Taajuusmodulaatio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koodaus ja modulointi
Digital.signal.discret.svg
audio, video, puhe, tieto
koodausmenetelmät
kanavanvaraus eli kanavointi
FDMA, TDMA, CDMA (radio)
CSMA/CD (Ethernet), CSMA/CA (802.11)
modulointi
kantoaalto (mm. sähkötys),
AM (DSB-SC, SSB),
FM (FSK, GMSK),
PM (mm. PSK, QAM)
FHSS, DSSS (eivät tarvitse kanavointia)
siirtotie
radio,
kaapeli (koaksiaali, Cat5, valokuitu)
n  k  m
Taajuusmodulaatiossa (alhaalla) signaali välitetään kantoaallon taajuuden vaihteluina.
Amplitudi- ja taajuusmodulaatio

Taajuusmodulaatio (FM, engl. Frequency Modulation) on kantoaallon modulointitapa, jossa tietoa välitetään liitettynä kantoaallon taajuuteen kantoaallon amplitudin pysyessä vakiona.[1] Taajuusmodulointi patentoitiin Yhdysvalloissa 26. joulukuuta 1933.

Analogisissa sovelluksissa taajuusmoduloidun signaalin hetkellinen taajuuspoikkeama (eli deviaatio) keskitaajuudesta on suorassa suhteessa moduloivan signaalin hetkelliseen amplitudiin.

Digitaalista dataa voidaan siirtää muuttelemalla kantoaallon taajuutta muutamien diskreettien taajuuksien välillä - tämä menetelmä tunnetaan taajuussiirtymäavainnuksena (FSK, engl. Frequency Shift Keying).

FM-signaalin tarvitsema kaistanleveys on suurempi kuin amplitudimodulaatiossa (AM), mutta häiriöiden ja kohinan sietokyky on parempi.[1] ULA-taajuusalueen radiolähetykset lähetetään taajuusmoduloituna.

ULA FM[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ULA-taajuusalueella (87,5–108 MHz) (Japanissa 76–90 MHz) lähetettyjä lähetyksiä kutsutaan niille tyypillisen taajuusmoduloinnoin vuoksi usein myös FM-lähetyksiksi. Entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan käyttämiä FM-taajuuksia (65,8–74 MHz) kutsutaan joko OIRT-FM:ksi tai UKV:ksi. Taajuusmoduloituja lähetyksiä OIRT-FM-taajuuksilla on edelleen mm. Venäjällä ja muualla entisessä Neuvostoliitossa.

Digitaalinen taajuusmodulointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FSK on menetelmä, jolla digitaalista tietoa lähetetään taajuusmoduloituna.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Antti Räisänen, Arto Lehto: Radiotekniikan perusteet. Helsinki: Otatieto, 2007. ISBN 978-951-672-353-5.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]