Boris Eichenbaum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Boris Mihailovitš Eichenbaum (ven. Борис Михайлович Эйхенбаум) ; (3. lokakuuta [J: 16. lokakuuta] 1886 Smolensk, Smolenskin alue, Venäjän keisarikunta – 2. marraskuuta 1959 Leningrad, Neuvostoliitto) oli venäläinen kirjallisuudentutkija.[1][2]

Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boris Eichenbaum syntyi Smolenskissa lääkäriperheeseen. Hänen isänsä Mihail (Moisei) Jakovlevitš Eichenbaum (1853-1917), syntyjään juutalainen ja kastettu aikuisena kristityksi, oli zemstvo- eli aluelääkäri ja Jacob Moisejovitš Eichenbaum Gelberin (1796–1861), tunnetun hepreankielisen runoilijan ja matemaatikon poika. Boriksen äiti Nadežda Dormidontovna Glotova (1858-1914), everstiluutnantin tytär ja laivastosukua, oli anatomian professori ja kirurgi Peter Lesgaftin oppilas Pietarissa Keisarillisessa Lääketieteellis-kirurgisessa akatemiassa eräänä ensimmäisistä naisista ja hoiti yksityispraktiikkaa naisten- ja lastenlääkärinä.[3][4][5][2]

Perhe muutti vuonna 1890 isän saatua aluelääkärin viran Voronežiin, jossa Boris vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Lapsuudesta lähtien, kuten vanhempi veli Vsevolod, hän puhui sujuvasti ranskaa ja saksaa. Valmistuttuaan Voronežin ensimmäisestä lukiosta Boris Eichenbaum tuli opiskelemaan Pietarin sotilas-lääketieteelliseen akatemiaan vuonna 1905.[3][2] Vuonna 1906 hän ilmoittautui Peter Lesgaftin vapaan lukion biologiseen tiedekuntaan. Samanaikaisesti hän opiskeli musiikkia (viulu, piano, laulu). Vuonna 1907 Eichenbaum jätti tämän koulun ja ilmoittautui E. P. Raprofin musiikkikouluun ja Pietarin valtionyliopiston historiallis-filologiseen tiedekuntaan. Vuonna 1909 Eichenbaum hylkäsi musiikin ammatilliset pyrkimykset ja valitsi filologian.[4][6]

Vuonna 1907 hän julkaisi ensimmäisen esseensä venäläisestä kirjallisuudesta ("Puškin ja vuoden 1825 kapina", Vestnik znanija 1 ja 2), ja seuraavana vuonna hänet hyväksyttiin opiskelemaan keisallisen Pietarin yliopiston filologiseen tiedekunnan slaavilais-venäläisen ja romaanis-germaanisen filologian osastoille, josta hän valmistui vuonna 1912. Hän oli opettajana vuonna 1914 Juri G. Gurevitšhin koulussa[6] ja tuli yliopiston tiedekunnan tutkijaksi vuonna 1918.[5][2]

Boris Eichenbaum oli naimisissa vuodesta 1911 lähtien toisen killan kauppiaantyttären Raisa Borisovna Broden (1890-1946) kanssa. Heidän lapsensa olivat Olga Apraksina (1912-1999), naimisissa teatteritaiteilija Aleksei Apraksinin (1901-1941) kanssa; Victor (1914-1919), joka kuoli lapsena punatautiin ja Dmitri (1922-1943), muusikko, joka kuoli lähellä Stalingradia.[3][4][5][2]

Hänen veljensä Vsevolod Eichenbaum (salanimi Volin, 1882-1945) oli anarkisti ja vallankumouksellisen kirjallisuuden kirjoittaja, joka oleskeli Ranskassa ja Yhdysvalloissa vuodesta 1907 lähtien, palasi Venäjälle vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, karkotettiin maasta vuonna 1920 ja asettui asumaan Pariisiin.[7]

