Suomen Nato-keskustelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Flag of NATO.svg
Flag of Finland.svg

Suomen Nato-keskustelu on 1990-luvulta alkaen käynnissä ollut julkinen keskustelu Suomen suhteesta sotilasliitto Natoon. Keskustelu tiivistetään yleensä kysymykseksi siitä, tulisiko Suomen liittyä Naton jäseneksi vai ei. Suomi on yhteensovittanut kalustoaan Naton kanssa ja on Naton rauhankumppani, mutta ei ole hakenut jäsenyyttä.

Suomen ulkopolitiikan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeinen aika ja kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasliitot Euroopassa vuonna 1973. Naton jäsenmaat on merkitty sinisellä ja Varsovan liiton punaisella. Muut valtiot ovat kartassa harmaalla.

Suomi joutui katkaisemaan suhteensa Saksaan toisen maailmansodan lopulla. Sodan päätyttyä ulkopolitiikan tavoitteeksi tuli luoda riittävän hyvät suhteet Neuvostoliittoon, jottei Suomi joutuisi sotaan itänaapurinsa kanssa. Suomen hallitus kieltäytyi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain suhteita kiristäneestä Yhdysvaltain tarjoamasta Marshall-avusta vedoten huteriin kansainvälisiin suhteisiinsa. Pian tämän jälkeen tehtiin Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, joka lähensi valtioita poliittisesti. Idän suhteet olivat melko vakaat muutamia lyhyempiaikaisia viilenemisiä lukuun ottamatta. Ulkopolitiikassa noudatettiin niin sanottua Paasikiven-Kekkosen linjaa. Kylmän sodan ulkopolitiikkaa leimasi niin sanottu ”suomettuminen”, jossa Suomen ulkopolitiikka tapahtui pitkälti Neuvostoliiton suurvaltapolitiikan ehdoilla. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Suomi pystyi lisäämään ulkopoliittista aktiivisuuttaan vain alueilla, joilla ei esiintynyt kahden suurvallan välisiä eturistiriitoja. Ulkopoliittisen liikkumavaran puitteissa Suomi pääsi kuitenkin integroitumaan länsimaisille markkinoille liittymällä useisiin kansainvälisiin talousjärjestöihin.[1]

Neuvostoliiton heikkeneminen ja romahdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton heikkeneminen Mihail Gorbatšovin kaudella laajensi Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa. Gorbatšov vakuutti esimerkiksi Suomen voivan päättää itsenäisesti suhtautumisestaan Euroopan yhteisöön (EY). Ulkopolitiikka koki merkittävimmän vapautumisensa Suomen historiassa 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto lopullisesti romahti. Suomi pystyikin valtion romahtamisen jälkeen liikkumaan länteen liittymällä alkuun pelkkään Euroopan talousalueeseen, jonka jäsenet hakivat jo ennen sopimuksen voimaantuloa Euroopan yhteisön täysjäsenyyttä. Suomesta tuli yhteisön perustalle rakentuneen unionin täysjäsen vuonna 1995.[1]

Ulkopoliittinen siirtyminen länteen avasi myös keskustelun puolustusliitto Naton kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Puolustusliiton kanssa alettiinkin lähentyä hyvin pian Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Suomi liittyi jo vuonna 1992 pääasiassa entisen Varsovan liiton jäsenille perustettuun Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvostoon (NACC), joka muuttui vuonna 1997 Euroatlanttiseksi kumppanuusneuvostoksi. Samana vuotena avattiin Suomen erityisedustusto Naton päämajassa. Naton rauhankumppanuusohjelmaan Suomi liittyi jo vuonna 1994, ja seuraavana vuonna päivitetty rauhanturvalaki mahdollisti suomalaisjoukkojen osallistumisen Natojohtoisiin operaatioihin. Naton nopean toiminnan joukkoihin liityttiin vuonna 2008.[2] Vuonna 2014 Suomi allekirjoitti Naton kanssa niin sanotun isäntämaasopimuksen,[3] joka määrittää millaista konkreettista apua Suomi voi antaa Natojoukoille kriisi- tai harjoitustilanteissa.[4]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen yhteistyö ja Nato-yhteensopivuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan maiden suhde Natoon nykyään:
  Jäsenmaa
  Jäsenyysvalmennusohjelmassa (Membership Action Plan)
  Intensiivikeskustelu liittymisestä käynnissä (Intensified Dialogue)
  Selvittää maakohtaista toimintasuunnitelmaa liittymiseksi (Individual Partnership Action Plan)
  Rauhankumppani
  Pyrkii rauhankumppaniksi.

