Muinaisen Egyptin uskonto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Imentet ja Ra maalauksessa Nefertarin haudassa

Muinaisen Egyptin uskontoa harjoitettiin Egyptissä kolmentuhannen vuoden ajan esidynastiselta ajalta ajanlaskun ensimmäisille vuosisadoille saakka.[1]

Uskonto oli Egyptissä kokonaisvaltaista ja laaja-alaista. Siihen sisältyivät muun muassa jumalten kultit, mytologia, ihmisten hurskaus, yhteydenpito kuolleiden kanssa ja suhtautuminen tuonpuoleiseen, divinaatio, oraakkelit sekä taikuuden harjoittaminen.[1]

Muinaisen Egyptin uskonto muotoutui valtion synnyn aikana noin 3000 eaa. Uskonto säilytti koko olemassaolonsa ajan luonteensa ja tyylinsä, vaikka sen painotukset muuttuivatkin ja uusia uskonnon harjoittamisen tapoja syntyi.[1]

Faarao[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläisille kuningas (faarao) oli ihmiskunnan ja jumalten välissä. Hän oli osa jumalten maailmaa, hän oli jumalten ilmentymä, ja hän rakennutti maan päälle suuria monumentteja omaa kuolemanjälkeistä elämäänsä varten. Kuninkaan ensisijainen nimi, Horus-nimi, julisti hänen olevan pääjumala Horuksen ilmentymä. Toinen kuninkaan epiteetti oli ”Ra’n (auringonjumalan) poika” sekä ”Täydellinen Jumala”.[1]

Faaraon rooli ihmisten ja jumalien välissä oli oleellinen maailmaa ylläpitävän tasapainon säilyttämisessä. Faaraon velvollisuutena oli rakennuttaa temppeleitä ja varmistaa, että niissä palvottaville jumalille annettiin uhrilahjoja. Vastineeksi jumalat antaisivat egyptiläisille siunauksiaan: sotamenestystä, hyviä satoja ja terveyttä.[2]

Jumaluudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleiden ja manalan jumala Osiris, sakaalipäinen Anubis ja haukanpäinen Horus.

Egyptiläisillä oli satoja jumaluuksia, niin jumalia kuin jumalattariakin, joita tuli ja meni aikojen kuluessa. Jumalat eivät olleet kaikkivaltiaita tai kaikkitietäviä, mutta heidän valtansa oli paljon suurempi kuin ihmisten, ja he pystyivät vaikuttamaan ihmisiin eri tavoin ja olivat lähes kuolemattomia. Useimmat jumalat olivat hyväntahtoisia, mutta heitä täytyi silti lepytellä ja rohkaista asuttamaan kulttikuvansa, jotta heitä voitaisiin palvoa.[1]

Egyptiläiset uskoivat jumaluuksiensa elävän melko samankaltaista elämään kuin ihmisetkin elivät.[3] Egyptiläisten tärkeimpiä jumaluuksia olivat auringonjumala Ra sekä kuolleiden ja manalan jumala Osiris ja hänen puolisonsa Isis. Jumaluuksien lisäksi egyptiläisillä oli monia vähäisempiä olentoja, kuten demoneja, jotka kuvattiin usein groteskissa muodossa.[1]

Useimmat jumalat olivat tärkeiden asioiden henkilöitymiä, kuten Ra Auringon ja Hathor naisten. Kaikilla pääjumalilla oli luojajumalien piirteitä, ja muitakin päällekkäisyyksiä oli runsaasti.[1] Jumaluuksia oli lisäksi muun muassa maailmankaikkeudelle, tuonpuoleiselle, synnytykselle, viljalle, jopa juopumukselle. Jumaluuksiin liittyneillä myyteillä selitettiin tuntemattomia asioita, kuten yön pimeyttä tai sairauden syytä.[4]

Useimmat jumalat yhdistettiin johonkin tiettyyn eläimeen, joka oli hänen ilmentymänsä. Miespuolisten jumalten tärkeimmät ilmentymät olivat haukka ja härkeä, jumalattarien lehmä, kobra, korppikotka ja naarasleijona. Joillakin jumaluuksilla oli useita ilmentymiä, kuten Thotilla iibislintu ja paviaani. Monella jumaluudella oli vain ihmisen hahmo. Eläinhahmoiset jumalat kuvattiin usein ihmisen ruumiilla ja eläimen päällä. Kuningas kuvattiin joskus päinvastoin sfinksinä, jolla oli ihmisen pää ja leijonan ruumis.[1]

Monella jumaluudella oli oma kruununsa, josta hänet voi tunnistaa.[5]

Kultit ja temppelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumalatar Isiksen temppeli rakennettiin Filain saarelle.

