Leonid Andrejev

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leonid Andrejevin muotokuva

Leonid Nikolajevitš Andrejev (21. elokuuta (J: 9. elokuuta) 1871 Orjol12. syyskuuta 1919 Kuokkala) oli venäläinen kirjailija. Häntä pidetään venäläisen ekspressionismin johtohahmona, mutta Andrejev nähtiin myös aikansa työläiskuvaajana, joka kurjuuden kuvauksillaan tuki vallankumousta.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilja Repin: Leonid Andrejev (Kesäloma), 1905, Tretjakovin galleria

Andrejev syntyi Orelin alueella vuonna 1871 virkamiesperheeseen. Hän opiskeli lakia Pietarin yliopistossa ja Moskovan yliopistossa, mutta opinnot eivät sujuneet hyvin: vastoinkäymiset saivat Andrejevin yrittämään useita kertoja itsemurhaa. Hän jättikin pian lakiuran ryhtyen toimittajaksi. Andrejev alkoi myös harrastaa valokuvausta. Hän meni naimisiin kreivitär Wielhorskan kanssa, ja heidän vuonna 1906 syntyneestä pojastaan tuli myöhemmin myös kirjailija.

Andrejevin ensimmäinen novelli julkaistiin vuonna 1902 sanomalehdessä. Seuraavana vuonna ilmestyneet kaksi novellia herättivät Venäjällä suurta kohua, sillä niissä käsiteltiin raiskausta ja sukupuolitauteja. Vuonna 1904 ilmestynyt synkkä sotakertomus Красный смех (suom. Punaista naurua) teki Andrejevista kuuluisan myös kansainvälisesti, ja kirjan 60 000 kappaleen painos myytiin heti loppuun. Venäjän-Japanin sodan vuoksi kirjan kuvaamat sodan kauhut olivat ajankohtaisia. Andrejevin teos ilmestyi heti seuraavana vuonna Suomessa kahtena eri käännöksenä, ja vuosina 1905–1918 ilmestyi 12 muunkin teoksen suomennokset, merkittävä osa työväenliikettä lähellä olevien tahojen kustantamina.

Andrejev oli kiihkeä vallankumouksellinen ja osallistui poliittiseen toimintaan. Vuonna 1905 hän joutui kahdeksi kuukaudeksi vankilaan asunnossaan pidetyn kokouksen vuoksi. Andrejev kärsi vankeusrangaistuksen yhdessä Maksim Gorkin kanssa. Hän oli osittain samoilla linjoilla Gorkin kanssa, vaikka korosti yksilöllisyyttä enemmän kuin Gorki ja oli myös näkemyksiltään pessimistisempi. Poliittisten erimielisyyksien vuoksi heidän tiensä erosivat.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Andrejev työskenteli hallituksen julkaisemassa sanomalehdessä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän joutui pakenemaan Suomeen. Suomessa Andrejev ehti olla kaksi vuotta, kunnes sairaus päätti hänen elämänsä Kuokkalassa vuonna 1919. Andrejev haudattiin Pietariin.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anatema (Vihtori Kosonen 1909)
  • Ihmisen elämää (Otava 1907)
  • Juudas Iskariot (Karisto 1910)
  • Kertoelmia (Emil Vainio 1908)
  • Kertomuksia (Yrjö Weilin 1905)
  • Kertomus seitsemästä hirtetystä (Työväen sanomalehti-osakeyhtiö 1909)
  • Keväisiä lupauksia (Emil Vainio 1907)
  • Kuningas Nälkä (Työväen sanomalehti-osakeyhtiö 1908)
  • Niin kävi (Wiipurin työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta 1912)
  • Pimeyttä (Karisto 1908)
  • Punaista naurua (Otava 1905; myös nimellä Punanen nauru, Työväen sanomalehti-osakeyhtiö 1905)
  • S. O. S. (1919)
  • Valhe (Suomalais-amerikkalainen kustannusyhtiö 1907)
  • Valitut kertomukset (WSOY 1984)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Roininen, Aimo: Kirja liikkeessä: Kirjallisuus instituutiona vanhassa työväenliikkeessä (1895–1918). Väitöskirja: Oulun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-776-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: