Diskordianismi
Diskordianismi (engl. Discordianism) on uskonto, joka perustettiin vuosien 1958–1959 aikana Yhdysvalloissa. Se mielletään usein paitsi parodiauskonnoksi, myös oikeaksi pakanaliikkeeksi.[1][2] Diskordianismia kuvataan usein uskonnoksi, joka on naamioitunut vitsiksi, tai toisin päin. Diskordianismille onkin tyypillistä absurdius. Diskordianismi on saanut osin vaikutteita zen-ajattelusta ja -huumorista.
Parodisista elementeistään huolimatta Diskordianismi poikkeaa useimmista parodiauskonnoista, kuten esimerkiksi pastafarismista. Diskordianismi on läheistä sukua kaaosmagialle. Molemmille on yhteistä muun muassa ”ajattelutavan muutos” (engl. paradigm shifting), jossa tavoitteena on löytää olennainen toisten uskontojen rituaaleista ja maagisista järjestelmistä. Näin diskordianisti voisi suggestion avulla pyrkiä omaksumaan jonkun toisen uskonnon paradigman ja toteuttaa siihen kuuluvia rituaaleja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita suoraan aikaisempien ajattelujärjestelmien hylkäämistä, vaan uusi paradigma syntyy aikaisemman rinnalle.
Diskordianismi koostuu siis sekä vanhoista zen-vaikutteista että postmodernista tai sen jälkeisestä länsimaalaisesta ajattelusta. Diskordianismii ovat vaikuttaneet paljon muun muassa Timothy Learyn ihmismieltä käsittelevät teoriat. Learyn niin sanottua kahdeksan piirin mallia ihmisen tietoisuudesta on hyödyntänyt myös Robert Anton Wilson, joka on mahdollisesti tunnetuin diskordianismin popularisoija. Erityisesti Wilsonin yhdessä Robert Shean kanssa kirjoittama Illuminatus!-trilogia on tehnyt Diskordianismia tunnetuksi.
Länsimaisessa populaarikulttuurissa esiintyy silloin tällöin viittauksia Diskordianismiin. Esimerkiksi animaatiosarjassa The Grim Adventures of Billy & Mandy on kaaosta ja epäjärjestystä aiheuttava sivuhahmo Eris.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Diskordianismin perustivat Malaclypse nuorempi (Greg Hill) ja Omar Khayyam Ravenhust (Kerry Thornley).
Hill kirjoitti Principia Discordian, joka on diskordianismin pääasiallinen pyhä kirja ja kirjailijan suostumuksella vapaassa levityksessä. Kirjasta on tehty uusia painoksia (muun muassa Steve Jackson Games julkaisi oman laitoksensa, jossa on myös uutta aineistoa), ja sitä on levitetty myös internetissä erilaisina versioina.
Oppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin monet muut uskonnot, joissa pidetään harmoniaa ja järjestystä myönteisinä ja kaaosta ja epäjärjestystä kielteisinä, diskordianismissa luovuutta pidetään tavoiteltavana ja tuhoisuutta vältettävänä. Täten myös epäjärjestyksen luovia ja myönteisiä puolia pidetään suotavina ja tavoiteltavina, kun taas järjestyksen tuhoisia puolia epäsuotavina ja vältettävinä.
Principia Discordiassa on kertomus Harmaanaaman Kirouksesta. Tarinan mukaan vuonna 1166 eaa. sai mies nimeltänsä Harmaanaama päähänsä, että maailmankaikkeus on täynnä järjestystä, ja tästä syystä päätti kaiken olevan vakavaa ja leikin syntiä. Tuntemattomasta syystä kukaan aikalaisista ei huomannut kaikkialla yhtälailla esiintyvää epäjärjestystä, ja hyväuskoisina ihmiset siirtyivät seuraamaan Harmaanaamaa. Tämä johti ajan myötä nykyiseen yhteiskuntaan, jossa järjestystä pidetään tilanteesta riippumatta positiivisena ja epäjärjestystä negatiivisena. Tästä jaottelusta johtuen joutuvat ihmiset sietämään myös järjestyksen tuhoisia ja rajoittavia puolia, ja epäjärjestyksen luovia piirteitä pidetään yhtä paheksuttavina kuin sen tuhoisia piirteitä.
