Stalker (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stalker
Сталкер
Stalker poster.jpg
Ohjaaja Andrei Tarkovski
Käsikirjoittaja Arkadi Strugatski
Boris Strugatski
Tuottaja Aleksandra Demidova
Säveltäjä Eduard Artemjev
Kuvaaja Aleksandr Knjažinski
Leikkaaja Ljudmila Feiginova
Pääosat Aleksandr Kaidanovski
Anatoli Solonitsyn
Nikolai Grinko
Valmistustiedot
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö Mosfilm
Ensi-ilta 25. toukokuuta 1979 (Neuvostoliitto)
15. elokuuta 1980 (Suomi)
Kesto 161 minuuttia
Alkuperäiskieli venäjä
Budjetti 1 000 000 SUR[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Stalker (ven. Сталкер) on vuonna 1979 ensi-iltansa saanut neuvostoliittolainen taide-elokuva, jonka on ohjannut Andrei Tarkovski. Se pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin romaaniin Stalker: Huviretki tienpientarelle. Elokuva yhdistelee tietesielokuvaa sekä psykologisia ja filosofisia elementtejä.[2]

Stalkerin jälkeen Tarkovskin työskentely Neuvostoliitossa kävi mahdottomaksi, ja hän siirtyi ohjaamaan elokuvia ensin Italiaan, myöhemmin Ruotsiin.

Stalker palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston erikoispalkinnolla 1980, se sai myös Fipresci-palkinnon 1981 ja Ekumeenisen erikoispalkinnon 1982. Elokuva sai julkaisun aikoihin ristiriitaisia arvioita, mutta ajan myötä sitä ollaan alettu pitämään klassikkona.

Vuonna 2012 British Film Instituten kansainvälinen asiantuntijaraati nimesi Stalkerin kaikkien aikojen 29. parhaimmaksi elokuvaksi.[3]Vuonna 2018 BBC:n vastaavanlainen raati äänesti Stalkerin kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stalker (Aleksandr Kaidanovski) vie ihmisiä salaperäiselle ”Vyöhykkeelle”, jonka otaksutaan syntyneen meteoriitin iskeytymisen, ulkoavaruudesta kotoisin olevien vierailijoiden, ydinonnettomuuden tai jonkin vastaavan tuloksena. Valtio on lopettanut ”Vyöhykkeen” tutkimisen huomattuaan sen mahdottomaksi ja ainoastaan vartioi tiukasti aluetta.

Kirkkaanvärisessä erikoissuojapuvussa Vyöhykkeelle tehty virkamatka, josta kirja alkaa, on elokuvasta jätetty pois. Samoin pois on jätetty vyöhykkeen erikoisuudet, painovoimakeskittymät eli "hyttyskaljut", tappava kolloidinen kaasu eli "velhon hyytelö" ja oudot esineet, kuten "mustat roiskeet", "patterit" ja "tyhjiöt". Tarkkaan ottaen näyttää siltä, että elokuvaan on kelpuutettu vain satunnaisia otoksia ja kirjan viimeinen luku.

Monenlaiset motiivit ajavat ihmisiä eristetylle alueelle, ja Stalker opastaa heitä siellä löytämiään salapolkuja pitkin. Stalker lähtee matkaan mukanaan kirjailija ja professori, jotka hän pyrkii johdattamaan ”Huoneeseen”, paikkaan jossa kaikki toiveet voivat toteutua. Vyöhyke ei kuitenkaan päästä kolmikkoa helpolla. Mikään ei pysy siellä samanlaisena, mitään ei voi ennustaa, ja vain harvat ovat palanneet sieltä elävinä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Aleksandr Kaidanovski  … Stalker  
 Nikolai Grinko  … professori (ääninäyttelijänä Sergei Jakovlev)  
 Anatoli Solonitsyn  … kirjailija  
 Alisa Freindlih  … Stalkerin vaimo  
 Nataša Abramova  … Stalkerin tytär  
 Faime Jürno  … autoileva nainen  
 E. Kostin  … Ljuger  
 Raimo Rendi  … partiomies  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stalker on kuvattu Tallinnan satama-alueella ja Linnamäen voimalaitoksessa.

Elokuvan tuotanto kärsi vakavista vastoinkäymisistä. Alun perin kuvaukset oli tarkoitus suorittaa Isfaran lähistöllä, mutta helmikuussa 1977 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen oli etsittävä uusi kuvauspaikka. Kuvauksissa käytettiin Kodakin erikoisfilmiä, ja sen kehitys epäonnistui, niin että ensimmäisen vuoden työ meni hukkaan ja elokuva oli kuvattava kokonaan uudestaan seuraavana kesänä, vaikka rahoitusta ei ollut riittävästi.[5]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta seitsemän antoi Stalkerille täydet neljä tähteä, kaksi arvostelijaa kolme tähteä ja yksi kaksi tähteä, keskiarvona 3,6 tähteä neljästä. Vain uusintaensi-iltaan tuotu Seitsemän samuraita sai Suomessa paremmat pisteet tammikuun ja elokuun lopun 1980 välillä teatteriohjelmistoon tulleista elokuvista.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johnson, Vida T.; Graham Petrie: The Films of Andrei Tarkovsky: A Visual Fugue 1994. Indiana University Press, pp. 139–140. Viitattu 12.10.2021.
  2. Nick Schager: Stalker Slant Magazine. 25.4.2006. Viitattu 12.10.2021.
  3. Christie, Ian: The 50 Greatest Films of All Time Sight & Sound. 29.7.2015 [2012]. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  4. The 100 greatest foreign-language films BBC Culture. 30.10.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  5. Le Fanu, Mark: ”Stalker: Meaning and Making”, Stalker. (Blu-ray-levyn liite.) Criterion Collection, 888. New York: Criterion Collection, 2017. ISBN 978-1-68143-329-5. Teoksen verkkoversio.
  6. Pistetaulukko. (Arvostelijoina Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Velipekka Makkonen, Sakari Salko, Matti Salo, Sakari Toiviainen, Markku Tuuli ja Helena Ylänen.) Projektio, 4/1980, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boldyrev, Nikolai: Сталкер, или Труды и дни Андрея Тарковского. Tšeljabinsk: Ural LTD, 2001. ISBN 5-8029-0254-X.
  • Dyer, Geoff: Zona: A Book About a Film About a Journey to a Room. London: Canongate Books, 2012. ISBN 978-0-85786-166-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]