Venäläinen kirjallisuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Venäjällä kirjallisuus on ollut pitkään yksi tärkeimmistä ja arvostetuimmista kulttuurin osa-alueista. 1800-luvulle asti Venäjällä tehtiin hyvin vähän jos lainkaan kansainvälisesti luettua kirjallisuutta. 1800-luvulla Venäjän kirjallisuus läpikävi kultakauden, joka alkoi runoilija Aleksandr Puškinista ja huipentui suuriin proosakirjailijoihin Leo Tolstoihin ja Fjodor Dostojevskiin. Neuvostovallan rajoituksista huolimatta muiden muassa Mihail Bulgakov, Aleksandr Solženitsyn ja Boris Pasternak kirjoittivat maailmanlaajuista huomiota saanutta kirjallisuutta 1900-luvulla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvulla Venäjällä tapahtui suuri uudistus, jonka yhteydessä myös aakkoset uusittiin. Kansankielen käyttö kirjallisuudessa yleistyi, eikä sitä pidetty enää paheksuttavana. Yleinen venäläinen kirjallisuus dogmaattisena järjestelmänä alkoi muotoutua Dimitrie Cantemirin, Vasili Trediakovskin ja Mihail Lomonosovin myötä.

Myöhemmin myös romantiikka nosti esille Aleksandr Puškinin ja Vasili Žukovskin kaltaisia nimiä. Tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluivat tuolloin Nikolai Gogol ja Ivan Turgenev sekä myöhemmin etenkin Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi. Vuosisadan vaihteessa ja 1900-luvun alussa Anton Tšehovin novellit ja Anna Ahmatovan runous edustavat ehkä viimeisiä klassisen, vanhan venäläisen kirjallisuuden saavutuksia.

1930-luvulla Stalinin noustessa valtaan sosialistisesta realismista tuli Andrei Ždanovin johdolla ainoa virallisesti hyväksytty suuntaus. Sen toteutumista valvoi Neuvostoliiton kirjailijaliitto. Maksim Gorkia pidettiin sosialistisen realismin arkkityyppinä. Hänen lisäkseen Nobel-palkittu Mihail Šolohov, Aleksei Tolstoi ja Vladimir Majakovski nousivat neuvostokirjallisuudessa suuriksi nimiksi. Klassikoksi nousi Nikolai Ostrovskin romaani Kuinka teräs karkaistui (1932), joka on filmattu neljään kertaan.

Kirjallisuutta julkaistiin etenkin niin sanotuissa "paksuissa lehdissä" Novyi Mir ja Literaturnaja gazeta.

Jotkut kirjailijat, kuten Mihail Bulgakov, Boris Pasternak, Andrei Platonov, noudattivat perinteistä venäläistä kirjallisuustraditiota ja kirjoittivat ”pöytälaatikkoon” vailla toivoa teostensa julkaisemista elinaikanaan. Venäläisiä emigranttikirjailijoita ulkomailla edustivat muun muassa Nobel-palkittu Ivan Bunin, Vladimir Nabokov ja G. I. Gurdjieff.

Toisen maailmansodan jälkeen sotakokemukset ja sotakirjallisuus nousivat suosituiksi, esimerkiksi Aleksandr Fadejevin ja Boris Vasiljevin kertomina.

Stalinin jälkeinen käännekohta oli, kun Aleksandr Solženitsynin vankileirikokemuksista kertova Ivan Denisovitšin päivä ilmestyi Hruštšovin suojasään aikaan 1962 (suojasää sai nimensä Ilja Ehrenburgin romaanista). Solženitsyn joutui myöhemmin mielipiteidensä vuoksi vaikeuksiin, ja hän joutui lähtemään maapakoon 1974 sen jälkeen, kun hänen teoksensa Gulag: Vankileirien saaristo oli julkaistu Pariisissa.

Neuvostoliitossa oli vilkas tieteiskirjallisuusperinne, johon aluksi saatiin vaikutteita anglosaksisesta maailman ja myöhemmin muun muassa maan avaruusohjelmasta. Scifiä kirjoittivat esimerkiksi Arkadi ja Boris Strugatski (Stalker), Aleksandr Beljajev (Amfibi), A. N. Tolstoi (Aelita), Ivan Jefremov (Andromedan tähtisumu) ja Aleksandr Kazantsev.

Vuoden 1991 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton hajottua Venäjän maineikkaimmiksi kirjailijoiksi ovat nousseet Vladimir Sorokin, Viktor Jerofejev ja Viktor Pelevin. Boris Akunin on kerännyt mainetta dekkareistaan.

Vuonna 1992 perustettu Booker-Open Russia Literary Prize -palkinto on kohonnut maan merkittävämmäksi kirjallisuuspalkinnoksi.

Kirjallisuusanalyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisestä kirjallisuusanalyysista ja kulttuurintutkimuksen eri koulukunnista nykyaikaiselle kirjallisuudentutkimukselle ehkä tärkein oli 1910–1930 vaikuttanut formalismi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ben Hellman (toim.): Puškinista Peleviniin. Venäläisen kaunokirjallisuuden suomennosten bibliografia 1876–2007. Helsinki: Slavistiikan ja baltologian laitos, Helsingin yliopisto, 2008. ISBN 978-952-10-5036-7.
  • Anna Ljunggren & Kristina Rotkirch (toim.): Sata makkaralaatua ja yksi idea. 11 venäläistä kirjailijaa kertoo. (Odinnadcat’ besed o sovremennoj russkoj proze, 2009.) Suomentanut Kirsti Era. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0515-0.
  • Kirsti Ekonen & Sanna Turoma (toim.): Venäläisen kirjallisuuden historia. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.
  • Ben Hellman, Johan Kjellgren: Suomen venäjänkielisen kirjallisuuden bibliografia 1813-1972. Helsingin yliopiston kirjasto, 1988. ISBN 951-45-4631-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]