Afanasi Fet

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilja Repinin vuonna 1882 maalaama Afanasi Fetin muotokuva.

Afanasi Afanasjevitš Fet (ven. Афана́сий Афана́сьевич Фет, toiselta sukunimeltään Šenšin, Шенши́н; 5. joulukuuta 1820 Novosjolkin kylä nykyisen Orjolin alueen Mtsenskin piirissä3. joulukuuta 1892 Moskova) oli venäläinen runoilija.

Afanasi Fet oli ilmeisesti saksalaisen Johann Peter Foethin poika. Hänen äitinsä lähti muutamaa kuukautta ennen lapsen syntymää kivennäisvesiparantolassa lomailleen venäläisen tilanomistajan Afanasi Neofitovitš Šenšinin mukaan. Kastajaisissa lapsi merkittiin Šenšinin pojaksi, mutta neljätoistavuotiaana hän menetti sukunimensä ja aatelisoikeutensa. Vuosina 1834–1837 Fet opiskeli sisäoppilaitoksessa Võrussa ja sen jälkeen Moskovan yliopiston filosofisen tiedekunnan kirjallisuuden osastossa, josta hän valmistui vuonna 1844. Saadakseen aatelisoikeutensa takaisin Fet meni seuraavana vuonna armeijan palvelukseen. Hän oli aliupseerina Hersonin kuvernementissa, vuonna 1853 Olhavan lähellä ja Krimin sodan aikana Viron rannikolla. Fet jätti armeijan vuonna 1856 ja meni seuraavana vuonna naimisiin. Vuonna 1860 hän hankki maatilan Mtsenskin kihlakunnasta, jossa hän sittemmin toimi maanviljelijänä ja rauhantuomarina. Vuonna 1873 runoilija sai takaisin Šenšin-sukunimen ja perinnölliset aatelisoikeutensa. Lehtikirjoittelunsa vuoksi hän tuli tunnetuksi maanomistajien etujen puolustajana ja poliittisena taantumuksellisena.[1]

Fet julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Liritšeski Panteon vuonna 1840. Runoilijana hän kypsyi yliopistoaikansa loppuun mennessä. Vuosina 1842–1843 Otetšestvennyje zapiski -lehdessä julkaistiin 85 Fetin runoa. Vissarion Belinski mainitsi hänet Moskovan lahjakkaimmaksi runoilijaksi, jonka tuotanto on täysin verrattavissa Lermontoviin. Armeija-aikanaan Fet julkaisi vain yhden kokoelman vuonna 1850. Vuonna 1856 ilmestyi Ivan Turgenevin toimittama kokoelma, jonka uudelleenjulkaisun seuraksi ilmestyi vuonna 1863 kokoelma käännöksiä. Fet palasi kirjallisuuteen 1880-luvulla rikastuttuaan ja ostettuaan talon Moskovasta. Hän käänsi venäjäksi antiikin runoutta, Goethea, Schilleriä, Alfred de Musseta ja Heinrich Heineä. Käännösten lisäksi Fet kirjoitti pitkän tauon jälkeen myös omia runoja, jotka hän julkaisi neljänä kokoelmana yhteisnimellä Vetšernije ogni (1883, 1885, 1888 ja 1891). Vuonna 1890 ilmestyi kaksi osaa muistelmia nimellä Moi vospominanija. Kolmas osa Rannije gody mojei žizni ilmestyi runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1893. Ensimmäiset kootut runot Liritšeskije stihotvorenija julkaistiin kahdessa osassa vuonna 1894.[1]

Fet tunnetaan johdonmukaisena ”puhtaan taiteen” edustajana, jonka tuotannolla ei ole lainkaan yhteiskunnallista ulottuvuutta. Hänen tunnelmarunoutensa teemoja ovat rakkaus ja luonto, joita runoilija kuvaa tarkkojen näkö- ja kuulohavaintojen sekä sisäisten kokemusten kautta. Fetin lyriikka on musikaalista ja melodista, ja monet hänen runoistaan on sävelletty lauluiksi.[2] Venäläiset symbolistit pitivät Fetiä esikuvanaan ja näkivät hänen tuotannossaan yhteyden 1800-luvun alun venäläisen runouden ”kultakauteen”[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 3.1.2016.
  2. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 27, s. 324. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1977.
  3. Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 313–314. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]