Osip Senkovski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osip Senkovski. Karl Brjullovin akvarelli 1840-luvun alusta.

Osip Ivanovitš Senkovski (ven. О́сип Ива́нович Сенко́вский, puol. Józef Julian Sękowski; 31. maaliskuuta 1800 Vilnan lähellä – 16. maaliskuuta 1858 Pietari[1]) oli puolalais-venäläinen journalisti, kirjailija ja orientalisti.

Senkovski syntyi puolalaiseen aatelisperheeseen. Hän sai kotikoulutuksen ja opiskeli Vilnan yliopistossa. Vuosina 1818–1821 hän teki laajan opintomatkan Turkkiin ja Lähi-itään. Vuonna 1822 Senkovski nimitettiin Pietarin yliopiston arabialaisen ja turkkilaisen kirjallisuuden professoriksi. Hän aloitti yliopistossa vertailevan kirjallisuudentutkimuksen ja toimi itämaisen kirjallisuuden kääntäjänä.[1]

Senkovski tutustui Pietarissa Faddei Bulgariniin, Nikolai Gretšiin ja Aleksandr Bestuževiin, jotka tukivat hänen kehitystään venäjänkielisenä kirjailijana (siihen saakka hän oli kirjoittanut etupäässä puolaksi). Senkovski laati matkakuvauksia ja itämaisia kertomuksia ja vuonna 1824 hän perusti Pietariin itämaisen kirjapainon. Senkovskin maine tutkijana kasvoi nopeasti ja vuonna 1828 hänet valittiin Pietarin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi. Hän otti suorittaakseen myös poliittisluonteisia hallinnollisia tehtäviä ja työskenteli sensorina.[1]

Vuosina 1830–1835 Senkovski avusti ja toimitti Pietarissa ilmestynyttä puolankielistä humoristista viikkolehteä Bałámut Petersburski. Vuonna 1833 hän otti salanimen Baron Brambeus, jonka alla hän julkaisi venäjänkielisiä humoristisia tapainkuvauksia. Erityisen suosittu oli ironisen kertojahahmon ympärille rakentunut kirja Fantastitšeskije putešestvija Barona Brambeusa (”Paroni Brambeusin mielikuvitukselliset matkat”, 1833), joka sai useita jäljittelijöitä.[1]

Vuodesta 1834 lähtien Senkovski toimitti Biblioteka dlja tštenija -aikakauslehteä, jossa hän pyrki taistelemaan vallankumouksellisia aatteita vastaan. Senkovski piti kaunokirjallisuutta viihteenä ja suuntasi lehtensä laajalle lukijakunnalle, mikä heijastui myös hänen kirjallisuuskritiikissään ja kielenkäytössään. 1830-luvun loppupuolella Senkovski oli yksi Venäjän suosituimmista kirjailijoista, jonka teokset herättivät myös ankaraa kritiikkiä. Senkovskin sivistysharrastuksia ilmensi tietosanakirja Entsiklopeditšeski leksikon (1835–1839), jota hän avusti ja toimitti.[1]

1830-luvun lopulla Senkovski alkoi menettää kiinnostustaan kirjallisuutta ja yliopistoa kohtaan. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1847 ja ryhtyi harrastamaan musiikkia ja valokuvausta. Sensuurin heikennyttyä Nikolai I:n kuoleman jälkeen Senkovski palasi taloutta ja venäläistä identiteettiä koskevilla kirjoituksillaan Syn otetšestva -lehteen vuosina 1856–1858. Ennen kuolemaansa hänellä oli myös uusia lehtihankkeita.[1]

Senkovski oli erikoinen, sulkeutunut luonne, joka yritti ehkä kompensoida alemmuudentunnettaan ironisella suhtautumisella ihmisiin[1]. Hän oli lahjakas ja taitava kirjoittaja, joka ei kuitenkaan myöhemmän arvion mukaan ”luonut kaunokirjallisuudessa mitään kestävää”[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Russkije pisateli. 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 5, s. 572–579. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1999. ISBN 978-5-85270-340-8.
  2. Kratkaja literaturnaja entsiklopedija Fundamentalnaja elektronnaja biblioteka Russkaja literatura i folklor. Viitattu 27.12.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]