Rannikkojääkäri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rannikkojääkäreitä nousemassa harjoituksissa maihin Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneestä

Rannikkojääkärit ovat Suomen merivoimiin kuuluvia jalkaväkijoukkoja, jotka ovat erikoistuneet taistelutehtäviin rannikolla ja saaristossa. Rannikkojääkäri on samalla sotamiestä vastaava miehistön sotilasarvo. Rannikkojääkärien päätehtävä on hyökkäys, mutta ne soveltuvat moniin muihinkin tehtäviin kuten erikoisjoukkojen etsintään ja torjuntaan sekä meriliikenteen suojaukseen. Rannikkojääkärien taistelussa on aina korostunut tehtävätaktiikka, pienten osastojen iskut ja hajautettu toiminta.[1]

Rannikkojääkärien tunnus on vihreä baretti, jonka lakkimerkkinä on kullanvärinen merikotkanpää. Vihreän baretin saadakseen rannikkojääkärin on saavutettava vaadittavat ampuma-, juoksu-, uinti- ja lihaskuntotulokset. Lisäksi rannikkojääkärin on suoritettava barettimarssi, jossa edetään n. 40 kilon täysvarustuksessa 70-80 kilometriä marssien, juosten ja uiden. Kestävyyden lisäksi marssijoita testataan 5-10 kilometrin välein erilaisilla taistelutilanteita jäljittelevillä tehtävillä, kuten haavoittuneiden evakuoinnilla ja/tai suojelutehtävällä. Rasteilla on myös viety marssijoita joukkojenkuljetusveneellä tuntemattomaan paikkaan, josta heidän tulee suunnistaa takaisin reitille. Aiemmin barettimarssissa oli 24 tunnin aikaraja, mutta nykyään siihen on lisätty pakollinen parin tunnin yölepo, jolloin marssisuorituksen nettokesto on maksimissaan 30 tuntia (rastisuorituksia ei lueta mukaan marssiaikaan).[2]

Rannikkojääkäreitä koulutetaan Uudenmaan Prikaatiin kuuluvassa Vaasan Rannikkojääkäripataljoonassa. Palvelusaika on miehistölle 165 tai 255 vuorokautta, ryhmän- ja joukkueenjohtajille 347 vuorokautta. Rannikkojääkärien pääasiallisina kuljetusvälineinä ovat U-600 Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneet. Jatkossa Jurmot korvataan U-700 Jehu-luokan maihinnousuveneillä, joista ensimmäiset otettiin käyttöön vuonna 2015.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen käymät viime sodat osoittivat saaristo- ja rannikko-olosuhteisiin tottuneiden taistelijoiden tarpeen. Jatkosodan kiivaimmat rannikkotaistelut käytiin kesällä 1944 Viipurinlahdella. Näistä 1.–5. heinäkuuta 1944 käydyt Teikarin taistelut on nimetty Vaasan Rannikkojääkäripataljoonan perinnetaisteluiksi ja 5. heinäkuuta joukko-osaston vuosipäiväksi. Suomenlahden sotatapahtumista saatuja kokemuksia ryhdyttiin soveltamaan koulutukseen siten, että vuonna 1952 perustettiin RT 1:een Rannikkopataljoona. Se toimi aluksi Suomenlinnassa ja Miessaaressa. Itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona (RannJP) perustettiin vuonna 1960 Neuvostoliiton palauttamalle Porkkalan vuokra-alueelle Upinniemeen. Vuonna 1962 Rannikkojääkäripataljoonan komentaja eversti Toivo Knuuttila määritteli rannikkojääkärien tehtävät seuraavasti: saaren valtaus, itsenäisesti toteutettu maihinnousuhyökkäys, maihinnousuhyökkäys suuremman joukon ensimmäisenä portaana, tilapäinen puolustus, viivytys ja sissitoiminta saaristossa sekä tavanomaiset jääkärijoukon tehtävät maarintamalla.[4]

Rannikkojääkärikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannikkojääkäripataljoonassa toimi vuosina 1979-1988 Rannikkojääkärikoulu (RannJK), jossa annettiin erikoiskoulutusta iskuosastohyökkäyksiin ja tiedustelutehtäviin rannikon ja saariston vaativissa olosuhteissa. Rannikkojääkärikouluun hakeuduttiin vapaaehtoisena valintakokeiden fyysisten testien, psykologisten soveltuvuuskokeiden ja haastattelujen kautta samaan tapaan kuin silloiseen Laskuvarjojääkärikouluun. Suurin osa hakijoista karsiutui. Esimerkiksi Cooperin testissä Rannikkojääkärikouluun hyväksyttyjen keskiarvo oli 3000 metriä, joka kurssin aikana nousi 3200 metriin.[5] Kaikki Rannikkojääkärikoulun oppilaat saivat 11 kuukautta kestäneen kurssin aikana vähintään aliupseeritasoisen johtajakoulutuksen ja noin viidesosa kävi Reserviupseerikoulun Haminassa. Tasavallan presidentti myönsi 19. syyskuuta 1980 Rannikkojääkärikoululle tummanvihreän, kullanvärisellä merikotkakokardilla varustetun baretin käyttöoikeuden merijalkaväen erikoiskoulutusta osoittamaan. Tuolloin Suomen puolustusvoimissa barettia saivat käyttää vain laskuvarjojääkärit ja rannikkojääkärit. Rannikkojoukkojen uudelleenjärjestelyn seurauksena Upinniemessä toiminut itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona ja sen mukana myös Rannikkojääkärikoulu lakkautettiin vuonna 1989.[4]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannikkojääkärien koulutus on vuodesta 1990 lähtien tapahtunut Uudenmaan Prikaatiin kuuluvassa Vaasan Rannikkojääkäripataljoonassa (VaaRannJP/UUDPR) Raaseporin Dragsvikissa. Maihinnousuhyökkäysten lisäksi rannikkojääkärien tehtäviä ovat tiedustelu ja partiointi saaristossa sekä väylien valvonta ja turvaaminen. Osa johtajakoulutukseen valituista käy Reserviupseerikoulun Haminassa tai Merisotakoulun Suomenlinnassa. Uudenmaan Prikaati liitettiin merivoimiin vuonna 1998.[6]

