Valeri Brjusov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valeri Brjusov
Mihail Vrubelin tekemä Brjusovin muotokuva (1906) oli taiteilijan viimeinen työ ennen hänen sokeutumistaan.
Mihail Vrubelin tekemä Brjusovin muotokuva (1906) oli taiteilijan viimeinen työ ennen hänen sokeutumistaan.
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1873
Moskova, Venäjä
Kuollut9. lokakuuta 1924 (50 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Kansalaisuus Venäjä, Neuvostoliitto
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkielivenäjä
Tuotannon kielivenäjä
Kirjallinen suuntausvenäläinen symbolismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Valeri Jakovlevitš Brjusov (ven. Вале́рий Я́ковлевич Брю́сов), (1. joulukuuta [J: 13. joulukuuta] 1873 Moskova, Venäjän keisarikunta – 9. lokakuuta 1924 Moskova, Neuvostoliitto[1]) oli venäläinen kirjailija. Brjusov oli yksi venäläisen symbolismin johtajista, mutta hänen oma tyylinsä oli lähempänä varhaisempaa dekadenssia.[2][3]

Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valeri Brjusov syntyi kauppiasperheeseen. Hänen vanhempansa olivat Jakov Kuzmitš Brjusov (1848-1907),[4] joka julkaisi 1880-luvulla runoja aikakauslehdissä, tuhlasi omaisuutensa urheiluveikkaukseen[5] ja kauppiaantytär Matrjona Aleksandrovna Bakulina (1846-1920), joka oli kauppiastätinsä Jeletsissä kouluttama; ryhtyi ateistiksi, leikkasi hiuksensa lyhyiksi, halusi kouluttaa itseään lisää ja meni palvelukseen tultuaan Moskovaan 1870-luvulla.[5]

Vanhemmat olivat yhteiskuntaluokkaansa nähden koulutettuja, mutta heillä ei ollut juurikaan tekemistä Valerin kasvatuksen kanssa, joten poika jäi suurelta osin itsekseen. Brjusovin äidinpuoleinen isoisä oli Lipetskista oleva kauppias, fabulisti-runoilija Aleksandr Jakovlevitš Bakulin, joka julkaisi tarinoitaan 1840-luvulla.[6] Isänpuoleinen isoisä Kuzma Andrejevitš Brjusov oli maanomistajan Fedosia Alalikinan maaorja Kostroman kuvernementin Soligalitškin alueen Kartsevskajan volostissa. 1850-luvulla hän osti itsensä vapaaksi ja muutti Moskovaan, missä hän perusti kaupan ja osti talon,[7] joka oli Valeri Brjusovin lapsuudenkoti, jossa hän asui vuosina 1878-1910.[8]

Valerilla oli neljä sisarusta: Nadežda (1881-1951), musiikkitieteilijä, opettaja; Jevgenia naim. Kaljužnaja (1882-1977); Aleksandr (1885-1966), arkeologi ja Lidia (1888-1964). Hän vietti paljon aikaa lukemalla "kaikkea, mitä hän sai käsiinsä", kuten Charles Darwinin, Mayne Reidin ja Jules Vernen teokset sekä erilaisia ​​materialistisia ja tieteellisiä esseitä. Uskonnollinen kirjallisuus ja satujen lukeminen oli pojalta kiellettyä. Valeri Brjusov opiskeli vuosina 1885-1890 F. I. Kreimanin yksityisessä klassisessa kymnaasissa, josta hänet erotettiin ateistisen toiminnan vuoksi ja vuosina 1890-1893 L. I. Polivanovan arvostetussa yksityislukiossa. Viimeisinä lukiovuosinaan Brjusov rakasti opettajansa ansiosta matematiikkaa.[9][5]

