Madhhab

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Islamin lakikoulukuntien levinneisyys

Maḏhab eli madhhab (arab. مذهب mon. مذاهب‎, maḏāhib) tarkoittaa islamilaisen lain eli šarian koulukuntaa. Islamissa vaikuttaa viisi suurta koulukuntaa, joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Niitä ovat:

  • Sunni: Hanafi, perustaja Abu Hanifa (k. 767) (suurin koulukunta)
  • Sunni: Maliki, perustaja Malik ibn Anas (k. 795)
  • Sunni: Shafi'i, perustaja Muhammad al-Shafi'i (k. 820)
  • Sunni: Hanbali, perustaja Ahmad ibn al-Hanbal (k. 855)
  • Šiia: Ja'fari, perustaja Ja’far al-Sadiq (k. 765)

Lisäksi on joukko pienempiä, jotka myös hyväksytään islamin piiriin. Noin 75% neljän suuren sunnikoulukunnan lakimääräyksistä on kaikille yhteisiä.[1] Šiialaisuus hyväksyy useimmat lakisäännöt sunnien kanssa. Lakikoulukunnat syntyivät 700-luvun lopulla abbasidien noustua hallitsijoiksi. Ne edustivat islamin uutta kehitysvaihetta, jossa koko Jumalan laki johdettiin profeetta Muhammedista, joko hänen ilmoituksistaan (Koraani) tai hänen esikuvastaan (sunna), mistä hadithit kertovat.

Islamin lakikoulukunnat nojautuvat siten Koraaniin ja profeetta Muhammedista kertovaan hadith -kirjallisuuteen, ja näiden pohjalta tulkitsevat ihmiskunnalle annettua Jumalan ikuista lakia eli šariaa. Lukumäärältään tuhansiin nousseet hadith -kertomukset koottiin kokoelmiksi, joiden joukossa sunnalaisuus hyväksyy tärkeimmäksi niin sanotut kuusi kirjaa (kutub al-sittah). Myös šiialaisuus hyväksyy nämä kirjat siinä määrin kuin ne eivät ole ristiriidassa šiialaisen perinteen kanssa. Eri koulukunnat painottavat hieman eri tavalla näitä kokoelmia, mikä aiheuttaa eroja laintulkinnassa, sillä hadith -kertomuksissa on paljon ristiriitaisia tietoja.

Imaami Shafi'i loi 800-luvulla opin, jonka mukaan kelvollisen hadithin piti aina sisältää todistajaketju (isnad), joka johti profeetta Muhammediin itseensä. Useiden lakikoulukuntien synty johtui kalifaatin laajuudesta 700-luvulla. Tämä johti paikallisten käytäntöjen kirjaamiseen lakiteksteihin. Joseph Schachtin mukaan haditheihin liitetyt pitkät todistajaketjut olivat todellisuudessa keksittyjä, eikä yhtään kiistattomasti profeetta Muhammediin johtavaa ketjua ollut olemassa. Schacht havaitsi, että mitä myöhemmin hadith oli kirjattu, sitä useammin siihen liitetty nimiketju päätyi Muhammediin asti. Näin hadithille haettiin suurempaa arvovaltaa. [2]

Koulukuntien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abbasidihallinnon alkuvuosina 700-luvun lopulla paikalliseen oikeudenkäyttöön perustuvat traditiot alkoivat keräytyä lakikoulukunniksi, jotka ryhmittyivät jonkin auktoriteetin nimen ympärille. [3]

Irakissa vallinnut Kufan koulukunta kehittyi Abu Hanifan mukaan nimetyksi hanafi-koulukunnaksi, joka levisi Irakin lisäksi Syyriaan, Afganistaniin, Intiaan ja Keski-Aasiaan. Siitä tuli vallitseva kouukunta Seldzukkien valtakunnassa ja Osmanien valtakunnassa. Maliki -koulukunta otti ohjenuorakseen Malikin kirjoittaman teoksen Muwatta. Koulukunnan syntysijoja olivat Medina ja Egypti, mistä se levisi Pohjois-Afrikkaan ja Espanjaan. Shafi'i - koulukunta sai alkunsa Kairossa, missä al-Shafi'i eli viimeiset vuotensa. Koulukunta levisi Egyptiin, Hijaziin, ja Itä-Afrikkaan, kuten Somaliaan. Koulukunta levisi myös Irakiin ja sen kannattajia ovat melkein kaikki muslimit Indonesiassa, Malesiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa. Hanbali -koulukunta ei muiden tavoin levinnyt määrätylle alueelle, vaan sai kannattajia eri puolilta, kuten Bagdadissa, joka oli Ibn Hanbalin kotikaupunki. 1300-luvulta lähtien koulukunta näytti vähitellen katoavan, mutta elpyi uudelleen 1700-luvulla puritaanisena wahhabilaisena liikkeenä. Tämän liikkeen perustaja oli al-Wahhab (k. 1787). Koulukunnan tärkein alua on nykyisin Saudi-Arabia.[4]

Ortodoksisessa sunni-islamissa ovat nykypäiviin säilyneet vain luetellut neljä lakikoulua, kun taas ennen vuotta 1300 niitä oli seitsemän. Lakikouluja pidetään islamissa keskenään tatsa-arvoisina. Jos kuitenkin koulukunta sammuu, se menettää asemansa eikä sitä voi uudelleen herättää henkiin.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Teoksessa: Ahmad ibn Naqib al-Misri Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. vii. amana publications, 2017.
  2. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 4. Clarendon Press, 1950.
  3. Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 57. Clarendon Press, 1982.
  4. Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 65–66. Clarendon Press, 1982.
  5. Schacht, 1982, s. 67

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.