Atte Kaleva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Atte Kaleva
Atte Kaleva vuonna 2015.
Atte Kaleva vuonna 2015.
Kansanedustaja
9.9.2021–
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt10. tammikuuta 1979 (ikä 43)
Salo
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus

Atte Kaleva (s. 10. tammikuuta 1979 Salo)[1] on suomalainen terrorismin ja jihadismin tutkija ja tietokirjailija sekä poliitikko.[2][3] Kaleva on ollut vuodesta 2017 alkaen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja syyskuusta 2021 alkaen kansanedustaja (kok.), kun hän nousi eduskuntaan varasijalta.[4] Hän on kommentoinut julkisuudessa islamilaiseen terrorismiin liittyviä kysymyksiä.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaleva toimi Porin prikaatissa varusmieskouluttajana: aliupseerikurssin joukkueenjohtajana ja vaunulinjan johtajana. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden maisteri. Hän on 2010-luvun alusta lähtien valmistellut väitöskirjatutkimusta terrorismista ja jihadismista.[2][5] Kaleva irtisanoutui puolustusvoimien palveluksesta, kapteenin virasta 19. marraskuuta 2014 asetuttuaan ehdolle eduskuntavaaleissa.[6] Vuoden 2017 alussa hän palveli sotilastarkkailijana Kashmirissa.[1]

Sieppaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atte ja Leila Kalevan sieppaus oli noin puoli vuotta kestänyt panttivankidraama Jemenissä. Ääri-islam-aiheista väitöskirjaa tehnyt upseeri Atte Kaleva teki tutkimustaan Jemenissä, kun hänet ja hänen vaimonsa Leila Kaleva sekä itävaltalainen Dominik Neubauer siepattiin 21. joulukuuta 2012 Jemenin pääkaupungissa Sanaassa. Panttivangit pääsivät vapauteen toukokuussa 2013 Jemenin naapurimaan Omanin kautta.lähde? Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Suomen viranomaiset olivat yrittäneet estää Kalevaa matkustamasta Jemeniin, mutta hän päätti lähteä omalla vastuulla.[7]

Kun Kalevan pariskunta onnistui keräämään kaappaajan hiuksen mukaansa, yhden sieppaajan henkilöllisyys selvisi myöhemmin DNA-testissä Christopher Havardiksi. Hän kuului terroristijärjestö al-Qaidaan. Ennen tunnistushetkeä hänet oli jo tapettu lennokki-iskulla Jemenissä vuonna 2013.[8]

Vuonna 2014 Helsingin Sanomat uutisoi, että Atte Kalevan sieppauksesta Jemenissä on tekeillä elokuvahanke. Suomen elokuvasäätiö myönsi 4 500 euron tuen käsikirjoitushankkeelle ”Ensimmäiset 140 päivää”.[9]

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaleva oli kevään 2015 eduskuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana.[1] Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa.[10] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän oli ehdolla Helsingin vaalipiirissä ja päätyi varasijalle.[11] Kaleva pääsi varasijalta eduskuntaan suuskuusa 2021 Juhana Vartiaisen siirryttyä kansanedustajan paikalta Helsingin pormestariksi.[12]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atte Kaleva pitää radikaalia islamia, jihadismia ja jihadistista terroria uhkana Suomelle. Islamia hän pitää militanttina ja suvaitsemattomana uskontona, jolla terroristit perustelevat toimintaansa. Kalevan mielestä jihadismin torjunnan pitäisi lähteä uskonnollisen yhteisön sisältä ja uskonnollisten johtajien pitäisi puuttua tilanteeseen aiempaa voimakkaammin.[13][14]