Valeri Brjusov 1910-luvulla

Vuodesta 1893 alkaen Brjusov opiskeli keisarillisessa Moskovan yliopistossa historian ja filologian tiedekunnan klassisen filologian laitoksella, jossa hänen kurssitoverinsa oli kirjallisuushistorioitsija Vladimir Savodnikin (1874-1940).[9] Vuonna 1895 hän siirtyi historian osastolle, josta hän valmistui vuonna 1899.[10] Opiskeluaikanaan hän joutui filosofi Nikolai Fjodorovitš Fjodorovin (1829-1903) ja tiedemies Konstantin Tsiolkovskin vaikutuksen alaiseksi.[11]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brjusovin vaimo vuodesta 1897 lähtien oli tšekkiläissyntyinen ranskankielen kääntäjä, valimomestarin tytär Ioanna Matvejevna Runt (1876-1965)[12], joka oli valmistunut ranskalaisesta katolisesta koulusta Moskovassa ja työskenteli lastenohjaajana Brjusovin perheessä. Hän oli runoilijan kumppani ja lähin avustaja tämän kuolemaan asti.[13]

Jelena (Ljoja) Kraskova oli Brjusovin ensimmäinen rakkaus, joka kuoli yllättäen isorokkoon keväällä 1893. Monet Brjusovin runot vuosilta 1892-1893 on omistettu hänelle.[9]

Brjusovilla oli myös useita avioliiton ulkopuolisia romanttisia suhteita: opettajatar Anjuta (sukunimi tuntematon), opettajatar Jevgenia Pavlovskaja (kuoli keuhkotautiin vuonna 1897), runoilija Ljubov Nikitinina Stolitša (1884-1934), näyttelijä ja teatterituottaja Vera Fjodorovna Komissarževskaja (1864-1910), vuosina 1904-1911 kirjailija Nina Ivanovna Petrovskaja (1879-1928), vuosina 1911-1913 aloitteleva runoilija Nadežda Lvova (1891-1913), suhde päättyi tytön itsemurhaan sekä hänen oman aviovaimonsa Ioanna Runtin nuorempi sisar.[14][15][16]

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valeri Brjusov vuonna 1920

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valeri Brjusov omistautui jo varhain kirjallisuudelle ja julkaisi vuosina 1894-1895 kolme Russkije simvolisty (Venäläisiä symbolisteja) -nimistä kokoelmaa, etupäässä omista runoistaan. Kokoelmat Chefs d’oeuvre (Mestariteoksia, 1895), Me eum esse (1897), Tertia vigilia (1900) ja Urbi et orbi (1903) tekivät Brjusovista nuorten symbolistien johtohahmon. Kokoelma Stephanos (1906) sisältää historiallisten ja mytologisten aiheiden ja intiimilyriikan ohella ajankohtaisia sotaa ja vallankumousta käsitteleviä runoja.[17]

Valeri Brjusov vuoden 1906 tienoilla.

Nuori Valeri Brjusov päätti ryhtyä runoilijaksi ja julistautui venäläisen symbolismin johtohahmoksi tutustuttuaan ranskalaiseen nykykirjallisuuteen kuten Paul Verlaine, Maurice Maeterlinck ja Stéphane Mallarmé sekä yhdysvaltalainen Edgar Allan Poe. Antologiassa 'Venäläiset symbolistit' (Russkije simvolisty, 1894-1895) hän julkaisi pääasiassa omia runojaan eri salanimillä, mutta joukossa oli myös ranskalaisten runoilijoiden käännöksiä. Paljolti juuri tämän antologian vaikutuksesta varhaisen modernismin nimeksi tuli Venäjällä symbolismi.[2] Hänen kirjallinen tyylinsä ja esteettinen ohjelmansa on kuitenkin lähempänä 1890-luvun dekadenssia kuin sitä 1900-luvun ensi vuosina syntynyttä kirjallista suuntausta, jota pidetään varsinaisesti venäläisenä symbolismina.[18]

Kustannustoiminta ja journalismi, proosa ja käännöstyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brjusov perusti symbolistien käyttämän Skorpion-kustantamon (1900-1916) ja johti vuosina 1904-1909 perustamaansa Vesy (Vaaka)-aikakauslehteä.[18] Vuosina 1907-1913 hän kirjoitti runojen ja kirjallisuuskritiikin lisäksi myös näytelmiä ja proosaa sekä toimi kääntäjänä.[19] Brjusov oli ahkera kriitikko ja polemisti. Vesy-lehden ensimmäisessä numerossa hän julkaisi esseen Kljutši tajn (Avaimet salattuun, 1904), jota voi pitää hänen esteettisenä ohjelmanaan. Hänen mukaansa taide avaa tien tuntemattomaan, ja taiteilijan rooli on näkijän ja profeetan rooli. Sama ajatus käy ilmi hänen kuuluisasta ohjelmallisesta runostaan Runoilijalle (Poetu, 1907, suom. 1946): se julistaa runoilijan tehtävän pyhäksi kutsumukseksi, joka vaatii uhrikseen koko elämän.[18]

