Kaksoiskansalaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaksoiskansalaisuus eli monikansalaisuus tarkoittaa sitä, että yhdellä henkilöllä on kahden tai useamman valtion kansalaisuus.[1] Noin puolet maailman valtioista hyväksyy nykyisin kaksoiskansalaisuuden, Suomi mukaan lukien. Kaksoiskansalaisuuden voi saada syntymässä vanhempien kansalaisuuksien tai oman syntymämaan mukaan, tai sen voi saada hakemuksella myöhemmin. Kaksoiskansalaisuudella voi olla henkilölle tunneperäistä merkitystä, tai hän voi ajatella saavansa siitä taloudellista hyötyä. Haittoja kaksoiskansalaisuudella on vain vähän.

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreällä merkityissä maissa hyväksytään kaksoiskansalaisuus.

Noin puolet maailman maista sallii nykyisin kaksoiskansalaisuuden. Aasian valtioissa kaksoiskansalaisuuden hyväksyminen ei ole yleistä, vaikka suhtautuminen onkin sallivampaan päin. Japanissa kaksoiskansalaisuuden kieltoa valvotaan yhä melko tarkasti. Ulkomailla asuvilla intialaisilla, jotka ovat muiden valtioiden kansalaisia, ei ole Intiassa äänioikeutta mutta kuitenkin viisumivapaus ja maanomistusoikeus. Afrikassa kaksoiskansalaisuuden hyväksyminen on muun maailman tapaan yleistynyt 1990-luvulta alkaen.[2]

Yleismaailmallista kaksoiskansalaisten rekisteriä ei ole olemassa, ja monikaan maa ei pidä kirjaa omista kaksoiskansalaisistaan. Maailmassa on arviolta kymmeniä miljoonia kaksoiskansalaisuuden omistavaa ihmistä, ja luku kasvaa vuosi vuodelta. Yhdysvalloissa on luultavasti useita miljoonia kaksoiskansalaisia. Sveitsin asukkaista 17 prosentilla on kaksoiskansalaisuus, Alankomaissa 7 prosentilla ja Saksassa 6 prosentilla.[3]

Kaksoiskansalaisuuden saaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoiskansalaisuuden voi saada syntymässään kahdella tavalla. Ensinnäkin, jos lapsen vanhemmilla on eri kansalaisuudet, lapsi voi saada joissain tapauksissa kummankin kansalaisuuden (periytymisperiaate, ius sanguinis). Toisekseen, lapsi voi ulkomailla syntyessään saada sekä vanhempiensa kansalaisuuden että synnyinmaansa kansalaisuuden (syntymämaaperiaate, ius soli). Tämä tapa on yleistymässä, koska entistä useampi ihminen työskentelee ulkomailla.[4]

Sytymän jälkeen kaksoiskansalaiseksi tullaan ottamalla toisen valtion kansalaisuus samalla säilyttäen vanha kansalaisuus. Tämän edellytys on se, että kumpikin valtio sallii kaksoiskansalaisuuden, eli että vanha maa ei peru kansalaisuutta ja että uusi maa sallii säilyttää vanhan kansalaisuuden. Nykyaikana aiempaa useampi valtio sallii tämän. Nekin valtiot, jotka ilmoittavat mitätöivänsä vanhat kansalaisuudet, eivät normaalisti saa tietoonsa kansalaisen hankkineen toista kansalaisuutta. Myöskään uuden maan viranomaiset eivät yleensä vaadi hakijalta todistusta vanhan kansalaisuuden mitätöitymisestä.[5]

Hyödyt ja haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut ottavat toisen valtion kansalaisuuden tai säilyttävät vanhan kansalaisuuden kokonaan tunnesyistä. Esimerkiksi siirtolaisten jälkeläinen voi haluta sen valtion kansalaisuuden, josta hänen esivanhempansa ovat lähtöisin. Samoin uuteen maahan muuttaja voi tunnesyistä säilyttää synnyinmaansa kansalaisuuden. Kaksoiskansalaisuudesta on myös yleensä pelkkää hyötyä, joka voi olla merkittävääkin. Kansalaisella on kaikki kansalaisoikeudet, joista tärkeimpiä ovat oikeus tulla maahan ja asua siellä vakituisesti. Tämä voi laajentaa henkilön työmahdollisuuksia esimerkiksi jos kotimaahan iskee lama. Joskus maahantulo- ja oleskeluoikeus laajenee samalla kertaa joihinkin muihinkin maihin, kuten Euroopan unionin maan kansalaisilla. Kansalainen saa myös äänestää kansallisissa vaaleissa. Vanhan kansalaisuuden säilyttäminen voi olla hyödyksi siltä varalta, että henkilö joskus palaa vanhaan kotimaahansa harjoittamaan liiketoimintaa.[6]