Yhteistyö on pohjautunut Naton rauhankumppanuusohjelmaan, johon Suomi liittyi vuonna 1994. Suomi on kouluttanut ja kehittänyt asevoimiaan yhteistyössä Naton kanssa, sekä osallistunut rauhankumppanina Nato-johtoisiin sotilasoperaatioihin[5] vuodesta 1996 alkaen, jolloin suomalaisjoukkoja lähetettiin Bosnia-Hertsegovinaan IFOR-operaatioon. Myöhemmin suomalaisjoukot osallistuivat myös vuonna 2002 alkaneeseen Afganistanin rauhanturvaoperaatioon, joka muuttui Natojohtoiseksi vuonna 2003. Suomalaisjoukot osallistuivat operaatioon vuoteen 2014, eli loppuun asti. Rauhanturvatoiminnan lisäksi Suomi on liittynyt Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) vuonna 2008[2] ja osoittanut joitakin puolustusvoimien joukko-osastoja NRF-joukkopooliin.[5]

Puolustusvoimat on kehittänyt toimintaansa Nato-yhteensopivaan suuntaan. Ilmavoimat on esimerkiksi siirtynyt englannin kielen käyttöön taktisessa lentokoulutuksessa ja siirtynyt osassa konekalustoa metrijärjestelmästä Nato-yhteensopivaan brittiläiseen yksikköjärjestelmään.[6]

Nato Suomen politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 virkaan astuneen Sipilän hallituksen hallitusohjelma toteaa Natoon liittyen, että ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa.” Hallitusohjelma jättää kuitenkin avoimeksi Nato-jäsenyyden hakemisen, ja toteaa siitä toteutettavan selvityksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laatimisen yhteydessä.[7] Nato-jäsenyysselvityksen tekeminen käynnistyi tammikuun 2016 lopulla.[8]

Vuosina 2011–2014 toimineen Kataisen hallituksen ohjelmassa todettiin Sipilän hallituksen tapaan Suomen olevan sotilasliiton ulkopuolinen valtio, mutta todettiin myös, ettei Suomi valmistele Natoon liittymistä hallituskauden aikana.[9] Valmistelua käsittelevästä ilmauksesta luovuttiin Kataisen hallituksen työtä jatkamaan tulleen Stubbin hallituksen hallitusohjelmassa.[10]

Nato-keskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri tahojen Nato-kantoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urho Kekkosta presidenttinä seuranneen Mauno Koiviston kanta Nato-jäsenyyttä kohtaan oli negatiivinen. Ylen vuonna 2009 tekemässä haastattelussa hän totesi vastustavansa jäsenyyttä, sillä ei nähnyt Suomen olevan uhattuna siten, että tarvittaisiin uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.[11]

Koiviston seuraaja Martti Ahtisaari on Nato-jäsenyyden selvin kannattaja Suomen presidenteistä. Ahtisaari on nähnyt Nato-jäsenyyden tapana päästä kansainvälisessä keskustelusta Suomesta esiintyvästä ”suomettumisleimasta”.[12] Ahtisaaren mukaan Suomen kuuluisi kuulua Natoon, koska se on länsimaisten demokratioiden järjestö.[13]

Ahtisaaren seuraaja Tarja Halonen on puhunut Suomen liittoutumattomana pysymisen puolesta. Vuoden 2011 uudenvuodenpuheessa hän vetosi kansan enemmistön mielipiteeseen liittoutumattomana pysymisestä ja korosti hyviä naapurisuhteita uskottavan puolustuksen perustana.[14] Halonen on suhtautunut Nato-jäsenyyteen kriittisesti myös presidenttiuransa jälkeen.[15]

Halosen jälkeen presidentin virkaan noussut Sauli Niinistö on kannattanut Nato-jäsenyyden pitämistä avoimena mahdollisuutena, ja on esittänyt, että mahdollisesta jäsenyydestä järjestettäisiin EU-jäsenyyden tapaan kansanäänestys ennen jäsenyyden hakemista.[16] Niinistön mukaan Suomi olisi päässyt myös nykyistä helpommin Naton jäseneksi 1990-luvulla, kun Venäjä oli heikko.[17]

Poliittiset puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen periaateohjelma ei puhu suoranaisesti Nato-jäsenyydestä tai kansainvälisestä turvallisuuspolitiikasta.[18] Puolueen edustajat, kuten Alexander Stubb ja Pertti Salolainen ovat tosin julkisesti todenneet puolueen kannattavan Suomen Nato-jäsenyyttä, ja ovat pitäneet sitä Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta parantavana tekijänä. Puolue on myös kannattanut kansanäänestyksen järjestämistä Nato-hakemuksesta.[19][20] Lännen median vuonna 2015 teettämässä kyselyssä kokoomuslaisista 62 prosenttia kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä.[21] Ruotsalainen kansanpuolue pitää periaateohjelmassaan Nato-jäsenyyden hakemisen avoimena mahdollisuutena. [22] Puolueen edustajista esimerkiksi entinen puolustusministeri Carl Haglund on kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä.[23][24]

