Hallintolaki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hallintolaki (SDK 434/2003[1], ruots. förvaltningslag[2]) on Suomen lainsäädännön laki, jonka tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa sekä myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.[1] Se on hallinnon toimintaa sääntelevä yleislaki ja koskee kaikkia valtion ja kunnan viranomaisia sekä yksityisiä, jotka hoitavat julkisia hallintotehtäviä. Laki tuli voimaan vuoden 2004 alussa. Se jakaantuu kahteen päälohkoon: hyvän hallinnon perusteisiin ja hallintomenettelyn säännöksiin.

Monet virkamiesten toimet, kuten esimerkiksi rajavalvonta ja voimankäyttö, ovat niin sanottua tosiasiallista julkisen vallan käyttöä. Myös näihin toimiin sovelletaan hyvän hallinnon periaatteita.

Laki sisältää säännöksiä muun muassa siitä, miten hallintoasioita ratkaistaessa on meneteltävä. Erityisen tarkasti on säännelty sitä, miten viranomaisen on asiaa selvitettävä, miten asianosaista on kuultava ja miten tämän oikeusturva voidaan taata.

Hallintolain lisäksi yksilön oikeusturvaa hallinnossa takaavat perustuslaissa olevat perusoikeuksia koskevat säännökset. Hallinnossa käytettävistä kielistä säädetään kielilaissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hallintolaki Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 10.4.2017.
  2. Förvaltningslag Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 10.4.2017. (ruotsiksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulla, Heikki: Hallintomenettelyn perusteet. 7. painos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1309-4.
  • Mäenpää, Olli: Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. 5., uudistettu painos. Helsinki: Edita Publishing Oy, 2015. ISBN 978-951-37-6701-3.
  • Niemivuo, Matti – Keravuori-Rusanen, Marietta – Kuusikko, Kirsi: Hallintolaki. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-36707-0.