Kornei Tšukovski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilja Repinin vuonna 1910 maalaama Kornei Tšukovskin muotokuva.

Kornei Ivanovitš Tšukovski (ven. Корне́й Ива́нович Чуко́вский, oikealta nimeltään Nikolai Vasiljevitš Korneitšukov, Никола́й Васильевич Корнейчуко́в; 31. maaliskuuta 1882 Pietari28. lokakuuta 1969 Kuntsevon huvilakaupunki Moskovassa) oli neuvostovenäläinen kirjailija ja kirjallisuudentutkija.

Isän jätettyä perheen Kornei Tšukovski vietti lapsuutensa äitinsä luona Odessassa[1]. Hän opiskeli Odessan ja Nikolajevin lukioissa[2] ja työskenteli vuodesta 1901 lähtien Odesskije novosti -lehdessä[1]. Vuosina 1903–1905 hän oli lehden kirjeenvaihtajana Lontoossa[2] ja opiskeli englantilaista kirjallisuutta. Palattuaan Pietariin vuonna 1905 Tšukovski toimi kirjallisuuskriitikkona ja julkaisi satiirista viikkolehteä Signal, jonka viranomaiset pian kielsivät. Vuosien 1905–1907 vallankumoustapahtumien jälkeen hän työskenteli liberaalissa lehdistössä ja kirjoitti tarkkapiirteisiä ja teräväsanaisia kirjailija-arvioita, jotka sittemmin ilmestyivät erillisinä kirjoina.[1]

Vuosina 1912–1917 Tšukovski asui Terijoen Kuokkalassa,[2] jossa hän seurusteli monien venäläisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Myöhemmin hän kirjoitti tapaamisistaan useita muistelmateoksia.[1] Tuon ajan dokumentti, käsinkirjoitettu almanakka Tšukokkala ilmestyi vuonna 1979[3]. Kirjallisuustieteilijänä Tšukovski erikoistui Nikolai Nekrasovin tuotantoon. Hän julkaisi Nekrasovista useita artikkelikokoelmia ja tämän kommentoidut kootut runot vuonna 1927. Tšukovskin monivuotisen työn tärkein tulos on kirja Masterstvo Nekrasova (1952), josta hän sai Lenin-palkinnon vuonna 1962. Tšukovski on tutkinut myös muun muassa Anton Tšehovin[1] ja Walt Whitmanin tuotantoa[3].

Vuodesta 1916 lähtien Tšukovski töskenteli Maksim Gorkin perustaman Parus-kustantamon lastenkirjallisuuden osaston johtajana ja kirjoitti myös itse lastenrunoja. Kirjailijan runomuotoisista saduista tunnetuimpia ovat Krokodil (1916), Pesujehu (Moidodyr, 1923), Torakka (Tarakaništše, 1923), Nupipäinen kärpäsläinen (Muha-tsokotuha, 1924), Barmalei (1925) ja Tohtori Kivuton (Aibolit, 1929).[1] Venäläisestä ja englantilaisesta perinteestä vaikutteita ammentaneet terävä-älyiset, vitsikkäät ja mielikuvitusrikkaat runot ovat edelleen hyvin suosittuja, vaikka aikanaan ne saivat osakseen jyrkkää kritiikkiä ideologisesti suuntautuneiden proletaarikirjailijoiden ja pedologien taholta[2]. Näkemyksensä lastenkirjallisuudesta Tšukovski on esittänyt kirjassaan Ot dvuh do pjati, joka ensimmäisen kerran ilmestyi nimellä Malenkije deti vuonna 1928[1].

Vuonna 1918 Tšukovskista tuli Gorkin aloitteesta perustetun Vsemirnaja literatura -kustantamon englanninkielisen osaston johtaja. Hän venäjänsi paljon amerikkalaisten ja englantilaisten kirjailijoiden teoksia ja laati sovituksia lastenkirjallisuuden klassikoista. Käännöstieteellisten tutkimustensa tulokset Tšukovski julkaisi kirjassaan Printsipy hudožestvennogo perevoda (1919), jota hän myöhemmin laajensi nimillä Iskusstvo perevoda (1930, 1936) ja Vysokoje iskusstvo (1941, 1964, 1968). Tšukovski osallistui aktiivisesti kielenkäytöstä 1950-luvulla käytyyn keskusteluun ja puolusti venäjän kielen puhtautta teoksessaan Živoi kak žizn (1962).[1]

Tšukovski sai filologian tohtorin oppiarvon vuonna 1957 ja Oxfordin yliopiston kirjallisuuden kunniatohtorin arvonimen vuonna 1962. Hänen teoksiaan on julkaistu miljoonien kappaleiden painoksina ja käännetty monille vieraille kielille.[1] Tšukovskin lapsia olivat kirjailijat Lidija Tšukovskaja ja Nikolai Tšukovski[2].

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pese ain: kinokuvia lapsille. Suom. J. Virtanen. Leningrad: Kirja, 1935.
  • Raspe, Rudolf Erich. Münchhausenin seikkailut. Lapsia varten uudelleen kertonut K. Tshukovski. Petroskoi: Kirja, 1936.
  • Greenwood, James. Pieni ryysyläinen. Uudelleen kertoneet T. Bogdanovitsh ja K. Tshukovski. Suom. Hilkka Mäkelin. Petroskoi: Kirja, 1936/1937.
  • Aurinkola. Suom. Hilkka Mäkelin. Petroskoi: Kirja, 1937.
  • Nuppipäinen kärpäsläinen. Petroskoi: Kirja, 1937.
  • Telefooni. Petroskoi: Kirja, 1937.
  • Pesujehu. Suom. T. Summanen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
  • Barmalei. Ulla-Liisa Heinon suorasanaisen käännöksen pohjalta riimitellyt Kirsi Kunnas. Helsinki: Weilin + Göös, 1971.
  • Torakka. Ulla-Liisa Heinon suorasanaisen käännöksen pohjalta riimitellyt Kirsi Kunnas. Helsinki: Weilin + Göös, 1972.
  • Tohtori Ai. Suom. Natalia Baschmakoff. Helsinki: Tammi, 1975.
  • Puhelin. Suom. Natalia Baschmakoff. Helsinki: Tammi, 1977.
  • Tohtori Kipula. Suom.: Anita Mitrošin. Helsinki: Kansankulttuuri, 1980.
  • Tohtori Kivuton. Suom. riimitellyt Maila Pylkkönen. Helsinki: Otava, 1981.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 3.1.2016.
  2. a b c d e Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 838–839. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  3. a b Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 3.1.2016.