Edwin Armstrong

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edwin Howard Armstrong
Edwin Armstrong vuonna 1950.
Edwin Armstrong vuonna 1950.
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1890
New York, New York, Yhdysvallat[1]
Kuollut31. tammikuuta 1954 (63 vuotta)
New York, New York[1]
Kansalaisuus  Yhdysvallat[1]
Ammatti insinööri, keksijä
Puoliso Marion Armstrong

Edwin Howard Armstrong (18. joulukuuta 1890 New York, New York31. tammikuuta 1954 New York)[1][2] oli yhdysvaltalainen insinööri ja muun muassa FM-radion keksijä.[3]

Armstrong opiskeli sähkötekniikkaa Columbian yliopistossa.[4] Jo opiskeluaikanaan 1913 hän keksi takaisinkytkentään perustuvan vahvistinpiirin.[4] Kytkentä käytti Lee De Forestin kehittämää Audion-elektroniputkea.[4] De Forest ei ollut itse juurikaan hyödyntänyt keksintöään, sillä hän ei täysin pystynyt ymmärtämään sen toimintaa, ja ilman takaisinkytkentää sen vahvistus oli varsin heikko.[4] Kuultuaan Armstrongin saavutuksista, De Forest käskittyi omassa tutkimustyössään takaisinkytkentäpiireihin ja hankki useita patentteja alalta.[4] Vuonna 1920 hän aloitti oikeustaistelun Armstrongin patentteja vastaan.[4] Taistelu patenteista kesti 14 vuotta ja päätyi lopulta De Forestin voittoon.[4] Oikeuden päätöksestä huolimatta Armstrongia pidetään yleisesti takaisinkytkentäpiirin keksijänä.[5]

Vastoinkäymisistä huolimatta Armstrongista tuli varakas mies muiden keksintöjensä, kuten supervastaanottimen, ansiosta, jonka hän oli keksinyt palvellessaan majurina Yhdysvaltain armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana.[5] Merkittävän osan rahoistaan hän sijoitti RCA:n osakkeisiin, jolle hän oli myös myynyt useita keksintöjään.[4] Hän ei koskaan kuitenkaan siirtynyt virallisesti RCA:n työntekijäksi, vaan hän toimi Columbian yliopiston professorina muodollista yhden dollarin vuosikorvausta vastaan.[4]

FM-radio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armstrongin seuraava projekti liittyi radiovastaanoton häiriöiden poistamiseen.[5] Hän ratkaisi ongelman käyttämällä taajuusmodulaatiota (FM) yleisesti käytössä olleen amplitudimodulaation (AM) sijasta,[5] ja sai vuonna 1933 rakennettua ensimmäisen FM-radion.[4] Armstrong tarjosi tekniikkaansa RCA:lle, joka kuitenkin kieltäytyi.[4] RCA oli tehnyt suuria investointeja AM-tekniikkaan, jotka FM olisi tehnyt vanhentuneiksi.[4] Armstrong sai kuitenkin keksintönsä lisensioitua useammalle pienemmälle radiolaitevalmistajalle ja vuonna 1939 aloittivat ensimmäiset FM-radioasemat toimintansa New Yorkin ja Uuden-Englannin alueilla.[4] FM-tekniikka sai yleisöltä positiivisen vastaanoton, sillä äänenlaadultaan se päihitti AM-radioiden lisäksi myös silloiset äänilevyt.[4]

RCA vastasi anomalla FCC:ltä FM-radiolle myönnettyjen noin 50 MHz:n alueella olevien taajuuksien siirtämissä televisiokäyttöön.[4] FCC ei pelkästään kieltäytynyt, vaan antoi FM-käyttöön koko 44–50 MHz taajuuskaistan ja vaati FM-tekniikkaa käytettävän myös television äänensiirrossa.[4] Päätöksen jälkeen RCA tarjosi Armstrongille FM-patenteista miljoona dollaria, muttei osuutta myynnistä.[4] Armstrong kieltäytyi, koska piti sopimusta epäreiluna muiden lisenssinhaltijoiden kanssa tehtyihin sopimuksiin nähden.[4]

Sota-aikana FM oli yleisesti käytössä ja Armstrong antoi Yhdysvaltain armeijan käyttää tekniikka vapaasti.[4] Vuonna 1945 RCA ja muutamat muut radioyhtiöt saivat FCC:n siirtämään FM:lle varatun taajuusalueen silloisesta 44–50 MHz:stä vielä nykyisinkin käytössä olevaan 88–108 MHz:iin.[4] Virallisesti syynä olivat ionosfääriset häiriöt, mutta todellisuudessa haluttiin tehdä kaikki valmistetut FM-lähettimet ja vastaanottimet vanhentuneiksi.[4] Lisäksi FCC alensi FM-lähettimien sallittuja lähetystehoja ja kielsi linkkimastojen käytön ja velvoitti asemat siirtämään materiaalia välillään AT&T:n kaapeleita pitkin suhteettoman suurta korvausta vastaan.[4] Näiden päätösten yhteissummana FM-tekniikan kilpailukyky kärsi ja AM-asemia on säilynyt näihin päiviin asti, sen teknisestä vanhentuneisuudesta huolimatta.[4]

Armstrong sai muutettua FM-tekniikan toimimaan uudella taajuusalueella vuonna 1948.[4] Tässä vaiheessa hänen patenttinsa olivat kuitenkin jo vanhenemassa, ja hän päätti haastaa RCA:n oikeuteen, sillä se oli valmistanut FM-vastaanottimia jo kahdeksan vuoden ajan ilman valmistuslisenssiä.[4] Oikeudessa RCA:n johtohahmoihin kuuluva David Sarnoff todisti RCA:n keksineen FM-radion ilman Armstrongin avustusta.[4] Oikeustaistelu kesti pitkään ja vuonna 1953 Armstrong oli vararikon partaalla.[4] 31. tammikuuta 1954 hän puki päälleen päällystakkinsa, hattunsa, huivinsa ja käsineensä ja astui ulos 13.-kerroksessa olevan asuntonsa ikkunasta.[4] Hänen ruumiinsa löydettiin seuraavana päivänä.[4]

Armstrongin leski Marion jatkoi oikeustaistelua.[4] Hän päätyi RCA:n kanssa yli miljoonan dollarin arvoiseen sopimukseen.[4] Sen jälkeen leski onnistuneesti haastoi patenttirikkomuksista oikeuteen useita muita yrityksiä mukaan lukien CBS:n ja Sylvanian.[4] Viimeinen oikeudenkäynti päättyi vuonna 1967 Motorolan tappioon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lessing, Lawrence P.: Edwin H. Armstrong, American inventor Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)
  2. Edwin H. Armstrongin haastattelu (englanniksi)
  3. Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 407–410. "Armstrong". Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Redford, John: Edwin Howard Armstrong Helmikuu 1996. John Redford. Viitattu 19.10.2008. (englanniksi)
  5. a b c d Edwin H Armstrong. IEEE Virtual Museum. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 19.10.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Douglas, Alan: Who Invented the Superheterodyne? Antique Radios. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)
  • Tsividis, Yannis: Edwin Armstrong: Pioneer of the Airwaves. Columbia University – Electrical Engineering. Arkistoitu 27.9.2011. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)
  • Edwin H. Armstrong. Museum.tv . Arkistoitu 27.1.2008 . Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)