Egyptissä oli useita kulttikeskuksia, joilla oli omat temppelinsä, papistonsa ja jumaluutensa. Esimerkiksi aurinkojumala Ra’n kultti oli Heliopoliksessa, Ptahin, Sekhmetin ja Nefertumin Memfisissä, Amonin Thebassa sekä Osiriksen, Isisin ja Horuksen Abydosissa. Aluksi kaikki jumaluudet olivat paikallisia, mutta maan eri osien välisten yhteyksien parannuttua monen jumaluuden palvonta levisi toisiinkin keskuksiin. Joskus paikallisesta jumaluudessa tuli koko maassa tärkeä siksi, koska kuningashuone oli kotoisin samasta kaupungista. Joskus kaksi jumaluutta yhdistettiin poliittisista syistä, kuten pääkaupunki Theban suojelijajumala Amonin yhdistäminen Heliopolisin keskuksessa palvotun aurinkojumalan kanssa Amun-Ra’ksi. 18. dynastian faarao Akhenaten pyrki korvaamaan kaikki jumaluudet Atonilla, mahdollisesti Amonin papiston vallan vähentämiseksi, mutta se jäi lyhytaikaiseksi muutokseksi.[6]

Jumalan kotina ja kultin uhripaikkana oli kulttitemppeli. Aavikon reunoille kivestä rakennetut temppelit saattoivat olla valtavia ja hyvin kauniisti koristeltuja. Niistä tunnetuimpia ovat Karnakin temppeli ja Luxorin temppeli.[7]

Egyptiläisten kultit keskittyivät päivittäiseen jumalankuvan hoitamiseen ja palvontaan pyhäkössä. Pyhäkkö avattiin aamulla, jumalankuva puhdistettiin, sitä tervehdittiin ja ylistettiin, ja se puettiin ja ruokittiin. Päivän aikana papit toimittivat erilaisia palveluksia, ja jumalankuva palautettiin pyhäkköönsä yöksi. Sen lisäksi vuoden aikana oli useita juhlia, joissa jumalankuva kiikutettiin tavallisten ihmisten ilmoille ja vierailulle toisiin temppeleihin. Juhlissa esitettiin myös myyttisiä kertomuksia. Jumalankuvakultin tarkoituksena oli säilyttää ihmisten ja jumaluuksien välinen vastavuoroisuus sekä lepyttää jumalat, jotta he pysyisivät jumalkuvissaan.[1]

Pappeudesta tuli vuosisatojen kuluessa Egyptissä yhä tärkeämpää. Papit olivat yleensä miehiä, mutta esimerkiksi jumalatar Hathorin pappeina oli naisia, ja naisilla oli Uudessa valtakunnassa rooli musiikillisissa kulttiesityksissä.[1] Kulttipaikan papeista ylin oli ylipappi, jolla oli ehkä jopa yksinoikeus seistä pyhäkössä jumalankuvan edessä.[8]

Mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringonjumala Ra tekemässä myyttistä matkaansa manalan poikki.

Egyptiläisiltä tunnetaan vain harvoja kertovia uskonnollisia myyttejä, joskaan tämä ei välttämättä tarkoita, että ne olivat egyptiläisillä harvinaisia. Egyptiläisten myytit kertovat esimerkiksi aurinkojumalasta, Horuksen lapsuudesta ja Osiriksesta.[1]

Uskonnollisia käsityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaos ja järjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläiset näkivät ihmisten maailman olevan kaaoksen ympäröimä. He näkivät kuninkaansa tehtävän olevan jumalien pitäminen suopeina, jotta he pitäisivät yllä järjestystä ja estäisivät maan vajoamisen kaaokseen. Tämän synkkyyden vastapainona egyptiläiset esittivät tyyliltään säännönmukaisessa monumentaalitaiteessaan kuninkaansa ja jumalten olevan pysyvässä harmonian ja vastavuoroisuuden tilassa.[1]

Maailman synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläiset uskoivat luojajumalan luoneen maailman kaaoksesta, ja että kaikki olennot luojajumalaa itseään lukuun ottamatta kuolisivat aikojen lopussa. Aurinkojumala vanheni ja joutui syntymään uudelleen päivittäin. Kaaosta jouduttiin torjumaan jatkuvasti, ja tärkein rooli tässä oli kuninkaalla. Suurin uhka koettiin vuoden vaihtuessa tai kuninkaan kuollessa.[1]

Maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumalatar Maat päässään höyhen.

