Nadežda Sohanskaja
Nadežda Stepanovna Sohanskaja, (ven. Наде́жда Степа́новна Соханская) kirjailijanimi Kohanovskaja (ven. Кохановская), (17. helmikuuta (J: 1. maaliskuuta) 1823 Veselin tila, Železnogorskin alue, Kurskin kuvernementti Venäjän keisarikunta – 3. joulukuuta (J: 15. joulukuuta) 1884 Makarovkan tila, Izjumin piiri, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija.[1][2][3][4]
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nadežda Sohanskaja syntyi aatelisperheeseen. Hänen isänsä oli ratsuväen kapteeni, joka kuoli varhain ja jätti vaimonsa ja kolme lastaan taloudelliseen ahdinkoon. Hän sai koulutuksensa sisäoppilaitoksessa Harkovin instituutissa 9-17-vuotiaana, jossa hän menestyi opinnoissaan erinomaisesti vaikka elämä köyhälle tytölle oli kovaa ja vailla iloa. Perheen vähäiset varat käytettiin kokonaan kahden veljen kasvattamiseen ja hemmotteluun, eikä ilmeisesti rumaan ja vailla viehätysvoimaa olevaan tyttöön.[5]
Hän ei löytänyt tavoitteilleen sopivaa työtä, ja vain uskonto antoi hänelle toivoa.[4] Valmistuttuaan instituutista hän asui perheensä arolla sijaitsevalla tilalla Makarovkassa Izjumin piirissä, jossa hän myöhemmin kuoli.[5]
Nadežda Sohanskaja oli syntyjään ukrainalainen ja vietti suuren osan elämästään Harkovassa, josta käsin hän julkaisi kertomuksiaan ja kirjoituksiaan pääkaupungin kirjallisuuslehdissä.[2] Hän oli ilmeisesti naimaton eikä hänellä ollut lapsia, koska tästä ei ole mitään mainintoja elämäkertatiedoissa.
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sohanskajan ensimmäiset teokset luotiin edesmenneen isän vanhojen yritysraporttien kääntöpuolelle. Sohanskaja lähetti vuonna 1846 tarinan "Kreivitär D***" (ven. Графиня Д***, Sovremennik -lehteä toimittaneelle kirjallisuuskriitikko Pjotr Pletnjoville. Tämä ei julkaissut tarinaa, jonka tyyliä piti liian ranskalaisena ja neuvoi Sohanskajaa kirjoittamaan omasta elämästään. Tarina julkaistiin Otetšestvennyje zapiski (ven. Отечественных записках, 'Isänmaallisia muistiinpanoja') aikakauslehdessä vuonna 1848. Hänen tyylinsä kehittyi ja 1850-luvulla hän julkaisi monia tarinoita paikallisesta elämästä.[4] Tarinat sijoittuvat alueelle, jossa hän asui Ukrainassa ja sisältävät paikallista kulttuuria ja historiaa.[1]
Nadežda Sohanskaja jatkoi kirjoittamista koko elämänsä. Hänen vuosina 1847-1848 kirjoitettu laaja omaelämäkertansa, jossa hän käsitteli muuan muassa yksinäisyyden psykologiaa, julkaistiin sen sisältämien liian henkilökohtaisiksi katsottujen tietojen vuoksi vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1896. Pjotr Pletnjov piti sitä loistavana arviossaan (Russkoje obozrenije, ven. Русское обозрение, 1896, № 6—12) ja oli antanut sen jo paljon aiemmin luettavaksi Vasili Žukovskille ja keisarinna Maria Aleksandrovnalle. Sohanskaja oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa Pletnjovin kanssa koko elämänsä. Hän pääsi vierailemaan Pietarissa taloudellisten vaikeuksien vuoksi vasta vuonna 1862, jolloin hän tapasi vihdoin Pletnjovin ja hänet esiteltiin myös keisarinnalle.[1]
Hän oli tuottelias prosaisti, joka on verrattu Nikolai Gogoliin ja Nikolai Leskoviin. Sohanskajan varhainen kertomus Sosedi (ven. Соседи, Naapurit, 1850) lainaa Gogolin Riidan juonitilanteen mutta muuttaa hupaisat naapurukset naisiksi. Vuosikymmenen lopulla Sohanskaja julkaisi kaksi kertomusta, Posle obeda v gostjab (ven. После обеда в гостях, Vierailu päivällisen jälkeen, 1858) sekä Iz provintsialnoi gallerei portretov (ven. Из провинциальной галереи портретов, Maalaishenkilögalleria, 1859), jotka otettiin suosiollisesti vastaan kaikissa kirjallisissa leireissä. Edellinen on kahden naisen keskustelussa avautuva tarina naisen elämästä maaseutukaupungissa.[2]
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sohanskajan kertomukset kiinnittivät muun muassa Ivan ja Konstantin Aksakovinin huomion ja Sohanskajan ajattelu sekä kirjallinen toiminta kehittyi slavofiiliaatteen suuntaan.[2] Hänen tarinoissaan näkyy nöyryyden teema, jota slavofiilit arvostivat. Vaikka hän kuvasi teoksissaan perheensisäistä despotismia, tyranniaa ja voimakkaita kaunoja, hän ei pitänyt näitä paheksuttavina vaan vääryyttä kärsinyt syyllisti itsensä ja antoi anteeksi. Hänen proosaansa on käytetty lukioiden kirjallisuuden opetukseen.[6]
Nadežda Sohanskajan vuonna 1861 julkaistu kertomuskokelma jäi Ivan Turgenevin Isien ja lasten sekä sitä seuranneen nihilistikohun varjoon. Vuonna 1863 hän julkaisi vielä kaksiosaisen kokoelmateoksen, mutta hänen uransa hiipui vähitellen ja hän kuoli vuonna 1884 Pietarin kirjallisuuspiirien unohtamana.[2]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Sokhanskaia, Nadezhda (1823–1884), "Sokhanskaia, Nadezhda (1823–1884)", Dictionary of Women Worldwide: 25,000 Women Through the Ages. Encyclopedia.com. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia. Luku 3. Realismin huippukausi. Kirjallisuus radikalisoituu. Ss. 297-298. 2015. 2 painos. Gaudeamus. ISBN 9789524953450.
- ↑ Brockhaus-Efronin ensyklopedinen sanakirja venäläisistä kirjailijoista rulex.ru.
- ↑ a b c Ledkovskai͡a-Astman, Marina & Rosenthal, Charlotte & Fleming Zirin, Mary: Dictionary of Russian Women Writers, s. 613-. Greenwood Publishing Group, 1994. ISBN 978-0-313-26265-4.
- ↑ a b Венгеров, С. А. / Vengerov, S. A.: Соханская, Надежда Степановна. Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона : в 86 т. (82 т. и 4 доп.). Т. 31 / Sohanskaja, Nadezda Stepanovna. Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron: 86 osassa (82 osaa ja 4 lisäosaa). Osa 31, s. 11-12. СПб. / Sankt Peterburg, 1890-1907. Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)
- ↑ Буханцова, Н. В. (Под общ. ред. Горошникова, B. B.) / Bukhantsova, N. V. (toim.) Goroshnikova, V. V.: Знаменитые земляки. Кохановская. (Библиотека белгородской семьи) / Kuuluisia maanmiehiä. Kokhanovskaja. (Belgorod-suvun kirjasto). Рыбинск / Rybinsk: Медиарост / Mediarost, 2018. ISBN 978-5-906070-62-3, 978-5-906071-07-1, 9-785906-071071. Teoksen verkkoversio.
| ||||||||||||||
