Ulrik Rudenschöld

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ulrik Rudenschöld (17041765) oli ruotsalainen valtion virkamies ja taloustieteilijä. Tukholmassa syntynyt Rudenschöld opiskeli Uppsalan yliopistossa ja toimi sen jälkeen kauppakollegion virkamiehenä. Vuonna 1746 hänet nimitettiin kollegion asessoriksi. Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi Rudenschöld valittiin vuonna 1740.

Matka Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1737–1738 Rudenschöld vietti puolitoista vuotta Suomessa. Hän kuului toimikuntaan, jonka tehtävänä oli laatia suunnitelmia maan kehnojen liikenneolojen parantamiseksi. Erityisesti tarkoituksena oli saada aikaiseksi uusia kulkukelpoisia vesireittejä sisämaasta rannikolle. Rudenschöld laati Suomessa tekemistään matkoista kaksi kertomusta.

Vuonna 1738 julkaistiin Berättelse om Strömfallen och Producterna, med mera uti Kymmenegårds och Nylands Län (Kertomus Kyminkartanon ja Uudenmaan läänien koskista ja tuotteista ynnä muusta). Se käsittelee Hämeen, Uudenmaan sekä Savon vesistöjä ja niiden käyttöä kulkuyhtyksinä. Hän kuvailee teoksessa myös alueiden talouselämää. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Berättelse om Landetz beskaffenhet uti Björneborgs och Tavastehus Läner (Kertomus Porin ja Hämeenlinnan läänien luonnosta), joka perustuu Rudenschöldin keväällä ja kesällä 1737 Porista Päijänteelle suuntautuneeseen matkaan. Päätelmänään hän toteaa, että Porin ja Päijänteen yhdistäminen vesväylällä olisi Suomen talouselämän kohentamisen kannalta paras vaihtoehto.

Jälkimmäisessä matkakertomuksessaan Rudenschöld käsittelee eri paikkakuntien luonnonolojen ja historian lisäksi paikallisten asukkaiden elämää ja elinkeinoja. Rudenschöld kuvailee teoksessa yksityiskohtaisesti muun muassa Kokemäenjoen tokeilla tapahtuvaa lohenpyyntiä sekä Tammerkosken helmenkalastusta. Molemmat Rudenschöldin selonteot on julkaistu Suomessa vuonna 1899 sarjassa Todistuskappaleita Suomen historiaan, osa VI. Alkuosan suomennos, ”Kertomus koskista, tuotteista sekä muusta Kyminkartanon ja Uudenmaan lääneissä. (Alkuosa)”, on julkaistu Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa 1988, s. 17–36.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]