Japanilainen mytologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Japanilaisen mytologian luojajumalat Izanami ja Izanagi.

Japanilainen mytologia tarkoittaa muinaisten japanilaisten jumaltarustoa, legendoja ja uskomuksia. Vanhin ja tärkein japanilaisesta mytologiasta kertova kirja on Kojiki, johon on vuosisatojen ajan kerätty japanilaisten kansantarinoita. Toinen merkittävä japanilaisia uskomuksia sisältävä teos on Nihonshoki. Buddhalaisuuden, kungfutselaisuuden ja taolaisuuden levittyä Japaniin jumaltarusto menetti suurimman osan merkityksestään. Šintolaisuus kuitenkin sisältää useita siitä periytyneitä vaikutteita; muun muassa šintolaisia jumalia palvottiin alun perin japanilaisessa mytologiassa.

Yksi japanilaisen jumaltaruston merkittävimpiä uskomuksia oli muinainen myytti, jonka mukaan Japanin keisarisuku polveutuisi auringonjumalatar Amaterasusta. Vasta vuonna 1945 keisari Hirohito joutui liittoutuneiden vaatimuksesta tunnustamaan, ettei hän ollut jumalaista syntyperää.

Luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Izanagi (mies) ja Izanami (nainen), joiden ensimmäiset lapset, Hiruko (veden lapsi) ja Awashima (kalpea saari) olivat huonosti muodostuneita, eivätkä näin ollen olleet sopivia tehtäviinsä, lähettivät lapsensa laivalla merelle ja kääntyivät muiden jumalien puoleen kysyen, missä olivat tehneet väärin. Nämä vastasivat, että tavatessaan Izanamin ensi kertaa Izanagin olisi pitänyt puhua ensimmäisenä. Izanagi ja Izanami tottelivat neuvoa ja heidän tapaamisensa onnistui. Heidän tapaamisestaan syntyi Ōyashiman eli kahdeksan mahtavaa Japanin saarta.

  • Awazi
  • Iyo (myöhemmin Shikoku)
  • Ogi
  • Tsukushi (myöhemmin Kyūshū)
  • Iki
  • Tsushima
  • Sado
  • Yamato (myöhemmin Honshū)
  • (Hokkaido, Chishima ja Okinawa eivät kuuluneet Japaniin entisaikoina)

He loivat myös kuusi muuta saarta. Izanami kuitenkin kuoli synnyttäessään Kagutsuchia (tulen hallitsija). Vihoissaan Izanagi tappoi Kagutsuchin.

Yomi, kuolleiden varjoinen maa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Izanagi suri Izanamin kuolemaa ja lähti kohti Yomia, "kuolleiden varjoisaa maata". Yomin tukahduttava pimeys sai Izanagin kaipaamaan valoa ja elämää. Nopeasti hän lähti etsimään Izanamia ja löysikin hänet. Ensin Izanagi ei pystynyt kunnolla näkemään Izanamia, koska varjot peittivät hänet. Izanagi pyysi Izanamia palaamaan elävien maailmaan. Izanami kertoi, että oli jo liian myöhäistä: hän oli jo syönyt alamaailman ruokaa ja kuului nyt sinne. Hän ei enää pystyisi palaamaan ylös elävien pariin.

Izanagi oli järkyttynyt kuulemastaan vastauksesta, muttei suostunut antamaan periksi Izanamin pyynnölle jäädä Yomin pimeyteen. Izanami suostui vihdoin Izanagin pyyntöön palata elävien pariin, mutta pyysi tältä aikaa levätä ennen paluutaan ja pyysi ettei Izanagi tulisi hänen makuuhuoneeseensa hänen leponsa aikana. Izanagi suostui pyyntöön, mutta pitkän ajan jälkeen hän alkoi huolestua. Kun Izanami nukkui, Izanagi sytytti kampansa tuleen ja sen valon avulla meni tarkistamaan oliko Izanami kunnossa. Tulen valossa hän näki nyt ensi kertaa Izanamin kamalan muodon, joka ennen oli ollut niin kaunis. Nyt Izanami oli vain mädäntyvää lihaa ja ihoa, jossa madot ja muut oliot kulkivat.

Izanagi ei pystynyt kätkemään pelkoansa vaan juoksi ulos Izanamin makuuhuoneesta aikoen palata elävien maahan. Izanami heräsi ja lähti jahtaamaan Izanagia. Pitkän jahdin jälkeen Izanagi vihdoin pääsi takaisin elävien maahan ja työnsi painavan kiven Yomin sisäänkäynnille. Izanami huusi tukitun sisäänkäynnin takaa, että jos Izanagi nyt lähtisi, hän tappaisi 1 000 ihmistä joka päivä. Izanagi sen sijaan sanoi että tästä lähtien 1 500 ihmistä syntyy joka päivä.

Näin maailmaan tuli kuolema ylpeän Izanamin, Izanagin hylätyn vaimon aiheuttamana.

Aurinko, kuu ja meri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksen jälkeen Izanami meni puhdistautumaan veteen pestäkseen itsensä. Monia jumalia syntyi hänen mennessään veteen mutta hänen pestessään kasvojaan syntyivät tärkeimmät jumalat:

Amaterasu (hänen vasemmasta silmästään syntynyt auringon jumalatar)
Tsukuyomi (hänen oikeasta silmästään syntynynyt kuun hallitsija)
Susano'o (hänen nenästään syntynyt merten ja myrskyjen jumala)

Japanilaisten tärkeimpiä jumalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta japanilainen mytologia.
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.