Leonid Andrejev

Leonid Andrejev
Leonid Andrejev
Henkilötiedot
Koko nimi	Leonid Nikolajevitš Andrejev
Syntynyt	21. elokuuta 1871 Orjol, Venäjä
Kuollut	12. syyskuuta 1919 Kuokkala (48 vuotta)
Kansalaisuus	Venäjä
Ammatti	kirjailija
Lapset	Daniil Andrejev, Nina Andrejeva
Kirjailija
Äidinkieli	venäjä
Tuotannon kieli	venäjä
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Leonid Nikolajevitš Andrejev (ven. Леони́д Никола́евич Андре́ев; 21. elokuuta (J: 9. elokuuta) 1871 Orjol, Venäjän keisarikunta – 12. syyskuuta 1919 Kuokkala, Suomi) oli venäläinen kirjailija.

Suku ja koulutus

Ilja Repin: Leonid Andrejev (Kesäloma), 1905, Tretjakovin galleria.

Leonid Andrejev syntyi Orjolin alueella vuonna 1871 virkamiesperheeseen. Hänen vanhempansa olivat maanmittaus-verottaja Nikolai Ivanovitš Andrejev (1847–1889) ja puolalaisen maanomistajan tytär Anastasia Nikolajevna Patskovskaja (k. 1920). Jo lapsena Leonid osoitti kiinnostusta lukemiseen. Hän opiskeli Orjolin klassillisessa kymnaanissa vuosina 1882–1891. Hän piti Schopenhauerin ja Eduard von Hartmannin teoksista.

Leonid oli nuorena impulsiivinen ja uhkarohkea: hän esimerkiksi kokeili 17-vuotiaana tahdonvoimaansa makaamalla junakiskoilla lähestyvän höyryveturin edessä. Hän opiskeli lakia ensin Pietarin yliopistossa kunnes hänen isänsä kuoli ja perheen taloudellinen asema huononi merkittävästi. Leonid alkoi juopotella sekä joutui olemaan ilman ruokaa rahojen loputtua. Andrejev siirtyi maksukyvyttömyytensä vuoksi Moskovan yliopistoon oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jossa toverit ja järjestöt auttoivat taloudellisesti.

Vuonna 1894 Andrejev yritti tehdä itsemurhan onnettoman rakkauden vuoksi. Epäonnistuneen laukauksen seurauksena olivat uskonnollinen katumus ja sydänsairaus, joka myöhemmin aiheutti kirjailijan kuoleman. Andrejev joutui jälleen elämään köyhyydessä: hänen täytyi elättää Moskovaan muuttanutta äitiään ja sisaruksiaan. Hänen opintojaan keskeyttivät satunnaiset työt, opettaminen ja muotokuvien maalaus tilauksesta. Hän ei osallistunut poliittiseen toimintaan. Vuonna 1897 hän läpäisi yliopiston loppukokeet, mutta hän ei käytännössä koskaan toiminut lakimiehenä, vaikka työskenteli jonkin aikaa asianajajan avustajana Moskovan oikeusalueella.

Vuonna 1902 Andrejev meni naimisiin Aleksandra Veligorskajan, runoilija ja taidemaalari Taras Ševtšenkon veljentyttären kanssa. Hän kuoli lapsivuodekuumeeseen vuonna 1906. Heillä oli kaksi poikaa, Daniil Andrejev, runoilija ja mystikko ja runoilija Vadim Andrejev (1902–1976). Vuonna 1908 Leonid Andrejev meni naimisiin Anna Denisevitšin kanssa ja päätti erottaa kaksi pientä poikaansa pitäen vanhemman pojan Vadimin luonaan ja lähettämällä Daniilin asumaan Aleksandran sisaren luo. Vadim Andrejev asui myöhemmin Pariisissa.

Anna Denisevitšin kanssa hänellä oli kolme lasta: Savva Andrejev (1909–1970), taiteilija ja balettitanssija; Vera Andrejeva (1910–1986), proosa- ja muistelmakirjailija; Valentin Andrejev (1912–1988), taiteilija, koreografi, kirjailija ja kääntäjä.

Kirjallinen ura

Andrejev aloitti vuonna 1897 journalistisen toimintansa julkaisemalla sanomalehti Moskovski Vestnikissä ja Kurierissa. Hän käytti salanimeä James Lynch. Vuonna 1898 hänen ensimmäinen tarinansa Bargamot ja Garaska (ven. Баргамот и Гараська) julkaistiin Kurierissa. Andrejevin mukaan tarina oli Dickensin jäljitelmä, mutta Maksim Gorki huomasi nuoren kirjaiijan, joka kutsui Andrejevin mukaan tiedettä popularisoivaan ja kansan sivistämiseen tähtäävään Znanije ('Tieto') -kustantamoon, joka yhdisti monia nuoria kirjailijoita niin sanotuksi Gorkin piiriksi.

