lisätä suomalaisten työntekijöiden ja ulkomaisten osaajien kohtaamista.[16]

Kokoomus haluaa, että oleskeluluvan saaneet pääsevät nopeasti työhön sekä kieltä ja muita taitoja oppimaan. Oleskeluluvan saaneiden lasten osallistumista varhaiskasvatukseen on edistettävä.[16]

Turvallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Häkkänen toimi Sipilän hallituksen oikeusministerinä vuosina 2017–2019. Häkkänen on toiminut kokoomuksen varapuheenjohtajana vuodesta 2016.

Kokoomuksen mukaan toimiva oikeusvaltio ja järjestystä ylläpitävät viranomaiset ovat turvallisen yhteiskunnan selkäranka. Kokoomus haluaa puuttua hybridivaikuttamiseen ja tehdä turvallisuuden saralla kansainvälistä yhteistyötä.[16]

Kokoomus haluaa ylläpitää asevelvollisuuteen perustuvaa uskottavaa puolustusta ja nostaa asepalvelukseen osallistumisastetta. Kokoomus haluaa turvata reserviläisten harjoitusmahdollisuudet. Kokoomus haluaa lisätä naisten osallistumista asepalvelukseen kutsuntoja laajentamalla.[16]

Kokoomus haluaa laajentaa ja syventää puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä eri muodoissa kuten osallistumalla EU:n ja Naton puitteissa niin kahden- kuin monenkeskeisesti. Kokoomus haluaa turvata huoltovarmuuden niin energian, elintarvikkeiden kuin poliittisten ja kauppasuhteiden osalta. Puolue haluaa torjua hybridivaikuttamista sekä viranomaisten keinoja kehittämällä että kansalaisten valmiuksia vahvistamalla.[16]

Kokoomus haluaa, että EU toimii vahvemmin Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamiseksi. EU:n keskinäistä avunantoa tulisi puolueen mukaan vahvistaa esittämälä yhteisiä harjoituksia muiden jäsenmaiden kanssa. Kokoomus haluaa kehittää varautumista hybridi- ja kyberuhkiin yhdessä EU-jäsenvaltioiden kanssa.[17]

Kokoomus haluaa vahvistaa viranomaisten resursseja. Kokoomuksen mukaan sekä poliisin, syyttäjän että tuomioistuinten voimavarojen on oltava riittäviä rikosten tutkimiseksi ja laillisen järjestyksen turvaamiseksi koko maassa. Kokoomus haluaa lisätä turvakotipaikkoja.[16]

Kokoomus haluaa toteuttaa raiskaus- ja hyväksikäyttörikosten kokonaisuudistuksen vahvistaen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja uhrin asemaa. Puolue haluaa kiristää etenkin seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia. Kokoomus haluaa vahvistaa erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten tunnistamista ja niihin syyllistyneiden saattamista vastuuseen teoistaan. [16]

Kokoomus haluaa siirtää turvapaikkapolitiikan painopistettä rajan yli tapahtuvasta hallitsemattomasta hakemisesta kiintiöpakolaisuuteen ja EU:n ulkorajalla tapahtuvaa hakemusten käsittelyyn. EU:n ulkorajojen valvonnan on puolueen mielestä oltava uskottavaa. Kokoomus haluaa tehostaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamista kotimaihinsa lainsäädäntömuutoksilla sekä viranomaisten toimintaa ja kansainvälistä yhteistyötä vahvistamalla. [16]

Kokoomus haluaa vahvistaa elinolojen kehitystä EU-tasolla erityisesti turvapaikanhakijoiden lähtöalueilla ja edistää kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Kokoomuksen mukaan EU:n tulisi vahvistaa yhteiskuntien vakautta, demokratiakehitystä ja tasa-arvoa kehitysyhteistyöllä. Kokoomus myös haluaa vahvistaa EU:n ulkorajavalvontaa ja tehostaa yhteistyötä turvapaikkakäsittelyssä.[17]

Kokoomuksen mukaan ihmisellä on oikeus yksityisyyteen ja itseä koskevien tietojen käytöstä päättämistä on vaalittava ja vahvistettava.[15] Kokoomus haluaa varmistaa tiedon liikkuvuuden viranomaisten välillä. [16]

Ympäristönsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kai Mykkänen toimi Sipilän hallituksen sisäministerinä vuosina 2018–2019. Mykkänen on toiminut kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuodesta 2019.

Kokoomus haluaa nostaa ilmastopolitiikan ja ympäristönsuojelun kunnianhimon tasoa niin Suomessa kuin Euroopassa.[16] Puolueen mukaan lainsäädännöllä ja verotuksella on suosittava sellaista kulutuskäyttäytymistä ja liikkumista, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän ympäristökuormitusta. Puolueen mielestä luonnonvarojen tuhlausta on johdonmukaisesti vähennettävä ja niiden käytön on oltava kestävää. Kokoomus haluaa vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä niin, että lopullisena päämääränä on niiden käytöstä luopuminen. [15]

Kokoomus haluaa siirtyä kertakäyttöisyydestä kohti kestävää kierto- ja jakamistaloutta. Puolue suosii ympäristöystävällisiä menetelmiä niin tuotannossa, jakelussa ja kuljetuksessa kuin materiaalien uuskäytössä.[15]

Kokoomus haluaa luopua fossiilisten polttoaineiden merkittävästä energiakäytöstä 2030-luvulla. Kokoomuksen mukaan Suomessa täytyy suunnitelmallisestiajaa alas niiden käyttöä edistäviä ja ylläpitäviä tukimekanismeja.[16]

Kokoomuksen mukaan kestävän kehityksen budjetointi on otettava osaksi EU:n monivuotista rahoituskehystä. Tämän lisäksi toimia kiertotalouden vahvistamiseksi ja jätteiden hyötykäytön lisäämiseksi tulee edistää.[17] Kokoomuksen mukaan EU:n päästövähennystavoitetta tulee nostaa 55 prosenttiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Euro- ja ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus ja KD järjestivät Euroopan kansanpuolueen puoluekokouksen Helsingin messukeskuksessa 2018.

