Kaksoiskansalaisuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vihreällä merkityissä maissa hyväksytään kaksoiskansalaisuus.

Kaksoiskansalaisuudella tarkoitetaan sitä, että yhdellä henkilöllä on kahden tai useamman maan kansalaisuus. Puolet maailman maista sallii kaksoiskansalaisuuden[1].

Suhtautuminen kaksoiskansalaisuuteen vaihtelee maittain. Ankarimmillaan ensimmäisen kansalaisuuden menettää automaattisesti, jos henkilö vapaaehtoisesti hakee ja saa toisen kansalaisuuden. Tämä tilanne on muun muassa Azerbaidžanissa, Japanissa, Kiinassa, Intiassa ja Norjassa. Vapaaehtoisuusvaatimus merkitsee ainakin Norjassa sitä, että jos henkilö saa automaattisesti (esim. jo syntymän myötä) kaksoiskansalaisuuden henkilö ei menetä Norjan kansalaisuutta. Toisissa valtioissa kuten Etelä-Afrikassa kansalaisuuden saattaa menettää mikäli henkilö saa toisen kansalaisuuden, mutta tähän liittyy harkintaa. Toisena ääripäänä voidaan nähdä valtiot kuten Sveitsi ja Australia, jotka ovat jo pitkään edistäneet ja kannustaneet kansalaisiaan kaksoiskansalaisuuteen. Yksittäistapauksena voidaan myös mainita Sveitsiläiskaartin jäsenet, joille kaksoiskansalaisuus on pakollinen. Sveitsiläiskaartin jäsenten tulee olla sekä Sveitsin, että Vatikaanivaltion kansalaisia.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoiskansalaisuus on hyväksytty Suomen lainsäädännössä 1. kesäkuuta 2003 alkaen. Näin ollen suomalainen ei menetä Suomen kansalaisuutta, kun hän saa toisen valtion kansalaisuuden. Myöskään ulkomaalaisen ei tarvitse luopua nykyisestä kansalaisuudestaan saadessaan Suomen kansalaisuuden, jos alkuperäinen kotimaa sallii kaksoiskansalaisuuden.lähde?

Vuonna 2016 lopussa Suomessa asui vakituisesti 104 997 henkilöä, joilla oli Suomen ja jonkin muun maan kansalaisuus. Heistä 84 673 oli toisen maan kansalaisia, joille myönnettiin Suomen kansalaisuus, kun taas 20 324 oli syntymästään lähtien Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä, joille myönnettiin toisen maan kansalaisuus.[2]

Suurimmat Suomessa asuvat kaksoiskansalaisuusryhmät vuonna 2016 olivat Suomen ja Venäjän kansalaiset (27 456), Suomen ja Ruotsin kansalaiset (7 380), Suomen ja Somalian kansalaiset (4 650), Suomen ja Viron kansalaiset (4 601) sekä Suomen ja Yhdysvaltain kansalaiset (3 934)[2].

Vuonna 2017 nousi kohu siitä, että joidenkin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten pääsyä Suomen turvallisuustietoihin olisi rajoitettu. Suojelupoliisi väitti haluavansa suojella heitä Venäjän kiristykseltä. Supon mukaan Venäjä voi tulkita Suomen valtiolle työskentelevän neuvoneen tai auttaneen Suomea Venäjän turvallisuutta vaarantavassa asiassa, mikä Venäjän rikoslain mukaan johtaisi maanpetossyytteeseen.[3] Helsingin Sanomien artikkelin mukaan kaksoiskansalainen syyllistyy rikokseen, jos hän ei auta Venäjän viranomaisia.[4]

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa haetaan ja myönnetään eniten kaksoiskansalaisuuksia maailmassa. Vielä toisen maailmansodan aikaan oli yleistä, että Yhdysvaltain kansalaisen kanssa avioitunut sai automaattisesti myös puolisonsa kansalaisuuden, mutta nykyisin se on melko harvinaista.[5]

Yhdysvaltalainen lainsäädännön mukaan Yhdysvalloissa syntynyt lapsi saa Yhdysvaltojen kansalaisuuden automaattisesti melkein aina. (ius soli / jus soli käytäntö). Jotta lapsella ei olisi automaattista kansalaisuutta, vanhempien pitää olla muuten Yhdysvaltalaisen lainsäädännön ulkopuolella, kuten esimerkiksi diplomaatit virkatoimissaan diplomaattisilla passeilla.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/kaksoiskansalaisuus-taerkeae-identiteettikysymys
  2. a b Markus Rapo: Tilastokeskus - Väestörakenne 2016 tilastokeskus.fi. 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 12.10.2017.
  3. Paavo Teittinen HS: Ulkoministeriön turvallisuusjohtaja: Monelle Venäjän kaksoiskansalaiselle ei anneta pääsyä arkaluontoisiin tietoihin Helsingin Sanomat. 3.2.2017.
  4. Tuomo Pietiläinen HS: Suojelupoliisi: Kaksoiskansalaiset alttiita kiristykselle. (Sivu A 14.) Helsingin Sanomat, 2017.
  5. Rich Wales: Dual Citizenship FAQ 10.9.2006. Viitattu 8.8.2008. (englanniksi)
  6. US Department of State: Acquisition and Retention of US Citizenship and Nationality (pdf) 21.08.2009. Viitattu 2.3.2011. (englanniksi)
Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.