Suomen Keskustan vuoden 2006 puolueohjelma toteaa Suomen puolustavan itsenäisyyttään ensisijaisesti itse. Puolue edellyttää kansan enemmistön tukea uusiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin.[25] Puolueen tavoiteohjelma 2010-luvulle toteaa, ettei Suomi kuulu Natoon, mutta säilyttää Nato-jäsenyyden hakemisen mahdollisena, jos muutos saa kansan enemmistön tuen ja siitä on valtiojohdon laaja yksimielisyys. Puolue edellyttää lisäksi kansanäänestyksen järjestämistä Nato-jäsenyydestä.[26] Keskustan yleisten ohjelmien avoimesta suhtautumisesta huolimatta useat puolueen edustajat eivät ole kannattaneet Nato-jäsenyyttä. Lännen median vuonna 2015 teettämässä kyselyssä keskustalaisista 58 prosenttia vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä vain seitsemän prosentin kannattaessa jäsenyyttä.[21]

Perussuomalaiset kannattaa puolueen turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa Suomen harjoittaman liittoutumattomuuspolitiikan jatkamista, sillä se näkee liittoutumisen pienentävän Suomen poliittista liikkumavaraa turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Puolue vetoaa muun muassa Nato-jäsenyyden kustannuksiin, jäsenyyden mukanaan tuomiin velvoitteisiin ja jäsenyyden mahdollisiin maanpuolustustahtoa heikentäviin tekijöihin. Tästä huolimatta puolue toteaa pitävänsä Nato-jäsenyyden hakemisen avoimena mahdollisuutena ja kannattaen jäsenyyden edut ja haitat summaavan selvityksen teettämistä.[27] Perussuomalaisista kunnallispoliitikoista yli puolet vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä Lännen median kyselyssä.[21]

Suomen Sosialidemokraattinen Puolueen eduskuntavaaliohjelma 2015 puoltaa turvallisuuspolitiikan jatkamista nykyisellä linjalla.[28] SDP:n poliitikoista 72 prosenttia vastusti Nato-jäsenyyttä Lännen median vuoden 2015 kyselyssä.[21] Vasemmistoliitto tähtää periaateohjelmassaan sodan ja militarismin vastustamiseen. Puolue haluaisi purkaa sotilasliitot, edistää aseistariisuntaa ja Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden kunnioittamiseen perustuvaa maailmanrauhaa.[29] Vihreän liiton periaateohjelma toteaa puolueen kannattavan inhimillistä turvallisuutta asevarustelun sijaan.[30] Puolueen vuoden 2014 poliittinen ohjelma toteaa, ettei Vihreät kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Tilanteen olennaisesti muuttuessa puolue esittää kansanäänestyksen järjestämistä mahdollisesta sotilasliittoon liittymisestä.[31]

Kannattavat kansalaisjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nato-jäsenyyttä on kannattanut[32] Suomessa esimerkiksi 900 jäsenen[33] Suomen Atlantti-Seura. Järjestö on julkaissut vuosien varrella useita Nato-selvityksiä ja järjestänyt erilaisia Natoon ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä tilaisuuksia. Atlantti-Seura on perustellut Nato-jäsenyyttä sen tarjoamalla yhteisellä puolustuksella, joka estäisi Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen ja pienentäisi hyökkäyksen mahdollisuutta. Järjestön mukaan Nato-jäsenyys antaisi suomalaiselle aseteollisuudelle kilpailuetuja, kun se esimerkiksi saisi käyttöönsä Nato-maiden käyttöön rajoitettuja asiakirjoja ja standardeja. Atlantti-Seuran mukaan Suomi voisi Nato-maana säilyttää myös nykymuotoisen asevelvollisuusarmeijan, sillä Nato-maat säilyttävät täyden kansallisen itsemääräämisoikeiden.[34]