Todelliseen maineeseen Andrejev nousi sen jälkeen, kun hänen tarinansa Žili-bili (ven. Жили-были, 'Olipa kerran' ) julkaistiin vuonna 1901 pietarilaisessa 'Elämä' (ven. Жизнь, Žhizn) -kirjallisessa ja poliittisessa Vladimir Aleksandrovitš Possen päätoimittamassa aikakauslehdessä, joka oli lähellä marxilaisuutta.

Leonid Andrejev, Ilja Repin 1904. Tretjakovin galleria, Moskova,

Andrejevin ensimmäinen novelli Stena (ven. Стена, 'Seinä') julkaistiin sanomalehdessä vuonna 1901. Seuraavana vuonna ilmestyneet kaksi novellia V tumane (ven. В тумане, 'Sumussa') ja Bedzna (ven. Бездна, 'Kuilu'), herättivät 1902 Venäjällä suurta kohua, sillä niissä käsiteltiin raiskausta ja sukupuolitauteja.

Vuonna 1904 ilmestynyt synkkä sotakertomus Krasnij smeh (Красный смех, suom. Punaista naurua, 1905) teki Andrejevista kuuluisan myös kansainvälisesti, ja kirjan 60 000 kappaleen painos myytiin heti loppuun. Kirjan kuvaamat sodan kauhut olivat ajankohtaisia Venäjän-Japanin sodan vuoksi. Andrejevin teos ilmestyi heti seuraavana vuonna Suomessa kahtena eri käännöksenä, ja vuosina 1905–1918 ilmestyivät 12 muunkin teoksen suomennokset, merkittävä osa työväenliikettä lähellä olevien tahojen kustantamina. Hänen Kertomuksensa sekä laajempi teos Isä Vasili Fiveiskin elämä kuvaavat yksilön sortumista ympäristön paineen alla. Niihin sisältyy vallankumousajan kiduttavaa hermostusta ja kauhua.Hänen merkittäviä näytelmiään ovat Ihmisen elämä, Tähtiä kohden ja Savva.

Hänen kuuluisin teoksensa on Kertomus seitsemästä hirtetystä (ven. Рассказ о семи повешенных, Rasskaz o semi povešennyh, 1908, suom. 1908 ja 1984). Hirtettävinä on sekä 'tavallisia' murhaajia että vallankumouksellisia terroristeja. Vallankumouksellisten varsinkin kahden naisen, kuvaus on idealisoivaa.

Andrejev oli omana aikanaan erittäin suosittu näytelmäkirjailija. Hän käytti symbolisteille tyypillisiä tyylikeinoja ja kuvaustapaa. Tämä näkyy esimerkiksi näytelmässä Ihmisen elämä (Žizn tšeloveka, 1906, suom. 1907) ja Lazar (Lasarus, 1906). 1910-luvun näytelmissä yhtenä teemana oli ihanteiden mureneminen.

Poliittinen toiminta

Leonid Andrejevin itsestään ottama valokuva, ennen 1919

Andrejev oli kiihkeä vallankumouksellinen ja osallistui poliittiseen toimintaan. Vuonna 1905 hän joutui kahdeksi kuukaudeksi vankilaan asunnossaan pidetyn kokouksen vuoksi. Andrejev kärsi vankeusrangaistuksen yhdessä Maksim Gorkin kanssa. Hän oli osittain samoilla linjoilla Gorkin kanssa vaikka korosti yksilöllisyyttä enemmän kuin Gorki ja oli myös näkemyksiltään pessimistisempi. Poliittisten erimielisyyksien vuoksi heidän tiensä erosivat.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Andrejev työskenteli hallituksen julkaisemassa sanomalehdessä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen 1917 hän joutui pakenemaan Suomeen. Suomessa Andrejev ehti asua vajaat kaksi vuotta, kunnes hänen elämänsä päättyi sairauden vuoksi Kuokkalassa vuonna 1919. Andrejev haudattiin Pietariin.

Perintö

Leonid Andrejevin huvila 'Edistys' (ven. Аванс, Avans) Vammelsuussa 1912

Kirjailijan toisesta avioliitosta oleva tytär Nina Andrejeva muistelee lapsuuttaan Kuokkalan Vammelsuussa teoksessaan Дом на Черной речке (Talo Vammelsuussa, WSOY 1977). Leonid Andrejevia pidetään venäläisen ekspressionismin johtohahmona, mutta Andrejev nähtiin myös aikansa työläiskuvaajana, joka kurjuuden kuvauksillaan tuki vallankumousta.