Kokoomuksen mukaan EU-jäsenyys on arvovalinta, taloudellinen valinta ja turvallisuusvalinta. Puolueen näkemyksen mukaan Eurooppa on kohtaamassa haasteita, joiden ratkaisut voidaan löytää vain yhteistyössä. Kokoomuksen mukaan Suomen on oltava aktiivinen ja aloittellinen ratkaisujen luoja.[17]

Kokoomus haluaa olla Suomen johtava Eurooppa-puolue. Kokoomuksen mukaan vahva Euroopan unioni tarkoittaa vahvempaa itsenäistä Suomea. EU:n kannattaminen ei puolueen mielestä tarkoita kuitenkaan kriitiikittömyyttä, vaan puolue haluaa kehittää unionia paremmaksi. [17]

Puolueen mukaan EU:n tulee olla liberaalin demokratian vahva puolestapuhuja, joka on kansainvälisesti yksittäisiä jäsenvaltioitaan vaikuttavampi. Kokoomuksen mielestä EU:n tulee olla suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa. Suuria asioita, joihin EU:n tulisi puolueen mielestä keskittyä ovat: kestävä kasvu, ilmastonmuutoksen hillintä, turvallisuus ja puolustus, muuttoliikkeen hallinta sekä vapaan, sääntöperusteisen maailmankaupan puolustaminen.[17]

Kokoomus haluaa lisätä eurooppalaista yhteistyötä osaamisen vahvistamisessa ja tutkimuksessa. Puolue haluaa asettaa oikeusvaltioperiaatteen vaalimisen EU-rahoituksen ehdoksi. Kokoomuksen mielestä EU:n jäseneksi tulisi ottaa vain sellaisia valtioita, jotka ovat siihen yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja oikeudellisesti valmiita. Puolueen mielestä määräenemmistöpäätöksiä tulisi lisätä ulkopolitiikassa EU:n globaalin roolin vahvistamiseksi.[17]

Kokoomus haluaa edistää investointien kanavoitumista kehitysmaissa tehtäviin ilmastonmuutosta hillitseviin hankkeisiin. Kehitysyhteistyöhankkeissa puolue haluaa painottaa erityisesti naisten ja tyttöjen koulutukseen liittyviä hankkeita. Puolue haluaa vahvistaa sekä kansallisesti, että EU:n kautta poliittista vakautta, talouskehitystä sekä työpaikkojen ja investointien kasvua Afrikassa. Puolue haluaa luoda tiekartan kehitysyhteistyön 0,7 %:n BKT-osuuden saavuttamiseksi.[16]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuspuolue syntyy suomettarelaisuuden ja monarkismin pohjalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen juuret ovat 1800-luvun suomalaisuusliikkeessä, joka jakautui kahtia suhtautumisessa Venäjän kasvaviin yhtenäistämisvaatimuksiin. Kesällä 1917 suomettarelaiset (vanhasuomalaiset) vielä vastustivat Suomen itsenäistymistä idänkaupan menettämisen pelossa. Lokakuun vallankumouksen tapahduttua Venäjällä he alkoivat kannattaa eroa Venäjästä. Varmimmaksi ulkopoliittiseksi takeeksi kansallisesta itsenäisyydestä katsottiin liitto Saksan kanssa. Jotkut kannattivat saksalaissyntyisen kuninkaan valintaa itsenäistyneen Suomen hallitsijaksi.[18] Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuun alussa 1918, ja joulukuussa 1918 Suomen puoluejako meni uusiksi: Nuorsuomalaisten ja suomettarelaisten tasavaltalaiset perustivat yhdessä kansanpuolueen kanssa 8. joulukuuta Kansallisen Edistyspuolueen. Nuorsuomalaisten, suomettarelaisten ja kansanpuolueen saksalaista kuningasta kannattaneet perustivat Kansallisen Kokoomuksen 9. joulukuuta.[19] Puolueen nimi viittasi siihen, että perustuskokouksen mukaan Suomeen "tarvitaan kansallinen kokoomus yli vanhojen, merkityksensä menettäneiden puoluerajojen, jotka jo liian kauan ovat toisistaan erottaneet samoin ajattelevia kansalaisia".[20]

Aikomuksena oli edelleen tehdä Suomesta Ruotsin kaltainen monarkia tai ainakin taata laajoin presidentin valtuuksin voimakas toimeenpanovalta. Tunnetuimpia sen ajan kuningasvallan kannattajia olivat muun muassa Pehr Evind Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Eero Järnefelt ja Jean Sibelius.[21]

Nouseva suomenkielinen liikemieskunta valtasi kokoomuksen 1922. Viimeistään siitä lähtien talousliberalismin, sosiaalireformismin ja arvokonservatismin painotukset puolueessa ovat vaihdelleet.[22]

1920-luvulla Suomessa oli lyhytikäisiä porvarihallituksia lähinnä siksi, että maan vasemmisto oli heikko ja jakaantunut voimakkaasti kommunisteihin ja tannerilaisiin sosiaalidemokraatteihin sekä siksi, että maalaisliiton ja kokoomuksen näkemykset talouspolitiikasta ja maauudistuksesta poikkesivat toisistaan.lähde?

