Haagin lapsikaappaussopimus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haagin lapsikaappaussopimus (yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta, engl. Hague Convention on the Civil Aspects of International Child Abduction, ransk. La Convention sur les aspects civils de l'enlèvement international d'enfants) on valtioiden välinen kansainvälinen yleissopimus, joka on solmittu Haagissa Alankomaissa 25. lokakuuta 1980.[1] Sopimuksen tarkoituksena on turvata asuinpaikkavaltiostaan luvattomasti toiseen valtioon viedyn lapsen palautus lapsen asuinpaikkavaltioon eli siihen valtioon, jossa lapsi tosiasiallisesti asui ennen kaappausta.[2] Sopimus koskee myös tapauksia, jossa luvallisesti toisessa maassa vieraillut lapsi jätetään palauttamatta takaisin asuinmaahansa.[2]

Lapsikaappaussopimuksen perusteella ei oteta kantaa siihen, kumman vanhemmista tulisi olla lapsen huoltaja.[2] Lapsen huollosta sovitaan lapsen asuinpaikkavaltiossa sen jälkeen, kun lapsi on palautettu sinne.[2]

Kansainvälisiä lapsikaappauksia koskee myös toinen sopimus, nimittäin lasten huoltoa koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten palauttamisesta tehty eurooppalainen yleissopimus eli Euroopan Neuvoston eli Luxemburgin sopimus.[3] Käytännössä kansainvälisiin lapsikaappauksiin sovelletaan pelkästään Haagin sopimusta,[3] johon on liittynyt yli 90 valtiota.[4]

Haagin yleissopimuksen soveltamisen edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta Haagin sopimusta voidaan soveltaa, tulee asuinpaikkamaastaan kaapatun lapsen olla alle 16-vuotias.[2] Sekä lapsen kaappausta edeltäneen asuinvaltion että valtion, johon hänet on viety, tulee molempien olla Haagin sopimukseen sitoutuneita valtioita.[2] Lapsen palautuksen hakijalla joko yksin tai toisen henkilön kanssa tulee olla oikeus määrätä lapsen asuinpaikasta ja hakijan on pitänyt myös olla todellisuudessa käyttänyt lapsen huoltoon liittyviä oikeuksia.[2] Lapsen poisviemisen on täytynyt tapahtua ilman palautusta hakevan suostumusta.[2]

Valtion oikeus olla palauttamatta lasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio voi kieltäytyä palautuksesta, jos riittävän kypsäksi arvioitu lapsi vastustaa palautusta tai jos palautusta haetaan vasta pitkän ajan kuluttua kaappauksesta ja lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöön tai jos palautus uhkaisi lapsen terveyttä.[2]

Vastuullinen viranomainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukin sopimusmaa päättää, mikä viranomainen toimii siellä keskusviranomaisena, joka avustaa palautushakemuksen tekijää.[5] Keskusviranomainen selvittää lapsen olinpaikan, edistää sopuratkaisun syntyä, neuvoo hakemuksen tekemisessä, välittää sen vieraaseen maahan ja pitää yhteyttä sen maan vastaavaan viranomaiseen ja ottaa selvää kyseisen maan lainsäädännöstä.[5]

Kustannukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskusviranomaisten neuvonta- ja avustuspalvelut ovat hakijalle maksuttomia.[6] Haagin sopimuksen periaate on ollut lisäksi, ettei hakijalle tulisi kustannuksia oikeusavusta, jota hän tarvitsee vieraassa maassa.[6] Useat sopimusvaltiot ovat kuitenkin tehneet tähän varaumia, eikä maksuton oikeusapu välttämättä toteudu.[6] Päätöksen pakkotoimeenpanosta voi lisäksi tulla kustannuksia kuten myös matkakustannuksia.[7]

Sopimusvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haagin lapsikaappaussopimukseen ovat sitoutuneet seuraavat valtiot, sulkeissa sopimuksen voimaantulovuosi kyseisessä valtiossa (tilanne 29.7.2017):[4][8]

