Baretti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Baretti

Baretti on nykyistä baskeria muistuttava, mutta leveämpi ja pussimaisempi lakki.[1]

Baretin ensimmäisiä edeltäjiä käytettiin 1500-luvulla, jolloin se oli litteä, pyöreä tai kulmikas päähine. Siviilikäytössä baretteja näkee nykyään erityisesti espanjalaisilla baskitalonpojilla. Ensimmäiset sotilasbaretit otettiin käyttöön 1880-luvun lopulla ranskalaisia alppijääkäreitä perustettaessa. Sittemmin merkittävä osa länsimaisista armeijoista on ottanut baretin käyttöön; baretti kuuluu Suomessa varusmiesten loma-asuihin.

Barettia ei tule sekoittaa baskeriin, joka on historiallisesti erityisesti ranskalaisten talonpoikien suosiossa ollut, sittemmin myös laajempaan käyttöön päässyt päähine. Baskeria ei muotoilla, ja siinä on keskellä huopanypykkä.

Baretti suomalaisessa sotilaskäytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suomalaiset baretit jaettiin 1960-luvulla Laskuvarjojääkärikoulun henkilökunnalle ja varusmiehille. 1970-luvulla ne otettiin käyttöön Rannikkojääkärikoulussa ja Panssariprikaatissa vuonna 1983, jotka nauttivat tuolloin eliittiyksikköjen statuksesta. Barettien värit valittiin länsimaisen perinteen mukaisiksi: laskuvarjojääkäreille viininpunainen, rannikkojääkäreille vihreä ja panssarimiehille musta. Erityisesti rannikkojääkäreiden baretti seurasi läheisesti ruotsalaista ja anglosaksista esikuvaa.

Laskuvarjojääkärien baretin väri on kansainvälisesti ”viininpunainen”, monissa maissa oikeastaan punaruskea (engl. maroon). Punaisen baretin otti ensimmäisenä käyttöön vuonna 1942 Brittiläisen 1. laskuvarjodivisioonan komentaja kenraalimajuri Frederick Browning.[2]

Suomessa bareteissa käytettiin 1980-luvulle saakka otsan keskikohdalle asetettua tavanomaista ympyräkokardia: kantahenkilökunnalla punainen leijonakokardi, varusmiehillä sinivalkoinen valtakunnankokardi. Sittemmin puolustusvoimat totesi, että tapa oli muualla maailmassa käytössä ainoastaan Kuubassa ja otti käyttöön barettimerkit.

Rannikkojääkärikoulun päivystäjän tunnuksena käytettiin pitkään tummanvihreätä rannikkojääkärin barettia jonka merkkinä on joukko-osaston olkapäämerkki, ei virallinen barettimerkki.

Baretti otettiin käyttöön 1990-luvun jälkipuolella kaikissa joukoissa Saksan esimerkkiä seuraten. Alkuvaiheessa suunniteltiin saksalaistyyppisiä aselajikohtaisia baretteja vastaavine barettimerkkeineen, mutta ajatuksesta luovuttiin osin kustannussyistä, osin estetiikan takia. Jos aselajivärejä olisi seurattu, Urheilukoulu olisi nimittäin saanut keltaisen ja Suojelukoulu oranssin baretin. Suurimmassa osassa maavoimien joukko-osastoja otettiin käyttöön yhtenäinen oliivinvihreä baretti vaatimattomine hopeisine barettimerkkeineen. Alkuperäisessä suunnitelmassa baretti oli suunniteltu vain maavoimien alokkaiden käyttöön.

Joukko Baretin väri Baretin kokardi
Maavoimat (poikkeuksin) Oliivinvihreä Hopeinen, kruunuton leijonanpää
Suomen maavoimien ilmailu Kirkkaansininen Hopeinen aarnikotka
Valmiusjoukot Oliivinvihreä Kultainen, kruunattu leijonanpää (Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen tunnus)
Ilmavoimat Kirkkaansininen Kotka siipiseppeleessä (Ilmavoimien tunnus)
Sotilassoittokunnat Vaaleansininen Lyyra ja miekka
Merivoimat Tummansininen Ankkuri ja leijona (Merivoimien tunnus)
Rannikkojääkärit Vihreä Kultainen merikotkanpää
Panssariprikaati Musta Hopeinen kyrassieerikypärä
Rajajääkärit Oliivinvihreä Kultainen karhunpää, havu ja miekka (Rajavartiolaitoksen tunnus)
Laskuvarjojääkärit ja erikoisjääkärit Viininpunainen Hopeinen laskuvarjo ja kultainen nuoli
Erikoisrajajääkärit Ruskea Kultainen karhunpää, havu ja miekka (Rajavartiolaitoksen tunnus)
YK:n rauhanturvaajat Vaaleansininen YK:n tunnus

