Siirry sisältöön

Abrahamilainen uskonto

Wikipediasta
"Abrahamin syli" on Herrad Landsbergilaisen (1125–1195) maalaus. Abrahamin sylissä istuu joukko valittuja, jotka kutsuvat maalauksen katsojaa liittymään pelastettujen joukkoon. Kuvan reunoilla esiintyy symbolisina joen henkinä neljä Paratiisin jokea: Eufrat, Tigris, Pison ja Gihon (1.Moos.2:10-14).[1]
"Abrahamilaisten" (punainen) ja "dharmisten" uskontojen eli hindulaisuuden ja buddhalaisuuden (keltainen) levinneisyys.

Abrahamilainen uskonto on varsinkin teologi Louis Massignonin (1883–1962) tunnetuksi tekemä ekumeeninen kielikuva, joka korostaa kolmen Lähi-idässä syntyneen yksijumalaisen kirjauskonnon eli juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin yhteistä pohjaa ja samankaltaisuutta.[2][3] Massignon oli uskontojen välisen dialogin ja keskinäisen ymmärryksen puolustaja.[4]

Massignonin rinnastus näkyi Vatikaanin toisessa konsiilissa, jonka julistus Nostra aetate (1965) sisälsi kädenojennuksen juutalaisuudelle ja islamille. Julistuksessa mainitaan nimeltä Abraham, kun käsiteltiin kristinuskon yhtäläisyyksiä islamin ja juutalaisuuden kanssa. Siinä ei kuitenkaan esiintynyt käsitettä "abrahamilainen uskonto".[5]

Käsitteen kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abrahamilaisten uskontojen käsitettä on arvosteltu keskenään erilaisten historiallisten ilmiöiden sekoittamisesta.[6] Kolme uskontoa eivät itsekään pidä Abrahamia niitä yhdistävänä tekijänä, vaan yleensä korostavat patriarkan kuuluvan vain itselleen. Juutalaisille vain juutalaisuus on abrahamilainen uskonto.[7] Apostoli Paavali vetosi Abrahamiin torjuakseen kristinuskon sukulaisuuden juutalaisuuteen eikä osoittaakseen niiden yhteyttä.[8][9] Islamille Abraham on vain islamin profeetta, ei muiden uskontojen.[10]

Edward Said väitti Massignonin ekumeenisuuden jääneen puolitiehen. Massignon puolusti islamia suhteessa Eurooppaan, mutta muokkasi siitä omien toiveidensa mukaisen version, jossa Muhammed sivuutettiin.[11]

Kristinuskon suhde Abrahamiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskossa vetoaminen Abrahamiin oli keino tehdä eroa juutalaisuuteen. Roomalaiskirjeessä apostoli Paavali kirjoitti: "Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi." (Room. 4:13).[12] K-H. Ohligin mukaan Paavali näin perusteli Abrahamin avulla kristittyjen oikeutta sivuuttaa juutalaisen lain vaatimukset. Juutalaisten noudattama laki annettiin Moosekselle, mutta Jumalan armo kohdistui jo Abramiin, vaikka tämä ei lakia tuntenutkaan. Juutalainen laki ei siten ollut kristityillekään tarpeen Jumalan armon saamiseksi.[13]

Islamin suhde Abrahamiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin kuva Abrahamista poikkeaa osittain Vanhan Testamentin kirjoituksista. Islamilainen perimätieto kertoo, että Abraham asui Arabian niemimaalla ja rakensi uudelleen Kaaban temppelin vedenpaisumuksen jälkeen.[14] Tieto siitä, että Abraham yhdessä poikansa Ismaelin kanssa laski temppelin perustan, löytyy Koraanista (2:124–127).[15] Islamilaisen perimätiedon mukaan Abraham myös oli aikeissa uhrata poikansa Ismaelin eikä Iisakia, kuten Vanha Testamentti kertoo.[16] Tapauksen muistoksi muslimit viettävät suurta vuosittaista juhlapäivää id al-adha.[17]