Diskordianismin jumala on kreikkalainen Eris (latinalaiselta nimeltään Discordia), epäsopuisuuden ja kaaoksen jumalatar. Tärkein myytti kertoo Erisin kultaomenasta, jonka hän heitti häävieraiden joukkoon aiheuttaen lopulta Troijan sodan. Diskordialaisten lisäyksen mukaan Eris meni tämän tehtyään onnellisena yksin syömään nakkisämpylää. Tapahtumaa kutsutaan ensimmäiseksi tölväykseksi.
Uskonnon tulkintoja on vähintäänkin yhtä paljon kuin diskordianisteja, eikä diskordianismiin kuulu yhtenäisiä palvontamenoja tai muita yhtenäisiä rituaaleja.
Paavius
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Principia Discordian mukaan kirkon paavi on ”jokaikinen mies, nainen ja lapsi tällä maapallolla.” Kirjan mukana on virallinen paavikortti, jota voi kopioida ja levittää vapaasti kenelle tahansa. Paavius ei kuitenkaan riipu tämän kortin haltijuudesta, kortti vain ilmoittaa että kyseinen henkilö on ”aito ja valtuutettu discordianistipaavi.”
Joidenkin paavikorttien kääntöpuolella lukee seuraava teksti paavien oikeuksista (vapaasti suomennettuna).
Paavin oikeudet sisältävät seuraavat, mutta eivät välttämättä rajoitu niihin:
- 1. Oikeus vedota paavilliseen erehtymättömyyteen, myös takautuvasti.
- 2. Oikeus uudistaa täysin koko erisialainen (diskordianistinen) kirkko.
- 3. Oikeus kastaa, haudata ja vihkiä (jälkimmäisessä kahdessa tapauksessa edesmenneiden suostumuksella).
- 4. Oikeus ekskommunikoida, de-ekskommunikoida, re-ekskommunikoida ja de-re-ekskommunikoida sekä hänet/sen/heidät/sinut/meidät/teidät/Hänet/Sen/Heidät/Sinut/Teidät/Meidät että muut (jos ketään).
- 5. Oikeus suorittaa kaikki riitit ja toimet joita voidaan pitää epäasiallisina diskordianistipaaville.
Luomiskertomus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Diskordianismin mukaan aikojen alussa oli tyhjyys, jolla oli kaksi tytärtä: Eris, joka liittyi olemassaoloon, ja Aneris, joka liittyi ei-olemassaoloon. Eris syntyi raskaana, ja 55 vuotta syntymänsä jälkeen hän synnytti kaikki maailman olemassaolevat asiat. Syntyneet asiat koostuivat viidestä alkuaineesta: makea (sweet), boom (boom), lemu (pungent), pistely (prickle) ja oranssi (orange). Aneris, joka oli syntynyt hedelmättömänä, tuli mustasukkaiseksi ja varasti osan vastasyntyneistä tehden niistä näin omia, ei-olemassaolevia lapsiaan. Eris vannoi jatkavansa synnyttämistä, jottei Aneris voisi varastaa kaikkia hänen lapsiaan, ja Aneris taas vannoi ottavansa kaikki Eriksen lapset omikseen. Tästä syystä kaikki maailmaan syntyvät asiat häviävät aikanaan.
Alussa kaikki oli kaaosta, mutta Eris huomasi, että syntyneitä asioita järjestämällä hän pystyi luomaan uusia, kauniita asioita. Hän huomasi, että kaaos oli sekä järjestynyttä että epäjärjestynyttä, ja niinpä hän opetti järjestyksen ja epäjärjestyksen pelaamaan ja leikkimään keskenään.
