Sofia Vikman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sofia Vikman
Vikman vuonna 2009
Vikman vuonna 2009
Henkilötiedot
Syntynyt 12. toukokuuta 1983 (ikä 36)
Tampere
Poliitikko
Puolue kokoomus
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri
Kotipaikka Tampere
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Maria Sofia Charlotta Vikman (s. 12. toukokuuta 1983 Tampere)[1] on suomalainen kokoomusta edustava poliitikko. Hän on ollut kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä vuodesta 2011 ja Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2008. Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana Vikman on toiminut vuodesta 2017.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vikman valmistui ylioppilaaksi vuonna 2003 Tampereen Rudolf Steiner -koulusta.[1] Hän opiskeli Tampereen yliopistossa vuosina 2005–2010 ja valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 2008 ja maisteriksi vuonna 2010.[3] Vikman on suorittanut Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -tutkinnon.[4] Nuorempana Vikman saavutti juniorien SM-pronssia kenttäratsastuksessa ja kuului Suomen Ratsastajainliiton maajoukkuevalmennettaviin.[3][5] Vuodesta 2015 Vikman on ollut Suomen Ratsastajainliiton hallituksen jäsen.[3]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskeluaikanaan Vikman toimi vuodet 2006–2008 Tampereen yliopiston kokoomusopiskelijoissa (Tyko ry), joista vuosina 2007–2008 puheenjohtajana. Vuosina 2008–2009 Vikman oli Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan varapuheenjohtaja.[3] Vuosina 2008–2011 Vikman työskenteli kansanedustajan avustajana.[3][6]

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Vikman valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon 715 äänellä.[7] Vuoden 2012 kuntavaaleissa hänet valittiin uudelleen kaupunginvaltuustoon 2 416 äänellä, mikä oli Kokoomuksen ehdokaslistan suurin äänimäärä.[8] Vuoden 2017 kuntavaaleissa Vikman keräsi 2 963 ääntä ja valittiin jatkokaudelle kaupunginvaltuustoon.[9] Vuodesta 2009 lähtien Vikman on ollut Pirkanmaan maakuntavaltuuston jäsen ja kaudella 2013–2016[10] valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Vikman oli Kokoomusnaisten puheenjohtaja vuosina 2016–2019.[11][12] Hän on Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen.[13]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vikman valittiin kansanedustajaksi 8 279 äänellä Pirkanmaan suurimmalla vertausluvulla.[14] Eduskunnassa hän on suuren valiokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen.[1]

Vikman toimi Kansallisen Lastenliiton Pirkanmaan piirijärjestön puheenjohtajana vuonna 2011 ja oli Suomen YK-liiton puheenjohtaja vuosina 2012–2013.[3] Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi palkitsi Vikmanin vuosina 2012[15] ja 2014[16] nuorisomyönteisimpänä kansanedustajana. Allianssin ylläpitämässä Kultainen kypärä -pistepörssissä kansanedustajille annetaan vaalikausittain pisteitä toiminnastaan nuorten ja nuorisotyön hyväksi.[17] Vikman valittiin eniten lasten ja nuorten puolesta eduskunnassa töitä tehneeksi kansanedustajaksi vaalikaudella 2011-2015. [18] [19]

Vikman on toiminut vuodesta 2013 lähtien Särkänniemi Oy:n hallituksen puheenjohtajana.[20][21] Vikmanin puheenjohtajakaudella hallitus on uusinut yhtiön strategian, ja yhtiö on kääntänyt tuloksensa positiiviseksi. Särkänniemen vuoden 2015 tulos oli 1,41 milj. euroa positiivinen, ja Tampereen Särkänniemi Oy maksoi osinkoa Tampereen kaupungille 0,5 milj. euroa.[22]

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Vikman tuli valituksi 9 473 äänellään ja Pirkanmaan suurimmalla vertausluvulla jatkokaudelle.[23]. Vikman on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.[24].

