Passi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee matkustusasiakirjaa. Passi on myös hevosen askellaji.
Vuonna 2008 teetetyn turkkilaisen passin ensimmäinen aukeama. Vuonna 2016 Turkin passi oli hankintahinnaltaan maailman kallein.[1]
Montenegrolainen passi vuodelta 1887. Ennen valokuvaa passissa oli omistajan tietoja kirjoitettu käsin.
Vanha kiinalainen passi Qing-dynastian ajalta
  Israel
  Valtiot, jotka eivät ota vastaan Israelin passia
  Valtiot, jotka eivät ota vastaan Israelin passia tai muissa passeissa olevia israelilaisia leimoja tai Israelin viisumimerkintöjä

Passi on matkustusasiakirja, jonka näyttämistä pääsääntöisesti edellytetään valtakunnanrajan ylittäviltä ihmisiltä. Se käy myös yleisestä henkilötodistuksesta, jonka avulla sen haltija voi todistaa henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa. Passi sisältää yleensä haltijansa valokuvan, allekirjoituksen, nimen, syntymäajan, kansalaisuuden ja muita henkilötietoja. Passi oli alun perin asiakirja, joka määritteli kantajalleen oikeuden tulla siinä mainittuihin kaupunkeihin.lähde? Eri maissa on ollut erilaisia passeja. Nykyisen muotonsa passi on vasta saanut 1900-luvulla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset passinkaltaiset asiakirjat on otettu käyttöön jo muinaisessa Egyptissä, jossa rajojen ylittämiseen vaadittiin hallitsijan tai tämän valtuuttaman virkamiehen allekirjoituksella varustettu kulkulupa. Näissä ensimmäisissä passeissa ei varsinaisesti varmistettu asiakirjan kantajan henkilöllisyyttä, sillä kulkuluvan kantajan oletettiin olevan kulkuluvassa mainittu henkilö.

Nykyaikaisille passeille syntyi tarve ensimmäisen maailmansodan yhteydessä, jolloin alettiin pelätä, että vakoojat tai muut epämieluisat henkilöt ylittävät valtionrajoja väärennetyin passein. Vuonna 1914 passimääräyksiä kiristettiin siten, että passista tuli löytyä kuvailuja passinkantajasta, joita olivat esimerkiksi kasvojenmuoto sekä silmien-, ihon- ja hiustenväri. Passissa olevaa valokuvaa alettiin edellyttää ensimmäistä kertaa Englannissa vuonna 1915, mutta passikuvan vaatimukset olivat väljiä: kuvassa sai olla useita ihmisiä ja kuvakulmaa ei ollut rajoitettu, kunhan passinkantajan kasvot olivat erotettavissa kuvasta. Passin käyttövaatimukset ja kiristyvät kuvaehdot herättivät myös närkästystä: vuonna 1919 herätti kohua tapaus, kun Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin ei annettu matkustaa Ranskaan ilman passia.

Turismin ja edelleen passien kysynnän kasvu toi markkinoille passikuva-automaatit 1950-luvulla. Passikuvavaatimuksia on kiristetty jatkuvasti passien käyttöaikana: esimerkiksi vuonna 2004 kiellettiin hymyileminen tai suun auki pitäminen, otsatukat, silmälasit ja vauvoilla tutit. Nykyaikaiset passit luetaan automaattisesti rajavalvonta-automaateilla, joten kuvien on oltava teknisesti mahdollisimman samankaltaisia parhaimman toimivuuden takaamiseksi.[1]

Euroopan unioni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionissa Schengenin sopimukseen kuuluvien maiden rajoilla passia ei tarvita, vaan matkustusasiakirjaksi riittää henkilökortti. Pohjoismaiden välillä ja Schengen-alueen sisällä ei rajoilla enää tehdä rutiininomaisia passitarkastuksia erikoistilanteita lukuun ottamatta. Etenkin huippukokousten edellä rajamuodollisuudet on otettu käyttöön. Euroopan unionin jäsenvaltioiden passeissa henkilötiedot on tallennettu tavallisen tekstin lisäksi myös koneellisesti luettavassa muodossa ICAO-standardin mukaisesti.

Passi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen passi
Pääartikkeli: Muukalaispassi

Suomessa oli vielä 1800-luvulla käytössä matkapassi ja ulkomaanpassi. Matkapassin antoi kirkkoherra. Se oli virkatodistuksen tapainen asiakirja, joka oikeutti taloon sidotun henkilön siirtymään toiseen taloon tai toiselle paikkakunnalle. Ulkomaanpassi oli viranomaisen antama lupa matkustaa toiseen maahan. Maahan saapumiseen piti erikseen hankkia maahantulolupa eli viisumi.

Passivapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Miettunen, Sari: Sata vuotta matkustajan kiusana. Aamulehti, 9.2.2016, s. B6-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]