Kaleva on julkisuudessa puhunut näkemistään islamin ja maahanmuuton ongelmista, sillä hänen mukaansa asiasta keskusteleminen on yhteiskunnallisesti hyvin tärkeää. Kalevan mukaan islamin arvostelu on Suomessa nyt mahdotonta, koska keskustelua hallitsevat ääripäät ja islamin arvosteluun vastataan syytöksillä rasismista. Kalevan mielestä islamissa on käytänteitä, jotka eivät sovi länsimaihin, kuten naisen huono asema ja seksuaalivähemmistöjen alistaminen. Hänen mukaansa se, että islamin ja sharia-lain suvaitsemattomuutta ja siihen liittyvää sortoa kieltäydytään näkemästä, on kaksoisstandardi, joka vaikeuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muslimien asemaa. Hän arvostelee myös sitä näkökantaa, jossa kaikkia muslimeja pidetään potentiaalisina jihadisteina.[15]

Kaleva väittää, että suomalaisten yliopistojen islam-tutkijat ovat yleisesti politisoituneita[16] ja "kumartelevat" islamistiselle terrorismille ja "valkopesevät" sitä sekä kieltävät, että uskonnolla ja islamistisella terrorismilla olisi "mitään tekemistä" toistensa kanssa.[17] Islam-tutkijat ovat kiistäneet Kalevan kritiikin ja huomauttaneet, että alan tutkimus Suomessa nimenomaisesti käsittelee islamia monipuolisesti, myös terrorismikontekstin huomioiden.[18][19]

Kalevan on luonnehdittu edustavan kokoomuksen ”konservatiivista oikeistolaitaa”.[20] Hän toivoo kokoomuksen tekevän yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Kaleva toteaa kuitenkin, että hänellä ja perussuomalaisilla on eriävät EU- ja Nato-linjat. Kaleva kannattaa vahvasti Suomen Nato-jäsenyyttä.[12]