Yksikään valtio ei kategorisesti kiellä kaksoiskansalaisia valtion viroista. Vaaleissa valittavia virkoja tai korkeita virkoja rajoitetaan joidenkin maiden lainsäädännössä.[7]

Kaksoiskansalaisuuden haittapuolia ovat mahdollinen maanpuolustusvelvollisuus ja kaksinkertainen verotus. Ainoastaan Yhdysvallat verottaa kansalaisiaan myös ulkomailla, ja maanpuolustusvelvollisuuskaan ei enää yleensä koske miehiä, jotka asuvat ulkomailla. Uuden kansalaisuuden hankintamaksu on yleensä mitätön.[8]

Suhtautuminen maahanmuuton lähtömaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaat suhtautuivat 1980-luvulle asti kielteisesti kaksoiskansalaisuuteen. Niissä katsottiin, että rikkaampaan maahan muuttanut oli kääntänyt selkänsä kotimaalleen. Kun kauppa vapautui ja maailmantaloudesta tuli globaalia, rahaa kotimaahansa lähettävät maastamuuttajat alettiinkin nähdä tärkeänä taloudellisena resurssina. Moni lähtömaa hyväksyykin nykyisin kaksoiskansalaisuuden säilyttääkseen maastamuuttajien yhteyden kotimaahansa vahvana rahalähetysten jatkuvuutta ja mahdollista takaisinmuuttoa ajatellen. Eräitä tällä tavoin suhtautumistaan muuttaneita valtioita ovat Meksiko (1998), Turkki (1981) ja Filippiinit (2003).[9]

Lojaalisuuskysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoiskansalaisuus oli ennen 1900-luvun loppupuolta maailmalla epäsuosittua, sillä kaksoiskansalaisten lojaalisuus on herättänyt epäilyksiä. Kaksoiskansalaisuus rinnastettiin usein kaksinnaimiseen. Kaksoiskansalaisuutta pidettiin turvallisuusriskinä ja kaksoiskansalaisia ”viidentenä kolonnana”. Käytännössä kaksoiskansalaisten on harvoin todettu sekaantuneen vakoiluun tai sabotaaseihin, sillä sellaiset henkilöt eivät paljastaisi lojaalisuuttaan jollekin toiselle valtiolle ottamalla kaksoiskansalaisuutta. Nykyajan globalisoituneessa maailmassa valtiot eivät myöskään näe entisaikojen tapaan syytä kilpailla toisiaan vastaan kansalaisistaan. Sodatkaan eivät enää ole valtioiden välisiä, joten kaksoiskansalaisen ei tarvitse valita puoltaan kuten esimerkiksi toisessa maailmansodassa, jolloin Yhdysvalloissa asui paljon kaksoiskansalaisia.[10]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoiskansalaisuutta on arvosteltu siitä, että se on epätasa-arvoista ja asettaa kaksoiskansalaiset parempaan asemaan kuin muut kansalaiset. Arvostelua on herättänyt myös se, että kaksoiskansalainen voi äänestää kahden maan vaaleissa.[11]

Kultaiset passit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaiset passit tarkoittavat varakkaiden henkilöiden ostamalla hankkimia kaksoiskansalaisuuksia. Rikkaat ei-EU:n kansalaiset ovat esimerkiksi saattaneet saada Maltan valtion kansalaisuuden viettämällä vain muutaman päivän EU:ssa.[12] Rikkaat venäläiset, kiinalaiset ja saudit pyrkivät saamaan EU:n kansalaisuuden hakemalla Maltan passia.[13] Kyseenalaisen porsaanreiän kautta EU-kansalaisuutta on hakenut 851 rikasta venäläistä ”kansalaisohjelmia” välittävän yhtiön kautta.[14]

Maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoiskansalaisuus on hyväksytty Suomen lainsäädännössä 1. kesäkuuta 2003 alkaen. Näin ollen suomalainen ei menetä Suomen kansalaisuutta, kun hän saa toisen valtion kansalaisuuden. Myöskään ulkomaalaisen ei tarvitse luopua nykyisestä kansalaisuudestaan saadessaan Suomen kansalaisuuden, jos alkuperäinen kotimaa sallii kaksoiskansalaisuuden.lähde?