Lapuan liikkeen kommunisminvastaiset toimet saivat tukea kokoomukselta, ja monet sen johtajat olivat kokoomustaustaisia. Kokoomuslainen lehdistö, mm. Uusi Suomi ja Vaasa-lehti, tukivat julkisesti Lapuan liikkeen toimia. Kokoomuspuolue ei kuitenkaan suhtautunut parlamentarismiin Lapuan liikkeen tavoin negatiivisesti, ja osa kokoomuslaisista vastusti Lapuan liikkeen väkivaltaisuuksia ja laittomuuksia. Mäntsälän kapina aiheutti puolueen jakautumisen radikaaleihin ja maltillisiin.[23]

Vuoden 1932 puoluekokous oli kokoomukselle käännekohta maltillisten linjojen kannattajien menettäessä asemansa ja jyrkän linjan oikeistolaisten vallatessa puoluejohdon. Maltillisemmat vanhasuomalaiset oli syrjäytetty tai he olivat lähteneet vapaaehtoisesti haluttomina työskentelemään valittujen radikaalien kanssa. Kokoomus liittoutui Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa ja jopa teki eduskunnassa välikysymyksen SDP:n lakkauttamisesta.[24][25]

Puolue sai vuonna 1933 historiansa heikoimman vaalituloksen. Vaalien jälkeen kokoomuksen jyrkkä siipi sai osakseen kritiikkiä, ja keväällä 1934 maltilliset ottivat puolueen haltuunsa J. K. Paasikiven johdolla. Lopullisen pesäeron IKL:een puolue teki vuonna 1935.[25]

1930-luvun loppupuolella alkoi taloudellinen tilanne maassa parantua, ja toiseen maailmansotaan mennessä Maalaisliiton ja SDP:n yhteistyömuodoksi oli muodostunut punamultahallitus. Kokoomus jäi hallitusyhteistyöstä syrjään joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.lähde?

Sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisen Kokoomuksen vaalijuliste vuodelta 1953.

Toisen maailmansodan jälkeen äärivasemmiston toiminta ei ollut enää laitonta, ja vasemmisto vahvistui. Samalla myös punamulta- sekä kansanrintamayhteistyö tiivistyivät. Keskustalaisen presidentti Urho Kekkosen asema vahvistui. Kekkoseen kriittisesti suhtautuvana puolueena kokoomus asetti oman presidenttiehdokkaan vuoden 1968 presidentinvaaleihin, minkä arvellaan heikentäneen myöhemmin sen mahdollisuuksiin päästä hallitukseen. Esimerkiksi vasemmiston vuoden 1970 vaalitappion jälkeenkin kokoomus pysyi oppositiossa.

Kokoomus muun oikeiston ohella kannatti selektiivistä koulutusjärjestelmää ja vastusti vasemmistopuolueiden ja keskustan ajamaa peruskoulu-uudistusta, jota nimitettiin halveksivasti "subventiosivistykseksi". Peruskoulusta säädettiin kansanrintamahallituksen johdolla laki vuonna 1968.[26]

Jyrki Jokisen väitöstutkimuksen mukaan Kansallinen Kokoomus kehittyi löyhästä vaalipuolueesta kiinteäksi puoluejärjestöksi vasta 1970-luvulla.[27]

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rihtniemi ja remonttimiehet alkoivat uudistaa puoluetta. Kokoomus hyväksyi poikkeuslain, jolla Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi vuosiksi 1974–1978 ilman vaaleja. Nämä toimet aiheuttivat kokoomuskentän rakoilua, ja puolueen oppositio irtosi kokoomuksesta perustaen Perustuslaillisen Kansanpuolueen. Kekkosen valinta poikkeuslailla katsottiin periaatteessa perustuslain vastaiseksi toimeksi, vaikka muodollisesti kiireelliseksi julistamisen vaatimus täyttyi.

Keskustan ja vasemmiston näkemyksen mukaan kokoomus oli edelleen sisäpolitiikassa oikeistolainen ääriliike lukuun ottamatta kekkoslaista osaansa. Kokoomus yritti kaikin tavoin hankkia hyväksyntää ja hallituskelpoisuutta. Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista. Muutama päivä sen jälkeen eduskunnassa nousi kysymys siitä, kuinka suurella summalla valtio tukee Rauhanpuolustajien Ydinaseeton Pohjola -kampanjaa. Hallitus esitti 100 000 markkaa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunta kokoomuslaisten tuella nosti määrärahan 200 000 markkaan.[28] Kokoomus kuitenkin jätettiin oppositioon aina vuoteen 1987 saakka.

1970-luvulla kokoomus alkoi korostaa vapautta ja suvaitsevuutta.lähde? Perinteisemmän arvolinjan kannattajia meni muihin puolueisiin.lähde?

Paluu hallitukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitukseen kokoomus nousi 21 oppositiovuoden jälkeen vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin nimitettiin Holkerin sinipunahallitus, vaikka kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta olivat tehneet porvarisopimuksen tavoitteenaan muodostaa porvarihallitus vaalien jälkeen. Vuosina 1987–1991 toimineen hallituksen suurimmat puolueet olivat sosiaalidemokraatit ja kokoomus. Vaalien 1991 jälkeen muodostettiin Esko Ahon porvarihallitus, jota johtivat keskusta ja kokoomus.

Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi vaatia keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa.[29]

Keskustan vuoden 1995 vaalitappion jälkeen kokoomus muodosti kaksi hallitusta sosiaalidemokraattien kanssa. Paavo Lipposen I (1995–1999) ja II hallitusta (1999–2003) kutsuttiin sateenkaarihallituksiksi. Sinipunapohjan laajennuksena olivat yleensä vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue.

Vuonna 2001 kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen. Eduskuntavaaleissa 2003 kokoomus sai 18,6 prosentin ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon.

Jyrki Kataisen aika (2004–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Marjo Matikainen-Kallström, Paula Risikko ja Jari Koskinen ja puoluesihteeriksi Harri Jaskari. Kataisen kaudella kokoomus nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Vuodesta 2007 kokoomus oli hallituksessa ja vuodet 2011–2015 pääministeripuolueena.

Eurovaaleissa 2004 kokoomus oli suurin puolue ja sai neljä paikkaa Euroopan parlamenttiin. Valituiksi tulivat Alexander Stubb, Ville Itälä, Piia-Noora Kauppi ja Eija-Riitta Korhola. Kuntavaaleissa 2004 kokoomus oli kolmanneksi suurin puolue 21,8 prosentin kannatuksella.