Jihad ja terrori -kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otava julkaisi maaliskuussa 2018 Kalevan kirjan Jihad ja terrori. Kustantajan esittelyssä kirjaa kuvaillaan ”ajankohtaiseksi perusteokseksi jihadismista ja islamilaisesta terrorismista”. Kirja kuvaa esittelytekstin mukaan jihadistisen ideologian kehitystä ja ääri-islamilaisten terroristisukupolvien muotoutumista.[21] Kalevan mukaan jihadistisen terrorismin uhka kasvaa Suomessa.[22] Hannu Juusola, Helsingin yliopiston professori Lähi-idän tutkimuksessa, on kiittänyt teosta ajankohtaisesta aihevalinnasta mutta kritisoinut sitä käsittelytavan ja tietojen toistuvasta epätarkkuudesta.[23]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaleva on ollut naimisissa Finnairin strategiajohtaja Leila Kalevan kanssa vuodesta 2009 lähtien. Perheessä on yksi lapsi.[24][25]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atte Kaleva: Jihad ja terrori. Helsinki, Otava 2018
  • Atte Kaleva, Antti Paronen: "Organisaation ja ideologian suhteesta", Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen julkaisusarja 2, N:o 51, Vihatkoot kunhan pelkäävät: Näkökulmia terrorismiin ilmiönä, Antti Paronen & Olli Teirilä (toim.), Helsinki 2014
  • Kaleva, Atte (2014): "Terrorismin torjuntaa Arabian niemimaalla". Teoksessa Anssi Kullberg (toim.): Poliittisen väkivallan poluilla. Turku: Turun yliopisto.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Atte Kaleva - CV attekaleva.fi.
  2. a b Tutkija Atte Kaleva: Jihadismi on tullut Suomeen jäädäkseen 22.10.2014. Yle. Viitattu 11.12.2014.
  3. Atte Kaleva Helsingin kaupunki. Viitattu 11.1.2019.
  4. Tässä ovat uudet kansan­edustajat – rikos­yli­komisario, jihadismin tutkija ja paperittomien turva­paikan­hakijoiden kanssa työskentelevä 6.9.2021. Ilta-Sanomat. Viitattu 7.9.2021.
  5. CV Atte Kaleva. Viitattu 11.12.2014.
  6. Kallionpää, Vesa: Tapaus Atte Kaleva: Upseeri ei voi olla kansanedustajaehdokas 13.11.2014. Mtv3. Viitattu 11.12.2014.
  7. Rantala, Jyri: Haglund: Jemenin-matka yritettiin estää 10.5.2013. Yle Uutiset. Viitattu 23.11.2020.
  8. Sillanpää, Sami: Kalevan pariskunta otti sieppaajansa hiuksen – se oli australialaisen jihadistin (Digilehden tilaajille) hs.fi. 12.11.2014. Arkistoitu . Viitattu 22.12.2014.
  9. Simo Holopainen: HS: Jemenissä siepatusta Kalevan pariskunnasta tekeillä elokuva? Ilta-Sanomat. 27.2.2014. Viitattu 11.1.2019.
  10. Valitut - Helsinki 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
  11. Atte Kaleva vaalikone.yle.fi. 18.4.2019. Viitattu 3.8.2020.
  12. a b Keski-Heikkilä, Anni & Sutinen, Teija: Atte Kaleva päätyi politiikkaan, kun ei saanut jatkaa Puolustus­voimien kouluttajana hs.fi. 4.7.2021. Viitattu 4.7.2021.
  13. Atte Kaleva haastaa suomalaiset käymään moskeijassa 16.7.2014. Kaleva Oy. Viitattu 11.12.2014.
  14. Manninen, Tuomas: Atte Kaleva: "Jihadistinen terrori on viimeistään nyt osa Suomea" 9.10.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.12.2014.
  15. Kasperi Summanen: Atte Kaleva arvostelee äärisuvaitsevaisia Verkkouutiset. 4.7.2018. Viitattu 4.7.2018.
  16. Asunta, Maria: Suorasanainen jihadismin tutkija Atte Kaleva: Totuus on parasta antirasistista työtä, ongelmista on voitava puhua ilman rasismin leimaa Suomen Uutiset. 23.4.2018.
  17. Puhto, Sanna: Atte Kaleva: ”Suomessa valkopestään islamia ja ummistetaan silmät sen kielteisiltä piirteiltä” Seura. 15.3.2018.
  18. Panu Raatikainen: Atte Kaleva – tutkija vai tarinoija? Uusi Suomi Puheenvuoro. 12.5.2018. Viitattu 5.3.2021.
  19. Atte Kalevan Jihad ja terrori (Otava 2018): huolimattomasti kirjoitettu esitys modernin jihadismin kehityksestä | Lähi-itä NYT lahi-itanyt.fi. Viitattu 5.3.2021.
  20. Kuntapolitiikka | ”Ajatteliko hän, että hänet otettaisiin vastaan jonain messiaana?” – HS:n haastattelemat kokoomuslähteet pohtivat, oliko Kirsi Piha naiivi vai jättikö puoluejohto hänet yksin Helsingin Sanomat. 28.2.2021. Viitattu 5.3.2021.
  21. Jihad ja terrori Otava. Viitattu 11.1.2019.
  22. Uutuuskirja terroristien propagandasta: Jihadistit kuvaavat hirmutekojaan videopelityyliin iltalehti.fi. Viitattu 11.1.2019.
  23. Atte Kalevan Jihad ja terrori (Otava 2018): huolimattomasti kirjoitettu esitys modernin jihadismin kehityksestä | Lähi-itä NYT lahi-itanyt.fi. Viitattu 5.3.2021.
  24. Panttivankeina 140 päivää: Atte ja Leila Kaleva katselivat nauravien terroristien kanssa Kung Fu Pandaa ja muita piirrettyjä 15.3.2018. Seura. Viitattu 18.7.2019.
  25. Atte ja Leila Kaleva saivat kauan odotetun lapsen Ilta-Sanomat. Viitattu 21.12.2019.
  26. Julkaisut, Atte Kaleva Attekaleva.fi. Viitattu 1.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]