Kun apostoli Paavali vetosi juutalaisuuden ohi suoraan Abrahamiin kristittyjen esikuvana, Koraani toimii vastaavalla tavalla.[8][13] Abraham on ainoastaan oikein uskovien patriarkka: ”Ei Abraham ollut juutalainen eikä kristitty, vaan hän oli alistuva hanif” (Koraani 3: 67).[18] Koraani torjuu siten juutalaisten ja kristittyjen oikeuden vedota Abrahamiin.[10]

Juutalaisuuden suhde Abrahamiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalainen teologi Jon D. Levenson toteaa, että juutalaisten, kristittyjen ja muslimien väitetään jakavan kaikille yhteisen patriarkan. Käsitys kolmesta yhtä 'abrahamilaisesta' uskonnosta perustuu kuitenkin väärinkäsitykseen eikä tee oikeutta yhdellekään uskonnoista. Etenkin juutalaisuudelle puhe "abrahamilaisista uskonnoista" on haitallinen.[7] Juutalaisille vain yksi uskonto on abrahamilainen, ja se on juutalaisuus itse.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
  • Perrone, Lorenzo: “Abraham, Père de Tous les Croyants”. Louis Massignon et L’œcuménisme de la Prière. Proche–Orient Chrétien, 2010, 60. vsk, s. 100–133. Artikkelin verkkoversio.
  • Reynolds, Gabriel Said: he Qur'an and its Biblical Subtext. Routledge, 2012. ISBN 978-0-415-52424-7
  • Said, Edward, W.: Orientalismi. ((Orientalism, 1978.) Suomentanut Kati Pitkänen) Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-198-2
  • Sinai, Nicolai: The Qur'an. A Historical-Critical Introduction. Edinburgh University Press, 2017. ISBN 978-0-7486-9577-5
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)
  • Stroumsa, Sarah: ‘The Father of Many Nations’: Abraham in al-Andalus,” Teoksessa: Ryan Szpiech, toim., Medieval Exegesis and Religious Difference: Commentary, Conflict, and Community in the Premodern Mediterranean, s. 29-39. Fordham Press, 2015. Teoksen verkkoversio.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Parker, Sarah C.: A Delightful Inheritance: Female Agency and the Disputatio Tradition in the Hortus Deliciarum Thesis. 2009. The University of Texas at Austin. Viitattu 20.3.2021.
  2. ↑ Stroumsa, 2015
  3. ↑ abrahamic religions,monotheistic religions,people of the book Ngram viewer. 6.10.2021.
  4. ↑ Christian Krokus: The Theology of Louis Massignon: Islam, Christ, and the Church. The Catholic University of America Press, 2017. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Nostra aetate 28.10.1965. Vatikaani.
  6. ↑ Aaron W. Hughes: Abrahamic Religions: On the Uses and Abuses of History. Oxford University Press, 2012. Amazon.
  7. ↑ a b Levenson, Jon D.: Inheriting Abraham – The Legacy of the Patriarch in Judaism, Christianity, and Islam. Princeton University Press, 2012. Amazon.
  8. ↑ a b Reynolds 2010, s. 81 "By claiming Abraham, Christian authorities are thereby asserting that Christianity, far from being a perverse innovation of Judaism, is an ancient and primary religion."
  9. ↑ ”Choosing Abraham as a reference point allowed young Christianity to fall back on an authority which is older than Judaism [– –] The use of this fallback by the new movement is not only obvious from the parallels to Paul, but also from the perspective of Arabic tradition”. Ohlig 2013, s. 276.
  10. ↑ a b Sinai 2017, s. 202
  11. ↑ Perrone, 2010; Said, 2011, s. 105, 250–252
  12. ↑ Roomalaiskirje 4:9–11 Raamattu.fi.
  13. ↑ a b Ohlig, 2013, 276
  14. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 200. Isaac Publishing, 2013.
  15. ↑ Hämeen-Antila, 2004, s. 133
  16. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 200
  17. ↑ Stacey, Aisha: Eid al Adha – Following the Footsteps of Abraham About islam. 29.7.2020.
  18. ↑ Koraani. Imranin perheen suura Islamopas.com.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Abrahamilainen_uskonto&oldid=23452727”