  • Alankomaat (1990)
  • Albania (2007)
  • Andorra (2011)
  • Argentiina (1991)
  • Armenia (2007)
  • Australia (1987)
  • Bahama (1994)
  • Belgia (1999)
  • Belize (1989)
  • Bosnia ja Hertsegovina (1991)
  • Brasilia (2000)
  • Bulgaria (2003)
  • Burkina Faso (1992)
  • Bolivia (2016)
  • Chile (1994)
  • Costa Rica (1999)
  • Dominikaaninen tasavalta (2004)
  • Ecuador (1992)
  • El Salvador (2001)
  • Espanja (1987)
  • Etelä-Afrikka (1997)
  • Etelä-Korea (2013)
  • Fidži (1999)
  • Filippiinit (2016)
  • Gabon (2011)
  • Georgia (1997)
  • Guatemala (2002)
  • Guinea (2012)
  • Honduras (1994)
  • Hongkong (1997)
  • Irak (2014)
  • Irlanti (1991)
  • Islanti (1996)
  • Israel (1991)
  • Italia (1995)
  • Itävalta (1988)
  • Jamaika (2017)
  • Japani (2014)
  • Kanada (1983)
  • Kazakstan (2013)
  • Kolumbia (1996)
  • Kreikka (1993)
  • Kroatia (1991)
  • Kypros (1995)
  • Latvia (2002)
  • Lesotho (2012)
  • Liettua (2002)
  • Luxemburg (1987)
  • Macao (1999)
  • Makedonia (1991)
  • Malta (2000)
  • Marokko (2010)
  • Mauritius (1993)
  • Meksiko (1991)
  • Moldova (1998)
  • Monaco (1993)
  • Montenegro (2006)
  • Nicaragua (2001)
  • Norja (1989)
  • Pakistan (2017)
  • Panama (1994)
  • Paraguay (1998)
  • Peru (2001)
  • Portugali (1983)
  • Puola (1992)
  • Ranska (1983)
  • Romania (1993)
  • Ruotsi (1989)
  • Saint Kitts ja Nevis (1994)
  • Saksa (1990)
  • Sambia (2014)
  • San Marino (2007)
  • Serbia (1991)
  • Seychellit (2008)
  • Singapore (2011)
  • Slovakia (2001)
  • Slovenia (1994)
  • Sri Lanka (2001)
  • Suomi (1994)
  • Sveitsi (1984)
  • Tanska (1991)
  • Thaimaa (2002)
  • Trinidad ja Tobago (2000)
  • Tšekki (1998)
  • Turkki (2000)
  • Turkmenistan (1998)
  • Ukraina (2006)
  • Unkari (1986)
  • Uruguay (2000)
  • Uusi-Seelanti (1991)
  • Uzbekistan (1999)
  • Valko-Venäjä (1998)
  • Venezuela (1997)
  • Venäjä (2011)
  • Viro (2001)
  • Yhdistynyt kuningaskunta (1986)
  • Yhdysvallat (1988)
  • Zimbabwe (1995)

Sopimusvaltioiden varaumat ja huomautukset koskien valtioiden osia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Australia rajaa sopimuksen käsittämään vain osavaltiot ja Australian mantereella olevat territoriot[9]
  • Macao ja Hongkong ovat sopimusosapuolia Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueina[10]
  • Tanska: Färsaaret eivät kuulu sopimuksen piiriin, Grönlanti kuuluu vuodesta 2016 lähtien[11]
  • Ranska täsmentää, että sopimus koskee kaikkia Ranskan tasavallan alueita[12]
  • Kreikka sulkee nimikiistan takia Makedonian sopimuksen ulkopuolelle[13]
  • Alankomaat: sopimus on voimassa myös Karibianmerellä olevissa Alankomaiden osissa[14]
  • Ukraina: Koska Venäjä miehittää osaa Ukrainasta, kommunikointitavan niille alueille määrittelee Ukrainan hallinto Kiovassa eivätkä alueet itsenäisesti[15]
  • Yhdistynyt kuningaskunta: sopimusta sovelletaan myös Caymansaarilla, Mansaarella, Montserratissa, Bermudalla ja Anguillassa. Maa ilmoitti laajentaneensa sopimuksen koskemaan myös Falklandinsaaria sekä Etelä-Georgiaa ja Eteläisiä Sandwichsaaria. Argentiina puolestaan on kiistänyt Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden laajentaa sopimusta Malvinassaarille (eli Falklandinsaarille) sekä Etelä-Georgiaan ja Eteläisille Sandwichsaarille, joita se pitää omaan alueeseensa kuuluvina[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asetus kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta (Valtiosopimus 57/1994) Finlex.fi. 1.8.1994. Oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 25.12.2015.
  2. a b c d e f g h i Esite, Lapsi on kaapattu sopimusvaltioon; Milloin lapsikaappaussopimusta voidaan soveltaa
  3. a b Esite, Lapsi on kaapattu sopimusvaltioon; Laki ja sopimukset
  4. a b Convention on the civil aspects of international child abduction Overheid.nl. Viitattu 29.7.2017. (englanniksi)
  5. a b Esite, Lapsi on kaapattu sopimusvaltioon; Oikeusministeriön tehtävät
  6. a b c Esite, Lapsikaappauksesta aiheutuvat kustannukset; Oikeudenkäyntikustannukset
  7. Esite, Lapsikaappauksesta aiheutuvat kustannukset; Muut kustannukset
  8. Yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta; Osapuolet Finlex.fi. 2013. Viitattu 25.12.2015.
  9. Australia Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  10. China Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  11. Denmark Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  12. France Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  13. the former Yugoslav Republic of Macedonia, the former Yugoslav Republic of Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  14. the Kingdom of the Netherlands, the Kingdom of the Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  15. Ukraine Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
  16. Kingdom United Kingdom Parties with reservations, declarations and objections. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]