Ajan myötä Brjusov erkani symbolistien mystiikasta ja uskonnollisuudesta. Arkisempiin aiheisiin keskittyvät kokoelmat Zerkalo tenei (Varjojen kuvastin, 1912), Sem tsvetov radugi (Sateenkaaren seitsemän väriä, 1916), Devjataja Kamena (Yhdeksäs Camena, 1916–1917) ja Poslednije metšty (Viimeiset haaveet”, 1917–1919) todistivat kriitikoiden mukaan Brjusovin runoilijanlahjojen heikkenemisestä. Tänä aikana hän kirjoitti paljon myös proosaa.[19]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Brjusov keskittyi kääntämiseen ja kirjallisuustieteeseen. Hänen käännös- ja toimitustyönsä tuloksena ilmestyivät muun muassa armenialaisen,[20] latvialaisen ja suomalaisen kirjallisuuden kokoomateokset.[21] Kääntäjänä Brjusov saattoi Émile Verhaerenin teokset ja armenialaisen ashugh-rmuusikkorunoilija Sajat-Novan (armeniaksi: Սայեաթ-Նովայ (klassinen), Սայաթ-Նովա (uudistettu), 1712-1795) teokset venäjänkielisten lukijoiden saataville.[22] Hän oli yksi tärkeimmistä Paul Verlainen runouden kääntäjistä. Hänen tunnetuimpia käännöksiään ovat Edgar Allan Poen, Romain Rollandin, Maurice Maeterlinckin, Victor Hugon, Jean Racinen, Ausoniuksen, Molièren, Byronin ja Oscar Wilden teoksista. Brjusov käänsi myös Goethen Faustin ja Vergiliuksen Aeneisiksen.

Brjusovin runousoppi julkaistiin kirjoina Kratki kurs nauki o stihe (”Runousopin lyhyt kurssi”, 1919) ja Osnovy stihovedenija (”Runousopin perusteet” 1924). Kirjallisuudentutkijana häntä kiinnosti varsinkin Aleksandr Puškinin tuotanto.[20]

Bryusovin tunnetuimpia proosateoksia ovat historialliset romaanit Voiton alttari (1913) kuvaa elämää muinaisessa Roomassa ja Tulienkeli (1907-1908) kuvaa 1500-luvun Saksan psykologista ilmapiiriä. Jälkimmäinen kertoo tarinan ritarin yrityksistä voittaa nuoren naisen rakkaus, jonka hengellinen koskemattomuus on heikentynyt hänen osallistuttuaan okkultistisiin menoihin ja oltuaan tekemisissä epäpuhtaiden voimien kanssa. Romaani toimi pohjana Sergei Prokofjevin oopperalle Tulienkeli. Brjusov kirjoitti myös scifi-tarinoita Edgar Allan Poen, H. G. Wellsin ja Camille Flammarionin inspiroimana. Useat näistä koottiin kokoelmaan Respublika Južnogo Kresta (ven. Республика Южного Креста, 'Etelänristin tasavalta').[23][11]

Brjusov ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin hänen tuotantoonsa tuli yhä enemmän yhteiskunnallisia teemoja. Yksi näistä oli Suomen kysymys, jota hän käsittelee runossa Suomen kansalle (Finskomu narodu, 1910). Hyvin suomalaiskansallista katsantoa noudattaen hän kuvaa suomalaiset juron ankariksi, tyyniksi ja suoriksi kuin ikivanha graniitti. Suomen kansa on raatanut raskaassa työssä mutta säilyttänyt kielensä ja laulunsa - laulut viittaavat Kalevalaan. Suomi ei ollut Brjusoville ensijaisesti poliittinen kysymys. Hän oli kiinnostunut kansojen mytologioista laajemminkin, ja siksi Kalevala herätti hänessä kiinnostusta. Suomen luonto symboloi luovuuden lähdettä: Saimaan leppeät aallot ja kalliot sekä Imatrankosken kahlitsematon voima ovat osa venäläisen symbolistisen runouden kuvastoa.[18]

