Mihail Kutuzov
Mihail Illarionovitš Goleništšev Kutuzov (ven. Михаи́л Илларио́нович Голени́щев-Куту́зов, 16. syyskuuta (J: 5. syyskuuta) 1745 Pietari – 28. huhtikuuta (J: 16. huhtikuuta) 1813 Bolesławiec) oli venäläinen ruhtinas ja sotamarsalkka. Kutuzovia pidettiin generalissimus Aleksandr Suvorovin jälkeen toiseksi maineikkaimpana upseerina Venäjän keisarikunnassa.[1]
Kutuzov aloitti opinnot sotilasinsinöörikoulussa 12-vuotiaana. Hänestä tuli korpraali 14-vuotiaana.[1]
Kutuzov osallistui Puolan (1764-1769) ja Turkin sotiin (1770-1774 ja 1787-1791).[1] Kutuzov haavoittui useasti ja menetti oikean silmän.[1]
Kutuzov oppi sotilasstrategioista ja -taktiikoista kenraali Suvorovilta, kun hän palveli Krimillä.[1]
Kutuzov ylennettiin everstiksi vuonna 1777, kenraalimajuriksi vuonna 1784 ja jalkaväenkenraaliksi vuonna 1798.[1][2]
Hän toimi Venäjän suurlähettiläänä Konstantinopolissa vuosina 1792-1794.[2] Kutuzov neuvotteli lukuisia ulkopoliittisia ja kauppapoliittisia etuja Venäjälle.[2]
Kutuzov johti Venäjän joukkoja Vanhassa Suomessa vuosina 1795-1796.[2] Hän harjoitti diplomaattitehtäviä Ruotsin ja Preussin suuntaan.[2]
Kutuzov jäi eläkkeelle vuonna 1802. Keisari Aleksanteri I tarvitsi hänen apuaan Napoleonin joukkoja vastaan, jonka takia Kutuzov palasi armeijan palvelukseen vuonna 1805.[1]
Keisari Aleksanteri I ei hyväksynyt Kutuzovin sotasuunnitelmia Ranskan joukkoja vastaan.[1] Aleksanteri I otti armeijan johtamisen itselleen, joka johti tappioon Austerlitzissa vuonna 1805.[1]
Kutuzov toimi Kiovan ja Liettuan sotilaskuvernööreinä.[2]
Kutuzov voitti taistelun Ottomaanien imperiumia vastaan vuonna 1811, joka johti Bukarestin sopimuksen syntymiseen vuonna 1812.[2]
Napoleon hyökkäsi Venäjälle kesäkuussa 1812.[1] Aleksanteri I ylensi Kutuzovin Venäjän armeijan komentajaksi ja ruhtinaaksi.[1] Kutuzov joukkoineen koki tasaväkisen taistelun Borodinossa.[3][1] Napoleonin joukot pääsivät etenemään kohti Moskovaa ja miehittivät kaupungin.[1] Kutuzov vetäytyi armeijan kanssa Moskovan eteläpuolelle.[1]
Ranskalaisten peräännyttyä Moskovasta, Kutuzov seurasi joukkojensa kanssa Napoleonin joukkoja ja saavutti voiton Ranskan joukoista Smolenskissa vuonna 1812.[3] Kutuzovin joukot ryhtyivät seuraamaan Ranskan perääntyvää armeijaa.[3] Kutuzovin joukot vapauttivat miehitettyjä kaupunkeja Puolassa ja Preussissa.[2]
Kutuzov menehtyi sairauteen Puolassa vuonna 1813.[1] Hänet haudattiin Kazanin katedraaliin Pietarissa.[4] Suomen suuriruhtinaskunnan Viipurin rykmentti osallistui Kutuzovin suruparaatiin, jota komensi suomalainen majuri Berndt Jonas Aminoff.[4]
Napoleonin joukkojen kukistaminen Smolenskissa nosti Kutuzovin sotasankarin asemaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Mikhail Kutuzov | Russian military commander | Britannica www.britannica.com. Viitattu 27.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Birthday anniversary of Russian commander, Field Marshal General Mikhail Kutuzov Presidential Library. Viitattu 27.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Kaisu-Maija Nenonen ja Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja. WSOY 1998. Hakusana "Kutuzov, Mihail", s. 927.
- ↑ a b Ekman, Torsten: Suomen kaarti 1812–1905 (suom. Martti Ahti). Schildts, 2006.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mihail Kutuzov Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||
.svg)
| ||||||||||||||||||