Leonid Andrejevin itsestään ottama valokuva ennen 1919

Myöhemmissä kritiikeissä Andrejeviin on suhtauduttu ristiriitaisesti. Tätä eri tyylisuuntien keinoja yhdistävää kirjailijaa on kuvattu muun muassa "tavanomaisella mielikuvituksella varustetuksi epätavalliseksi verbaalilahjakkuudeksi". Nykyvenäläisen käsityksen mukaan Andrejev on "pieni klassikko" Aleksandr Kuprinin tapaan.

Suomennetut teokset

• Kertomuksia; suom. Olga Salo, Yrjö Weilin 1905 Sisältää novellit:
  • Hätäkello, Valhe, Maakerroksessa, Walja, Äänettömyys, Vahaenkeli, Horna.
• Punanen nauru (расный смех), katkelmia; suomentanut Anton Helve. Työväen sanomalehti-osakeyhtiö 1905
• Punaista naurua (расный смех), katkelmia; suom. Eino Landgren. Otava 1905;
• Ihmisen elämää: viisi kuvaelmaa ynnä proloogi (Жизнь человека), suomentanut Iisakki Lattu. Otava 1907
• Keväisiä lupauksia: Alikapteeni Kablukovin elämästä, Helsinki: Emil Vainio 1907 Helsingin Kaiun kertomuskokoelma, 4
• Valhe, Kaleva (Mich.): Suomalais-amerikkalainen kustannusyhtiö 1907
• Kertoelmia, Helsinki: Emil Vainio 1908. Sarja Nykyajan venäläisten kirjailijain kertomuksia, 1. Sisältää novellit:
  • Kaupunki; Ohimennen; Bargamot ja Garasjka; Sattuma; Marseljeesi; Ben-Tovit; Santarmi; Iso slammi; Omituinen mies; Kirja; Varkaisiin mennessä; Keväällä.
• Kuningas Nälkä, näytelmä (Царь-голод); suomentanut Hella Wuolijoki. Työväen sanomalehti OY 1908
• Pimeyttä (Тьма); suom. Sandra Laihia. Karisto 1908
• Anatema: näytelmä 7:ssä kuvaelmassa (Aнатэма), suomentanut Iisakki Lattu. Helsinki: Vihtori Kosonen 1909
• Kertomus seitsemästä hirtetystä (Рассказ о семи повешенных); suomentanut M. O. Työväen sanomalehti-osakeyhtiö 1909
• Juudas Iskariot (Iuda Iskariot), suom. V. K. Trast, Hämeenlinna: Karisto 1910
• Niin kävi (Так было) Viipuri: Wiipurin työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta 1912
• Seitsemän hirtetyn tarina (Razskaz o semi povešennyih), suom. Juhani Konkka, Jyväskylä: Gummerus 1957. Sarja: Kirjallinen löytöretki, 1
• Juudas Iskariot, suom. Juhani Konkka, Hämeenlinna: Karisto 1959 Sarja: Helmisarja, 11 - 2. tark. p. 1980. Sisältää novellit:
  • Nauru; Hätäkello; Valhe; Maakerroksessa; Walja; Äänettömyys; Vahaenkeli; Horna.
• Valitut kertomukset; valinnut ja esitellyt Ben Hellman; suom. Martti Anhava Helsinki: WSOY 1984 ISBN 951-0-12559-8 Sisältää novellit:
  • Ajatus, Asemalla, Ei anteeksiantoa, Iso slammi, Kaupunki, Kertomus seitsemästä hirtetystä, Kuvernööri, Olipa kerran, Petka huvilalla, Punainen nauru, Vahaenkeli

Novellit antologioissa

• Sallimus, antologiassa: Mustan väliverhon takaa: kuvia venäläisestä elämästä, valikoinut ja suom. Heikki Välisalmi. Hämeenlinna: Osakeyhtiö Hämeen Kansa 1922
• Lasarus, teoksessa: Ei vain verestä: vampyyriantologia (Blood is not enough), toim. Ellen Datlow; suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava 1990 Sarja: Jalavan kauhusarja, no. 9 ISBN 951-8954-30-5

Näytelmiä

Lähde: Ilona.tinfo.fi

• Ihmisen elämä
• Sawwa
• Elomme päivät
• Professori Storitsyn
• Se joka saa korvapuusteja
• Kuningas Nälkä
• Anfiisa
• Ylioppilaan rakkaus
• Klovni
• Kertomus seitsemästä hirtetystä

Kirjallisuutta

• Roininen, Aimo: Kirja liikkeessä: Kirjallisuus instituutiona vanhassa työväenliikkeessä (1895–1918). Väitöskirja: Oulun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-776-3.
• Menneen maailman värikuvat : kirjailija Leonid Andrejev Vammelsuussa 1908-1919, Helsinki: Tammi 1989 ISBN 951-30-9083-3

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leonid Andrejev Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Leonid Andrejev on Wikiaineistossa
• Merriman, C. D. 2005: Leonid N. Andreyev. (englanniksi)