Brjusov kävi useita kertoja Suomessa ja kirjoitti runot Saimaasta ja Imatrankoskesta. Vuonna 1910 hän julkaisi kannustusrunon tsaarinvallan ahdistamalle Suomen kansalle[24] (suomennettu 1975 teoksissa Venäjän runotar ja Neuvostolyriikkaa 1[25]). Brjusov ja Maksim Gorki julkaisivat valikoiman suomalaista kirjallisuutta Finljandskaja literatura (1917).[26]

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen Brjusov asettui bolševikkien puolelle. Hän työskenteli valistusasiain kansankomissariaatissa, liittyi kommunistipuolueeseen ja perusti vuonna 1921 kirjallisuus- ja taidekorkeakoulun. Brjusovin viimeiset runokokoelmat V takije dni (”Tällaisina päivinä”, 1921), Dali (”Kaukaisuus”, 1922) ja Mea (1924) käsittävät ”tieteellistä” ja vallankumousaiheista lyriikkaa, joka on muodoltaan taiturimaista mutta sisällöltään abstraktia ja ilmeetöntä.[27]

Valeri Jakovlevits Brjusovin hautamuistomerkki Novodevitšin hautausmaalla Moskovassa

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valeri Brjusovin rooli varhaisen modernismin johtohahmona onkin merkittävä juuri siksi, että vaikka hän aloitti ranskalaisen dekadenssin hengessä, nuoremmat kirjailijapolvet tulkitsivat hänen keskeisiä ideoitaan toisin. Esimerkiksi nuorille symbolisteille Aleksandr Blokille ja Andrei Belyille Valeri Brjusov oli kulttuuriprofeetta ja venäläisen kansallisen kulttuurin uudistaja. Näin Brjusovin vaikutus sulki sisäänsä venäläisen varhaismodernismin molemmat vaiheet, dekadenssin ja omintakaisen venäläisen symbolismin.[18]

Valeri Brjusov kuoli 50-vuotiaana 9. lokakuuta 1924 keuhkokuumeeseen kotonaan Moskovassa. Runoilija haudattiin Moskovan Novodevitšin hautausmaalle esi-isiensä hautojen joukkoon. Kirjailijan kuoleman jälkeen hänen leskensä Ioanna Matvejevna Runt valmisteli ja toimitti useita tämän runojen ja proosan painoksia, mukaan lukien aiemmin julkaisemattomat teokset. Muun muassa hän valmisteli julkaistavaksi Brjusovin päiväkirjoja vuosilta 1891-1910, jotka julkaistiin vuonna 1927 N. S. Ašukinin kommenteilla, ja monet runoilijan rakkauksiin ja intiimeihin kokemuksiin liittyvät merkinnät jätettiin pois.[13]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valeri Brjusovin muotokuva, Sergei Maljutin 1913, Kansallinen kirjallisuusmuseo

Toimituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valeri Brjusov ja Maksim Gorki, Finljandskaja literatura, 1917.