Tyhjyys oli huolissaan siitä, että oli luonut ainoastaan olemassaolevan ja ei-olemassaolevan maailman, mutta jättänyt hengellisyyden huomiotta. Niinpä hän synnytti hengellisyyden, nimettömän veljen tyttärilleen. Jotta riitelevät tyttäret eivät tappelisi veljestä, tyhjyys päätti, että hengellisyys asuisi ensin Aneriksen kanssa ei-olemassaolossa, siirtyisi sitten Eriksen olemassaolevaan maailmaan, ja palaisi lopulta tyhjyyteen. Tästä syystä ihmisen henki syntyy tiettynä hetkenä, elää olemassaolevan maailmassa leikkien järjestyksen ja epäjärjestyksen kanssa, ja palaa lopulta kuollessaan tyhjyyteen.
Kalenteri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Diskordiaaninen kalenteri kuvataan Principia Discordiassa. Ajanlasku alkaa gregoriaanisen kalenterin vuodesta 1163 eaa.
Vuosi koostuu viidestä 73 päivän kaudesta: kaaos, epäsopu, sekaannus, byrokratia ja jälkiseuraus. Vuosi alkaa samana päivänä kuin gregoriaanisen kalenterin vuosi eli 1. tammikuuta, ja yhteensä vuodessa on 365 päivää. Joka neljäs vuosi karkauspäivä lisätään kaaoksen 59. ja 60. päivän väliin.
Lähes kaikkien Linux-jakelupakettien ohjelmavarannoista löytyy ohjelma ddate, joka tulostaa ruudulle päivän Diskordiaanisen kalenterin mukaan.
Diskordianismi Suomessa ja maailmalla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet diskordianistit toimivat täysin yhdistyksistä riippumattomina ja diskordianismin yhtenä kulmakivenä on pidetty ajatusta, jonka mukaan ”diskordianistien tulee pysyä yhdessä Erikseen” (Discordians must stick apart). Viime aikoina diskordianistit ympäri maailman ovat kuitenkin ryhtyneet järjestäytymään ja muun muassa keräämään historiikkeja liikkeen toiminnasta.[3] Suomessa diskordianismia edustavia ryhmittymiä ovat muun muassa Pakanaverkko ry, Turun Eristinen Seura ry ja Suomen Äärimmäisen Vapaa Eristinen Liike. Pakanaverkko määrittelee diskordianismin yhdeksi edustamistaan pakanauskonnoista[4]. Turun Eristisen Seuran diskordianismi edustaa niin aatteellista, filosofista kuin uskonnollistakin suuntausta, ”joka juontaa juurensa Principia Discordia -nimisen kirjoituskokoelman luomisesta alkaneeseen liikehdintään”[5]. Suomen Äärimmäisen Vapaa Eristinen Liike on koettanut rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, mutta Patentti ja Rekisterihallitus hylkäsi hakemuksen vuonna 2015 ja Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi yhdyskunnan valituksen vuonna 2016[6].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hill, Greg: Principia Discordia cs.cmu.edu. (englanniksi)
- Smith, Rick: Religious Movements Homepage: Discordianism religiousmovements.lib.virginia.edu. Arkistoitu 17.9.2007. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mäkelä, Essi: Parodian ja uskonnon risteyksessä: Notkea uskonto suomalaisten diskordianistien puheessa. Opinnäytetyö, 2012. Helsingin yliopisto. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Cusack, Carole M.: Invented Religions. Imagination, Fiction and Faith. Ashgate, 2010. ISBN 978-0-7546-6780-3. Google Books (viitattu 32.7.2020). (englanniksi)
- ↑ Cusack, Carole M. & Kosnáč, Pavol: Fiction, Invention and Hyper-reality: From popular culture to religion. Routledge, 2016. ISBN 978-1-317-13548-7. Google Books (viitattu 31.7.2020). (englanniksi)
- ↑ Diskordianismi – Pakanaverkko ry pakanaverkko.fi. Viitattu 31.7.020.
- ↑ Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen säännöt. Viitattu 31.7.2020.
- ↑ Mäkelä, Essi: ‘Impartial Sources’ and the Registration of Religious Communities in Finland*. Journal for the Academic Study of Religion, 4.5.2018, nro 1, s. 3–26. doi:10.1558/jasr.35224. ISSN 2047-704X. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)[vanhentunut linkki]