Terijoen huvilayhdyskunta
Terijoen huvilayhdyskunta oli 1870-luvulta lähtien Karjalan kannaksen Terijoelle syntynyt huvilayhdyskunta, jonka asukkaat olivat aluksi lähinnä varakkaita pietarilaisia. Se sijaitsi Suomenlahden rannalla noin 15 kilometriä pitkällä ja 3–5 kilometriä leveällä alueella, alun perin Kivennavan pitäjään kuuluneissa Terijoen, Kuokkalan ja Raivolan kylissä.[1] Paikalle saapui vuosittain kymmeniä tuhansia venäläisiä kesänviettäjiä, joita varten oli rakennettu tuhansia huviloita sekä lukuisia hotelleja ja muita majapaikkoja.
Venäläinen huvila-asutus kukoisti 1890-luvun alusta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen vuoteen 1914 saakka ja tuli lopulliseen päätökseensä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen myötä. Tämän jälkeen Terijoki vietti muutaman vuoden ajan hiljaiseloa, kunnes alueen suomalainen matkailutoiminta käynnistyi kesällä 1923.[2] Ennen sotavuosia Terijoen rannoista tuli jälleen merkittävä matkailukohde, jota markkinoitiin ”Suomen Rivierana”.[3]
Vuosien 1918–1925 aikana Terijoen 6 500 huvilasta noin puolet myytiin ja siirrettiin purettuina muualle Suomeen.[4] Nämä niin sanotut terijokelaishuvilat ovat edelleen suosittuja asuin- ja vapaa-ajanrakennuksia.[5] Terijoen huvilayhdiskuntaa ei kuitenkaan ole aina arvostettu, esimerkiksi venäläisvastaisuuden vuosina 1920–1930-luvuilla sitä kutsuttiin jopa ”kannakselaisen luonteenheikkouden kasvattamaksi rikkaruohoksi”, lisäksi aikoinaan maa-alueitaan venäläisille myyneitä talonpoikia ja muita paikallisia asukkaita syyllistettiin ja arvosteltiin kansallistunteen sekä isänmaanrakkauden puutteesta.[6]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäläinen huvila-asutus syntyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen huvila-asutuksen taustalla oli 1800-luvun puolivälin jälkeen syntynyt Venäjän keisarikunnan pääkaupungin Pietarin varakkaan väestönosan kiinnostus Suomenlahden pohjoisrantaan kesänviettopaikkana. Sitä lisäsi vuonna 1870 valmistunut Riihimäki–Pietari-rata, joka lyhensi matka-ajan Terijoen hiekkarannoille vain muutamaan tuntiin. Varsinaisen huvila-asutuksen synnyn puolestaan mahdollisti Suomen valtiopäivien vuonna 1867 tekemä päätös Vanhan Suomen lahjoitusmaiden lunastuksesta. Se kuitenkin toteutui lopulta vasta vuonna 1882, jolloin aikaisemmat Lintulan hovin maanomistajat olivat jo ehtineet myymään tai luovuttamaan huvilapalstoja Pietarin asukkaille.[7]
Ensimmäisten huviloiden rakentaminen oli alkanut jo välittömästi rautatien valmistumisen jälkeen, ja viiden vuoden kuluttua niitä oli Terijoella jo 28. Vuonna 1882, jolloin vanhat lahjoitusmaat vihdoin tulivat Suomen valtion haltuun, huvilapalstojen määrä oli kasvanut kuuteenkymmeneen. Lunastuksen myötä vuokraviljelijän asemasta vapautuneet talonpojat alkoivat vaatia venäläisten maapalstoja itselleen, koska katsoivat, että ne oli luovutettu heiltä mielipidettä kysymättä. Talonpoikia kiinnostivat erityisesti hiekkaiset rantapalstat, vaikka ne olivatkin viljelyyn kelpaamattomia. Venäläiset puolestaan vaativat hallussaan oleviin maihin täyttä omistusoikeutta, jonka Suomen senaatti olikin heille lunastuksesta sopiessaan luvannut. Hallitus ei kuitenkaan suoraan antanut omistusoikeutta venäläisille, vaan muodosti lahjoitusmaista aluksi viisi emätilaa (Terijoen kylään kolme sekä Raivolaan ja Kuokkalaan yhden kumpaankin), jonka jälkeen niistä erotettiin myytäväksi 112 huvilapalstaa (Terijoki 63, Kuokkala 37 ja Raivola 12). Tämän jälkeen omia maitaan alkoivat myydä myös talonpojat ja paikalle ilmaantui muualta Suomesta tulleita liikemiehiä, jotka perustivat myyntikonttoreita ja ryhtyivät välittämään huvilapalstoja venäläisille.[7]