Vuonna 2016 lopussa Suomessa asui vakituisesti 104 997 henkilöä, joilla oli Suomen ja jonkin muun maan kansalaisuus. Heistä 84 673 oli toisen maan kansalaisia, joille myönnettiin Suomen kansalaisuus, kun taas 20 324 oli syntymästään lähtien Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä, joille myönnettiin toisen maan kansalaisuus.[15]

Suurimmat Suomessa asuvat kaksoiskansalaisuusryhmät vuonna 2016 olivat Suomen ja Venäjän kansalaiset (27 456), Suomen ja Ruotsin kansalaiset (7 380), Suomen ja Somalian kansalaiset (4 650), Suomen ja Viron kansalaiset (4 601) sekä Suomen ja Yhdysvaltain kansalaiset (3 934)[15].

Pääsy turvallisuustietoihin ja virkoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2017 nousi kohu siitä, että joidenkin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten pääsyä Suomen turvallisuustietoihin olisi rajoitettu. Suojelupoliisi väitti haluavansa suojella heitä Venäjän kiristykseltä. Supon mukaan Venäjä voi tulkita Suomen valtiolle työskentelevän neuvoneen tai auttaneen Suomea Venäjän turvallisuutta vaarantavassa asiassa, mikä Venäjän rikoslain mukaan johtaisi maanpetossyytteeseen.[16] Helsingin Sanomien artikkelin mukaan kaksoiskansalainen syyllistyy rikokseen, jos hän ei auta Venäjän viranomaisia.[17]

Vuoden 2019 heinäkuun alusta voimaan tulleen lain mukaan Puolustusvoimien sotilasvirkaan nimitettävällä ei saa olla toisen valtion kansalaisuutta. Työnhakijat on seulottava niin, että heillä ei ole toisen valtion kansalaisuutta tai yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta, Suomen kansainvälisiä suhteita tai palvelusturvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta. Myös Rajavartioston sotilasvirkoihin pääsy estetään kaksoiskansalaisilta.[18]

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa haetaan ja myönnetään eniten kaksoiskansalaisuuksia maailmassa. Vielä toisen maailmansodan aikaan oli yleistä, että Yhdysvaltain kansalaisen kanssa avioitunut sai automaattisesti myös puolisonsa kansalaisuuden, mutta nykyisin se on melko harvinaista.[19]

Yhdysvaltalainen lainsäädännön mukaan Yhdysvalloissa syntynyt lapsi saa Yhdysvaltojen kansalaisuuden automaattisesti melkein aina. (ius soli / jus soli käytäntö). Jotta lapsella ei olisi automaattista kansalaisuutta, vanhempien pitää olla muuten yhdysvaltalaisen lainsäädännön ulkopuolella, kuten esimerkiksi diplomaatit virkatoimissaan diplomaattisilla passeilla.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spiro, Peter J.: Citizenship: What Everyone Needs to Know. Oxford University Press, 2020. ISBN 978-0-19-091730-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kansalaisuuslaki 8.7.2019. Maahanmuuttovirasto. Viitattu 22.7.2021.
  2. Spiro 2020, s. 106–108.
  3. Spiro 2020, s. 96–97.
  4. Spiro 2020, s. 91–92.
  5. Spiro 2020, s. 92–93.
  6. Spiro 2020, s. 94–96.
  7. Spiro 2020, s. 100–101.
  8. Spiro 2020, s. 96.
  9. Spiro 2020, s. 103–105.
  10. Spiro 2020, s. 97–100.
  11. Spiro 2020, s. 109–110.
  12. Malta golden passports: 'Loopholes' found in citizenship scheme BBC News. 22.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  13. Revealed: residency loophole in Malta’s cash-for-passports scheme the Guardian. 22.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  14. How ‘golden passports’ firm lays on VIP service to colourful list of clients the Guardian. 22.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  15. a b Markus Rapo: Tilastokeskus - Väestörakenne 2016 tilastokeskus.fi. 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 12.10.2017.
  16. Paavo Teittinen HS: Ulkoministeriön turvallisuusjohtaja: Monelle Venäjän kaksoiskansalaiselle ei anneta pääsyä arkaluontoisiin tietoihin Helsingin Sanomat. 3.2.2017.
  17. Tuomo Pietiläinen HS: Suojelupoliisi: Kaksoiskansalaiset alttiita kiristykselle. (Sivu A 14.) Helsingin Sanomat, 2017.
  18. Puolustusvoimien virkoihin valittavia kaksoiskansalaisia seulova laki tuli voimaan Yle Uutiset. 1.7.2019. Yleisradio Oy. Viitattu 17.7.2019.
  19. Rich Wales: Dual Citizenship FAQ richw.org. 10.9.2006. Viitattu 8.8.2008. (englanniksi)
  20. US Department of State: Acquisition and Retention of US Citizenship and Nationality (pdf) state.gov. 21.08.2009. Viitattu 2.3.2011. (englanniksi)