Vastustavat kansalaisjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Nato-jäsenyyttä ovat vastustaneet etenkin eritaustaiset suomalaiset rauhanjärjestöt, kuten Sadankomitea,[35] Suomen rauhanpuolustajat[36] ja Rauhanliitto.[37] Näistä vasemmistokytköksistään tunnettu rauhanpuolustajat on luonnehtinut Natoa ”militaristiseksi ydinaseliitoksi”.[36] Sadankomitea on periaateohjelmassaan taas vaatinut koko sotilasliiton lakkauttamista. [35] Rauhanliitto on perustellut Nato-jäsenyyden vastustamista muun muassa sillä, että jäsenyys sitoisi Suomen sotilasliiton strategiaan. Järjestö ovat vedonneet myös Suomen kansan enemmistöön, joka on eri mielipidemittauksissa pääasiassa vastustanut sotilasliittoon liittymistä.[37] Rauhanpuolustajat vastustavat Nato-jäsenyyttä, koska sen mukaan Suomi joutuisi täysjäsenenä lännen etuvartioksi Venäjää vastaan, minkä lisäksi Suomi voisi joutua terroritekojen kohteeksi. Järjestö on vastustanut jäsenyyttä myös, koska sen vastustama aseteollisuus hyötyy jäsenyydestä.[36]

Mielipidemittausten kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuosina 1998–2015 teettämissä Nato-kyselytutkimuksissa vastaajien kanta on pysynyt likimain samana suurimman osan vastustaessa Nato-jäsenyyttä. Vuoden 2015 talvella toteutetussa tutkimuksessa oli havaittavissa tosin jonkinasteinen mielipiteen muutos Nato-myönteisempään suuntaan, sillä jäsenyyttä kannattavien ja siitä epävarmojen luvut kasvoivat useilla prosenttiyksiköillä edellisten neljän vuoden lukuihin nähden. Kannatusluvut eivät toisaalta olleet poikkeuksellisia, sillä kyselyn tulokset olivat samansuuntaisia vuosina 1998 ja 2009. EVA:n tutkimuksessa Nato-myönteisyys oli alimmillaan talven 2012 tutkimuksessa, jossa vain 14 prosenttia kannatti 65 prosentin vastustaessa jäsenyyttä. Perinteisesti kannatusluvut liikkuivat tutkimuksessa noin 20 prosentissa, epävarmojen muodostaessa noin 25–30 prosenttia vastaajista. Vastustajat muodostivat tutkimuksessa yleisimmin noin puolet vastaajista. Tutkimuksen virhemarginaali oli 2–3 prosenttia suuntaansa.[38] Yleisradion vuosina 2013–2015 teettämät tutkimukset vastaavat tuloksiltaan hyvin läheisesti EVA:n tutkimuksia, joiden tapaan puolet vastaajista vastusti, kolmasosa oli epävarmoja ja noin 20 prosenttia kannatti jäsenyyden hakemista. Ylen vuoden 2015 tutkimuksen mukaan Nato-jäsenyyden kannatus nousisi 35 prosenttiin, jos Suomen naapurimaa Ruotsi liittyisi puolustusliittoon. Vastaajista 47 prosenttia sanoi tosin vastustavansa Suomen jäsenyyttä, vaikka Ruotsi liittyisi. 63 prosenttia vastaajista halusi mahdollisesta jäsenyydestä kansanäänestyksen.[39]

Toisaalta suurin osa suomalaisista (53 % vastaan 34 %) tukisi Nato-jäsenyyttä, jos valtiojohto päätyisi sen kannalle (2014).[40] Vuonna 2009 luvut olivat 32-61. Vasemmistoliittoa (37-46) lukuun ottamatta kaikissa puolueissa tukijoita olisi enemmän kuin vastustajia.[41]

Upseeriliiton vuonna 2010 teettämässä kyselyssä 55 prosenttia liiton jäsenistä kannatti Nato-jäsenyyttä. Sotilasarvoltaan ylempien henkilöiden Nato-jäsenyyskanta oli positiivisempi alempien arvojen henkilöihin verrattuna.[42] Helsingin sanomien huhtikuussa 2014 upseeriliiton jäsenillä teettämässä kyselyssä 66 prosenttia vastaajista piti Nato-jäsenyyttä parhaana vaihtoehtona Suomen puolustuksen kannalta. Muut annetut vaihtoehdot olivat sotilaallinen liittoutumattomuus ja sotilasliitto Ruotsin kanssa.[43]

Asiantuntijoiden näkökohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nato-jäsenyyden vaikutus Venäjä-suhteisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs Markus Lyra arvioi, että Nato-jäsenyys ei vaikuttaisi Suomen Venäjä-suhteisiin millään tavalla. Hänen mukaansa Venäjän kanssa hyvissä valtiosuhteissa olleet maat ovat kyenneet säilyttämään hyvät Venäjä-suhteensa myös Natoon liittymisen jälkeen .[44]

Tohtori Jukka Tarkan mukaan Venäjä on ärhennellyt ennemmin maiden valmistellessa liittymistä Natoon, ei niinkään Nato-liitoksen jälkeen, koska Venäjän ei kannata muistuttaa epäonnistumisestaan.[45]

Kynnys hyökätä Nato-maahan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Hanna Smith sanoi, että Suomen kannattaa liittyä Natoon, jos se haluaa turvatakuut Venäjää vastaan. Venäjän olisi näet järjetöntä haasta paljon vahvempi Nato. Sen sijaan ei-Nato-maihin Venäjä voisi kohdistaa sotilastoimia, kuten Ukrainaan, vaikka Suomen riski onkin pienempi. Myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, ettei Venäjä hyökkäisi Nato-maihin.[46]

Sotatieteiden tohtori, kapteeni Jarno Limnéllin mukaan Venäjän hyökkäyskynnys sotilaallisesti liittoutuneeseen Suomeen olisi korkeampi kuin nyky-Suomeen, ja Venäjällä on sekä "kyky" että "tahtoa" hyökätä, kuten Georgian sota osoittaa.[47]

Historiallisesti liittoutumattomuutta tai puolueettomuutta ei sodissa kunnioitettu tai jätetty sotatoimien ulkopuolelle.[48][49] Liittoutumaton Suomi saattaisi jopa joutua puolustamaan ilmatilaansa ja merialueitaan sekä Venäjää että Natoa vastaan, jos näiden välille syntyisi ristiriitoja Baltiassa.[49] Kun kumpikaan ei voisi luottaa Suomeen, liittoutumaton alue ehkä pyrittäisiin ottamaan omaan käyttöön ennen kuin vastustaja ehtii.[49] Ministeri Jaakko Iloniemi on esittänyt samanlaisia näkemyksiä liittoutumattomuuden vaaroista.[48]

Poliittisen historian dosentti Erkki Vasara arvioi, että koska Nato- ja EU-maat ovat pitkälti samat, Naton joutuminen konfliktiin Venäjän kanssa veisi todennäköisesti Suomen mukaan kriisiin riippumatta siitä, onko Suomi Naton jäsen vai ei. [50]

UPI:n Charly Salonius-Pasternak kirjoitti joulukuussa 2014, että Venäjä voisi hyökätä pelkästään Suomeen. Venäjän motiivi iskuihin voisi olla vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon, liikkumavapauden estäminen tai harhautus. Se saattaisi esimerkiksi vallata Ahvenanmaan saaria rajoittaakseen lentoliikennettä ja estää Natoa puolustamasta Viroa kunnolla. Suomi ei ehkä uskaltaisi edes puolustautua. [51]

Puolustuskyky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjän turvallisuuspolitiikan emeritusprofessori Alpo Juntunen sanoi, että Suomi voisi puolustaa vain osaa Etelä-Suomesta ja sielläkin Venäjä lamauttaisi puolustuksen nopeasti, yksittäiset joukko-osastot tunneissa. Juntusen mukaan informaatioyhteiskunnan aikana massa-armeijalla ei enää pärjää.[52] Juntusen mukaan liittyminen Natoon olisi tehokkain tapa parantaa Suomen turvallisuutta.[53]

Suomen keskeisin uhkakuva on yllättäen alkava ja nopeasti loppuun viety hyökkäys maa-, meri- ja ilmavoimien, maahanlaskujen ja rannikoille tunkeutumisten voimin. Olennaista on se, kuinka nopeasti kansainvälinen yhteisö reagoi hyökkäykseen, missä voi amiraali, puolustusvoimien ex-komentaja Jan Klenbergin mukaan kestää parikin viikkoa. Tuorein huolenaihe ovat lähialueiden taktiset ohjukset, joilla voidaan ampua satojen kilojen tavanomaisia kärkiä vastustajan puolustustahdon murtamiseksi. Pienellä maalla ei ole mitään keinoja torjua tällaista.[54]