Terijoen ensimmäiset kesäasukkaat olivat Pietarin varakasta porvaristoa, mutta 1870-luvun lopulla kesänviettoon saapui myös keskiluokkaisia virkamiehiä, joita varten paikalliset asukkaat alkoivat rakentaa vuokrattavaksi tarkoitettuja huviloita. Ensimmäinen seudulle rakennettu hotelli oli Bellevue, joka avattiin jo vuonna 1874. Saman vuosikymmenen aikana Terijoen liike-elämä vilkastui kesäasukkaiden ansiosta ja paikkakunnalle perustettiin muun muassa viina- ja olutkauppa sekä oluttehdas. Ensimmäiset venäläiset kauppiaat saapuivat 1880-luvun vaihteessa.[8]
Huvilayhdyskunnan huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen suosio pietarilaisten kesänviettopaikkana kasvoi 1890-luvun alussa entisestään. Valtio ja paikalliset maanomistajat myivät huvilapalstoja kiihtyvään tahtiin. Tuolloin syntyi muun muassa Kellomäen huvila-alue, jossa oli säännöllinen asemakaava. Samalla venäläiset kesäasukkaat perustivat oman yhdistyksen, joka ryhtyi ajamaan heidän etujaan ja huolehtimaan Terijoen alueen yleisestä rakentamisesta ja kunnossapidosta. Yhdistys perusti muun muassa palokunnan ja aloitti teiden kunnossapidon, Suomenlahden rantaan rakennettiin jalkakäytävä puistonpenkkeineen ja myyntikojuineen. Syksyllä yhdistys huolehti myös katuvalaistuksesta. Palokuntatalon ympäristöön syntyi Palokunnanpuisto, jossa sijaitsi muun muassa tenniskenttiä. Yhdistys anoi vuonna 1891 myös oman kuntakokouksen perustamista Terijoelle, mutta Viipurin läänin kuvernööri Johan Axel Gripenberg hylkäsi anomuksen, joka samalla olisi tarkoittanut Terijoen kunnan syntyä.[9]
Vuonna 1892 Terijoelle valmistui niin sanottu vesihoitolaitos, jonka puistossa sijaitsi erillinen ravintola- ja kasinorakennus. Puistossa oli myös tenniskenttiä, rullaluistinrata, biljardihuoneita ja lava, jossa iltaisin esiintyi Venäjän tunnetuimpia laulajia, ballerinoja ja teatteriseurueita. Kronstadtin saarelle oli yhden kesän ajan laivayhteys, jonka jälkeen tullihuone muutettiin purjehdusseuran paviljongiksi.[9] Lisäksi Terijoella oli mahdollista harrastaa muun muassa ratsastusta sitä varten rakennetussa maneesissa. Aurinkoisina päivinä pitkä hiekkaranta täyttyi auringonottajista ja uimareista.[1]
Kauppaliikkeitä oli 1890-luvun lopussa jo useita kymmeniä. Niistä enemmistö oli venäläisten omistamia, mutta Terijoella toimi myös muun muassa helsinkiläisten ja viipurilaisten liikkeiden myymälöitä. Kauppojen ohella kasvoi myös ravintoloiden määrä, 1890-luvun aikana Kivennavan kuntakokoukselta anoi anniskeluoikeuksia yli 30 henkilöä. Ravintoloiden lisäksi paikallinen oluttehdas myi kesäasukkaille tuotteitaan koreittain.[9] Vuonna 1913 pelkästään Terijoen ja Kellomäen kylissä oli 380 liikkeenharjoittajaa.[4] Osa venäläisistä jäi seudulle myös talvikaudeksi, ja heitä varten perustettiin oma venäjänkielinen koulu sekä rakennettiin ortodoksinen kirkko. Ensimmäinen kirkko paloi 1907. Vuonna 1913 valmistunut uusi kirkko oli Suomen suurin ortodoksinen kirkkorakennus.[9]