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustushaarojen (maavoimat, merivoimat, ilmavoimat) baretit jaetaan lähes kaikille asehaaran palvelukseen astuville varusmiehille. Sen sijaan erikoisyksiköiden baretit jaetaan vasta erityisten suoritusten jälkeen:

  • Laskuvarjojääkärien viininpunaisen baretin saa ensimmäisen laskuvarjohypyn jälkeen.
  • Helikopteripataljoonan sinisen baretin saa suoritettuaan Ilma-aluksen tyyppikurssin hyväksytysti.
  • Kansainvälisten valmiusjoukkojen kultaisen kokardin saa suoritettuaan erillisen barettimerkkikokeen/barettimarssin.
  • Rannikkojääkärien vihreän baretin saa tiettyjen kuntosuoritusten ja erillisen barettimarssin jälkeen.
  • Panssarimiesten mustan baretin saa nykyään jokainen varusmies palvelukseen astuessaan. Aiemmin baretin saamiseksi täytyi vannoa sotilasvala tai suorittaa tutkinto.
  • Erikoisrajajääkäreiden ruskea baretti ansaitaan suorittamalla hyväksytysti erikoisrajajääkärintesti.

Baretin käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen sotilas pitää päässään punaista barettia.
Saksalainen sotilasbaretti eroaa suomalaisesta muun muassa kokardin sijainnin osalta.

Päässä pitäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baretti kantamiseen liittyy sotilaskulttuurissa monia perinteitä ja tapoja. Maailmalla baretti yhdistetään erityisesti erikoisjoukkoihin, ja jokaisella joukolla on omat perinteensä baretin kantamisen suhteen.

Suomalainen ohje baretin kantamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisessa sotilaskäytössä baretti on sileä ja laskeutuu juuri oikean korvan päälle. Baretin laita on juuri korvalehden yläpuolella eikä tule korvan päälle. Baretti asetetaan päähän siten, että sekä vasemman korvanlehden että kulmakarvan päälle jää kahden sormen kokoinen väli. Baretin tulee olla pari kokoa normaalia hattua pienempi, jotta vaatimukset täyttyvät. Baretin kurenauhan kireyttä säädetään naruilla; nämä tulee solmia ja piilottaa baretin alle pois näkyvistä. Kokardin tulee olla suoraan vasemman silmän yläpuolella.

Oikeasta käyttötavasta on monia näkemyksiä, joista yllä mainittua pidetään oikeana niiden henkilöiden keskuudessa, jotka pitävät baretin käyttöä tärkeänä ja tarkkana asiana.kenen mukaan? Varsinaista ”oikeaa” tapaa ei kuitenkaan luultavimmin ole, eikä baretin käyttötyyliä valvota räikeimpiä tapauksia lukuun ottamatta erityisen tarkasti.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen baretti on sileä ja sopivan levyinen. Tämä saavutetaan oikealla kokovalinnalla sekä baretin hoidolla. Baretit valmistetaan useimmiten huovasta, eikä materiaalin muokkaaminen poikkea juuri normaalista huovutuksesta. Baretti kastellaan läpikotaisin, joskus käymällä suihkussa ja saunassa baretti päässä, muotoillaan märkänä päähän sopivaksi ja rullataan siististi. Muutaman rullauksen jälkeen baretti kuivataan ennen käyttöönottoa. Tämä tulee toistaa noin kerran kuukaudessa, jotta baretti säilyttäisi muotonsa. Toinen tapa on nopeasti uittaa barettia kiehuvassa vedessä siten, että baretin huopaosa kastuu täysin. Nahkaremmin kastumista on vältettävä kovettumisen välttämiseksi. Barettia ei myöskään tarvitse pitää kiehuvassa vedessä kun noin 20 sekuntia. Kiehauttaminen saa baretin huovan hieman vetäytymään ja kutistumaan, samalla se myös omaksuu paremmin uuden muodon kuivuessaan. Seuraavaksi baretin sisälle sen vasempaan reunaan laitetaan talouspaperista tehty pötkö, jonka jälkeen baretti rullataan "banaaniksi" rullaamalla vasen puoli oikean puolen sisään. Rullaamisen täytyy olla tiukkaa. Rullaamisen jälkeen baretti väännetään banaanin muotoiseksi, ja se jätetään kuivumaan lämpöpatterin päälle. Baretti ei saa patterin päällä kuivana ollessaan lämmetä kuumaksi, muutoin nahkaremmi kovettuu ja alkaa halkeilla.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 85. WSOY, 1958.
  • King, Anthony: The Transformation of Europe's Armed Forces: From the Rhine to Afghanistan. Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-1-107-64768-8. (englanniksi)
  • Saressalo, Lassi & Vilkuna, Janne: Laskuvarjojääkärit: laskuvarjojääkärikoulu (LJK) 1962-1992. Utti, Hämeenlinna: Laskuvarjojääkärikilta, Karisto, 1992. ISBN 952-90-4031-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 85. WSOY, 1958.
  2. King 2011, 185

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]