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1912 lähtien Eichenbaum julkaisi säännöllisesti tieteellisiä ja kriittisiä esseitä Russkaja Myslissä, Apollonissa ja muissa kirjallisissa aikakauslehdissä sekä joitakin runoja (Gumiljovin). Vuonna 1919 Eichenbaum liittyi Runokielen tutkimusyhdistykseen OPOJAZ (ven: ОПОЯЗ, Общество изучения Поэтического Языка, Obščestvo izučenija POètičeskogo JAZyka) ja tuli pian yhdeksi formalistisen metodin merkittävimmistä edustajista kirjallisuustieteessä, varhaisessa strukturalistisessa suuntauksessa, joka loi perustan modernille tieteelliselle runoudelle.[1][2] Eichenbaum tarjosi ryhmälle määritelmän ja tulkinnan.[8] Hän auttoi hahmottamaan heidän lähestymistapaansa kirjallisuuteen esseillä, kuten "Formalistisen metodin teoria".[9]

Vuosina 1913 -1914 Eichenbaum julkaisi useissa aikakauslehdissä ja arvioi ulkomaista kirjallisuutta Russkaja molva (ven. Русская молва) -sanomalehdessä.[6]

Vuosina 1922–1931 Eichenbaum julkaisi yhdeksän teosta, joita pidetään yleisesti klassikkoina ja joista lähes kaikki on painettu uudelleen lännessä: Melodika stikha ("Jakeen melodiat", 1922); Molodoi Tolstoi ("Nuori Tolstoi", 1922; uusintapainos 1968); Anna Ahmatova (1923); Lermontov (1924; uusintapainos 1967); Skvoz literaturu ("Through Literature", kerätyt esseet, 1924; uusintapainos 1962); Literatura.Teorija. Kritika. Polemika (1927; uusintapainos 1969); Lev Tolstoi (osa 1, 1928; osa 2, 1931; 1–2, uusintapainos 1968); Moi vremennik ("My Chronicle", 1929) (jälkimmäinen kokoelma sisältää esseen Jacob Eichenbaumista ja hänen runonsa "Ha-Krav").[5][2]

Eichenbaum yritti 1920-luvun lopulla synteesiä kirjallisuuden puhtaasti luontaisesta ja sosiologisesta lähestymistavasta. Tämä yritys, kuten myös Eichenbaumin aikaisemmat kirjat, herättivät kuitenkin virallista kritiikkiä, joka sai tukea perääntyneissä akateemisissa ja kirjallisissa piireissä. Eichenbaum joutui luopumaan teoreettisesta tutkimuksesta, ja hän omistautui tekstityöhön ja valmisteli esimerkillisiä kriittisiä painoksia sellaisista klassisista venäläisistä kirjailijoista kuin Leo Tolstoi, Mihail Lermontov, Nikolai Gogol ja Nikolai Leskov. Vuonna 1933 hän julkaisi romaanin Maršrut v bessmertije ("Reitti kuolemattomuuteen") sanakirjailija Nikolai Makarovista. Päiväkirjassaan hän mainitsi, että hänen hengellis-geneettiset siteensä juutalaiseen isoisään vaikuttivat häneen. Kun vuonna 1924 hänen isoisänsä hepreankielinen runo "Taistelu" ilmestyi venäjäksi nimettömänä, hän kirjoitti esseen, jossa puhuttiin muun muassa unohdetusta kirjailijasta.[5][2]