Vuoden 2006 puoluekokouksessa Joensuussa kokoomus määritteli itsensä poliittisella kartalla keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi, mikä kirjattiin myös puolueen periaateohjelmaan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomus sai 50 paikkaa, mikä oli kymmenen paikan lisäys edellisvaaleihin ja vain yksi paikka vähemmän kuin vaalit voittaneella keskustalla. Kokoomus nousi hallitukseen ja sai Vanhasen toiseen hallitukseen keskustan tapaan kahdeksan ministeriä. Katainen nimitettiin valtiovarainministeriksi, Ilkka Kanerva ulkoasiainministeriksi, Jyri Häkämies puolustusministeriksi, Anne Holmlund sisäasiainministeriksi, Jan Vapaavuori asuntoministeriksi, Paula Risikko peruspalveluministeriksi, Sari Sarkomaa opetusministeriksi ja Suvi Lindén viestintäministeriksi. Kanerva erosi tekstiviestikohun seurauksena huhtikuussa 2008 ja uudeksi ulkoministeriksi kutsuttiin europarlamentista Alexander Stubb. Sarkomaa erosi opetusministerin paikalta joulukuussa 2008 perhesyihin vedoten, ja hänet korvasi Henna Virkkunen.

Kunnallisvaaleissa 2008 kokoomus oli suurin puolue 23,5 prosentin kannatuksella. Kokoomus oli suurin puolue myös europarlamenttivaaleissa 2009 ja sai kolme paikkaa Euroopan parlamentissa.[30] Europarlamentissa jatkoivat Itälä ja Korhola, uutena valittiin Sirpa Pietikäinen.[31] Kahden puolueloikkauksen (Markku Uusipaavalniemi keskustasta perussuomalaisiin ja Merikukka Forsius vihreistä kokoomukseen) jälkeen kokoomuksesta tuli eduskunnan suurin puolue ensimmäistä kertaa historiassa marraskuussa 2010.[32]

Kokoomus oli suosituin puolue eduskuntavaaleissa 2011, minkä jälkeen nimitettiin Jyrki Kataisen hallitus. Presidentinvaaleissa 2012 kokoomuksen Sauli Niinistö voitti vaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston.

Alexander Stubb (2014–2016)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2014 puoluetta lähes kymmenen vuotta johtanut Katainen ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta ja samalla pääministerin virasta kesän puoluekokouksessa.[33] Puheenjohtajaehdokkaiksi asettuivat Jan Vapaavuori,[34] Alexander Stubb[35] ja Paula Risikko.[36] Kokoomuksen Lahden puoluekokous valitsi 14. kesäkuuta 2014 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Stubb voitti toisella kierroksella Paula Risikon äänin 500,4–349,2. Jan Vapaavuori putosi ensimmäisellä kierroksella. Stubb oli aiemmin valittu Euroopan parlamenttiin toukokuussa järjestetyissä eurovaaleissa Suomen suurimmalla äänimäärällä.[37]

Valituksi tullessaan Stubb oli jo kokenut poliitikko: hän oli toiminut 2000-luvulla neljä vuotta europarlamentaarikkona, sitten ensin Suomen ulkoministerinä ja sen jälkeen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä. Kesken kautensa hän siirtyi kokoomuksen puheenjohtajana vajaaksi vuodeksi pääministeriksi Kataisen tilalle.

Eduskuntavaaleissa 2015 kokoomus putosi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi keskustan ja perussuomalaisten taakse ja sai 37 paikkaa eduskunnasta. Tulos oli odotettua parempi ja Stubb sanoi kokoomuksen vaalivalvojaisissa, että "tätä kovempaa loppukiriä ei ole yksikään puolue tehnyt". Kokoomus oli äänimäärässä toinen ja sai 18,2 % äänistä.[38][39] Uuden hallituksen kokoomusministerejä olivat valtiovarainministeri Stubb, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, sisäministeri Petteri Orpo ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.[40]

Kataisen ja Stubbin kausilla hallitus leikkasi voimakkaasti koulutusmenoja eri koulutusasteilta. Leikkauksia vastustaneen Akavan vuonna 2014 tekemien laskelmien mukaan Kataisen pääministerikaudella hallitus leikkasi koulutuksen eri asteilta 1,5 miljardia euroa, josta esi- ja peruskoulutuksen osuus oli 600 miljoonaa, lukioiden ja ammattikoulujen osuus 500 miljoonaa euroa sekä ammattikorkeakoulujen osuus 350 miljoonaa euroa.[41] Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Alexander Stubb lupasi opiskelijajärjestöjen #koulutuslupaus -kampanjalle olla leikkaamatta koulutuksesta enempää.[42] Sipilän hallitus on kuitenkin leikannut yliopistojen rahoituksesta noin 500 miljoonaa euroa.[43] Puolueen puheenjohtajakilvan aikana keväällä 2016 ministeri Petteri Orpo piti koulutusleikkauksia virheenä, jotka ”koskivat sivistysporvarin sydämeen rajusti”.[44]

Vuonna 2015 liikkeelle lähteneessä Sote-uudistuksessa puolue vaati kansalaisen valinnanvapautta siten, että sote-alalla olisi myös yksityistä palveluntarjontaa.

Petteri Orpon kausi 2016–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen eduskuntavaalijuliste vuodelta 2019.

