Onnettomuustutkintakeskus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
OTKES:n logo.
OTKES sijaitsee valtionyhtiö Senaatti-kiinteistöjen omistamassa toimistorakennuksessa osoitteessa Ratapihantie 9, Helsinki.

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES, ruots. Olycksutredningscentralen; engl. Safety Investigation Authority, SIAF) tutkii Suomessa tapahtuvat suuronnettomuudet sekä vakavat ilmailu-, vesiliikenne- ja raideliikenneonnettomuudet. OTKES kuuluu oikeusministeriöön.[1] Tutkintakeskuksen johtaja on Veli-Pekka Nurmi.[2] Onnettomuustutkintakeskus sijaitsee Helsingin Pasilassa osoitteessa Ratapihantie 9.

Kuolemaan johtaneiden tieliikenne- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinta kuuluu normaalisti eri puolilla maata toimiville tutkijalautakunnille, joita on 20. Onnettomuustutkintakeskus voi kuitenkin tutkia myös tällaisen onnettomuuden, jos siinä on kuollut ja loukkaantunut useita henkilöitä tai useita ihmishenkiä on ollut samanaikaisesti vaarassa. Tällaisia ovat esimerkiksi usean auton ketjukolari moottoritiellä, henkilöauton ja tilataksin törmäys, linja-autopalo tai linja-auton suistuminen tieltä.

OTKES:n tutkinnan aloittamisesta päätettäessä otetaan huomioon tapahtuman vakavuus ja sellaisen uusiutumisen todennäköisyys. Seurauksiltaan vähäinenkin tapahtuma tai vaaratilanne voidaan tutkia, jos sen muodostuminen vakavaksi onnettomuudeksi olisi ollut hyvinkin mahdollista. Tutkintakynnys ylittyy myös, jos tutkinnan arvioidaan tuottavan merkittävää tietoa yleisen turvallisuuden parantamiseksi ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi. [3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OTKES perustettiin vuonna 1996, ja sen ensimmäinen johtaja oli varatuomari Kari Lehtola.

Onnettomuustutkinnan historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuuksien tutkinta Suomessa sai alkunsa tieliikenteestä. Vuonna 1966 tieliikenneonnettomuuksissa sai surmansa 1 099 ja loukkaantui liki 16 000 henkilöä.[4] Synkkiin onnettomuuslukuihin oli useita syitä: vapaat nopeudet, autojen heikko passiivinen turvallisuus, rattijuoppous, välinpitämätön suhtautuminen liikennesääntöihin ja muihin tienkäyttäjiin sekä erilaiset tiestön kunnosta johtuneet tekijät. Murheellisin vuosi oli 1972, jolloin Suomen tieliikenteessä kuoli 1 156 ihmistä.[3]

Liikennevakuutusyhdistyksen vuonna 1967 perustama vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) asetti kokeiluluonteisesti liikennevahinkojen tutkijalautakunnan Uudenmaan lääniin vuonna 1968. Lautakunnan tehtävänä oli tutkia kaikki läänin alueella tapahtuneet, jonkin osapuolen kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet, niiden syyt, seuraukset ja pelastustoimet sekä laatia suositukset vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi vastaisuudessa. Ensimmäinen tutkittu onnettomuus tapahtui 8. maaliskuuta 1968.[3]

Kokeilusta saatiin hyvin myönteiset tulokset ja toukokuuhun 1971 mennessä tutkijalautakunta oli perustettu Suomen jokaiseen lääniin. Tutkijalautakunnan muodosti neljä eri alojen asiantuntijaa. Lautakunnan puheenjohtajana ja koollekutsujana oli poliisijäsen (yleensä Liikkuvan poliisin komisario) sekä muina jäseninä lääkäri, katsastusmies ja tie- ja vesirakennushallituksen edustaja. Lautakuntaan nimettiin riittävä määrä varajäseniä sen saamiseksi koolle kaikissa tilanteissa.[5] VALT:n seuraajaksi perustettiin vuonna 2016 Onnettomuustietoinstituutti (OTI), joka toimii Liikennevakuutuskeskuksen itsenäisenä yksikkönä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien selvitettäväksi on 2000-luvulla tullut vuosittain runsaat 300 tapausta.[3]

Suuronnettomuuksien turvallisuustutkinnan kehittymisen yhtenä lähtöaskeleena oli ruoppaaja Nostajan uppoaminen 6.9.1972: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/18/tuhat-tonnia-painava-ruoppaaja-upposi-viidessa-minuutissa. Onnettomuuksien tutkinta siirtyi lainsäädännölliselle pohjalle, kun laki onnettomuuksien tutkinnasta (373/1985) tuli voimaan vuonna 1985. Sen korvasi vuonna 2011 uusi turvallisuustutkintalaki.

Tutkintaprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvallisuustutkinnassa selvitetään onnettomuuden kulku, syyt ja seuraukset sekä pelastustoimet ja muiden viranomaisten toiminta. Tärkeä osa tutkintaa ovat erilaiset rekonstruktiolaskelmat, joiden perusteella saadaan selville, mitä onnettomuuden tai vaaratilanteen aikana tapahtui missäkin järjestyksessä, sekä tapahtumassa mukana olleiden henkilöiden ja silminnäkijöiden kuuleminen. Tutkinnasta laaditaan julkinen tutkintaselostus, jossa esitetään edellä mainitut asiat sekä lisäksi suositukset vastaavanlaisten onnettomuuksien estämiseksi. Turvallisuustutkinnan tarkoitus on parantaa turvallisuutta ja ehkäistä vastaavanlaisia onnettomuuksia. Tutkinnassa ei oteta kantaa vastuu-, vahingonkorvaus- tai syyllisyyskysymyksiin.[3]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OTKES muodostuu viidestä tutkintahaarasta: ilmailuonnettomuudet, vesiliikenneonnettomuudet, raideliikenneonnettomuudet, muut onnettomuudet ja poikkeukselliset tapahtumat.[6] Jokaisella tutkintahaaralla on johtava tutkija.

Tutkintahaara Kuvaus Johtava tutkija
Ilmailuonnettomuudet Ilmaliikenteessä tapahtuvien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden
tutkinta.[7]
Ismo Aaltonen
Vesiliikenneonnettomuudet Suomen aluevesillä tapahtuneiden ja/tai Suomeen rekisteröityihin
aluksiin liittyvien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta.[8]
Risto Haimila
Raideliikenneonnettomuudet Raide, metro- tai raitioliikenteessä tapahtuneiden erityisen
vakavien onnettomuuksien, kuten tasoristeysonnettomuuksien,
kalustotulipalojen ja junatörmäysten tutkinta.[9]
Esko Värttiö
Muut onnettomuudet Muut onnettomuudet -haara tutkii kuolemaan tai vakavaan
taloudelliseen tai ympäristölliseen haittaan johtaneita suuronnettomuuksia,
kuten räjähdyksiä, tulipaloja ja rakennusvaurioita.[10]
Kai Valonen
Poikkeukselliset tapahtumat Poikkeukselliseksi tapahtumaksi luetaan jokainen erittäin vakavaan kuolemaan
johtanut tai yhteiskunnan perustoimintoja uhannut tapahtuma, joka ei ollut
vahinko. Poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnan aloittamisesta päättää
valtioneuvosto. OTKES on tutkinut kolmea poikkeuksellista tapahtumaa
historiansa aikana.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [http://otkes.fi/fi/index/otkes/organisaatio.html Organisaatio - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  2. [http://otkes.fi/fi/index/yhteystiedot.html Yhteystiedot - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  3. a b c d e Marko Jokela: Nyt kolahti pahasti. Moottori-lehti 9/2017, s. 48–54. Helsinki: Autoliitto.
  4. Henrik Lundsten (toim.): Tieliikennekirja (3.painos), s. 6. Helsinki: Ajoturva Oy, 1967.
  5. Jansson, Matti & Korjula, Matti: Menetti ajoneuvonsa hallinnan... – tutkittua tietoa kuolemankolareista, s. 153. Helsinki: Kustannus Oy Infopress, 1976. ISBN 951-737-035-0.
  6. [http://otkes.fi/fi/index/otkes/onnettomuus-jaturvallisuustutkinta.html Turvallisuustutkinta - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  7. [http://otkes.fi/fi/index/tutkintaselostukset/ilmailuonnettomuuksientutkinta.html Ilmailu - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  8. [http://otkes.fi/fi/index/tutkintaselostukset/vesiliikenneonnettomuuksientutkinta.html Vesiliikenne - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  9. [http://otkes.fi/fi/index/tutkintaselostukset/raideliikenneonnettomuuksientutkinta.html Raideliikenne - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  10. [http://otkes.fi/fi/index/tutkintaselostukset/muutonnettomuudet.html Muut onnettomuudet - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.
  11. Kyseiset tapahtumat ovat Jokelan koulusurmat (2007), Kauhajoen koulusurmat (2008) sekä niin kutsuttu Eerikan tapaus (2013).[http://otkes.fi/fi/index/tutkintaselostukset/poikkeuksellisettapahtumat.html Poikkeukselliset tapahtumat - Onnettomuustutkintakeskus] otkes.fi. Viitattu 20.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]