Taru Tujunen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taru Tujunen (s. 17. marraskuuta 1970 Tukholma, Ruotsi)[1] on suomalainen poliitikko. Hän oli kokoomuksen puoluesihteeri vuosina 2006–2014. Elokuussa 2014 Tujunen ilmoitti jättävänsä puoluesihteerin tehtävän ja siirtyvänsä lokakuussa Kirsi Pihan omistaman Ellun Kanat -viestintätoimiston toimitusjohtajaksi.[2]

Vuodesta 2005 Tujunen on ollut Porvoon kaupunginvaltuutettu.[3] Valtuustokaudella 2013–2016 hän on valtuuston toinen varapuheenjohtaja[4] ja kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja[5]. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Tujunen oli Sauli Niinistön vaalikampanjan kampanjapäällikkö. Aiemmin Tujunen toimi Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerinä loppuvuodesta 2001 alkaen.

Koulutukseltaan Tujunen on kasvatustieteiden maisteri Joensuun yliopistosta.[6] Hän oli vuosina 1996–1998 Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry:n puheenjohtaja.[7] Hän on myös entinen Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n (SYL) varapuheenjohtaja.lähde?

Tujunen on hallituksen puheenjohtaja kokoomuksen omistamissa tilipalvelu Kansallispalvelu Oy:ssä ja Suomen Kansallismedia Oy:ssä.[8] Hän on moottoripyöräkerho MC Kokoomuksen Vice President.[9]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2004 Porvoon kaupunki 176 Valittu
2008 Porvoon kaupunki 345 Valittu
2012 Porvoon kaupunki 593 Valittu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Savaspuro, Miia: Presidentintekijä Tujunen - "Suomen kovin spindoctor" Kauppalehti.fi. 26.2.2014 (alkuperäinen 1.3.2012). Viitattu 7.11.2014.
  2. Taru Tujunen jättää kokoomuksen 29.8.2014. Kauppalehti.fi. Viitattu 29.8.2014.
  3. Ahtokivi, Ilkka: KL: Puoluesihteeri Tujunen siirtyy yksityissektorille Verkkouutiset.fi. 29.8.2014. Viitattu 7.11.2014.
  4. Kaupunginvaltuuston jäsenet 2013–2016 25.9.2014 (päivitetty). Porvoon kaupunki. Viitattu 7.11.2014.
  5. Valtuustoryhmien puheenjohtajat 17.4.2014 (päivitetty). Porvoon kaupunki. Viitattu 7.11.2014.
  6. Taru Tujunen Kokoomus. Viitattu 27.9.2013.
  7. Entiset puheenjohtajat ja pääsihteerit SOOL. Viitattu 27.9.2013.
  8. Puolueen yhtiöt Kokoomus. Viitattu 27.9.2013.
  9. MC Kokoomus. Yhteystiedot 2005. Viitattu 17.11.2015.
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Taru Tujunen.
Edeltäjä:
Harri Jaskari
Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteeri
2006–2014
Seuraaja:
Minna Arve