Petteri Orpo valittiin puolueen puheenjohtajaksi toisella äänestyskierroksella Lappeenrannan puoluekokouksessa 11. kesäkuuta 2016.[45] Orpo otti tämän jälkeen Stubbin paikan valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa.[46]

Kuntavaaleissa 2017 kokoomus oli 20,7 prosentin kannatuksellaan kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurin kuntapuolue. Suurin ääniharava oli Helsingin pormestariehdokas Jan Vapaavuori, joka sai ääniä lähes 30 000. Kokoomus säilyi suurimpana puolueena Helsingissä, Espoossa ja Turussa mutta menetti asemansa SDP:lle Tampereella, Vantaalla ja Lahdessa.[47] Vuonna 2019 kokoomus kampanjoi eduskuntavaaleissa sloganilla "Luotamme Suomeen". Eduskuntavaaliohjelmassa verotuksen painopistettä haluttiin siirtää työn tekemisestä ja teettämisestä kulutukseen ja haittoihin miljardilla eurolla. [48] Eduskuntavaaleissa 2019 kokoomus sai 38 kansanedustajaa ja 17 prosentin kannatuksen ja jäi kannatusosuudella mitattuna kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Kansanedustajien määrä kasvoi yhdellä neljän vuoden takaisesta eduskuntavaalituloksesta.

Eurovaaleissa 2019 kokoomus oli suurin puolue 4,8 prosenttiyksikön erolla toiseksi tulleisiin vihreisiin. Kokoomuksen kannatus oli eurovaaleissa 20,8 prosenttia, ja puolue sai kolme edustajaa Euroopan parlamenttiin, Sirpa Pietikäinen (ääniä 77 588), Henna Virkkunen (ääniä 70 687) ja Petri Sarvamaa (64 560). [49]

Nimi ja tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenne ja organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aura Salla on toiminut kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2018.

Puolueen johto koostuu puheenjohtajasta, puoluesihteeristä ja kolmesta varapuheenjohtajasta.

Kokoomuksen toimintaan voi sen paikallisyhdistysten lisäksi osallistua muun muassa puolueen nuorisojärjestön (Kokoomusnuoret), opiskelijajärjestön (Kokoomusopiskelijat) tai naisjärjestön Kokoomuksen naisten liiton kautta. Kokoomus julkaisee Nykypäivä-lehteä ja Verkkouutiset-julkaisua.lähde?

Kokoomusta johtaa puoluekokousten välillä puoluehallitus, jossa on edustettuina vaalipiireihin perustuvien kokoomuksen piirijärjestöjen lisäksi valtakunnalliset jäsenliitot. Puoluehallituksen valitsee puoluevaltuusto.

Eduskuntaryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallista Kokoomusta eduskunnassa edustaa Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii kokoomuslaisten kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Valtiopäiväkaudella 2019–2023 Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmän muodostaa 38 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Kai Mykkänen.[50]

Piirijärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus toimii kunkin vaalipiirin alueella omana järjestönään. Piirijärjestöt muodostuvat alueen jäsenyhdistyksistä ja kunnallsijärjestöistä. Tämän lisäksi kokoomusnaisilla ja kokoomusnuorilla on omat piirijärjestönsä.

Piirijärjestön tarkoituksena on työskennellä alueellisesti puolueen pyrkimysten mukaisesti. Toimintatapoja ovat mm. valtiollisiin vaaleihin osallistuminen, paikallisyhdistysten ja jäsenliittojen vaalitoiminnan tukeminen, yhteistoiminnan foorumina toimiminen esim. juhlia ja neuvottelutilaisuuksia järjestämällä. Piirijärjestön tehtävänä on myös välittää jäsentensä näkemyksiä puolueen poliittiseen ja järjestölliseen valmisteluun ja päätöksentekoon.[51]

Paikallisjärjestöt ja jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksella on vähintään yksi paikallisyhdistys lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Kunnissa, joissa toimii vähintään kolme Kokoomuksen paikallisyhdistystä, toimii lisäksi kunnallisjärjestö, joka yhdistää kunnan kokoomusjärjestöt. Paikallisjärjestöjen tehtävänä on tukea jäsenistön toimintaa sen kaikilla tasoilla. Suurin osa Kokoomuksen jäsenistä on jäsenenä jossakin puolueen sadoista paikallisyhdistyksistä.[52]

Läheisjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksella on puolueeseen varsinaisesti kuulumattomina läheisjärjestöinä Kansallinen Lastenliitto, Kansallinen senioriliitto, Kansallinen Sivistysliitto, Kansalliset Maahanmuuttajat, Naiset Yhdessä, Kansallinen Kulttuuriliitto, MC Kokoomus, Porvarillisen Työn Arkisto, Suomen Toivo -ajatuspaja ja Kansallinen Sateenkaariryhmä.[53]

Kannattajakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa vuosina 1919–2011.

Vuonna 2005 kokoomus oli kaikista puolueista kolmanneksi naisvaltaisin ja suurista puolueista kaikkein naisvaltaisin 46 prosentin naisosuudella kun SDP:ssä ja keskustassa 40 prosenttia oli naisia.[54] Vuonna 2008 kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset olivat ainoat puolueet joiden jäsenmäärä kasvoi.[55] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen jäsenten keski-ikä oli 55,6 vuotta, joista yli 60 prosenttia miehiä ja yli puolet asui Etelä-Suomessa. Suurin osa jäsenistöstä on työssäkäyviä, mutta yli 30 prosenttia eläkkeellä. Selvästi yli puolet työssäkäyvistä on ylempiä toimihenkilöitä ja neljäsosa yrittäjiä. Kokoomusjäsenten kotitalouksien mediaanitulo oli 4 400 euroa kuukaudessa. Korkeiden tulojen lisäksi kokoomusjäsenissä korostui korkea koulutustaso, sillä lähes puolella oli ylempi korkeakoulututkinto ja viidellä prosentilla lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.[56]

Kannatusalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen pääkannatusaluetta ovat Etelä-Suomen asutuskeskukset. TNS Gallupin viittä suurinta puoluetta koskevassa mielipidekyselyssä syksyllä 2008 kokoomukseen suhtauduttiin myönteisimmin. Vastaajista 42 prosenttia suhtautui kokoomukseen myönteisesti tai melko myönteisesti, kun esimerkiksi keskustan luku oli 40 prosenttia ja SDP:n 36 prosenttia.[57] Vuoden 2008 lopussa tehdyn mielipidekyselyn mukaan suomalaiset luottavat kokoomuksen osaamiseen eniten mikäli Suomi kohtaisi talouskriisin.[58]

Poliittinen nelikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun yliopiston vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa kokoomuksen kannattajista sijoittaa itsensä ideologisesti oikeistoon. Saman tutkimuksen mukaan kokoomuksella on eduskuntapuolueista oikeistolaisimmat kannattajat.[59] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen kannattajista 89 prosenttia sijoitti itsensä oikeistoon, 7 prosenttia keskelle ja 0 prosenttia vasemmistoon. Arvoliberaalisuusarvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvokonservatiiveja oli 36 prosenttia, arvoliberaaleja 32 prosenttia ja keskelle asettuvia 29 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, että kokoomus on oikeistopuolue.[60]

Kokoomuksen kannattajat suhtautuvat kaikkein myönteisimmin Suomen Nato-jäsenyyteen. Vuonna 2016 luku oli 53 prosenttia.[61]

Kokoomus oli vuonna 2013 ylempien toimihenkilöiden keskuudessa ylivoimaisesti suosituin puolue. 18–24-vuotiaiden keskuudessa kokoomuksen suosio on ollut laskussa.[62] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan kokoomuksen kannattajat ovat keskimäärin jäseniä nuorempia, matalammin koulutettuja ja tienaavat vähemmän.[56]

Sunnuntaisuomalaisen kyselyssä vuonna 2012 kokoomuksen todettiin olevan 18 prosentin kannatuksellaan vihreiden jälkeen toiseksi suosituin puolue toimittajien keskuudessa.[63]

Vaalihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Edustajia Kannatus
1919
28 / 200
151 018 15,71 %
1922
35 / 200
157 116 18,15 %
1924
38 / 200
166 880 18,99 %
1927
34 / 200
161 450 17,74 %
1929
28 / 200
138 008 14,51 %
1930
42 / 200
203 958 18,05 %
1933
18 / 200
[huom 1] [huom 1]
1936
20 / 200
121 619 10,36 %
1939
25 / 200
176 215 13,58 %
1945
28 / 200
255 394 15,04 %
1948
33 / 200
320 366 17,04 %
1951
28 / 200
264 044 14,57 %
1954
24 / 200
257 025 12,80 %
1958
29 / 200
297 094 15,28 %
1962
32 / 200
346 638 15,06 %

Vuosi Edustajia Kannatus
1966
26 / 200
326 928 13,79 %
1970
37 / 200
457 582 18,05 %
1972
34 / 200
453 434 17,59 %
1975
35 / 200
505 145 18,37 %
1979
47 / 200
626 764 21,65 %
1983
44 / 200
659 078 22,12 %
1987
53 / 200
666 236 23,13 %
1991
40 / 200
526 487 19,31 %
1995
39 / 200
497 624 17,89 %
1999
46 / 200
563 835 21,03 %
2003
40 / 200
517 904 18,55 %
2007
50 / 200
616 841 22,26 %
2011
44 / 200
599 138 20,38 %
2015
37 / 200
539 615 18,20 %
2019
38 / 200
523 446 17,00 %

Huomiot

  1. a b Kokoomuksen, IKL:n ja Vapaan Työväenliiton vaaliliiton puoluekohtaista äänijakaumaa ei ole eritelty vaalitilastoissa. Vaaliliitto sai yhteensä 187 527 ääntä (16,93 %).

Kuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1950 88 159 5,85 %
1953 133 626 7,59 %
1956 105 220 6,29 %
1960 275 560 14,04 %
1964 213 378 9,95 %
1968 1 388 364 428 16,09 %
1972 1 503 451 484 18,06 %
1976 2 047 561 121 20,92 %
1980 2 373 628 950 22,94 %

Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1984 2 423 619 264 22,96 %
1988 2 392 601 468 22,87 %
1992 2 009 507 574 19,05 %
1996 2 167 514 313 21,64 %
2000 2 028 463 493 20,84 %
2004 2 078 521 412 21,83 %
2008 2 020 597 727 23,45 %
2012 1 735 545 889 21,9 %
2017 1 490 531 599 20,7 %

Presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

valitsijamiesten vaalit
Vuosi Ehdokas Valitsijamiehet Kannatus
1925 Hugo Suolahti 68 141 240 22,71 %
1931 P. E. Svinhufvud 64 180 378 21,56 %
1937 P. E. Svinhufvud 86 330 980 29,75 %
1950 J. K. Paasikivi 68 360 789 22,88 %
1956 Sakari Tuomioja 54 340 311 17,94 %
1968 Matti Virkkunen 58 432 014 21,19 %
1978 Urho Kekkonen 45 360 310 14,72 %
1982 Harri Holkeri 58 593 271 18,7 %
1988 Harri Holkeri 63 603 180 20,2 %

suorat kansanvaalit
Vuosi Ehdokas Kannatus
1988 Harri Holkeri 570 340 18,4 %
1994 Raimo Ilaskivi 1k 485 035 1k 15,2 %
2000 Riitta Uosukainen 1k 392 305 1k 12,8 %
2006 Sauli Niinistö 1k 725 866
2k 1 518 333
1k 24,1 %
2k 48,2 %
2012 Sauli Niinistö 1k 1 131 254
2k 1 802 400
1k 37,0 %
2k 62,6 %
2018 Sauli Niinistö[64] 1 875 342 62,6 %

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Mepit Äänet
1996
4 / 16
453 729 20,17 %
1999
4 / 16
313 960 25,27 %
2004
4 / 14
392 771 23,71 %
2009
3 / 13
386 416 23,21 %
2014
3 / 13
390 376 22,59 %
2019
3 / 13
380 106 20,79 %

Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtaja
(syntynyt-kuollut)
Vuodet
Hugo Suolahti
(1874–1944)
1918–1920
E. N. Setälä
(1864–1935)
1920–1921
Antti Tulenheimo
(1879–1952)
1921–1925
Hugo Suolahti
(1874–1944)
1925–1926
Kyösti Haataja
(1881–1956)
1926–1932
Paavo Virkkunen
(1874–1959)
1932–1934
Juho Kusti Paasikivi
(1870–1956)
1934–1936
Pekka Pennanen
(1872–1960)
1936–1943
Edvin Linkomies
(1894–1963)
1943–1945
K. F. Lehtonen
(1883–1962)
1945–1946
Arvo Salminen
(1896–1967)
1946–1955
Jussi Saukkonen
(1905–1986)
1955–1965
Juha Rihtniemi
(1927–1971)
1965–1971†
Harri Holkeri
(1937–2011)
1971–1979
Ilkka Suominen
(s. 1939)
1979–1991
Pertti Salolainen
(s. 1940)
1991–1994
Sauli Niinistö
(s. 1948)
1994–2001
Ville Itälä
(s. 1959)
2001–2004
Jyrki Katainen
(s. 1971)
2004–2014
Alexander Stubb
(s. 1968)
2014–2016
Petteri Orpo
(s. 1969)
2016–

Puoluesihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntaryhmän puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunnan puhemiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtioneuvoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan parlamentin jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mickelsson, Rauli: Suomen puolueet: historia, muutos ja nykypäivä, s. 401. Vastapaino, 2007.
  2. Finland Parties and Elections in Europe. 2019. Viitattu 1.9.2019. (englanniksi)
  3. Finland: Political parties ("KOK today subscribes to a liberal-conservative ideology") nsd.no. Norsk senter for forskningsdata. Viitattu 1.9.2019. (englanniksi)
  4. a b c d Kokoomus lyhyesti (PDF) ("Kokoomusaatteeseen vaikuttavat samaan aikaa useat aatetraditiot kuten esimerkiksi sosiaalireformismi, konservatismi, liberalismi sekä eettinen individualismi") Kansallinen Kokoomus. 8/2010. Pöytyän kokoomus. Viitattu 1.9.2019.
  5. a b c Vahti, Jukka: Kokoomuksen kilpailevat leirit ("Kokoomuksessa on perinteisesti ollut kolme keskenään kamppailevaa aatesuuntaa: sosiaalireformismi, konservatismi ja liberalismi") Vihreä Lanka. 9.10.2009. Viitattu 1.9.2019.
  6. a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020.
  7. a b Periaateohjelma Kokoomus.fi. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 14.8.2018.
  8. Puolueiden jäsenmäärien kehitys (ilmoitetut jäsenrekisteritiedot) vaalitutkimus.fi. 28.11.2016. Suomen vaalitutkimusportaali. Viitattu 26.11.2017.
  9. Lyhenneluettelo 7.1.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
  10. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3054869-vasemmistoliiton-kannattajilla-jyrkka-muista-poikkeava-profiili
  11. Kokoomuksen historia kokoomus.fi. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 2.9.2019.
  12. Demokratian polku: 13. Eduskuntapuolueitten taustat eduskunta.fi. Eduskunta. Viitattu 2.9.2019.
  13. Borg, Olavi: ”Puoluelaitos ja sen kehityspiirteitä itsenäisessä Suomessa”, Historian opettajien vuosikirja XIII, s. 58. , 1977.
  14. Borg, Sami: Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja 7/2007. Helsingin yliopisto.
  15. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Kansallinen Kokoomus r.p: Arvot ja periaateohjelma 2018 www.kokoomus.fi. 10.6.2018. Viitattu 5.2.2020.
  16. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Eduskuntavaaliohjelma 2019 www.kokoomus.fi. 28.2.2019. Kansallinen Kokoomus r.p. Viitattu 5.2.2020.
  17. a b c d e f g h EU-vaaliohjelma 2019 2.5.2019. Kansallinen Kokoomus r.p. Viitattu 5.2.2020.
  18. Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 47–52. Kirjayhtymä, 1988.
  19. Osmo Apunen: Rajamaasta tasavallaksi, teoksessa Itsenäisen Suomen historia 1, s. 277. Weilin+Göös, 1991. ISBN:951-35-5157-1.
  20. Kansallinen Kokoomuspuolue. Uusi Päivä, 18.12.1918, nro 231, s. 5. Kansalliskirjasto Viitattu 20.9.2019.
  21. Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 47–52. Kirjayhtymä, 1988.
  22. Yritysjohtaja-aatelin palattava kohtuuteen. Iltalehti, 30.4.2011, s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  23. Sanomalehti Karjalan Maan poliittiset näkemykset 1930- luvulla - Joonas Piipponen
  24. Tuomo Siivinen - Punavalkoinen propaganda Vaalistrategiat Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen eduskuntavaalijulisteissa 1919 - 1939
  25. a b Lapualaiset - Keitä he olivat ja mitä he tekivät? - Risto Rytilahti
  26. Oikeisto vastusti peruskoulun perustamista, Yle Uutiset.
  27. Jokinen, Jyrki: Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi – Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944 – 1979 tammikuu 2011. Turun yliopisto. Viitattu 14.6.2014.
  28. Kai Hirvasnoro: Taistelupari Zyskowicz-Kanerva: Porvarien taistelu suomettumisesta. Kansan Uutisten Viikkolehti, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  29. Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä, s. 298.
  30. Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Koko maa Vaalit.fi. 10.6.2009 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 25.4.2014.
  31. Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 10.6.2009 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 25.4.2014.
  32. Pitkä loikka hs.fi. 12.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.4.2014.
  33. Katainen ei jatka puheenjohtajana, pääministeri vaihtuu kesäkuussa yle.fi. 5.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 25.4.2014.
  34. Kallionpää, Katri: Vapaavuori ilmoittautui kokoomuksen puheenjohtajakisaan HS.fi. 21.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  35. Raeste, Juha-Pekka: Stubb vahvisti lähtevänsä puheenjohtajakisaan HS.fi. 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014.
  36. Hanhivaara, Jussi: Paula Risikko ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi yle.fi. 2.5.2014. Yle Uutiset. Viitattu 2.5.2014.
  37. Uusivaara, Terhi: Alexander Stubbista tulee Suomen pääministeri yle.fi. 14.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 18.6.2014.
  38. Tulospalvelu vaalit – Tulos puolueittain tulospalvelu.vaalit.fi.
  39. Stubb vaalituloksesta: pieni työvoitto yle.fi. Yle Uutiset.
  40. Tässä on Suomen uusi hallitus – joukossa muutama kokenut ja monta untuvikkoa Yle Uutiset. Viitattu 4.5.2016.
  41. Hallitus leikannut koulutuksesta lähes 1,5 miljardia 14.3.2014. Turun Sanomat. Viitattu 21.4.2016.
  42. Näin uusi hallitus lupasi kuvissa, ettei leikkaa koulutuksesta – leikkaavat kuitenkin 29.5.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.4.2016.
  43. Linda Tammisto: Tuleva hallitus kampittaa tutkimusta Helsingin yliopiston tiedotteet. 28.5.2015. Helsingin yliopisto. Viitattu 21.4.2016.
  44. Petteri Orpo myöntää hallituksen virheen: ”Jos kelloa voisi kääntää taaksepäin…” Uusi Suomi. 24.5.2016.
  45. Blencowe, Annette; Virkkunen, Jussi: Orposta uusi kokoomuksen puheenjohtaja – Yle seuraa hetki hetkeltä YLE uutiset. 11.6.2016. Viitattu 11.6.2016.
  46. Harala, Samuli: Orpo nappaa valtiovarainministerin salkun – Stubbin uudet tehtävät tarkentuvat myöhemmin YLE uutiset. 11.6.2016. Yleisradio. Viitattu 31.10.2017.
  47. Kokoomus taas suurin kuntapuolue - vihreät kahmivat uusia paikkoja Iltalehti. 10.4.2017. Viitattu 12.4.2017.
  48. Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelma 2019: Luotamme Suomeen kokoomus.fi. 28.2.2019. Viitattu 1.7.2019.
  49. Yle - Tulospalvelu - Koko maa - Eurovaalit 2019 - Yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 1.7.2019.
  50. Kokoomuksen eduskuntaryhmä 11.6.2019. Eduskunta. Viitattu 11.6.2019.
  51. Piiritaso Kansallinen Sivistysliitto ry. Viitattu 5.2.2020.
  52. Paikallistaso Kansallinen Sivistysliitto ry. Viitattu 5.2.2020.
  53. Läheisjärjestöt Kansallinen Sivistysliitto ry. Viitattu 5.2.2020.
  54. HS: Suurissa puolueissa miesenemmistö ts.fi. 18.9.2005. Turun Sanomat. Viitattu 30.4.2014.
  55. Kaarto, Hanna: Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset kasvattivat jäsenmääriään HS.fi. 2.8.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.3.2011.
  56. a b Virkkunen, Jussi: Tutkimus: Tällaisia puolueiden jäsenet ovat – keskusta ja SDP eläkeikäisten puolueita ja perussuomalaiset miesten Yle.fi. 27.3.2017. Yleisradio. Viitattu 3.11.2017.
  57. Tutkimus: Kokoomus saa puolueista eniten myönteisyyttä Ilta-Sanomat. 18.9.2008. Viitattu 30.4.2014.
  58. Kansa luottaisi talousahdingossa Kokoomukseen ja Kataiseen. Verkkouutiset 21.10.2008
  59. Elo, Kimmo & Rapeli, Lauri: Suomalaisten politiikkatietämys 14.10.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 16.4.2017.
  60. Puoleet vasemmistoo–oikeisto ja arvoliberaali–arvokonservatiivi -janoilla KAKS.fi. 29.3.2015. Kunnallisalan Kehittämissäätiö. Viitattu 12.6.2017.
  61. Schauman, Satu: MTS:n tutkimus: Puolueiden kannattajien Nato-näkemyksissä yllättäviä siirtymiä 1.12.2016. Verkkouutiset.fi. Viitattu 16.4.2017.
  62. Vihreät syrjäytti kokoomuksen nuorten suosikkipuolueena yle.fi. 2.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 30.4.2014.
  63. Sunnuntaisuomalainen: Vihreät toimittajien suosikkipuolue Yle Uutiset. 22.7.2012. Viitattu 16.4.2017.
  64. Kokoomuksen tukema valitsijayhdistyksen ehdokas.
  65. a b c d e Outi Hölttä: Suomen puolueiden organisaatiot 1918–39, s. 133–135. Julkaisuja C: 17. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1982. ISBN 951-642-188-1 / ISSN 0356-8652.
  66. Yrjö Leiwo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  67. Aarne Honka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  68. Niilo Honkala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaukiainen-Leino, Pirkko & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. Helsinki: Suomen Kansalliskirja, 1994. ISBN 951-97090-0-2.
  • Kaukiainen-Leino, Pirkko & Vares, Vesa: Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-54785.
  • Sillantaus, Pentti: Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958–87. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3316-X.
  • Smolander, Jyrki: Suomalainen oikeisto ja ”kansankoti”: Kansallisen Kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun. Väitöskirja, Turun yliopisto. Bibliotheca historica 63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-208-5.
  • Vares, Vesa & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929–1944. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513751548.
  • Vares, Vesa: Korpivaellukselta vallan kahvaan. Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1966–1987. Docendo, 2017. ISBN 978-952-29-14668.
  • Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20587-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallinen Kokoomus.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]