Jyrki Otila

Jyrki Ilari Otila (2. syyskuuta 1941 Helsinki – 14. huhtikuuta 2003 Tampere) oli suomalainen TV-visailutuomari ja -juontaja sekä Euroopan parlamentin jäsen.[1]
Henkilöhistoria ja ammattiura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Otilan vanhemmat olivat ylilääkäri Eino Kaj Alfred Otila ja sairaanhoitaja Lahja Suni.[2] Koulutukseltaan Otila oli ekonomi. Otila tuli tunnetuksi useiden suosittujen tietokilpailujen tuomarina televisiossa. Otila toimi Yleisradion apulaiskonttoripäällikkönä 1965–1970, YK:n tehtävissä Dar es Salaamissa Tansaniassa 1970–1973, Yleisradiossa 1974, Ulkoasiainministeriössä kehitysyhteistyöasiantuntijana Tansaniassa 1975–1977 ja Orion Yhtymän tehtaanjohtajana Arushassa Tansaniassa 1977–1980.[1] Otila oli naimisissa ja hänellä oli lapsi, mutta vaimo ja lapsi kuolivat liikenneonnettomuudessa heidän asuessaan Afrikassa[3].
Otila laati kysymyksiä Yleisradion TV2:n Thilia Thalia Tallallaa -visailuohjelmaan vuodesta 1982 ennen siirtymistään uuden Kolmoskanavan visailuohjelmien tekijäksi. Hän toimi Oy VipVision Finland Ltd.:n hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 1995. Otila oli mukana myös muun muassa visailuohjelmien Kolmosvisa, Tietopörssi ja Retsi & Jykke tuottamisessa[4][5][6]. Hänen juontajaparinaan ohjelmissa oli tavallisesti Reijo Salminen.[7] Otila oli itsekin tasokas tietokilpailija ja sijoittui 1994 kolmanneksi Suomen Tietoviisas -tietokilpailussa.
Otila sairastui suusyöpään, joka todettiin vuonna 1999.[8] Syöpä oli seurausta vuosikausia kestäneestä tupakoinnista.[8] Otila toipui syövästä, mutta jälkiseurauksena hänelle tuli kuitenkin useita tulehduksia, jotka vaativat sairaalahoitoa.[9] Hän menehtyi 14. huhtikuuta 2003.[1]
Europarlamentaarikko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Otila valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi Suomesta vuosiksi 1996–1999 (Kokoomus). Hän oli parlamentissa aluepoliittisen valiokunnan jäsenenä ja maatalousvaliokunnan varajäsenenä.[1]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Veteraanijääkiekkoliitto, hallituksen jäsen 1983–2003
- Suomen Jääkiekkomuseoyhdistys, johtokunnan jäsen 1984–2003
- Kansainvälinen Jääkiekkoliitto, veteraanijääkiekkokomitean jäsen 1992–2003
- Suomi-Hongkong-kauppayhdistys, hallituksen jäsen 1984
- Olutliitto, puheenjohtajana vuodesta 2000
- Suomen syöpäpotilaat ry:ssä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Jyrki Otilan muistokirjoitus. Helsingin Sanomat, 14.4.2003. Artikkelin verkkoversio (Tilaajille). Viitattu 12.9.2025.
- ↑ Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 451. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
- ↑ Martti Huhtamäki Sydän-Hämeen lehti. 24.10.2015. Viitattu 21.12.2022.
- ↑ Kolmosvisa Elonet. Viitattu 12.9.2025.
- ↑ Tietopörssi Elonet. Viitattu 12.9.2025.
- ↑ Retsi & Jykke Elonet. Viitattu 12.9.2025.
- ↑ Hartikainen, Ville: Television tietovisat saavat Reijo Salmisen tuhahtelemaan. Helsingin Sanomat, 28.2.2025. Artikkelin verkkoversio (Tilaajille). Viitattu 12.9.2025.
- 1 2 Jyrki Otila voitti syövän. Ilta-Sanomat, 3.1.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.9.2025.
- ↑ Ankara sairaus nujersi Jyrki Otilan. Ilta-Sanomat, 15.4.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.9.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jyrki Otila Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.