Vuonna 2015 Vikman teki historiaa noustessaan maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan, MTS, puheenjohtajaksi ensimmäisenä naisena.[25]. Puolustusvoimain komentaja on myöntänyt Vikmanille sotilasansiomitalin.[26]

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vikman sai yli 7 400 ääntä ja uusi paikkansa kansanedustajana.[27] Vuodesta 2019 eteenpäin Vikman toimii eduskunnassa varsinaisena jäsenenä ympäristövaliokunnassa.[1]

Huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustusmitali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustusmitalin toimikunta myönsi vuonna 2017 Sofia Vikmanille yhden vuoden kahdestakymmenestäkahdeksasta myönnetystä maanpuolustusmitalista miekkojen kera, numeron 610.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vikman avioitui LeaseGreen-yrityksen toimitusjohtaja Tomi Mäkipellon kanssa heinäkuussa 2016 ja he odottavat ensimmäistä lastaan, jonka on määrä syntyä helmi-maaliskuussa 2020.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sofia Vikman Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Petteri Mäkinen: Uusi maakuntavaltuuston puheenjohtaja valittu – Listasi jo tärkeimpiä tavoitteita Tamperelainen. Viitattu 9.4.2019.
  3. a b c d e f CV sofiavikman.fi. Viitattu 30.9.2013.
  4. Sofia Vikman » CV www.sofiavikman.fi. Viitattu 4.4.2017.
  5. Eduskunnassa vaikuttaa urheilupuolue - joka kolmannella kansanedustajalla on urheilutausta 18.3.2013. Suomen Kuvalehti. Viitattu 30.9.2013.
  6. Hän on yksi nuorimmista edustajistamme - Sofia Vikman rynnisti Pirkanmaalta eduskuntaan (Arkistoitu sivu) Aamulehti.fi. 18.4.2011. Viitattu 16.3.2015.
  7. Kunallisvaalit 26.10.2008: Valitut ehdokkaat Tampere Vaalit.fi. 17.11.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 16.3.2015.
  8. Tampereen ääniharavat 6.11.2012. Yle. Viitattu 30.9.2013.
  9. Tampere
  10. Maakuntavaltuusto 2013–2016 Pirkanmaan liitto. Viitattu 30.9.2013.
  11. http://www.hs.fi/politiikka/a1447557464873
  12. Kokoomusnaiset valitsi uuden puheenjohtajan verkkouutiset.fi. 17.11.2019. Viitattu 17.11.2019.
  13. Puoluehallitus Kokoomus. Viitattu 17.11.2019.
  14. Tulospalvelu: Pirkanmaan vaalipiiri HS.fi. Viitattu 16.3.2015.
  15. Sofia Vikman nuorisomyönteisin kansanedustaja 26.4.2012. Verkkouutiset. Viitattu 30.9.2013.
  16. Sofia Vikman palkittiin nuorisomyönteisimpänä kansanedustajana Verkkouutiset.fi. 25.4.2014. Viitattu 16.3.2015.
  17. Kultainen kypärä Allianssi. Viitattu 16.3.2015.
  18. Sofia Vikman » Tunnustus työstäni lasten ja nuorten puolesta sofiavikman.fi. Viitattu 28.3.2017.
  19. toimitus: Tamperelaiskansanedustaja palkittiin nuorisomyönteisyydestä Tamperelainen. Viitattu 28.3.2017.
  20. Särkänniemi yrityksenä · Särkänniemi www.sarkanniemi.fi. Viitattu 27.8.2016.
  21. Sofia Vikman » CV www.sofiavikman.fi. Viitattu 27.8.2016.
  22. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tampere-saa-sarkanniemelta-puolen-miljoonan-osingot/MNFAzujn www.kauppalehti.fi. Viitattu 28.3.2017.
  23. Koko maa - ehdokkaat
  24. https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/ulkoasiainvaliokunta/Sivut/default.aspx
  25. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000774174/artikkeli/sofia+vikman+tekee+historiaa+nousee+mts+n+puheenjohtajaksi+ensimmaisena+naisena.html
  26. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194984470574/artikkeli/aaniharava+sofia+vikman+sai+sotilasansiomitalin.html
  27. Tässä ovat Pirkanmaan 19 kansanedustajaa – demarit saivat yhden paikan lisää ja ovat nyt suurin puolue
  28. Johannes Kotkavirta: Kansanedustaja Sofia Vikman, 36, ja Tomi-puoliso: Vauva tulossa! Ilta-Sanomat. 15.11.2019. Viitattu 15.11.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]