Arkkityyppi
Arkkityypit (m.kreik. ἀρχέτυπον, "alkuperäinen malli")[1] ovat psykologian teorioissa ihmiskunnan kollektiivisen alitajunnan sisältöjä, yleismaailmallisia alkuperäiskuvia, jotka ovat periytyneet ihmisten esi-isien menneisyydestä. Tämä menneisyys kattaa paitsi varhaisen ihmiskunnan myös ihmisen esihistorialliset ja eläin-esi-isät. Arkkityypit eivät kuulu tietoiseen ajatteluun, vaan ne ovat taipumuksia tietynlaiseen käyttäytymiseen – psykologisen toiminnan kaavoja, jotka liittyvät vaistoon, kuten pimeänpelko tai äidinvaisto. Nämä kaavat täydentyvät ja muokkautuvat yksilöllisen kokemuksen kautta.[2]
Jungin kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arkkityypit on tunnettu tuhansien vuosien ajan, ja niistä kerrotaan mytologioissa, saduissa ja kansantarinoissa. Arkkityyppien käsitettä kehitti 1900-luvulla psykiatri Carl G. Jung. Hän kirjoitti potilaidensa alitajunnan alkukantaisista kuvista vuonna 1912, ja alkoi käyttää niistä arkkityyppi-nimitystä seitsemän vuotta myöhemmin.[2]
Jungin mukaan arkkityyppejä on rajattomasti. Ne syntyvät toistuvista tilanteista ja kokemuksista, joista jää jälki henkilön psyykeen. Jungin mukaan arkkityypit eivät ole muotoja tai kuvia, joilla on sisältö, vaan muotoja ilman sisältöä. Kun arkkityyppiä vastaava tilanne syntyy, arkkityyppi aktivoituu ja syntyy pakonomaisuus.[2]
Arkkityyppejä ovat esimerkiksi jumala, syntymä, kuolema, jälleensyntyminen, valta, taikuus, Aurinko, Kuu, tuuli, eläimet ja sääilmiöt, sekä hahmojen kuten sankarin, kujeilijan tai maaemon ominaisuudet. Myös assosiaatiot, symbolit, tilanteet ja prosessit ovat arkkityyppejä. Arkkityypit viestivät tietoisuuden kanssa, ja ihminen saattaa oivaltaa jotain itsestään, kun hän yrittää tunnistaa ja tarkkailla oman elämänsä arkkityypillisiä voimia. Jungin mukaan arkkityypit täytyy ottaa vakavasti, koska laiminlyötyinä ne saattavat aiheuttaa mielenhäiriöitä.[2]
Jungin mukaan ihmisen persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen vaikuttaa neljä tärkeää arkkityyppiä:[2]
- Persoona on ihmisen julkinen naamio tai ”ulkoiset kasvot”, joiden takana ihminen elää yhteiskunnan odotusten mukaisesti. Ihmisellä on eri tilanteita varten eri naamiot.[2]
- Varjo on ihmisen alempi, toinen puoli, joka on olemassa alitajunnassa. Varjo on sivistymätön ja tekee asioita, joita persona ei saa tehdä. Varjo näyttäytyy usein unissa epämiellyttävänä ja töykeänä. Varjoa halveksutaan, ja se torjutaan. Psykoterapiassa pyritään saamaan potilas kohtaamaan varjonsa.[2]
- Anima ja animus ovat psyyken naispuolinen ja miespuolinen puoli, joiden piirteitä jokaisella ihmisellä on. Ihminen heijastaa ne aluksi äitiinsä ja isäänsä, sitten muihin ihmisiin. Lännessä anima ja animus ovat usein alikehittyneitä, koska lapsia estetään käyttäytymästä vastakkaisen sukupuolen tavoin.[2]
- Itse on kollektiivisen alitajunnan keskeinen arkkityyppi sekä persoonallisuuden järjestävä periaate. Itse yhdistää tajunnan ja alitajunnan. Se ilmaantuu yleensä keski-iässä, kun persoonallisuus on tarpeeksi kehittynyt.[2]
Jungin mukaan arkkityyppien olemassaolon todisteita ovat unet ja ”aktiivinen mielikuvitus”, kuten tietoiset fantasiat. Jungin mukaan ihminen yleensä hämmentyy kohdatessaan unissaan arkkityyppejä tuntemattomina symboleina.[2]
Muissa yhteyksissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arkkityyppien käsitettä on sovellettu jungilaisen psykoterapian ohella myös esimerkiksi naistutkimuksessa, mytologioissa, parantamisessa ja tarot-korteissa.[2]
Arkkityyppiset kuvat ja kokemukset vaikuttavat taiteessa ja kirjallisuudessa eräänlaisena syvärakenteena.[3]
Kirjallisuuskriitikot Northrop Fryen johdolla omaksuivat ja popularisoivat sittemmin Jungin teorian kollektiivisesta tiedostamattomasta ja sovelsivat sitä kirjallisuudentutkimukseen. Kirjallisuudentutkimuksessa arkkityyppi on alkukantainen mielikuva, hahmo tai olosuhteiden malli, joka esiintyy toistuvasti kirjallisuudessa, ja sen vuoksi sitä voidaan pitää yleispätevänä käsitteenä tai tilanteena. Nämä alkukantaiset mielikuvien mallit ja tilanteet herättävät niin kirjoittajassa kuin lukijassakin hätkähdyttävän samankaltaisia tuntemuksia.[1]
Jungin ohella myös J.G. Frazer ja hänen teoksensa The Golden Bough on vakiinnuttanut arkkityypin käsitteen kirjallisuustieteeseen. Frazerin teos vaikutti myös moderniin kirjallisuuteen, muun muassa T. S. Eliot on tunnustanut, että Frazerin ajatus vegaatiokultista on innoittanut Eliotin runoelmaa Autio maa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Archetype Britannica Academic, Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 29.12.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Guiley, Rosemary Ellen: Harper’s Encyclopedia of Mystical & Paranormal Experience, s. 30–33. HarperCollins, 1991. ISBN 0-06-250365-0
- ↑ a b Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY. Helsinki 2003. ISBN 951-0-27401-1, s. 70.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jung, Carl G. & Franz, M.-L. von ym.: Symbolit: Piilotajunnan kieli. ((Man and His Symbols, 1964.) Suomentanut Mirja Rutanen) Helsingissä: Otava, 1991 (4. painos 2003). ISBN 951-1-11427-1
- Pettersson, Jari: Shamaaneja, sankareita ja arkkityyppejä: Myyteistä C. G. Jungiin ja poikkeaviin tajunnan tiloihin. Helsinki: Aquarian, 1996. ISBN 951-8975-41-8
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vesa Lehtinen: Stereotyypit ja arkkityypit. Kosmoskynä 2/1996.