Sergei Rahmaninov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sergei Vasiljevitš Rahmaninov.

Sergei Vasiljevitš Rahmaninov (ven. Сергей Васильевич Рахманинов; 1. huhtikuuta (J: 20. maaliskuuta) 1873 Semjonovo, Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta28. maaliskuuta 1943 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) oli venäläinen säveltäjä, pianotaiteilija ja kapellimestari. Säveltäjänä Rahmaninov oli myöhäisromanttisen tyylisuunnan merkittävimpiä edustajia, ja pianistina hän lukeutuu 1900-luvun alkupuolen suurimpiin. Rahmaninovin pääteoksia ovat hänen neljä pianokonserttoaan, vigiliansa ja kolme sinfoniaansa. Hänen toinen ja kolmas pianokonserttonsa kuuluvat 1900-luvun taidemusiikin suosituimpiin teoksiin. Rahmaninovin musiikilliset vaikutteet ovat hyvin venäläisiä, ja hänen musiikissaan kuuluu selvästi hänen nuoruudenihanteensa Pjotr Tšaikovskin vaikutus.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sergei Rahmaninov syntyi 1. huhtikuuta 1873 Semjonovon kartanossa nykyisen Zalutšjen kunnan alueella. Hänen perheensä kuului isän puolelta vanhaan aatelissukuun.

Rahmaninov aloitti pianonsoiton nelivuotiaana äitinsä opastuksella. Myöhemmin häntä opetti pianisti Anna Ornatskaja aina siihen asti, kun Rahmaninovin perhe muutti Pietariin. Siellä hän jatkoi opintojaan Pietarin konservatoriossa professoreiden Demjanski ja Saketti johdolla. Pietarista Rahmaninov siirtyi vuonna 1885 opiskelemaan Moskovan konservatorioon, jossa hän opiskeli sekä pianonsoittoa että säveltämistä Anton Arenskin johdolla.

Sergei Rahmaninov suoritti pianonsoiton loppututkintonsa Moskovan konservatoriossa vuonna 1891. Sävellysloppututkinto valmistui erinomaisin arvosanoin vuotta myöhemmin – samana vuonna, kun hän sai valmiiksi erittäin suositun cis-molli-preludinsa. Lopputyönään Rahmaninov sävelsi yksinäytöksisen oopperan Aleko, joka esitettiin ensi kerran Moskovan Bolšoi-teatterissa vuonna 1893.

Konstantin Somov: Sergei Rahmaninov (1925). Tretjakovin galleria.

Rahmanovin säveltäjänura ei kuitenkaan alkanut helposti. Ensimmäisen sinfonian (1895) ja pianokonserton vastaanotto oli nuiva. Säveltäjä ja kapellimestari Aleksandr Glazunov johti ensimmäisen sinfonian ilmeisesti humalassa, mikä saattoi vaikuttaa yleisön reaktioon. Leo Tolstoi puolestaan haukkui hänen musiikkinsa, koska ei sietänyt emotionaalista ilmaisua; säveltäjä-kriitikko César Cui vertasi sinfoniaa Egyptin kymmeneen vitsaukseen. Takaiskusta masentuneena Rahmaninov ei kyennyt säveltämään juuri lainkaan seuraavan neljän vuoden aikana. Hän sai kuitenkin apua psykiatri Nikolai Dahlilta (1860–1939), jonka ansiosta hän katsoi saaneensa voimia toisen pianokonserttonsa säveltämiseen (1901). Kyseisestä teoksesta, joka on omistettu Dahlille, tulikin yksi kaikkien aikojen suosituimmista konsertoista.

Rahmaninov muutti kotimaastaan Venäjän vallankumouksen aikana, eikä palannut enää koskaan pysyvästi kotimaahansa asumaan. Hänen vuoden 1915 Vigiliansa (tai "Vesperit"), jota säveltäjä itse piti pääteoksenaan, on nähty vertauskuvaksi erään historiallisen aikakauden päätökselle. Myöhemmin Rahmaninov asui enimmäkseen Yhdysvalloissa. Hän oli matkustanut perheineen ensin kelkalla Pietarista Helsinkiin 22. joulukuuta 1917 ja sieltä laivalla Tukholmaan, josta he muuttivat myöhemmin Tanskaan. Lopulta he lähtivät kymmenenpäiväiselle merimatkalle Oslosta New Yorkiin.

Yhdysvalloissa Rahmaninov joutui elättämään itseään ensi sijassa pianistina, ja siksi hänen sävellyksiensä määrä vuoden 1917 jälkeen on varsin suppea (vain 6 julkaistua teosta). Rahmaninov sairastui kesken erään konserttikiertueen talvella 1943, jolloin hänellä todettiin melanooma. Viimeisessä konsertissaan helmikuussa 1943 Rahmaninov esitti enteikkäästi Frédéric Chopinin pianosonaatin nro 2 b-molli op. 35, joka sisältää kuuluisan surumarssin. Rahmaninov kuoli 28. maaliskuuta 1943 Beverly Hillsissä, Kaliforniassa, ja hänet on haudattu Kensicon hautausmaalle, joka sijaitsee Valhallassa, New Yorkin osavaltiossa.

Rahmaninovin hauta

Rahmaninov siteerasi joskus teoksissaan 1200-luvulta peräisin olevaa Tommaso da Celanon säveltämää Dies irae -hymnin melodiaa. Esimerkkejä tästä ovat hänen toinen sinfoniansa, jossa Dies irae -melodia toimii kontrastina nouseville melodioille, sekä Rapsodia Paganinin teemasta.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellinen teosluettelo, jossa on myös venäjänkieliset nimenmuodot kyrillisin kirjaimin - Heikki Poroila: Yhtenäistetty Sergei Rahmaninov

Orkesterimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aleko (1892)
  • Skupoi rytsar op. 24 (1904)
  • Fransesca da Rimini op. 25 (1904)

Pianomusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morceaux de Fantasie op. 3 (1892). Sisältää mm. kuuluisan cis-molli-preludin.
  • Moments Musicaux op. 16 (1896)
  • Muunelmia Chopinin teemasta op. 22 (1903)
  • 10 preludia op. 23 (1903)
  • Sonaatti nro 1 d-molli (1907)
  • 13 preludia op. 32 (1910)
  • Etudes-Tableaux op. 33 (1911)
  • Sonaatti nro 2 b-molli op. 36 (1913, uusittu 1931)
  • Études-tableaux op. 39 (1917)
  • Muunnelmia Corellin teemasta op. 42 (1931)

Kamarimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Trio Élégiaque d-molli op. 9 (1893, uusittu versio 1907)
  • Sonaatti sellolle ja pianolle g-molli op. 19 (1901)

Kuoroteoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liturgia op. 31 (1910)
  • Kellot, runoelma orkesterille, kuorolle ja solisteille op. 35 (1913)
  • Vigilia op. 37 (1915)

Lisäksi lukuisia lauluja pianon säestyksellä (mm. "Vokaliisi" op. 34), useita pienempiä pianokappaleita ja sovituksia pianolle muiden säveltäjien teoksista.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]