Janne Heikkinen (poliitikko)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Janne Heikkinen
Janne Heikkinen vuonna 2015.
Janne Heikkinen vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt 16. toukokuuta 1990 (ikä 29)
Oulu
Poliitikko
Puolue Kansallinen Kokoomus
Asema Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Kotipaikka Oulu
Koulutus Yhteiskuntatieteiden maisteri
Tutkinnot Jyväskylän yliopisto
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Janne Heikkinen (s. 16. toukokuuta 1990 Oulu) on suomalainen poliitikko. Hän on Oulun kaupunginvaltuutettu ja toimi aiemmin Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2015–2016. Hän on ollut myös Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja.[1] Hänet valittiin kevään 2019 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi 4 124 äänellä.[2]

Koulutus ja varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkinen valmistui ylioppilaaksi Kempeleen lukiosta vuonna 2009.[3] Hän opiskeli yleistä valtio-oppia Jyväskylän yliopistossa, josta valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Hän on työskennellyt viestinnän suunnittelijana Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn toimistossa Helsingissä.[4]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkinen valittiin kunnanvaltuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2008 sekä uudelleen puolueensa äänikuninkaana vuoden 2012 kuntavaaleissa. Aikaisemmin hän toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtajana vuosina 2013–2014.[5] Lisäksi hän on toiminut Kokoomuksen puoluevaltuustossa vuosina 2014–2016.

Eduskuntaan Heikkinen oli ehdolla Oulun vaalipiiristä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän saavutti ensikertalaisena 2 295 ääntä.[6]

Heikkinen ilmoitti joulukuussa 2016 jättävänsä Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtävät vuoden 2017 alussa paikkakunnalta muuton vuoksi. Samassa yhteydessä hänet nimettiin kuntavaaliehdokkaaksi Oulussa kevään 2017 kuntavaaleihin.[7] Hän sai vaalissa 726 ääntä[8] ja tuli valituksi kolmannelle valtuustokaudelleen.[9] Nykyisin hän on Oulun kaupunginhallituksen jäsen ja Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja.[10]

Heikkinen valittiin eduskuntaan toisella yrittämällä Oulun vaalipiiristä kevään 2019 vaaleissa.[2]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkinen sanoo olevansa oikeistolainen, jonka aatteen ytimessä on yksilö ja vapaus. Hän kannattaa yhteiskuntaa, jonka arvot rakentuvat holhouksen, sääntelyn ja verotuksen sijaan vapaudelle, valistukselle, vastuulle ja välittämiselle.[11] Hän on sanonut, että yksilön, perheiden ja yhteisöjen tulisi ottaa enemmän vastuuta itsestään ja toisistaan.[12] Hän kannattaa Suomen siirtymistä Viron yritysveromalliin.[13]

Heikkinen kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja irtautumista Ottawan sopimuksesta. Hän suhtautuu kriittisesti niin julkisiin kuin yksityisiin monopoleihin ja kannattaa niiden purkamista. Hän kannattaa myös työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista.[12] Hän teki syyskuussa 2018 kansalaisaloitteen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen ja työttömyyskassamaksujen verovähennyskelpoisuudesta luopumiseksi.[14] Heikkinen vastustaa kuntien pakkoliitoksia.[12]

Poliittisena esikuvinaan Heikkinen pitää Anders Chydeniusta, Tuure Junnilaa ja Piia-Noora Kauppia.[12]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2008 Kempele 62 valittiin [15]
2012 Kempele 120 valittiin [16]
2017 Oulu 726 valittiin [17]
   
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2015 Oulu 2295 ei valittu [18]
2019 Oulu 4124 valittiin [2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.pohjois-pohjanmaankokoomus.fi/2015/11/21/kokoomuspiirit-valitsivat-luottamushenkilojohdon-vuodelle-2016/
  2. a b c Tässä ovat Oulun vaalipiirin uudet kan­san­edustajat – keskustan tappio poiki lisäpaikat pe­rus­suo­ma­lai­sil­le, va­sem­mis­to­lii­tol­le ja SDP:lle 15.4.2019. Kaleva. Viitattu 15.4.2019.
  3. Heikkinen, Janne: Esittely janneheikkinen.fi. Viitattu 8.7.2016.
  4. Hallinto ja Toimisto 2.3.2010. EVA. Viitattu 29.6.2016.
  5. Janne Heikkinen Kempeleen valtuston johtoon
  6. http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/ehdkutulos_12.html
  7. Kokoomus nimesi kuntavaaliehdokkaita, Kempeleen valtuuston puheenjohtaja ehdolle Ouluun Kaleva.fi. Viitattu 16.1.2017.
  8. Kuntavaalit 2017 / Tulokset / Oulun vaalipiiri / Oulu Oikeusministeriön tulospalvelu. Viitattu 22.5.2017.
  9. Yli kolmannes Oulun valtuustosta uudistui Kaleva.fi. Viitattu 8.5.2017.
  10. Oulun kokoomuksen val­tuus­to­ryh­män johtoon Janne Heikkinen 29.1.2018. Oulu: Kaleva. Viitattu 8.2.2018.
  11. Vaalilehti 1.7.2015. Janne Heikkinen. Viitattu 7.7.2016.
  12. a b c d Sukkula politiikan huipulle (Archive.org, vaatii Flash Playerin) 12.6.2015. Nykypäivä. Viitattu 7.7.2016. (Vaihtoehtoinen arkisto, jonka voi lukea ilman lisäkkeitä)
  13. 108 kokoomusnuorta tulevasta Suomesta 30.8.2013. Nykypäivä. Viitattu 7.7.2016.
  14. Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen ja työttömyyskassamaksujen verovähennyskelpoisuudesta luovuttava 24.9.2018. Kansalaisaloite.fi. Viitattu 18.10.2018.
  15. Kuntavaalit 2008 (Valitse vaalit.) Ylen tulospalvelu. Yleisradio. Viitattu 1.7.2016.
  16. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Kempele Ylen tulospalvelu. 6.11.2012 (päivitetty). Yleisradio. Viitattu 1.7.2016.
  17. Oulu - Kuntavaalit 2017: Ehdokkaat Oulu Ylen tulospalvelu. 26.4.2017 (päivitetty). Yleisradio. Viitattu 8.5.2017.
  18. Eduskuntavaalit 2015: Oulun vaalipiiri ehdokkaat Ylen tulospalvelu. 22.4.2015 (päivitetty). Yleisradio. Viitattu 1.7.2016.