Keskeinen käsite egyptiläisille oli maat, ’järjestys’, jonka ylläpito oli kuninkaan tehtävä. Maatiin kuului vastavuoroisuus, oikeus, totuus ja kohtuus. Maat henkilöityi jumalattareen, jolla oli oma kulttinsa. Maat oli mukana myös kuolemassa, kun vainajan sydän punnittiin hänen matkallaan manalaan.[1]

Suhde kuolemaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläisten uskonto tunnetaan erityisesti suhteestaan kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään. Hautajaisjärjestelyjen tavoitteena oli varmistaa turvallinen ja menestyksekäs matka tuonpuoleiseen.[1] Egyptiläiset uskoivat elämänsä jatkuvan tuonpuoleisessa entiseen tapaan mutta aiempaa vauraampana.[9]

Egyptiläiset ylimykset muumioitiin, jotta ruumis pysyisi ehjänä tuonpuoleista elämää varten. Egyptiläiset käyttivät valtavasti resursseja merkittävien henkilöiden hautoihin, ja täyttivät ne arvokkailla tavaroilla.[1] Eräinä aikoina faaraoille rakennettiin korkeita pyramideja.[10] Haudat täytettiin kirjoituksilla, joissa vainajaa opastettiin kuolemanjälkeisessä elämässään. Kuolleet saivat vaikealle matkalleen oppaakseen Kuolleiden kirjan.[1] Siinä kerrotaan muun muassa tärkeästä sydämen punnitsemisesta, jossa vainajan kohtalo päätettiin Osiriksen edessä.[11]

Jotkut ihmiset nostettiin kuolemansa jälkeen jumaluuksiksi. Faaraoiden lisäksi tämän kunnian sai esimerkiksi suurvisiiri Imhotep.[12]

Sielut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläisillä ja heidän jumalillaan oli kolme ”aspektia” tai ”sielua” – ka, ba ja akh. Ka oli ihmisen elintärkeä olemus, joka siirtyi sukupolvelta toiselle, ba antoi vapauden liikkua ja ottaa erilaisia hahmoja etenkin seuraavassa maailmassa, ja akh oli ihmisen muuntunut hahmo seuraavassa maailmassa.[1] Myös vainajan nimeä ja varjoa kuului muistaa ja suojella kuoleman jälkeen.[13]

Kansanusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläisestä kansanuskosta ei tiedetä paljoakaan, sillä toisin kuin kuninkaallisten ja eliitin uskonto, sitä ei taltioitu monumentteihin ja dokumentteihin. Tavalliset ihmiset eivät osallistuneet temppeliuskontoon, mutta monet veivät temppeleihin votiivilahjoja. Näkijöiden palveluita käytettiin, ja vainajille annettiin lahjoja ja viestejä. Taikuus oli tärkeä osa uskonnonharjoitusta. Taikuus henkilöityi Heka-jumalassa. Taikuuden avulla ihmiset pyrkivät torjumaan epäonnen ja saavuttamaan tavoittelemiaan asioita.[1] Myös unia tulkittiin yleisesti, sillä niissä nähtiin tulevaisuuden enteitä.[14] Oraakkeleiden neuvoja kuunneltiin etenkin tiettyinä juhlapäivinä.[15]

Edesmenneitä esi-isiä muistettiin ja lepyteltiin, koska vainajien uskottiin voivan vaikuttaa maanpäälliseen elämään. Kotien olohuoneiden nurkassa oli tätä varten alttari.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gahlin, Lucia: Gods & Myths of Ancient Egypt : An Illustrated Guide to the Mythology, Religion and Culture. Lorenz, 2013. ISBN 9780754828204.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Peter F. Dorman: Ancient Egyptian religion Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.2.2021.
  2. Gahlin 2013, s. 13.
  3. Gahlin 2013, s. 6.
  4. Gahlin 2013, s. 16–17.
  5. Gahlin 2013, s. 28–29.
  6. Gahlin 2013, s. 14–15, 20–21.
  7. Gahlin 2013, s. 100–104.
  8. Gahlin 2013, s. 114.
  9. Gahlin 2013, s. 6.
  10. Gahlin 2013, s. 137.
  11. Gahlin 2013, s. 144.
  12. Gahlin 2013, s. 22–23.
  13. Gahlin 2013, s. 143.
  14. Gahlin 2013, s. 218.
  15. Gahlin 2013, s. 221.
  16. Gahlin 2013, s. 231.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Egyptiläinen kuolleiden kirja: Ani’n papyrus: Etenemisestä päivän kanssa. Johdanto ja suomennos: Visa Kaliva. Fiskars: Quius-kirja, 2000. ISBN 951-97530-1-X.
  • Holthoer, Rostislav: Muinaisen Egyptin kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1994 (4. painos 2005). ISBN 951-1-11069-1.
  • Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja. Suomentanut Jaana Toivari-Viitala. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-49-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]