Venäläisen huvila-asutuksen huippuvuosina 1910-luvun alussa kesäasukkaiden määrä oli jopa 60 000.[1] Suomen suuriruhtinaskunnan suurimmassa kaupungissa Helsingissä oli tuolloin hieman yli 100 000 asukasta.[10] Neljäkymmentä junaa kuljetti päivittäin matkustajia Terijoen ja Pietarin välillä.[1] Terijoen rautatieaseman lisäksi huvilayhdyskunnan asukkaita palveli parhaimmillaan myös viisi muuta parinkymmenen kilometrin matkalla ollutta asemaa.[11] Hevosajureita Terijoella toimi yli 500, joiden lisäksi seudulla liikennöi myös linja-autoja.[1] Vuonna 1911 Terijokea yritettiin keisari Nikolai II:n määräyksestä liittää Pietarin kuvernementtiin, mutta suomalaisten vastustuksen vuoksi se pysyi osana Suomen suuriruhtinaskuntaa.[12] Sen sijaan samana vuonna perustettiin itsenäinen Terijoen kunta, johon kuuluivat aluksi vain Terijoen ja Kellomäen kylät.[4]
Huvilaelämä tulee päätökseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen maailmansota syttyi heinäkuussa 1914, ja sen vaikutukset näkyivät nopeasti myös Terijoella. Kronstadtin, Yhinmäen ja Inon merilinnoitukset sijaitsivat lähistöllä, minkä vuoksi osa kesänviettäjistä pelkäsi meritaistelujen alkamista ja pakeni takaisin Pietariin. Vieraita saapui myös sotavuosina, mutta heidän määränsä oli kuitenkin huomattavasti vähentynyt. Myös sodan aiheuttama elintarvikepula vaikutti kesäasukkaiden elämään. Lopullisesti Terijoen venäläinen huvilakausi tuli päätökseen vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäistymistä seuranneen rajan sulkemisen myötä. Terijoelle jäi enää vajaat 1 500 seudulla vakinaisesti asunutta venäläistä, joiden joukossa oli myös joitakin Neuvosto-Venäjältä paenneita.[13] Suomen sisällissodan loppuvaiheessa huhtikuussa 1918 valkoiset teloittivat mahdollisesti jopa yli 200 Terijoen venäläistä.[14]
Suomalainen matkailutoiminta käynnistyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen suomalainen huvila-asutus käynnistyi vasta muutamaa vuotta Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan päättymisen jälkeen. Vuonna 1922 sanomalehdissä alkoi olla kirjoituksia, joissa suomalaista porvaristoa kehotettiin matkustamaan kesänviettoon Terijoelle Viron tai muiden ulkomaisten rantalomakohteiden sijaan. Terijoen matkailua edistämään perustettiin erityinen toimikunta, joka laati lehtikirjoituksia, otti selvää asuttavassa kunnossa olevista huviloista ja ryhtyi välittämään niitä vuokraajille. Yksi toimikunnan näkyvimmistä hahmoista oli kunnallispoliitikko ja toimittaja Mikko Uotinen. Matkailutoiminta pääsikin lopulta uudelleen käyntiin kesällä 1923. Samana kesänä Terijoella järjestettiin muun muassa suuret laulujuhlat, joissa vieraili myös tasavallan presidentti Kyösti Kallio. Matkailutoimikunnan merkittävin yksittäinen päätös oli kesäkuussa 1924 avatun Terijoen merikylpylän perustaminen.[2]
Vuonna 1939 Terijoella oli noin 8 000 vakituista asukasta, mutta kesäisin tilapäinen asukasmäärä oli jopa kymmenkertainen. Paikkakunnan asukkaat edustivat ainakin 27:ää eri kansallisuutta.[15]
Toisen maailmansodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomalaiset asukkaat evakuoitiin Terijoelta toisen maailmansodan aikana. Sotien jälkeen alueelle asutettiin ihmisiä Neuvostoliiton muista osista.