Suomennettuja runoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runot
  • Don Juan (Don Žuan), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Egyptiläinen orja (Египетский раб), suom. Armas Äikiä, 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Eräinkin vuosin (V raznye gody), suom. Samuli Saarela, Imatra-runous
  • Ihmisen ylistys (Hvala Tšeloveku), suom. Toivo Lyy, Venäjän runotar
  • Imatra (Imatra), suom. Armas Äikiä, 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Imatran yllä (Nad Imatroj), suom. Samuli Saarela, Imatra-runous
  • Kaarle XII:lle: muistopatsaan juurella Tukholmassa, suom. Toivo Lyy, Venäjän runotar
  • Kaislikossa (V kamyšah), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Kalvas ratsu (Kon bled): 1–4, suomennos Anna-Maija Raittila, teoksissa: Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa ja Neuvostolyriikkaa 1 (Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksestä.)
  • Keskeneräisessä rakennuksessa (V neokontšennom zdanii), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Kolmas syksy (Tretja osen), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Lenin (Lenin), suom. Armas Äikiä, 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Pyöreällä kivellä (U kruglogo kamnja), suom. Samuli Saarela, Imatra-runous
  • Runoilijalle (Poetu), suom. Toivo Lyy, Venäjän runotar
  • Saimaa (Lodka, poryvistym), suom. Samuli Saarela, Imatra-runous
  • Suomen kansalle (K finskomu narodu), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Suomen kansalle (K finskomu narodu), suom. Toivo Lyy, Venäjän runotar
  • Tikari (Kinžal), suom. Armas Äikiä, 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Uhkaavat hunnit (Grjaduštšije gunny), suom. Anna-Maija Raittila, Neuvostolyriikkaa 1
  • Venäjälle (Rossii), suom. Toivo Lyy, Venäjän runotar
  • Venäjän vallankumoukselle (K russkoi revoljutsii), suom. Armas Äikiä, 20 Neuvostoliiton runoilijaa ja julkaisussa Punalippu 1982 ; nro 4
  • Äidinkieli (Rodnoi jazyk), suom. Anna-Maija Raittila,Neuvostolyriikkaa 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar, tšast 1. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X. (venäjäksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Russkije pisateli, XX vek, s. 215.
  2. ↑ a b Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 5. Realismista modernismiin: 1900-luvun taite. Modernismin murros”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 378. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  3. ↑ Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 385. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.
  4. ↑ [[alkuperäinen sivu ei toimi] https://www.rgali.ru/showObject.do?object=10913859 Яков Кузьмич Брюсов на сайте РГАЛИ. / Yakov Kuzmich Bryusov RGALI-verkkosivustolla.] Rgali.ru. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 2. joulukuuta 2010..
  5. ↑ a b c Благой, Д. / Blagoi, D.: Брюсов. Литературная энциклопедия: В 11 т. 1929-1930. Т. 1. Стб. 593—606. / Brjusov. Kirjallinen tietosanakirja: 11 osaa, 1929-1930. Osa. 1. Stb. 593-606 Фундаментальная электронная библиотека "Русская литература и фольклор" (ФЭБ) Литературная энциклопедия: Алфавитная часть / Elektroninen peruskirjasto "Venäläinen kirjallisuus ja kansanperinne" (FEB). Kirjallisuuden tietosanakirja: Aakkosellinen osa. 1930. М.: Ком. Акад. / Moskova.: Kom. Acad.. Arkistoitu Arkistoitu 13. elokuuta 2011 Wayback Machinessa.
  6. ↑ [[alkuperäinen sivu ei lataudu] Бакулин Александр Яковлевич (1813—1894) / Bakulin Aleksandr Jakovlevits (1813-1894)] © 2013-2017 Литературная карта Липецкой области. / © 2013-2017 Lipetskin alueen kirjallinen kartta. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 18. tammikuuta 2017..
  7. ↑ Латышев, М. / Latyshev M. : Пути и перепутья Валерия Брюсова // Брюсов В. Я. Час воспоминаний: Избранное. / Valeri Brjusovin tiet ja risteys, Brjusov V. Ya. Muistojen tunti: Suosikit. Moskova: Jauza, 1996
  8. ↑ Горбунов Ю, Москва: Самотёка. / Gorbunov, Yu. Moskova: Samoteka. Moskova: Molodaja gvardija 2009. s. 113.. .
