Wahhabismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wahhabismi (arab. الوهابيةWahhābīya) on islamilainen puhdasoppisuutta korostava reformistinen liike, jonka perusti 1700-luvulla Muhammad ibn Abd-al-Wahhab Arabian niemimaalla.[1] Varhaiset, sunnalaiseen hanbali-koulukuntaan lukeutuvat ahdasmieliset wahhabiitit pitivät muita muslimeja harhaoppisina, minkä takia muut muslimit aluksi hylkivät liikettä. Wahhabilaiset hyväksyttiin oikeaoppisiksi muslimeiksi vasta sen jälkeen, kun he olivat menestyneet poliittisesti.[2] 1900-luvulta alkaen wahhabismi on ollut Saudi-Arabian ja Qatarin valtionuskonto.[1]

Nimitystä wahhabilaisuus käyttävät pääasiassa ulkopuoliset tahot, kun taas liike itse käyttää nimitystä salafismi, joka tarkoittaa "hurskaitten esi-isien seuraajia" (arab. السلف الصالح‎ , al-salaf al-salih). Ilmaisulla tarkoitetaan kolmea ensimmäistä muslimien sukupolvea.[3] Monet muut reformistiset liikkeet käyttävät samaa ilmaisua.[1] Wahhabiitit pyrkivät palauttamaan islamin juurilleen. He pitävät Koraania ja profeetta Muhammadin perimätietoa haditheja kirjaimellisena ohjenuorana myös nykypäivän muslimeille.[4] Wahhabiitit tuomitsevat kaikki uudistukset. He tavoittelevat islamilaista valtiota, joka perustuu ainoastaan islamilaiseen lakiin.[1]

Šarian tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wahhabismin perusti 1700-luvulla Arabian niemimaalla Najdissa lainoppinut Muhammad ibn Abd-al-Wahhab (1703–1792).[1] Hän nojautui hanbali-koulukuntaan lukeutuneen keskiajalla Damaskoksessa vaikuttaneen uudistajan Ibn Taymiyyahin (k. 1328) oppeihin. [5] Islamilaisen lain kehityksessä 800-luvulla tapahtunut "järjen porttien sulkeutuminen" tarkoitti, että ijtihad (itsenäinen järjenkäyttö) hylättiin, ja sen tilalle tuli taqlid, joka merkitsi sokeaa kuuliaisuutta. Henkilö, joka oli oikeutettu järjenkäyttöön islamilaisen lain asioissa, oli mujtahid. Tällaiset hahmot kuuluivat vastedes historiaan. Henkilö, joka joutui tyytymään kuuliaisuuteen, oli mukallid.[6] Tätä käännettä vastaan nousi muutamia protesteja, jotka torjuivat periaatteen sokeasta kuuliaisuudesta. Ibn Tamiyyah ei suoranaisesti vaatinut järjen porttien avaamista, mutta ymmärrettyään šarian yksimielisyysperiaatteen (ijma) hyvin kapeasti, hän pääsi torjumaan taqlidin. Tämä antoi hänelle tilaisuuden tulkita Koraania ja profeetan sunnaa tuoreella tavalla ja päätyä uusiin johtopäätöksiin monista islamilaisen lain yksityiskohdista. Wahhabilaiset omaksuivat Ibn Tamiyyahin lakiteorian ja hylkäsivät opin sokeasta kuuliaisuudesta (taqlid). Samalla he kuitenkin säilyttivät Hanbalin laintulkinnan sellaisena kuin se oli ennen Ibn Tamiyyahia, vaikka yhdistelmä ei ollutkaan täysin johdonmukainen. Wahhabistien tavoitteena oli tehdä šariasta ainoa laki ja lopettaa sen rinnalla sovellettu muu lainsäädäntö. Tässä heidän pyrkimyksensä vastasi almoravidien politiikkaa Afrikassa ja Andalusiassa 1000-luvulla ja fulanien tavoitteita Nigeriassa 1800-luvulla. [7]

