Järvenpään tilapäinen ortodoksinen kirkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järvenpään tilapäinen ortodoksinen kirkko oli vuosina 1948–1980 palvellut ortodoksinen kirkko Järvenpäässä. Kirkko rakennettiin suuren tarpeen vuoksi eikä sitä ollut tarkoitettu pysyväksi. Rakennus oli kirkolliselta arvoltaan tsasouna eli sen alttaripöytää ei ollut erikseen pyhitetty – sillä oli vain antiminssi, koska kirkko oli väliaikainen.

Helsingin piispat, isä piispa Aleksanteri ja isä metropoliitta Johannes, tarkastivat kirkon viiden vuoden välein lakisääteisissä piispantarkastuksissa. Kumpikaan ei koskaan esittänyt tsasounan vihkimistä varsinaiseksi kirkoksi, koska rakennus oli väliaikainen.

Entinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannaksella sijainneen Terijoen kunnan ortodoksinen väestö sijoitettiin vuonna 1942 Järvenpäähän. Alueella oli entinen ortodoksinen kirkko, Tuusulan venäläinen varuskuntakirkko, mutta koska se oli sotilasalueella, sitä ei suostuttu luovuttamaan siviilien käyttöön. Jumalanpalvelukset toimitettiin harvakseltaan väliaikaistiloissa, muun muassa kouluissa, mutta se oli monesta syystä hankalaa. Kirkolliset asut ja välineet jouduttiin tuomaan muualta kirkkoon jokaista jumalanpalvelusta varten, eikä esimerkiksi suitsutus ollut sallittua.[1]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insinööri Aleksis Koponen, lelutehtailija, antoi vuonna 1946 käyttöön tontin ja kirkolle anottiin rakennuslupaa, mutta lupaa ei saatu. Seuraavana vuonna uusi anomus hyväksyttiin, kun Koponen asetti 600 000 silloisen markan takuusumman rakentamista varten. Lupa saatiin ja rakentaminen sujui vauhdikkaasti. Virallisesti rakennus oli Koposen lelutehtaan osasto, josta hän luovutti tiloja siirtoseurakunnan käyttöön. Tästä johtui rakennuksen kirkoksi vaatimaton omakotitalomainen ulkoasu. Vasta 1960-luvulla rakennukseen lisättiin erillinen katettu kuisti, jonka katolla oli sipulikupoli risteineen.[2]

Väliaikaisen kirkon pääsali jaettiin kääntöovilla kahteen osaan, joista ulompi oli arkisin jonkin aikaa lelutehtaan nukenteko-osastona, kunnes nukentekoon saatiin uudet tilat. Iltaisin tila toimi seurakuntasalina. Nuket tehtiin käsityönä, joten niiden tekoon ei tarvittu koneita vaan pelkästään irrallisia käsityökaluja. Nukenteko kirkon tiloissa loppui muutamaa vuotta myöhemmin, kun tehtaan omistaja sai virallisen luvan vuokrata koko rakennus seurakunnalle. Sopimukseen kuului, että rakennus tontteineen – ilman sisustusta – palautetaan omistajalle tai tämän perikunnalle, kunhan uusi vakinainen kirkko vihittäisiin käyttöön.[2]

Peruskivi muurattiin 27. heinäkuuta 1947. Tilaisuudessa rukoushetken toimittanut ja koko hankkeen alulle saattanut entinen Terijoen kirkkoherra, isä rovasti Mikael Orfinskij, kuoli tasan kuukautta myöhemmin. Tasan neljä kuukautta myöhemmin menehtyi rouva Antonina Koponen, joka oli ottanut hankkeen sydämenasiakseen. Hänen miehensä, voimakkaasti hanketta tukenut insinööri Koponen, lupasi hoitaa työn loppuun. Kirkko sai paljon lahjoituksia, muun muassa järvenpääläinen taiteilija Ilja Repin, kuuluisan taidemaalarin samanniminen veljenpoika, teki ikonostaasin puuleikkaukset. Osa kirkon esineistöstä saatiin alkuperäisestä Terijoen ortodoksisesta kirkosta.[3]

Kirkko vihittiin 14. maaliskuuta 1948. Vihkimisen toimitti Helsingin ortodoksisen hiippakunnan vankilapappi, isä pastori Vladimir Hänninen. Hän oli ensimmäinen Järvenpään avustava pappi, joka hoiti tehtävää oman toimensa ohella. Myöhemmin avustavina pappeina olivat isä pastori Pietari Norilo, isä pastori Arvi Karpov sekä isä rovasti Serafim Fiilin.

Järvenpään jo Terijoelta periytyvän kirkkokuoron toiminta jatkui normaalisti. Evakkokanttorien kuoltua kuoron otti huostaansa isä diakoni Yrjö Galkin, jonka ohjauksessa toiminta jatkuikin aina siihen asti, kunnes kirkolle valittiin oma vakinainen kanttori.[4]

Kokoaikainen pappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1975 Valtioneuvosto myönsi luvan perustaa Järvenpäähän oman kokoaikaisen papin vakinaisen viran. Väliaikaiseksi papiksi saatiin isä rovasti Mikael Kasanko, eläkkeellä oleva entinen Helsingin kirkkoherra. Hän lupautui tehtävään siihen asti, kunnes tilalle saataisiin vakinainen pappi ja seurakunta hankki hänelle täksi ajaksi asunnon Järvenpäästä.

Isä Mikaelin sijaisuutta kesti vain vuoden verran. Kesällä 1976 siihen asti sivutoiminen diakoni Viktor Porokara valittiin tehtävään ja Kristuksen kirkastumisjuhlassa, Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, hänet vihittiin Järvenpään omaksi papiksi. Vihkimisen toimitti isä metropolitta Johannes. Isä Viktorin kausi Järvenpään paimenena kesti syksyyn 2009 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Erinäisten väliaikaisjärjestelyjen jälkeen uudeksi Järvenpään papiksi valittiin isä pastori Tapio Rautamäki.

Kirkon purkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden kirkon rakentaminen käynnistyi samoihin aikoihin vakinaisen papin saannin myötä ja vuonna 1980 vihittiin uusi Järvenpään ortodoksinen kirkko. Uuden kirkon toiminnan käynnistyttyä kunnolla toimitettiin lyhyt rukoushetki ja loppuun palvellut vanha väliaikaiskirkko purettiin. Rakennuksen vielä vahvatekoiset hirsiseinät myytiin uudiskäyttöön ja tontti palautettiin lainaajan perikunnalle alkuperäisen sopimuksen mukaisesti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koukkunen & Kasanko 1977, s. 79.
  2. a b Koukkunen & Kasanko 1977, s. 79–80.
  3. Koukkunen & Kasanko 1977, s. 79–81.
  4. Koukkunen & Kasanko 1977, s. 81.