Spiritismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Spiritismi (lat. spiritus, ’henki’) tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan meedioiksi kutsutuilla henkilöillä on kyky ottaa yhteys vainajien henkiin. Usko henkiolentoihin on vanha ja laajalle levinnyt käsitys. Ihmiset uskoivat, että erilaisilla luonnonesineillä kuten puilla, vuorilla, taloilla jne. oli henki. Viime vuosina spiritismi/spiritualismi on ollut kasvavassa suosiossa. Spiritualistit katsovat, että spiritismi on viihdettä, jonka kautta voi ilman suojaavaa pyyntöä tulla pelottavia viestejä.

Spiritismin alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foxin sisarukset.

Tarkemmin spiritismillä tarkoitetaan vuonna 1848 alkanutta uskonnollista liikettä, jonka saivat aikaan Maggie (18381893) ja Catherine Fox (18411892) Hydesvillestä, New Yorkista. Liikkeestä käytetään myös nimitystä spiritualismi, vaikka filosofiassa termillä on toinenkin, paljon laajempi merkitys. Foxien talossa oli alkanut kuulua ihmeellistä rapinaa ja tömistelyä, jotka tyttöjen äiti tulkitsi henkien ääniksi. Pian perheen tyttäret keskustelivat talossa murhatun henkilön sielun kanssa.

Tyttöjen vanhempi sisko Leah vei Maggien ja Katien Yhdysvaltojen-kiertueelle, ja spiritualismi alkoi levitä niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen liikkeen merkitys kasvoi, kun ihmiset halusivat ottaa yhteyttä edesmenneisiin läheisiinsä. Kannatusta lisäsi kuuluisien henkilöiden, kuten fyysikoiden Sir William Crookesin ja Sir Oliver Lodgen sekä biologi Alfred Russel Wallacen, myönteinen suhtautuminen. Erityisen suuri merkitys liikkeen leviämiselle oli kirjailija Sir Arthur Conan Doylen "lähetystyöllä". Jo 1800-luvun lopussa tämän liikkeen alkulähteet paljastuivat kuitenkin huijaukseksi: Maggie Fox myönsi, että sisarukset olivat itse tuottaneet ääniä muun muassa vetämällä narun päässä olevaa omenaa portaikossa sekä naksauttelemalla jalkojaan ja käsiään.

Ihmiset eivät kuitenkaan reagoineet tyttöjen toivomalla tavalla: he eivät yksinkertaisesti pitäneet mahdollisena, että tytöt olivat huijanneet kymmeniä vuosia jäämättä kiinni. Monissa istunnoissa oli ollut läsnä suuri joukko tiedemiehiä, eivätkä tytöt olleet istunnoissa edes liikahtaneet. Koska tyttöjä oltiin tarkkailtu istunnossa tarkasti, olettivat jotkin huijausta todennäköisemmäksi sen, että tytöt olisivat ilmoittaneet olevansa huijareita saadessaan tarpeeksi julkisuudestaan. Myöhemmin siskokset peruivat tunnustuksensa, mutta lisäsivät, etteivät halua olla mukana enää minkäänlaisissa istunnoissa.lähde?

Spiritismi viihteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on yleisesti käytetty termiä spiritismi erotuksena vakavamielisestä spiritualismista. Spiritismi-viihteessä käytetään Ouija-lautaa tai pöytää, jonka päälle (esim. isolle paperiarkille) merkitään kirjaimet ja numerot, mieluiten ympyräkaaren muotoon. Keskelle asetetaan juomalasi nurinpäin. Sen jälkeen pöydän ympärillä olevat henkilöt laskevat etusormensa lasin päälle. Kun esitetään kysymys, lasi saattaa lähteä liikkeelle ja siirtyä jonkin kirjaimen tai numeron päälle. Joku läsnäolijoista pitää kirjaa esiin tulevista kirjaimista ja numeroista, ja näin voi syntyä lauseita vastauksina esitettyyn kysymykseen.

Kokemusperäisesti on havaittu, että jos halutaan välttää negatiivisia viestejä (negatiivisesta henkimaailmasta), ennen istuntoa tulee rukoilla tai pyytää, että paikalle tulisi vain positiivisia henkiä ja energioita.

Suomessa spiritualismin keskuksena toimii Spiritualistisen seuran huoneisto Helsingissä (Karjalankatu 2). Seura julkaisee Henkinen Kehitys -lehteä.

Raamatun kanta vainajahenkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskoa tunnustavat ihmiset puhuvat varoittaen spiritismistä. Spiritismissähän esiintyy vainajahenkiä, jotka väittävät olevansa kuolleita ihmisiä. Raamatussa, kristinuskon peruskirjassa, taas opetetaan, ettei kuolleet voi ilmestyä enää maanpäällä (Saarn.9:5,6). Mooseksen kirjoissa myös kielletään jyrkästi yhteydenpito vainajahenkiin (3.Moos.19:31;20:6,27). Raamatun mukaan nämä kuolleina ihmisinä esiintyvät vainajahenget eivät ole kuolleiden ihmisten henkiä vaan demoneita, langenneita enkeleitä, pahoja henkiä, jotka yrittävät näin esiintyen kuolleina eksyttää ja johtaa harhaan ja turmioon ihmisiä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kontou, Tatiana – Willburn, Sarah (toim.): The Ashgate Research Companion to Nineteenth-Century Spiritualism and the Occult. Farnham: Ashgate, 2012. ISBN 978-0-7456-6912-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]