Neuvostoaikana Terijoen matkailutoimintaa alettiin kehittää uudelleen ja tämä on jatkunut myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Nykyisin alueella on varakkaiden pietarilaisten luksushuviloita ja useita suurhotelleja. Myös monet vanhoista huviloista ovat säilyneet nykypäiviin.[15]
Tunnettuja asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen alueella vietti kesiään myös lukuisia tunnettuja henkilöitä. Heitä olivat muun muassa Kuokkalassa huvilan omistanut taidemaalari Ilja Repin,[4] säveltäjä Anton Arenski,[16] sotaministeri Aleksei Kuropatkin[11] ja professori Mihail Herzenstein, jonka äärioikeistolainen Mustat sotniat -järjestö murhasi kesähuvilallaan heinäkuussa 1906.[17] Repinin Penaty-niminen huvila on remontoitu alkuperäiseen asuunsa ja toimii kotimuseona.[18] Venäläisten lisäksi Terijoelta omisti huvilan muun muassa ruotsalainen liikemies Alfred Nobel.[11] 1930-luvulla Kuokkalassa asui taiteilijapariskunta Tito ja Ina Colliander, joiden Villa Golicke -huvilasta muodostui aikakauden suomenruotsalaisten modernistien kokoontumispaikka.[19]
1900-luvun alkuvuosina Terijoella majaili myös lukuisia venäläisiä vallankumouksellisia. Tunnetuin oli Villa Vasa -nimisessä huvilassa vuosina 1906–1907 asunut Vladimir Lenin, joka Kuokkalasta käsin johti bolševikkien toimintaa.[12] Kuuluisa on myös myöhemmin Terijoen upseerikerhona tunnettu Novikovin huvila, joka talvisodan aikana toimi Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen kokoontumispaikkana.[20]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Terijoen huvilaelämän vaiheet / Terijoen Merikylpylä 5-vuotias, Terijoen Kirjapaino Oy, 1929. Teoksen verkkoversio[vanhentunut linkki]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 33–37.
- ↑ a b Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 48–50.
- ↑ Terijoki – Suomen Riviera terijoki.fi. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ a b c d Terijoki Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ Upeat Terijoen huvilat 5.9.2014. Meidän Talo. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 5, 13–14, 47.
- ↑ a b Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 9–18.
- ↑ Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 21.
- ↑ a b c d Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 23–31.
- ↑ Helsingin asukasluku ylittää 100 000 henkeä Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ a b c Koho, Kari: Pietarin rata ja Terijoen rautatieasemat 1870-1939 Terijoki-seura ry. Arkistoitu 30.1.2016. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ a b Lähteenmäki, Maria: Maailmojen rajalla – Kannaksen rajamaa ja poliittiset murtumat 1911–1944, s. 69. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 2009. ISBN 978-952-22208-6-8.
- ↑ Terijoen huvilaelämän vaiheet, s. 39–41, 47.
- ↑ Westerlund, Lars: Venäläissurmat Suomessa 1914-22. Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22, s. 196. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004. ISBN 952-5354-45-8.
- ↑ a b Markus Lehtipuu: Kannas – Suomalainen matkaopas, s. 301–313. Suomalainen Matkaopas Finnish Guidebooks Oy, Helsinki 2006.
- ↑ Anton Arensky Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ Marttinen, Jukka: Mihail Herzenstein, poliittisen terrorin uhri Terijoki-seura ry. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ Penaty Estate Museum of Ilya Repin Pietarin kaupunki. Viitattu 27.10.2015.
- ↑ Golicke hotas av rivning 7.7.2007. Hufvudstatdsbladet. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 28.10.2015.
- ↑ Terijoki Suomen Sotahistoriallinen Seura ry. Viitattu 27.10.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]