Ivan Krylov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Brjullovin maalaama Krylovin muotokuva vuodelta 1839.
Peter Clodt von Jürgensburgin veistämä Krylovin monumentti Pietarin Kesäpuistossa.

Ivan Andrejevitš Krylov (ven. Иван Андреевич Крылов; 13. helmikuuta (J: 2. helmikuuta) 1769 Moskova21. marraskuuta (J: 9. marraskuuta) 1844 Pietari) oli venäläinen satukirjailija. Hän julkaisi ensimmäisen satukokoelmansa vuonna 1809. Krylovin eläinsadut lainaavat usein aiheensa Aisopoksen ja Jean de La Fontainen teoksista.

Moskovassa syntynyt Krylov eli lapsena kurjissa oloissa Orenburgissa ja Tverissä ja pikkupoikana hankki elantonsa kirjurina. Siirryttyään 1782 Pietariin hän pääsi parempiin oloihin ja tuli virkamieheksi. Hän palveli lopulta keisarinnan hovikansliassa, kunnes hän 1790 antautui kokonaan kirjailijatoimeen. Oleskeltuaan 1797–1801 Etelä-Venäjällä ruhtinas Sergei Golitsynin luona ja sen jälkeen pari vuotta tämän kansliapäällikkönä Riiassa hän kuljeskeli eri paikoissa ja tututui Moskovassa silloin kuuluisaan saturunoilijaan Ivan Dmitrijeviin. Tämän neuvosta Krylov, jonka käännökset La Fontainen saturunoista suuresti miellyttivät Dmitrijeviä, siirtyi kokonaan tälle runouden alalle.[1]

Asetuttuaan uudestaan Pietariin Krylov toimi taas virkamiehenä ja vuodesta 1812 Keisarillisen kirjaston hoitajan apulaisena. Krylov aloitti kirjailijauransa varhain. Jo 15-vuotiaana hän kirjoitti näytelmän (oopperan Kahvista ennustava nainen) , teki epäonnistuneita yrityksiä murhenäytelmän alalla (Kleopatra, 1785, Filomele, 1786) ja julkaisi aikakauskirjaa Henkien posti (1789) ja yhdessä Kljusinin kanssa aikakauskirjoja Ivatsoja (1792) ja Pietarin Merkurius (1793) jotenkin vähäisellä menestyksellä. Onnistuneempia olivat hänen huvinäytelmänsä (esimerkiksi Hullu perhe, 1793, Veijari, 1794, Muotiliike, 1806).[1]

Maineensa ja merkityksensä Krylov sai kuitenkin saturunoilijana. Hänen satunsa, joista ensimmäinen kokoelma sisältää 23 runoa, ilmestyi 1809 ja lopullinen, 197 runoa sisältävä laitos, 1843, perustuvat osaksi samoihin aiheisiin, joita aikaisemmat saturunoilijat, varsinkin La Fontaine ovat käyttäneet; suuremman osan on Krylov itse keksinyt. Niiden pääansio ei kuitenkaan ole aiheessa eikä ajan oloihin ja henkilöihin tähdätyssä, usein vanhoillisia taipumuksia ilmaisevassa pilassa, vaan sanonnan osuvuudessa ja kansanomaisesti venäläisessä mehevyydessä, jonka vuoksi Krylov kuuluukin Venäjän suosituimpiin kirjailijoihin.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivan Krylov syntyi Moskovassa, mutta vietti elämänsä ensimmäiset vuodet Orenburgissa ja Tverissä. Hänen ansioitunut upseeri-isänsä kuoli 1779 jättäen perheensä köyhyyteen. Muutama vuosi myöhemmin Krylov muutti äitinsä kanssa Pietariin, jossa he toivoivat saavansa eläkkeen. Krylov sai valtionhallinnosta työpaikan, josta hän äitinsä kuoleman jälkeen luopui vuonna 1788. Krylovin kirjallinen ura alkoi vuonna 1783, jolloin hän myi kirjoittamansa komedian kustantajalle. Hän käytti teoksessaan vaikutteita Molièren, Racinen ja Boileaun teoksista. Todennäköisesti näiden kirjailijoiden teosten vaikutuksesta hän kirjoitti tragedian Philomela, jonka ansiosta hän pääsi Jakov Knjažninin draamapiiriin.

Krylov yritti useita kertoja kirjallisuuslehden perustamista. Kaikki lehdet menestyivät heikosti, mutta ne levittivät sanomaa hänen näytelmistään, ja samaten ne auttoivat häntä saamaan nimeä ja tunnustusta kirjallisuuspiireissä. Neljän vuoden ajan vuosina 1797–1801 Krylov asui ruhtinas Sergei Golitsynin maalaiskartanossa, ja ruhtinaan tultua nimitetyksi Liivinmaan sotilaskuvernööriksi Krylov seurasi häntä sihteerinä. Seuraavista vuosista Krylovin irtisanoutumisen jälkeen tiedetään vähän, mutta yleisesti hänen arvellaan matkustelleen kaupungista toiseen korttipeliharrastuksen vuoksi. Hänen ensimmäinen, 23 tarinaa sisältänyt, satukokoelmansa ilmestyi 1809 sellaisen menestyksen saattelemana, että hän hylkäsi draaman keskittyäkseen satuihin. Uransa lopussa hän oli tehnyt valmiiksi yli 200 satua, joita hän hioi jatkuvasti jokaisen uuden painoksen yhteydessä. Vuosina 1812–1841 hän työskenteli Keisarillisessa lainauskirjastossa aluksi assistenttina, sen jälkeen venäläisen kirjallisuuden osastovastaavana. Työn vähäisen vaativuuden vuoksi hänellä oli aikaa kirjoittamiselle.

Krylov palkittiin kirjailijana jo elinaikanaan. Hänet hyväksyttiin Venäjän tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1811, ja vuonna 1823 sama akatemia lahjoitti hänelle kultamitalin. Vuonna 1838 hänelle järjestettiin keisarillisen suojeluksen alainen juhla hänen ensimmäisen julkaisunsa muistoksi, ja keisari myönsi hänelle runsaan eläkkeen.

Kerrontatyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krylovin kuollessa 1844 hänen satujaan oli myyty Venäjällä 77 000 kappaletta, ja hänen ainutlaatuinen tyylinsä yhdistää viisautta ja huumoria sai suosiota. Hänen faabelinsa perustuivat usein historiallisiin tapahtumiin ja ovat helposti tunnistettavia niiden kielellisen tyylin ja mukaansatempaavan tarinan vuoksi. Vaikka Krylov aloitti eläinsatujen kääntäjänä ja jäljittelijänä, hän näyttäytyi pian mielikuvituksekkaana, tuottoisana kirjoittajana, joka löysi runsaasti omaperäistä materiaalia kotimaastaan. Venäjällä hänen kieltään pidetään korkealaatuisena: hänen sanansa ja lauseensa ovat suoria, yksinkertaisia ja idiomaattisia, ja niiden värikkyys ja rytmi vaihtelevat teeman mukaan. Monista lauseista on tullut sanontoja. Hänen eläinsatunsa sekoittavat naturalistista eläinten luonnehdintaa allegoristen perusihmistyyppien kuvauksiin. Ne kattavat henkilökohtaiset naurettavuudet, kuten myös hankalat henkilöiden väliset suhteet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c , Tietosanakirja osa, 4, palsta 1660, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1912

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ivan Krylov