Tämä on lupaava artikkeli.

Semstvo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Semstvot huolehtivat myös paikallispostin kulusta. Petroskoin kihlakunnan semstvon postimerkki vuodelta 1901.

Semstvo (myös maasäädyt,[1] ven. зе́мство, zemstvo) oli alueellinen itsehallintojärjestelmä Venäjällä vuosina 1864–1918[2]. Semstvon synty liittyy Aleksanteri II:n maareformiin, jonka yhteydessä maaorjuus lakkautettiin. Semstvolaitoksen tehtävänä oli huolehtia alueiden taloudellisista kysymyksistä kuten teiden, koulujen ja sairaaloiden ylläpidosta. Käytännössä aateli piti hallinnollista valta-asemaa. Semstvot eivät olleet käytössä rajamaakunnissa eivätkä myöskään Suomessa. Semstvojen edustajakokouksella 1900-luvun taitteessa oli myös liberaaleja poliittisia tavoitteita. Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallitus lakkautti semstvolaitoksen.

Semstvojen muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri II:n antama asetus kuvernementtien ja ujestien semstvolaitoksesta vuodelta 1864

Vuodesta 1826 Venäjän alueellista hallintoa johtivat tsaarin nimittämät kuvernöörit. Tsaari Nikolai I järjesti asian siten, että valitsi tähän tehtävään pääasiassa siviilikenraaleita, joiden toimintaa vuorostaan valvoi Keisarillisen kanslian III osasto eli salainen poliisi. Krimin sota päättyi Venäjän nöyryytykseen, ja sen jälkeen tsaari Aleksanteri II suoritti lukuisia uudistuksia kuten maaorjuuden lakkauttamisen 1860-luvulla. Tähän liityi paikallishallinnon uudistaminen ja semstvolaitoksen synnyttäminen. Semstvot koostuivat aatelista, porvarillisista suurmaanomistajista ja talonpoikaisen yhteisomistuksen edustajista.[3]

Vuoden 1864 semstvouudistuksessa perustettiin paikalliset itsehallintoelimet 34:lle Euroopan-puoleisen Venäjän alueelle. Uudistuksen ulkopuolelle jäivät Arkangelin, Astrahanin ja Orenburgin kuvernementit, joissa ei juurikaan ollut aateliston maanomistusta sekä Puolan, Baltian ja Kaukasian kaltaiset raja-alueet. Semstvolaitos koostui kihlakunnissa kolmen vuoden pituisiksi kausiksi valituista semstvokokouksista, jotka puolestaan valitsivat keskuudestaan johtokunnan sekä kuvernementin semstvokouksen edustajat. Kokousten puheenjohtajana toimi paikallinen aateliston päämies. Vaalitapa perustui säätyjakoon ja henkilön omaisuuden määrään, mikä takasi maata omistavalle aatelistolle valta-aseman semstvoissa. Eräissä pohjoisissa kuvernementeissa talonpojat muodostivat edustajien enemmistön. Porvariston ja aatelittoman sivistyneistön edustus laajeni myöhemmin huomattavasti. Vuoden 1890 vastauudistus lisäsi entisestään aateliston merkitystä ja riisti talonpojilta mahdollisuuden valita suoraan edustajansa.[4][5]

Toimiala ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Semstvo lounaalla. Grigori Mjasojedovin maalaus vuodelta 1901

Semstvojen toimialaksi oli määritelty paikalliset taloudelliset kysymykset. Ne perustivat kouluja ja sairaaloita, ylläpitivät teitä ja siviilihallintoa, laativat tilastoja sekä kehittivät maanviljelyä ja karjanhoitoa. Tulonsa semstvot saivat lähinnä maa- ja kiinteistöveroista.[6] Aluksi ne saivat työskennellä melko vapaasti, mutta vuoden 1890 vastauudistus lisäsi viranomaisten mahdollisuuksia puuttua semstvojen toimintaan. Järjestelmän puutteiksi koettiin volostitason edustuslaitoksen sekä omien toimeenpanoelinten puuttuminen.[5]

Semstvolaitos keräsi ympärilleen liberaalia sivistyneistöä, narodnikkeja sekä muita poliittisten uudistusten kannattajia. Vuonna 1903 liberaalit perustivat kaksi perustuslakia vaatinutta salaista järjestöä ja Pietarissa vuonna 1904 pidetty semstvojen edustajainkokous laati poliittisen uudistusohjelman, jonka se esitti hallitukselle. Vuoden 1905 vallankumoustapahtumien jälkeen semstvojen liberaalit sulautuivat kadetteihin ja oktobristeihin.[4] Vuoden 1906 perustuslain mukaan semstvot saivat valita 40 edustajaa parlamentin ylähuoneena toimineeseen valtakunnanneuvostoon.[7]

Ensimmäisen maailmansodan aattona semstvolaitos toimi 43:ssa Euroopan-puoleisen Venäjän kuvernementissa[6]. Vuonna 1912 sen alaisuudessa työskenteli 40 000 alkeiskoulua, noin 2 000 sairaalaa sekä muita laitoksia, joiden palveluksessa oli noin 150 000 henkilöä. Yhteensä 254 miljoonan ruplan budjetista 30 % käytettiin koulutukseen, 26 % terveydenhoitoon, 6,3 % maatalouden ja paikallisen taloudellisen toiminnan kehittämiseen ja 2,8 % eläinlääkintäpalveluihin. Sodan aikana perustettiin semstvojen ja kaupunkien liitot, joiden yhteistyöelin Zemgor koordinoi armeijan huoltoa sekä huolehti haavoittuneista ja pakolaisista.[8]

Vuoden 1917 vallankumoukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen semstvohallintojen puheenjohtajat nimitettiin väliaikaisen hallituksen paikallisiksi edustajiksi. Järjestelmä laajeni 19 uudelle alueelle ja samalla perustettiin myös volostien semstvot. Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallitus lakkautti semstvolaitoksen vuonna 1918, mutta valkoisten hallitsemilla alueilla se toimi vielä Venäjän kansalaissodan ajan.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Spectrum tietokeskus, 16. osa, s. 220. Porvoo–Helsinki–Juva: Werner Söderström, 1976. ISBN 951-0-07255-9.
  2. Encyclopedia of Russian History, s. 1721. Farmington Hills: Thomson Gale, 2004. ISBN 0-02-865907-4.
  3. Alfred von Hedenström: ”2. Valtakunnan sisäinen tila”, Venäjän historia 1878–1918, s. 35. suom. V. Malinen. Helsinki: Otava, 1922.
  4. a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 9, s. 507–509. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1972.
  5. a b Encyclopedia of Russian History, s. 1722. Farmington Hills: Thomson Gale, 2004. ISBN 0-02-865907-4.
  6. a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 9, s. 509. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1972.
  7. Nordisk familjebok (1904), s. 1420 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 19.5.2014.
  8. a b Encyclopedia of Russian History, s. 1723. Farmington Hills: Thomson Gale, 2004. ISBN 0-02-865907-4.