Vuonna 1947, suuren venäläisen vertailevan filologi Aleksandr Veselovskin vastaisen virallisen kampanjan aikana, Eichenbaum ja hänen kollegansa "Žirmunski ja Tomasevski ottivat tehtäväkseen säilyttää Veselovskin 'porvarillinen kosmopolitismi' eli vetää rinnastuksia venäläisen ja lännen kirjallisuuden välille". (V. Erlich). Syyskuussa ilmestyi 1949 Zvezda-lehdessä virallisesti Eichenbaumin "reaktionaarisesta militanttisesta idealismista" inspiroitunut arktikkeli, jossa oli runsaasti antisemitistisiä viittauksia. Tämä käytännössä vaiensi Eichenbaumin viideksi vuodeksi. Hän aloitti tieteellisen toimintansa uudelleen vasta vuonna 1954.[2] Vuodesta 1947 vuoteen 1949 Eichenbaum joutui "juuretonta kosmopolitismia" vastaan nostetun kampanjan uhriksi[10][6] yhdessä Viktor Žirmunskin, Grigori Gukovskin ja Mark Azadovskin kanssa, mutta pystyi jatkamaan tieteellistä uraansa.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichenbaumin suuren Tolstoi-monografian kolmas osa ilmestyi postuumisti vuonna 1960. Sen jälkeen kun runollisen kielen tutkimus elpyi Neuvostoliitossa, kaksi osaa Eichenbaumin valikoiduista kirjoituksista ilmestyi vuonna 1969 Leningradissa, O poezii ("Runoudesta") ja O proze ("Proosasta"). Seuraavat Eichenbaumin teokset on käännetty englanniksi: "Theory of the Formal Method", julkaisussa: Russian Formalist Criticism, käännös. ja toim. kirjoittanut L. T. Lemon ja M. J. Reis (1965); "On Tolstoy's Crises", teoksessa: Tolstoy (20th Century Views -sarja; 1967); "O. Henry ja novellin teoria", käännös. muistiinpanoilla ja jälkikirjoituksella, kirjoittanut I. R. Titunik, julkaisussa: Michigan Slavic Contributions (1968); Nuori Tolstoi (1972).[2][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Huttunen, Tomi. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 6. Vallankumous ja kirjallisuus: 1910- ja 1920-luvut. Kirjailijat vastaavat vallankumoukseen. Avantgarde. Formalistit”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 446-448. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Ronen, Omri: EICHENBAUM, BORIS MIKHAILOVICH © 2019 Encyclopedia.com, Encyclopaedia Judaica.
  3. ↑ a b c Энциклопедия Кругосвет, Эйхенбаум, Борис Михайлович / Encyclopedia Around the World, Eichenbaum, Boris Mikhailovich krugosvet.ru.
  4. ↑ a b c Мельников, Николай / Nikolai Melnikov, Nikolai: Борис Эйхенбаум. Жизнь в слове Лехаим / Boris Eikhenbaum. Elämä sanassa Lechaim lechaim.ru. lokakuu 2006.
  5. ↑ a b c d e f Электронная Еврейская Энциклопедия, Эйхенбаум Борис / Electronic Jewish Encyclopedia, Eichenbaum Boris eleven.co.il.
  6. ↑ a b c d Any, Carol Joyce: Boris Eikhenbaum: Voices of a Russian Formalist, s. 11-16, 195. Stanford University Press, 1994. ISBN 0-8047-2229-3.
  7. ↑ Шипов, Я. А. / Shipov, Ja. A.: ВО́ЛИН / Великий князь Восходящий узел орбиты. Бльшая российская энциклопедия в 35 т. / гл. ред. Осипов, Ю. С. ; 2004—2017, т. 5. / VOLIN / Suurherttua Kierran nouseva solmu. Suuri Venäläinen Ensyklopedia 35 osassa / päätoimittaja Osipov, Yu. S.; 2004-2017, osa 5, s. 629-630. М. : Большая российская энциклопедия / Moskova: Suuri Venäläinen Ensyklopedia, 2006. ISBN 5-85270-334-6. https://old.bigenc.ru/domestic_history/text/1925998.
  8. ↑ Erlich, Victor: Russian Formalism: History, Doctrine, s. 66. Walter de Gruyter, 1980. ISBN 90-279-0450-2.
  9. ↑ Brooks, Peter et al.: The Cambridge History of Literary Criticism, v. 8, s. 11-14. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-30013-4.
  10. ↑ McLean, Hugh: Two Decades of a Russian Giant. The New York Times, 18. huhtikuua 1982. https://www.nytimes.com/1982/04/18/books/two-decades-of-a-russian-giant.html.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Boris_Eichenbaum&oldid=21917214”