Pjotr Tšaadajev
| Pjotr Tšaadajev Пётр Чаадаев |
|
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. kesäkuuta 1794 Moskova, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 26. huhtikuuta 1856 (61 vuotta) Moskova, Venäjän keisarikunta |
| Ammatti | filosofi, poliitikko |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Moskovan yliopisto |
| Merkittävät teokset | Filosofisia kirjeitä |
Pjotr Jakovlevitš Tšaadajev (ven. Пётр Я́ковлевич Чаада́ев); (7. kesäkuuta (J: 27. toukokuuta) 1794 Moskova, Venäjän keisarikunta – 26. huhtikuuta (J: 14. huhtikuuta) 1856 Moskova)[1] oli venäläinen filosofi ja käytännön poliitikko.
Hän julkaisi teoksen Filosofiset kirjeet (ransk. Lettres philosophiques), joka kiellettiin Venäjällä. Hän sai kuitenkin julkaistuksi teoksen ensimmäisen osan Teleskop-lehdessä. Hän kannatti ”ihmisrodun yleismaailmallista hyväksyntää”. Lehti lakkautettiin, sen julkaisija Nikolai Nadeždin karkotettiin pakkotyöhön ja Tšaadajev julistettiin hulluksi.
Tšaadajev osallistui nuoruudessaan Napoleonin sotiin vuonna 1812. Hän toimi 1820-luvulla ulkomailla ja tutustui saksalaiseen filosofiin Friedrich Schellingiin.[2]
Pjotr Tšaadajev luettiin poliittisesti länsimielisiin zapadnikkeihin, joiden kanssa hän teki yhteistyötä, ja hän toimi aktiivisesti Puolassa ja Venäjällä aatteidensa toteuttamiseksi.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšaadajev syntyi ja kuoli Moskovassa. Lähdettyään Moskovan yliopistosta koskaan valmistumatta vuonna 1812 hän liittyi armeijaan ja osallistu sotiin Napoleonia vastaan. Tšaadajevin ensi käden huomiot keisari Aleksanteri I:n reaktioista Semenovskin rykmentin kapinaa vastaan saattoivat vaikuttaa hänen eroamiseensa palveluksesta vuonna 1820. Vuosina 1823−1826 hän matkusteli Euroopassa, joten hän ei ollut Venäjällä dekabristikapinan aikana, vaikkakin hänen palattuaan Venäjälle häntä kuulusteltiin monista yhteyksistään dekabristikapinallisiin. Nämä yhteydet ovat voineet vaikuttaa hänen vaikeuksiinsa saada paikka uudesta Nikolai I:n hallinnosta.
1840-luvulla Tšaadajev oli aktiivinen osallistuja Moskovan kirjallisuuspiireissä. Hän ystävystyi Aleksandr Puškinin kanssa ja oli esikuva päähenkilö Tšatskille Aleksandr Gribojedovin näytelmässä Haittaa järjestä (ven. Горе от ума, Gore ot uma) vuodelta 1824.
Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšaadajevin Filosofisten kirjeiden pääteesi oli, että Venäjä oli jäänyt jälkeen länsimaista eikä ollut antanut mitään maailman edistykselle ja että Venäjän pitää aloittaa alusta. Hänen mielestään Venäjä oli yleismaailmallisen historiallisen yhteisön ulkopuolella, mikä johtui Venäjän ortodoksisesta kirkosta. Länsimaissa katolinen kirkko, joka oli progressiivinen, salli älyllisten vastausten etsimisen kristillisiin kysymyksiin. Venäjällä ortodoksinen kirkko katsoi, ettei ihmisen kuulunut yrittää löytää niihin vastauksia.[3] Kirjeet sisälsivät myös kritiikkiä Venäjän intellektuaalista eristäytyneisyyttä ja sosiaalista takapajuisuutta kohtaan.
Kun vuonna 1836 ilmestyi ensimmäinen painos (ja ainoa hänen elinaikanaan) Filosofisista kirjeistä venäläisessä Teleskop-lehdessä, sen julkaisija karkotettiin Venäjän Kaukoitään. Slavofiilit pitivät aluksi Tšaadajeviä yhtenä heistä, mutta myöhemmin huomattuaan virheensä tuomitsivat ja kiistivät hänet. Tšaadajev taisteli slavofiliaa vastaan koko elämänsä. Hänen ensimmäistä filosofista kirjettään on pidetty lähtölaukauksena zapadnikkien ja slavofiilien kiistalle, joka hallitsi Venäjän yhteiskunnallista ajattelua koko 1800-luvun. Hän kirjoitti ensimmäisessä kirjeessään:
»Meitä voi kuitenkin sanoa miltei poikkeukselliseksi kansakunnaksi. Kuulumme kansakuntiin, jotka eivät tunnu vielä olevan tarpeellinen osa ihmiskuntaa, vaan ovat olemassa vain antaakseen ajan mittaan jonkin suuren opetuksen maailmalle.[4]»
Ensimmäisen filosofisen kirjeen silmiinpistävän epäimarteleva kuva Venäjästä johti kirjoittajien mielisairaiksi julistamiseen, koska he kritisoivat keisari Nikolai I:n hallintoa. Tämän uskotaan olevan ensimmäinen kerta, kun Venäjällä psykiatriaa käytettiin toisinajattelijoiden vaimentamiseksi.
Kotiarestissa ollessaan Tšaadajev antoi hulluksi julistamisestaan johtuen seuraavan teoksensa nimeksi Hullun puolustuspuhe (ransk. Apologie d’un Fou) vuonna 1837. Teos alkaa Samuel Coleridge -sitaatilla ”Veljeni! Olen sanonut paljon katkeria totuuksia, mutta ilman mitään katkeruutta” (alkuperäisessä tekstissä engl. "O my brethren! I have told/ Most bitter truth, but without bitterness").[5] Tässä loistavassa, mutta keskeneräisessä teoksessa Tšaadajev seuraa ajatustaan, että Venäjän tulee seurata sisäisiä kehityslinjojaan, jos se haluaa olla rehellinen historialliselle missiolleen.
Tšaadajevin ideat vaikuttivat niin Venäjän länsimaistamiseen pyrkineihin zapadnikkeihin kuin slavofiileihin, jotka korostivat venäläisten ortodoksiaa ja kansallista kulttuuria. Runoilija Osip Mandelstamin mielestä Tšaadajev jätti venäläiseen tietoisuuteen niin syvät ja häviämättömät jäljet, että niitä voi verrata lasia leikkaavaan timanttiin.[3]
Useimmat Tšaadajevin teoksista toimitti hänen elämäkerturinsa Mihail Geršenzon (kaksi osaa, 1913−1914, Moskova), jonka erinomainen pieni tutkielma filosofista julkaistiin Pietarissa vuonna 1908.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pyotr Yakovlevich Chaadayev | Philosopher, Philosophic Letters, Enlightenment Encyclopædia Britannica. 21.2.2024. Viitattu 13.3.2024. (englanniksi)
- ↑ J. V. Nikitin (toim): Популярный энцыклопедичесный словарь, s. 1467, 1501. Moskova: Научное издательство, 2002. ISBN 5-85270-173-4.
- ↑ a b Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 9-15. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2.
- ↑ Vesa Oittinen (toim.): Venäjä ja Eurooppa, s. 61, 62. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-199-5.
- ↑ Vesa Oittinen (toim.): Venäjä ja Eurooppa, s. 78. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-199-5.
| ||||||||||||||||||
