Nadežda Durova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nadežda Durova

Nadežda Andrejevna Durova (ven. Наде́жда Андре́евна Ду́рова, 17. syyskuuta 1783 Kiova2. huhtikuuta 1866 Jelabuga) oli Venäjän ensimmäinen naisupseeri. Hän toimi myös kirjailijana.[1]

Nadežda Durova syntyi ratsuväen upseerin perheeseen. Hänen äitinsä oli pettynyt siitä, ettei saanut poikaa, ja antoi tyttärensä husaarin kasvatettavaksi. Durova meni 18-vuotiaana sarapulilaisen virkamiehen kanssa naimisiin ja synnytti lapsen, mutta palasi muutaman vuoden päästä vanhempiensa luokse.[1] Vuonna 1806 hän karkasi kotoa ja liittyi kasakkarykmenttiin tilanomistajan pojan Aleksandr Durovin nimellä. Vuonna 1807 hän värväytyi Aleksandr Sokolovin nimellä ulaanirykmenttiin ja osallistui Preussin sotaretkeen, josta hänet palkittiin Pyhän Yrjön ristillä.[2] Durova kirjoitti Preussista isälleen, joka lähetti Aleksanteri I:lle pyynnön etsiä tyttärensä[1]. Keisari kutsui Durovan Pietariin ja ylensi hänet upseeriksi[2]. Samalla Durovalle annettiin nimi Aleksandr Andrejevitš Aleksandrov, jota hän kantoi lopun ikäänsä[1].

Durova osallistui vuoden 1812 isänmaalliseen sotaan, haavoittui Borodinon taistelussa ja palveli sen jälkeen Mihail Kutuzovin lähettinä. Hän osallistui myös vuosien 1813–1814 sotaretkiin ja sai rohkeudestaan useita ansiomerkkejä. Durova erosi armeijan palveluksesta aliratsumestarina vuonna 1816. Sen jälkeen Durova asui muutaman vuoden setänsä luona Pietarissa ja muutti sitten Jelabugaan, jossa hän ”tekemisen puutteessa” ryhtyi kirjoittamaan muistelmiaan.[1]

Durovan muistelmat Kavalerist-devitsa (”Ratsumiestyttö”) ilmestyivät vuodesta 1836 lähtien Sovremennik-lehdessä ja myöhemmin erillisinä kirjoina. Hän kirjoitti myös romanttisia kertomuksia, jotka pian unohdettiin.[2] Vuonna 1842 ilmestyi ensimmäinen hänelle omistettu kirja, mutta sen sankari kuoli lopulta unohdettuna Jelabugassa. Elämänsä aikana hän oli rajojen rikkoja: pukeutui miesten vaatteisiin, leikkasi hiuksensa lyhyiksi, poltti tupakkaa ja käytti itsestään maskuliinimuotoja. Durova myös haudattiin testamenttinsa mukaisesti miesten puvussa sotilaallisin kunnianosoituksin.[1] Myöhemmin hänestä on tehty romaaneja, näytelmä, ooppera ja Eldar Rjazanovin elokuva Husaarit (Gusarskaja ballada, 1962)[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 6.1.2016.
  2. a b c d Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 6.1.2016.