Al-Wahhabin silmissä islam oli muuttumassa moraalittomaksi ja monijumalaiseksi. Hän vastusti vainajien rukoilemista ja Muhammadin syntymäpäivän juhlimista. Hänen mukaansa kaikki, mitä oli omaksuttu vuoden 950 jälkeen, piti kieltää: vain Jumalaa sai rukoilla, imaamien ja moskeijoiden piti näyttää vaatimattomilta, hautakiviä ei saanut käyttää, ja kuolemanrangaistus piti palauttaa entiseen laajuuteensa. Al-Wahhabi vastusti ankarasti myös šiialaisia muslimeja, joita hän piti vääräuskoisina.[4]

Koska wahhabismi kieltää Jumalan ykseyden loukkaamisena (shirk) muille kuin Jumalalle osoitetun palvonnan, wahhabistit kieltävät islamin merkkihenkilöiden hautamuistomerkkien, kotien ja pyhäkköjen kunnioituksen, ja monia tällaisia kohteita onkin tuhottu saudihallinnon aikana. Arvioidaan, että noin 95 % Mekan ja Medinan muistomerkeistä olisi hävitetty.[1]

Wahhabismin leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wahhabistiset uskonkiihkoilijat hävittivät vuonna 1998 Muhammedin äidin Aminan haudan Al-Abwassa Saudi-Arabiassa.[8]

Saudien suku omaksui wahhabismin 1744. Saudit saivat 1700-luvun loppuun mennessä valtaansa koko Najdin eli keskisen aavikon Arabian niemimaalla ja miehittivät Mekkaa ja Medinaa. Osmanit lakkauttivat ensimmäisen wahhabi-imperiumin 1818, mutta se nousi uudelleen. Lopulta 1932 perustettiin Saudi-Arabian kuningaskunta, minkä myötä wahhabismista tuli koko Arabian uskonnollinen ja poliittinen valtaliike.[1] Nykyisin erään arvion mukaan noin 23 prosenttia saudiarabialaisista ja lähes puolet Qatarin ja Arabiemiraattien kansalaisista on wahhabilaisia.[9]

Wahhabistit ovat saaneet 1980-luvulta lähtien rahoitusta rikkailta yksityishenkilöiltä, mikä on vahvistanut liikettä. Wahhabiittiradikaalit ovat viime vuosikymmeninä alkaneet levittää ideologiaansa aseellisesti Arabian ulkopuolelle, etenkin entisen Neuvostoliiton osiin, joiden hallinto oli heikkoa. Wahhabistit hakeutuvat myös moskeijoihin, islamilaisiin oppilaitoksiin ja hyväntekeväisyysjärjestöihin kertomaan uskovaisille ajatuksistaan ja keinoistaan, perustellen niitä jihadina islamin suojelemiseksi.[10] Wahhabismi on saanut jalansijaa esimerkiksi Britanniassa, jossa yksi suurimmista moskeijoista, Green Lane Masjid Birminghamissa, saa teologista opastusta Saudi-Arabiasta.[11]

Syyriassa ja Irakissa kalifaatin perustaneen Isisin juuret ovat wahhabismissa.[12]

Tunnettuja wahhabiitteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Wahhābī Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.10.2014.
  2. Schacht 1982, s. 66
  3. Best generations The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Sunnah.com. Viitattu 19.12.2021.
  4. a b Wahhabilaisuus vastustaa muutoksia 9.4.2007. Yle. Viitattu 14.10.2014.
  5. Schacht 1982, s. 66
  6. Schacht 1982, s. 69–71
  7. Schacht 1982, s. 72–73
  8. Daniel Howden: Shame of the House of Saud: Shadows over Mecca Independent. 19.4.2006.
  9. Persian Gulf Region: Religious Composition Gulf/2000 Project. Viitattu 14.10.2014.
  10. Islamic Radicalism: Its Wahhabi Roots and Current Representation Islamic Supreme Council of America. Viitattu 14.10.2014.
  11. http://web.archive.org/web/20070208174600/http://www.channel4.com/news/dispatches/article.jsp?id=1066
  12. Karen Armstrong: Wahhabism to ISIS: how Saudi Arabia exported the main source of global terrorism 27.11.2014. New Statesman. Viitattu 12.1.2015.