Mytologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mytologia eli jumalaistarusto[1] on kansan tai heimon myyttien järjestelmä, yhteinen tarusto ja uskomusten kokonaisuus. Kansojen, heimojen tai muiden sivilisaatioiden mytologiat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja ne sisältävät erityyppistä ja eri aikakausilta peräisin olevaa aineistoa. Mytologia välittyy tavallisesti suullisena perimätietona, mutta joskus myytit kootaan eepoksiksi ja kirjoitetaan muistiin. Nykyajan kaupunkitarinoita, uusia uskomuksia ja myyttejä ei pidetä mytologioina.

Mytologiaksi nimitetään myös myyttien tutkimusta, joka on uskontotieteen laji.

Mytologioiden muutosvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisyhteisöiden elämän muutokset muokkaavat mytologiaa. Samankaltaisessa tilanteessa ja kehitysvaiheessa elävillä ihmisyhteisöillä on myös ydinosiltaan samankaltaiset mytologiat. Ihmisyhteisöillä, jotka elävät nykyisin metsästäjä-keräilijöinä on pohjimmiltaan samankaltaiset mytologiat, kuin muilla kansoilla oli silloin, kun nämä olivat metsästäjä-keräilijöitä. Seuraavassa esitellään myyttien kehitysvaiheita perustuen lähinnä Karen Armstrongin tutkimuksiin.

Varhaisten metsästäjä-keräilijöiden (paleoliittisen kauden) mytologiat (20 000–8000 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paleoliittisella kaudella, ennen maanviljelyyn siirtymistä uskonnollisuus oli šamanistisia ja animistista. Kaikkialla, esineissä ja erityisesti luonnonolioissa, oli läsnä henkiolentoja ja pyhyys. Henkitodellisuus oli osa elämää niin voimakkaasti, ettei varsinaisesti "maallisesta" voida puhua. Šamaani sai henkiin suoran yhteyden muokkaamalla tajunnantilaansa. Transsiin vajonneen šamaanin sielu matkasi yliluonnollisessa maailmassa ja suoritti siellä tehtäviä, joilla pyrittiin parantamaan ihmisten elämää. Jumalia ja henkiolentoja oli useita ja ne olivat ihmisille läheisiä ja arkipäiväisiä hahmoja, lukuun ottamatta ehkä kaukaista ja pelättyä taivaanjumalaa. Sankarimyytit liittyivät usein šamaaneihin.

Uskomukset taivaasta kantena ja maasta litteänä kiekkona, kuten myös niiden välisestä maailmanpylväästä ovat ilmeisesti jo paleoliittiselta ajalta peräisin.

Myytit ovat vahvasti sidoksissa rituaaleihin, ja erityisen tärkeitä ovat myytit pyhästä alkuajasta, jolloin maailma ja ihminen syntyi. Esimerkiksi metsästäjä seurasi mytologiassa kuvatun ensimmäisen metsästäjän toimia ja käsitti ne pyhiksi ja parannusrituaalia suorittava šamaani käytti parantamisessa maailmansyntymyyttiä apunaan. Melkein kaikelle oli oma myyttinen alkuperänsä, joka sijoittui useimmiten juuri myyttiseen alkuaikaan.

Metsästys oli tärkeä elinkeino, mutta myös kammoksuttua ja rituaalein säädeltyä- se ei siis ollut välttämättä sankarillista. Eläimiin samaistuttiin, koska ihmiset olivat samassa asemassa näiden kanssa, pitkälti luonnon armoilla. Eläinten ajateltiin muodostavan kansoja, kuten ihmisetkin ja lisäksi heimot katsoivat polveutuvansa tietystä eläin- tai kasvilajista ja pitivät sitä toteeminaan. Kun iso eläin tapettiin, sen kunniaksi pidettiin juhlat, joissa sen sielua tai haltijaa yritettiin lepyttää, jotta eläin palaisi takaisin metsään tai taivaaseen. (Katso myös peijaiset.)

Varhaisen maanviljelyksen kauden (neoliittiset) mytologiat (n. 8000-4000 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä vaiheessa syntyi usko feminiiniseen maaemoon ja hänen puolisoonsa maskuliiniseen taivaaseen tai taivaanjumalaan kuten pohjois-euroopassa Ukkoon. Metsästystä harjoitettiin edelleen, mutta eläimistä vieraannuttiin ja saaliin saaminen nähtiin voittona ja sankaritekona.

Akseliaika (800-200 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakultturien vaikutuspiirissä filosofia alkoi erottaa myytit järjestä ja myytteihin alettiin kohdistaa kritiikkiä. Tällöin syntyivät myös ensimmäiset monoteistiset mytologiat kuten zarathustralaisuus.

"Pimeä aika" (200-1500 jaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeinen aika vaikuttaa Euroopassa kulttuurisen taantumuksen ajalta, mutta 1000-luvulla eurooppalaiset luostarit saivat käyttöönsä Aristoteleen ja Platonin teokset, jotka saivat oppineet näkemään selvän eron myyttisen ajattelun ja järjenkäytön välillä. Keskiaikaisessa tomismissa kristinusko pyrittiin ilmoituksen lisäksi perustelemaan järjellä. Euroopassa yritys jatkui ja vaikutti merkittävästi tieteen kehittymiseen.

Uusi aika 1500 jaa. lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestä ja loogisuudesta (kreik. logos) tuli antiikin filosofian kasvavan ihailun myötä ihailtuja hyveitä, ja myyttinen (kreik. mythos) alettiin nähdä taantumuksena ja valheena. Syntyi valistus, jonka tarkoitus oli nimenomaan poistaa myyttinen ajattelu. Samaan tähtäsi uskonpuhdistus. Kristinusko haluttiin välttämättä selittää järjen avulla, ettei sitä olisi leimattu myyttiseksi. Koska kristinusko uskontona on kuitenkin myyttinen, tehtävä pitkälti epäonnistui ja kääntyi kristinuskoa vastaan. Kristinuskolle luotiin erilaisia todistuksia ja järkiperusteita. Nämä todistukset ja perustelut kuitenkin kumoutuivat joutuessaan tekemisiin tieteellisen ja järkeen perustuvan lähestymistavan kanssa. Kristinuskoa myös järkeistettiin, sitä muokattiin siten, että se olisi ollut mahdollisimman looginen. Ennen kaikkea uskonpuhdistus pyrki tähän. Monet aiemmin konkreettisina uskotut opit ja kertomukset selitettiin vertauskuvallisiksi ja ei-tosiksi. Näin uskonnon sisältö muuttui ja uskonto muuttui monien arkikokemukselle yhä vieraammaksi. Uskonnon asema yhteiskunnassa heikkeni.

Tunnettuja mytologioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja mytologioita ovat:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Mytologia”, Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wikisource-logo.svg Lähdeaineistoa aiheesta Mytologia Wikiaineistossa
  • Armstrong, Karen: Myyttien lyhyt historia. (A short history of myth, 2005.) Suomentanut Marja Haapio. Myytti-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2960-8.

  • Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. (The illustrated encyclopedia of myths & legends, 1989.) Suomentaneet Eija Kämäräinen ja Tarja Virtanen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991 (6. painos 2005). ISBN 951-0-17102-6.
  • Hämeen-Anttila, Virpi & Hämeen-Anttila, Jaakko (toim.): Tarujen kirja: Kansojen kertomuksia läheltä ja kaukaa. Koonneet ja selityksin varustaneet Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21475-5.
  • Mytologian sanakirja. Taskufacta. Perustuu WSOY:n tietosanakirja-aineistoon. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24578-X.