Hyökkäyksen ehkäisemiseksi ennalta tulisi hyökkääjälle luoda pelote siitä, että hyökkäys johtaa varmasti sotaan. Varmin ja selkein ratkaisu olisi Klenbergin mukaan liittyminen Naton jäseneksi. Vaihtoehtoisessa ratkaisussa tarvittaisiin uudet valmiusjoukot toistuvine kertausharjoituksineen ja mm. kallis, nykyaikainen aseistus.[54]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Saukkonen, Pasi: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja blogs.helsinki.fi. 2008. Helsingin yliopisto. Viitattu 24.4.2016.
  2. a b Suopanki, Kaisu: Mutkikas tie Naton luo yle.fi. 17.4.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  3. Liekari, Tuuli: Asiantuntija: Isäntämaasopimus ei vie Suomea milliäkään lähemmäs Natoa yle.fi. 5.9.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 3.2.2016.
  4. STT: Naton isän­tä­maa­so­pi­mus tarkoittaa so­ti­la­syk­si­köi­den avustamista kaleva.fi. 27.8.2014. Kaleva Oy. Viitattu 3.2.2016.
  5. a b Suomen Nato-yhteistyö defmin.fi. Suomen puolustusministeriö. Viitattu 24.4.2016.
  6. Laukkanen, Jyrki: Suomen ilmavoimat 90 vuotta, s. 180. Tampere: Apali Oy, 2008. ISBN 978-952-5026-44-3.
  7. Ratkaisujen Suomi, s. 34. Suomen valtioneuvosto, 29.5.2015. ISSN 2323-962X. ISBN 978-952-287-181-7. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 24.4.2016).
  8. Orjala, Anne: Suomi on käynnistänyt Nato-arvion laadinnan – mukana neljä asiantuntijaa yle.fi. 28.1.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 25.4.2016.
  9. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma, s. 22. Suomen valtioneuvosto, 22.6.2011. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 3.2.2016).
  10. Pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ohjelma, s. 22. Suomen valtioneuvosto, 2014. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 11/2014, ISSN 1799-7828. ISBN 978-952-287-129-9. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 3.2.2016).
  11. Koivisto: Suomi kumartaa nyt länteen yle.fi. 21.3.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 3.2.2016.
  12. Rydman, Arno: Martti Ahtisaari: Suomen paikka on Natossa verkkouutiset.fi. 11.4.2014. Kansalliskustannus Oy. Viitattu 3.2.2016.
  13. Suomen Nato-jäsenyys jättäisi hyvästit suomettumisen kaudelle ts.fi. 14.12.2003. TS-Yhtymä Oy. Viitattu 3.2.2016.
  14. Halonen, Tarja: Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 1.1.2011 presidentti.fi. 1.1.2011. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 3.2.2016.
  15. Vento, Heikki: Halonen väitteli kokoomuksen kanssa ulkopolitiikasta suomenkuvalehti.fi. 17.7.2013. Otavamedia Oy. Viitattu 3.2.2016.
  16. Pajunen, Ilpo: Niinistö yhä Nato-kansanäänestyksen kannalla yle.fi. 28.2.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  17. Vaarakallio, Sampo: Presidentti Niinistö: Nato-jäsenyys oli mahdollisuus 20 vuotta sitten yle.fi. 24.11.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  18. Säännöt ja periaateohjelma kokoomus.fi. 18.9.2014. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 24.4.2016.
  19. Jaakkola, Johan: Stubb: Nato-jäsenyydestä pitäisi järjestää kansanäänestys yle.fi. 7.3.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  20. Uusivaara, Terhi: Kokoomus: Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta yle.fi. 12.3.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  21. a b c d Nurmi, Lauri & Vainio, Juha: Keskustan poliitikkojen Nato-kommentteja: ”Missä sota käydään, jos Suomi kuuluu Natoon?” kaleva.fi. 11.3.2015. Kaleva Oy. Viitattu 24.4.2016.
  22. ”Luku 3.10”, Askeleen edellä - Ruotsalaisen kansanpuolueen puolueohjelma. Suomen ruotsalainen kansanpuolue, 11.6.2006. Puolueohjelman verkkoversio (PDF) (viitattu 24.4.2016).
  23. Pietiläinen, Tuomo: Rkp:n johdossa jatkava Haglund liittäisi Suomen nyt Natoon hs.fi. 18.5.2014. Sanoma Oyj. Viitattu 24.4.2016.
  24. Pasanen, Tuukka: Carl Haglund: Suomen tulisi olla Naton jäsen yle.fi. 21.5.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 21.5.2016.
  25. Keskustan periaateohjelma 2006, s. 11–12. Suomen Keskusta.