  9. ↑ a b c Брюсов, Валерий / Brjusov, Valeri: Дневники. Автобиографическая проза. Письма. / Päiväkirjat. Omaelämäkerrallinen proosa. Kirjeet., s. 29. М.: ОЛМА-ПРЕСС / Moskova: OLMA-PRESS,, 2002.
  10. ↑ Кормилов, С. И. / Kormilov, S. I.: БРЮСОВ Валерий Яковлевич. А. Ю. Андреев, Д. А. Цыганков Императорский Московский университет: 1755—1917 : энциклопедический словарь./ BRJUSOV Valeri Jakovlevits // A. Yu. Andrejev, D. A. Tsygankovin keisarillinen Moskovan yliopisto: 1755-1917: tietosanakirja., s. 97-98. М.: Российская политическая энциклопедия (РОССПЭН) / Moskova: Russian Political Encyclopedia (ROSSPEN), 2010. ISBN 978-5-8243-1429-8.
  11. ↑ a b Suvin, Darko: "Bryusov, Valery" in Curtis C. Smith, Twentieth-Century Science-Fiction Writers., s. 840-841. Chicago, St. James, 1986. ISBN 0912289279.
  12. ↑ Орлова, М. В. / Orlova, M. V.: «Всё произошло иначе, чем я располагал». Последние письма В. Я. Брюсова к И. М. Брюсовой (август-сентябрь 1924 года). / "Kaikki tapahtui toisin kuin minulla." V. Ya. Brjusovin viimeiset kirjeet I. M. Brjusovalle (elo-syyskuu 1924) Журнальный зал. Журнал «Октябрь». № 2 / Zurnalnij zal. Aikakauslehti "Lokakuu". Nro 2. 2016. Arkistoitu Arkistoitu 3. marraskuuta 2022..
  13. ↑ a b Подг. текста, вступ. статья и примеч. Богомолова. H. A. / Pred. teksti, johdanto. artikkeli ja huomautus. Bogomolova, N. A.: Из дневника Валерия Брюсова 1892—1893 годов / Valeri Brjusovin päiväkirjasta 1892-1893 «Новое литературное обозрение», № 65. / Novoje literaturnoje obozrenije, Nro 65. 2004. Arkistoitu Arkistokopio päivätty 20. syyskuuta 2011 Wayback Machinessa.
  14. ↑ Татьяна, ник в ЖЖ / Tatjana, LiveJournal: Нина и Надя - женщины Брюсова. / Nina ja Nadia ovat Brjusovin naisia. livejournal.com. 2021.
  15. ↑ Валерий брюсов личная жизнь. Брюсов, Валерий Яковлевич – краткая биография. Нина Петровская - возлюбленная Валерия Брюсова / Valeri Brjusovin henkilökohtainen elämä. Brjusov, Valeri Jakovlevits - lyhyt elämäkerta. Nina Petrovskaja - rakastettu Valeri Brjusov Mstone mstone.ru - Творчество, стихи, подготовка к школе.
  16. ↑ Евгения, Нина, Надя и идеальная жена Валерия Брюсова / Jevgenia, Nina, Nadja ja Valeri Brjusovin ihanteellinen vaimo Dzen.ru. 29.12.2021.
  17. ↑ Russkije pisateli, XX vek, s. 215–218.
  18. ↑ a b c d e Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 5. Realismista modernismiin: 1900-luvun taite. Modernismin murros. Dekadenssi”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 385-388. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  19. ↑ a b Russkije pisateli, XX vek, s. 217–219.
  20. ↑ a b Russkije pisateli, XX vek, s. 220.
  21. ↑ Russkije pisateli. 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 1, s. 337. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1989.
  22. ↑ Hairian, Zarui Gevorkovna: [[linkki ei toimi] http://old.nauka-dialog.ru/en/arxiv/2016/nauchnyy-dialog-2016-3-51/10-01-00-literaturovedenie/ashough-poetry-by-sayat-nova-in-russia-translations.html "Ашугская поэзия Саят-Новы в русских переводах" [Ashough Poetry by Sayat-Nova in Russia Translations]] Nautsnij Dialog 3(51) (2016): 132–145. 2016.
  23. ↑ Kern, Gary: The Republic of the Southern Cross, in Frank N. Magill, ed. Survey of Science Fiction Literature, Vol. 4., s. 1768-1774. Englewood Cliffs, New Jersey, USA: Salem Press, 1979. ISBN 0-89356-194-0.
  24. ↑ Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 114–115. Helsinki: Suomen kirja, 1945.
  25. ↑ Andrejev, Juri: 111 neuvostovenäläistä kirjailijaa, s. 328. Espoo: Weilin+Göös, 1988. ISBN 951-35-3014-0.
  26. ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Brjusov, Valeri”, Otavan kirjallisuustieto, s. 111. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  27. ↑ Russkije pisateli, XX vek, s. 220–221.
  28. ↑ a b c d Valeri Brjusov (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 14.1.2021, viitattu 17.1.2021

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valeri_Brjusov&oldid=21747295”