Sodan ajan rannikkojääkärijoukkojen tuotannon lisäksi Uudenmaan Prikaatin tehtävänä on asettaa Merivoimien käyttöön noin 300 sotilaan rannikkojääkäriyksikkö ATU (Amphibious Task Unit).[7] ATU koulutetaan vaativiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin rannikko- ja saaristo-olosuhteissa. Joka toisesta saapumiserästä valitaan hakemusten, kielikokeen sekä muiden soveltuvuuskokeiden perusteella noin 40–50 varusmiestä ATU-koulutukseen. ATU-kurssi alkaa suoritetun aliupseeri- tai reserviupseerikoulutuksen jälkeen. ATUn varustus perustuu rannikkojääkärikomppanioiden varustukseen, mutta sitä on vahvennettu kansainvälisissä tehtävissä tarvittavalla lisämateriaalilla ja tulivoimalla. ATUn kokoonpanosta lähes 90 prosenttia on reserviläisiä, mutta johtotehtävät ja hallinto ovat ammattisotilaiden käsissä. ATU osallistuu säännöllisesti kansainvälisiin harjoituksiin muun muassa Ruotsin rannikkojääkärien, Ison-Britannian kuninkaallisen merijalkaväen ja Yhdysvaltain merijalkaväen kanssa.[8]

Sodan ajan rannikkojääkärijoukot jakautuvat erillisiin rannikkojääkärikomppanioihin sekä rannikkojääkäripataljooniin, joista voidaan joustavasti organisoida eri kokoisia iskuosastoja kulloisenkin tehtävän edellyttämällä tavalla. Erilliset rannikkojääkärikomppaniat ovat rannikkoalueiden alaisia perusyksiköitä, joiden tyypillisiä tehtäviä ovat vastahyökkäykset, kohteen suojaus tai puolustaminen sekä sissitoiminta saaristossa. Rannikkojääkäripataljoonat ovat Merivoimien operatiivisiin joukkoihin kuuluvia isku- ja tulivoimaisia jalkaväkiyksiköitä, joiden päätaistelulaji on hyökkäys maihinnousujen ja maahanlaskujen torjuntaan liittyen, mutta niitä voidaan käyttää myös laajalle alueelle hajautettuna erikoisjoukkojen etsintään ja torjuntaan saaristoalueilla.[9]

Vuonna 2015 otettiin käyttöön entistä tehokkaampi joukkotyyppi, rannikkojääkäritaisteluosasto, jonka vahvuus on noin 2500 sotilasta. Taisteluosasto etenee ja taistelee hajautettuna mutta kykenee kohdistamaan koko taisteluvoimansa yhteen kohteeseen. Rannikkojääkäritaisteluosasto muodostaa merivoimien komentajan käyttöön operatiivisen taisteluvoiman, jota tuetaan tilanteen mukaisesta esimerkiksi ohjustulella sekä epäsuoralla tulella. Rannikkojääkäripataljoonista ja erillisistä rannikkojääkärikomppanioista ei kuitenkaan luovuta, vaan niitä voidaan käyttäää erillisissä suunnissa itsenäisesti ja niillä voidaan tukea rannikkojääkäritaisteluosaston tai muiden joukkojen toimintaa.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juha Torkkeli: "Rannikkojääkärit - rannikkotaistelun moniottelijat". Rannikon puolustaja, 4/2015, s. 32-34.
  2. "Barettmarchen: en tung men samtidigt otrolig upplevelse". Fanbäraren, 3/2015, s. 28-29.
  3. Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 194. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
  4. a b Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus" Rannikonpuolustaja 4/1989, s. 8-17. Viitattu 30.12.2014.
  5. Antti Juutilainen: Rannikkojääkärit-Kustjägarna 1985-1997, s. 56-60. Rannikkojääkärikilta ry, 1998.
  6. Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 30. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
  7. Olavi Jantunen & Kjell Törner: "Huippuosaajat sotaväelle - vapaaehtoisista asevelvollisista koottu Merivoimien iskujoukko kansainvälisessä maihinnousuharjoituksessa Puolassa". Suomen Sotilas, 5/2015, s. 6-10.
  8. Olavi Jantunen & Kjell Törner: "Huippuosaajat sotaväelle - vapaaehtoisista asevelvollisista koottu Merivoimien iskujoukko kansainvälisessä maihinnousuharjoituksessa Puolassa". Suomen Sotilas, 3/2015, s. 6-10.
  9. Kari Aapro: "Rannikkojääkärijoukkojen taistelu saaristossa ja rannikolla", Jalkaväen vuosikirja XXIX 2013-2014, s. 120-127. Jalkaväen säätiö, 2013.
  10. Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 188-189. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]