  26. Tämä maa rakennetaan yhdessä. – Suomen Keskustan tavoiteohjelma 2010-luvulle, s. 7. Suomen Keskusta, 13.6.2010. Tavoiteohjelman verkkoversio (PDF) (viitattu 24.4.2016).
  27. ”luku 1.2 Suomen Nato-jäsenyys”, Perussuomalaisten turvallisuuspoliittinen ohjelma 2015. Perussuomalaiset. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 24.4.2016).
  28. SDP:n eduskuntavaaliohjelma 2015: Suunta Suomelle – työtä, tasa-arvoa ja turvallisuutta, s. 27. Suomen Sosialidemokraattinen puolue. Vaaliohjelman verkkoversio (viitattu 24.4.2016).
  29. Periaateohjelma (Luku Solidaariseen maailmaan) vasemmisto.fi. 30.6.2009. Vasemmistoliitto rp.. Viitattu 24.4.2016.
  30. Vihreiden periaateohjelma – Vastuu, vapaus, välittäminen (Luku 4.1 oikeudenmukaisuus) vihreat.fi. 30.6.2009. Vihreä liitto. Viitattu 24.4.2016.
  31. Kohti kestävää yhteiskuntaa: Vihreiden poliittinen tavoiteohjelma 2015–2019, s. 30. Vihreä liitto, 8.6.2014. Poliittisen ohjelman verkkoversio (PDF) (viitattu 24.4.2016).
  32. Kähkönen, Heidi: Suomea hoputetaan Natoon: ”Nyt!” uusisuomi.fi. 14.1.2011. Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi. Viitattu 24.4.2016.
  33. Tietoa meistä atlanttiseura.fi. Suomen Atlantti-seura ry. Viitattu 24.4.2016.
  34. Mikä Nato on? atlanttiseura.fi. Suomen Atlantti-seura ry. Viitattu 24.4.2016.
  35. a b Sadankomitean periaateohjelma sadankomitea.fi. 11.11.2013. Sadankomitea ry. Viitattu 24.4.2016.
  36. a b c Nato ja turvallisuuspolitiikka rauhanpuolustajat.org. Suomen Rauhanpuolustajat ry. Viitattu 24.4.2016.
  37. a b Rauhanliitto ja Sadankomitea: Sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu on suurin turvallisuusuhka rauhanliitto.fi. Suomen Rauhanliitto. Viitattu 24.4.2016.
  38. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen ennakkotieto: Nato-kannat muuttuneet myönteisemmiksi eva.fi. 3.2.2015. Elinkeinoelämän Valtuuskunta. Viitattu 24.4.2016.
  39. Henriksson, Kimmo: Suomalaisten Nato-kannat ennallaan – epävarmojen osuus kasvanut yle.fi. 26.10.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2016.
  40. Valtiojohdon näkemys muuttaisi radikaalisti naisten Nato-kantoja, Verkkouutiset Kotimaa, 25.3.2014. Naiset 52-30 ja miehet 54-37. Kysely tehtiin Venäjän vallattua Krimin.
  41. Verkkouutiset selvitti: Kansa valmis Natoon, jos valtiojohto niin haluaa, Verkkouutiset Kotimaa 25.3.2014. "Jos Suomen valtiojohto päätyisi Nato-jäsenyyden kannalle, niin olisitteko valmis tukemaan ratkaisua?"
  42. Niinivaara, Susanna: Upseerit kannattavat Nato-jäsenyyttä vankemmin kuin siviilit suomenkuvalehti.fi. 23.4.2010. Otavamedia Oy. Viitattu 24.4.2016.
  43. Huhtanen, Jarmo: Neljä upseeria viidestä pitää Venäjää uhkana Suomelle hs.fi. 26.4.2014. Sanoma Oyj. Viitattu 24.4.2016.
  44. Suurlähettiläs voi sanoa Nato-kantansa eläkkeellä, Anna-Liina Kauhanen HS, Helsingin Sanomat 22.2.2014.
  45. Jukka Tarkka: Venäjän asianmukaisista vastatoimista -"Taivas ei ole kertaakaan romahtanut, kun joku on liittynyt Natoon" Etelä-Suomen Sanomat. 19.10.2017.
  46. Tutkija: Vain Nato-jäsenyys tuo Suomelle turvatakuut – ”Ei Venäjä niin järjetön ole, että haastaa Naton” Suomen Kuvalehti. 30.6.2016.
  47. Suomen Kuvalehti 16/2010 s. 38-43
  48. a b "Onko Ukrainan tie Suomen tie", ministeri Jaakko Iloniemi, Suomen Kuvalehti 18/2014, 2.5.2014, sivut 16-17.
  49. a b c Saatanallinen Nato-säe, tohtori Jukka Tarkka, Kaleva, 10.10.2014.
  50. Mitä on Nato-näkemysten takana?, Poliittisen historian dosentti Erkki Vasara, Helsingin Sanomat 9.3.2014, sivu C24.
  51. Tutkija Salonius-Pasternak: Suomi voisi olla sotilaallisen iskun ensimmäinen kohde, Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittisen instituutin tutkija, Helsingin Sanomat Vieraskynä, 29.12.2014.
  52. Emeritusprofessori IS:lle: Suomen puolustus kestäisi vain tunteja, HS 7.1.2013.
  53. Kova väite Suomen puolustuskyvystä "melko mustavalkoista", IL 7.1.2013.
  54. a b Puolustuksen tärkeimmät osat on turvattava, Puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg, Helsingin Sanomat, Vieraskynä 16.1.2012

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ervasti, Pekka ja Laakso, Jaakko: Karhun naapurista Naton kainaloon – puolueettoman Suomen marssi läntisen sotilasliiton leiriin. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25559-9.
  • Forsberg, Tuomas: Nato-kirja. Helsinki: Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6133-3.
  • Harle, Vilho ja Moisio, Sami: Missä on Suomi?: kansallisen identiteettipolitiikan historia ja geopolitiikka. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-076-7.
  • Hägglund, Gustav: Euroopan puolustus. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6698-X.
  • Hägglund, Gustav: Rauhan utopia. Jyväskylä: Docendo, 2014. ISBN 978-952-291-078-3.
  • Hägglund, Gustav: Suomen puolustus. Helsinki: Ajatus, 2001. ISBN 951-566-061-0.
  • Iloniemi, Jaakko: Maantieteelle emme mahda mitään. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-189-6.
  • Järvenpää, Pauli: Suomen paikka maailmassa?: EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Helsinki: Eurooppa-tiedotus, 2003. ISBN 951-37-3875-2.
  • Kantakoski, Pekka: Maanpuolustusta vai strategisia virheitä: Suomen puolustus 2000-luvulla. Hämeenlinna: Ilves-Paino, 2006. ISBN 952-92-1309-3.
  • Karvinen, Jyrki ja Puistola, Juha-Antero: Nato ja Suomi. Helsinki: Auditorium, 2015. ISBN 978-952-7043-27-1.
  • Korhonen, Keijo; Pesonen, Antti; Nygård, Mauri ja Söyring, Riikka: Näin Suomea viedään: "Antautumissopimus" Naton MOU suomeksi ja englanniksi, Ruotsin MOU ruotsiksi: "Vallankumous etenee" EU+USA TTIP, Palvelusopimus TISA: "Miten tämä on mahdollista?". Alajärvi: VS-Kustannus, 2015. ISBN 978-952-67391-3-7.
  • Krohn, Elias: 51 hyvää syytä sanoa Natolle "kiitos ei". Helsinki: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-160-5.
  • Martin, Pekka: Euroarmeija, Nato vai itsenäinen puolustus? – puheenvuoro Suomen turvallisuuspoliittisista valinnoista. Helsinki: Like, 2004. ISBN 952-471-463-9.
  • Kangaspuro, Markku; Matinpuro, Teemu; Haapiainen, Tuula; Nykyri, Ilona; Haarala, Tarmo ja Suomen rauhanpuolustajat: Suomi ja Nato – eurooppalaisia näkökulmia. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-236-9.
  • Nordberg, Erkki: Suomi, EU, Nato ja Venäjä. Helsinki: Art House, 2004. ISBN 951-884-387-2.
  • Peltoniemi, Rainer: Suomen puolustusjärjestelmän ydinosaamisalueet ja niiden muutoshaasteet mahdollisessa Nato-jäsenyydessä. Väitöskirja. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, 2007.
  • Pesonen, Raimo: Nato hampaankolossa. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1206-6.
  • Paul, Jan-Peter: Pax Europana: Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset vaihtoehdot Euroopan unionissa. Jyväskylä: Gummerus, 1996. ISBN 951-20-4824-8.
  • Paul, Jan-Peter: Suomi, Venäjä ja Euroopan unioni. Jyväskylä: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5017-X.
  • Pulliainen, Erkki: Nafta-Nato ja Suomi. Helsinki: Ochre Chronicles, 2004. ISBN 952-99311-0-7.
  • Rahkonen, Juho: Journalismi taistelukenttänä: Suomen Nato-jäsenyydestä käyty julkinen keskustelu 2003–2004. Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6697-7.
  • Salomaa, Markku: NATO: lyhyesti: yleiskatsaus aiheisiin ja haasteisiin, joita NATO kohtaa 1990-luvun loppuun mennessä. Brussels: NATO office of Information and Press, 1997.
  • Salomaa, Markku: Puhutaan Natosta. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-129-2.
  • Seppänen, Esko: Hei, meitä natotetaan!. Helsinki: Espo Seppänen, 2002. ISBN 952-91-4308-7.
  • Tarkka, Jukka: Venäjän vieressä – Suomen turvallisuusilmasto 1990–2012. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-128-667-7.
  • Tiikkainen, Päivi: North Atlantic Treaty Organization. Kuopio: Unipress cop., 2008. ISBN 978-951-579-053-8.
  • Valtasaari, Jukka: Suomen turvallisuus. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-130-8.
  • Visuri, Pekka: Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17796-6.

Ulkoasiainministeriön julkaisemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen julkaisema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kuvalehden artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]